Päivin blogi

Sairastuvalla

2012-02-03T19:07:00.000+02:00

Nyt iski sitten eka tän talven flunssa. Alkuun tuntu siltä, että helpolla päästään, kun neljä päivää meni aika vähäisillä flunssaoireilla. Sen jälkeen homma sitten muuttui. Nyt ollaankin kunnon räkätaudissa. Minulla on torstai ja perjantai etätyöpäiviä ja koska työnteko on kotoa käsin aikas kätevää en sitten jäänyt sairaslomalle vaan tässä koneen ääressä sitten on niiskuteltu ja samalla tehty töitä. Menee jotenkin paremmin tää sairastelu tällä tavoin. Toinenkin hieno homma tässä sairastelussa ja etätyössä oli etenkin tänään. Helsingin seudulla on ollut ihan järjetön ajokeli. Pöllyävä pakkaslumi on tehnyt sen että näkyvyys autoillessa on ollut aivan surkea. Ajovauhdit keliin nähden liian suuria ja lopputuloksena hurja määrä kolareita ja tiet tukossa ympäri Helsinkiä.

Pakkasta täällä meillä on ollut siinä -20 asteen tietämissä ja se ei houkuttele näin flunssaisena pistämään nokkaansa ulos ulko-ovesta. Näyttäis nyt siltä, että pakkanen lauhtuu alkuviikosta. Toivottavasti myös tämä flunssa. Muutaman valokuvan sain napsittua viime sunnuntaina, kun aurinko pilkahti ja niitä tuolla jäljempänä.

Tuntuu, että nyt kun on kovat pakkaset ja ihmiset ei pääse kunnolla ulos koiriensa kanssa, on ihan pakko purkaa negatiivisiä fiiliksiä sitten facebookissa ja blogeissa. Niitä olen nyt lueskellut vähän sieltä sun täältä. Useimpia blogeja ja fb päivityksiä on hauska lukea ja ne piristää päivää, kun joutuu sisällä istumaan, mutta sitten on niitäkin tarinointeja, jotka olis voinu jättää lukematta. Miksiköhän joidenkin ihmisten on ihan pakko olla kamalan ilkeitä koko ajan? Tuo piirre sitten vaan vahvistuu, kun joutuvat kuluttamaan aikaa sisätiloissa. Ainoa tavoite tuntuu olevan muiden lyttääminen tavalla tai toisella ja samalla sitten nostetaan itseään jalustalle ja hehkutetaan kuinka itse ollaan niin ihania, rakastettavia, mukavia jne. Tosin tietty tämä lukee "rivien välissä", mutta se on sinne niin taitavasti sälytetty, että sitä ei voi olla huomaamatta. Ei vaan jaksa tollasta. Mitä enemmän tuohon törmään sitä enemmän keskityn puuhailemaan omia puuhiani ja pyrin väistämään noita negatiivisia energioita huokuvia ihmisiä, joiden lähellä - vaikka vaan virtuaalisesti - on ikävä olla. On paljon mukavampaa kerätä ympärilleen aidosti positiivisia ja lämminhenkisiä ihmisiä, jotka vielä välittävät toisista ihmisistä eikä ainoa tavoite ole puhua pahaa milloin kenestäkin. Voisi olla monelle ihmiselle aika kehittävää tehdä niin, että aina ennenkuin arvostelee jotakuta toista, miettii kaksi hyvää asiaa mitä tuossa arvostelun kohteessa on. Kun on löytänyt ne, voi sitten rakentavassa hengessä antaa niiden negatiivisten ominaisuuksia tulla mieleensä. Fiksu ihminen pitää nuo negaatiot sisällään ja keskittyy vaalimaan niitä positiivisia asioita. Yksi hyvä konsti on myös se, että yrittää aina löytää kaikesta ns. positiivisen puolen. Saa kummasti paremmalle mielelle ja negatiiviset ajatukset alkaa vähitellen vähentyä. No joo, nää on näitä ikuisuuskysymyksiä. Nyt niitä viime sunnuntain valokuvia.

Rita

Iita

Katso kenguru loikkaa eli Ville

Piski se ottaa juoksemisen niin tosissaan.

Rauhallista talvenaikaa

2012-01-28T00:19:00.001+02:00

Nyt sydäntalvena on koirarintamalla tosi rauhallista. Paimennustreenit on tauolla, sillä lunta on liikaa enkä koe, että pienten treenialojen auraamisesta olisi sen suurempaa hyötyä näille meidän koirille. Toisaalta olisi tietty kiva puuhastella jotain pientä ihan vaan sen takia, että näkee ystäviä ja pääsee rupattelemaan kaiken maailman asioista. Tämäkin asia hoituu sillä, että otetaan kaikki koirat mukaan metsä- tai peltolenkille ja harrastetaan koko joukon voimin hankijumppaa. Siinä sitä kunto kasvaa niin koirilla kuin emännilläkin (isäntiä siellä ei ole näkynyt ;)) ja samalla tulee se fysioterapiakin ihan ilmaiseksi, kun lumihangessa liikkuminen rasittaa sopivasti lihaksia ja niveliä. Koirat ja ohjaajat joutuvat tekemään laajoja liikeratoja, ihan erilaisia kuin sulanmaan lenkeillä, ja sen kyllä huomaa itsekin, että on siitä hyötyä.

Kesäaikaan en yleensä ehdi paljoa käsitöitä harrastaa, joten nyt talvella tulee sitten tehtyä yhtä sun toista, kun kerrankin on aikaa sellaiseen. Nyt syksyn ja talven aikana on syntynyt useita pareja huovutettuja tossuja sekä erikokoisia ja näköisiä huovutettuja hattuja. Neulahuovutustakin on tullut harrastettua ja se on kyllä tosi hauskaa. Koirille askartelin heijastinliivit, nyt puolestaan otin oikein kunnon haasteen ja teen villapaitaa, jossa on varmaan parikymmentä eri väriä ja haastava kuviointi. Kangaspuissa on työn alla matto ja matkakäsitöiksi on sitten virkkuuhommia, jos vaikka tekis jotain noista "mummon neliöistä".

Matti asustaa nyt sisällä, kun sillä on jo jalat tosi huonossa kunnossa ja muutenkin alkaa olla aika vaivanen. Alkuvuodesta käytiin lääkärissä hakemassa antibioottikuuri anaalirauhasvaivoihin ja nyt sitten on jatkettu lääkitystä sydänlääkkeellä. Mieleltään Matti on tosi pirteä, mutta kroppa tuntuu nyt rapistuvan vauhdilla, mutta onhan hänellä ikääkin jo lähes 12,5 vuotta. Katsotaan nyt eteenpäin vähän kunnon mukaan ja olis kyllä mukavaa, jos Matti meidän ilona olis vielä vähän aikaa.

Piski ja Ville lähinnä nauttivat lenkkeilyistä. Paimennushommia ei tähän aikaan vuodesta ole, mitä nyt muutaman päivän välein pitää pikkasen pitää nuoria uuhia loitolla, kun niille laitetaan uudet pyöröpaalit. Yhden koiran kanssa hommasta selviää hyvin, mutta välillä on kiva ottaa kaikki mukaan ihan vaan sen takia, että niillä on jotain puuhaa. Iita ja Rita tekevät edelleen juoksua. Ritalla taitaa olla lähempänä kuin Iitalla. Pissat haisee poikien mielestä herkulle, mutta kumpikaan tytöistä ei vielä ole alkanut tiputtelemaan. Eiköhän juoksut kuitenkin sieltä tule, kun ovat valmiita siihen.

Tulis nyt vaan aurinkoa, jotta pääsis napsimaan kuvia. Toki varjossa otettujen kuvien ottamistakin pitäis harjoitella, mutta se on niin vaikeeta. Tai kuvien ottaminen on helppoa, mutta hyvien, terävien liikekuvien ottaminen, varjoisalla säällä, on melkoisen haastellista. Jospa kävis ostamassa sen haaveissa olevan kameran vaikka ei sekään mikään oikotie onneen ole. On ihan sama millainen hieno kamera ihmisellä on, jos ei hallitse kuvaamisen perustaitoja ei loistokuvia tule kuin sattumalta ja vahingossa. Sama pätee myös koiran kouluttamiseen.

Muistan, kun aikanaan aloitin treenaamaan hakua ja tutustuin onnekseni ihmisiin, joilla oli ennenkokematon ja tehokas tapa kouluttaa hakua. Niin ei silloin vielä Suomessa kukaan muu treenannut, mutta koska näin kuinka hienoja tuloksia tuolla treenimenetelmällä oli saatu aikaan halusin itse myös oppia tuon treenitavan. Niinpä sitten vuosien kuluessa ryhmämme taidot kasvoivat ja vaikka alkuun ympäristöstä tuli kaikenlaista kuraa niskaan niin emmepäs vaan lannistuneet. Samanhenkisten treenikavereiden kanssa treenaaminen oli antoisaa. Yhdessä selvitimme vaikka mitä pulmia ja samalla opimme hurjasti. Nimenomaan tuo ongelmien ratkominen yhdessä ja se kuinka olimme aidosti onnellisia onnistumisista, oli voima, jonka varassa jaksoi uskoa siihen mitä oli tekemässä. Lopulta kova työ tuottikin tulosta ja sain kuin sainkin koulutettua kauan haaveilemani Suomen Mestarin eli Matin. Parasta hommassa oli se, että olin itse alusta asti, hyvien ystävien avustuksella, kouluttanut koiran tuolle tasolle.

Haku on nyt vaihtunut paimennukseen, mutta sama kuvio toistuu jälleen. Hyvien ystävien ja loistavien kouluttajien myötävaikutuksella omat taidot kehittyvät koko ajan pikku hiljaa. On upea tunne, kun oivaltaa miten mikäkin asia pitää millekin koiralle kouluttaa. Toki tulee tehtyä paljon virheitä, mutta niistäkin oppii. Oikeastaan niistä vasta oppiikin. Alkuun sitä oli onnellinen, kun sai tuloksen I-luokasta. Sitten sitä halusi jo onnistua II-luokassa ja III-luokka tuntui aivan saavuttamattomalta. Mutta kovan työn ja opettelun seurauksena koirat pikku hiljaa alkoivatkin toimia ja nyt ollaan sitten kisattu siellä III-luokassakin ja ihan PM-kisoissa asti. On se huikee fiilis, kun on kasvattanut koiran pennusta ja kouluttanut sitä parhaan taitonsa mukaan ja sitten lopulta on mukana siellä minne ei uskonut koskaan pääsevänsä. Ja mikä parasta, tässäkin on kaikkein upeinta ollut se matka ei niinkään päämäärä. Kun matka onnistuu, päämäärä tulee vääjäämättä perässä. Samalla koirasta on kehkeytynyt melkoinen työkoira, jonka työpanos on aivan uskomaton. Hyvä Piski! Ensi kesän haaste on oppia ymmärtämään Iitan aivotukset. Koirassa on potkua vaikka mihin, nyt pitäis vaan itse oppia miten tuollaista koiraa koulutetaan ja ohjataan. Joten odottelenkin seuraavaa treenikautta mielenkiinnolla.

Pakkasta pitkästä aikaa

2012-01-16T23:07:00.000+02:00

No nyt se normaali talvikeli on saapunut tännekin. Eli pakkasta silleen kivasti -15 ja -20 välillä. Oikeesti en kyllä tykkää yhtään. Kaikki on jäässä, auto kohmeessa (diesel kun on), sormet jäätyy, varpaat ei (kun on mugbootsit), valokuvaaminen hankaa kylmässä jne. Toisaalta Tapio sitten saa nauttia lempiharrastuksestaan eli avantouinnista. Siellä hän käykin 4-5 kertaa viikossa ja kisoihin sitten osallistuu kerran vuodessa ihan leikkimielellä. Eli tuolla Kokkilassa, meren rannalla, on suosittu avantouintipaikka ja siellä järjestetään joka vuosi avantouintikisat. Nuo kisat on vuosi vuodelta suositummat ja osallistujia tulee pitkienkin matkojen päästä. Tarkoitushan on uida 25 m niin lujaa kuin ikinä pystyy. En tiedä tarkkaan sääntöjä, mutta päätä ei saa laittaa kokonaan veden alle, päässä pitää olla hattu ja uintityyli on sammakko tai jotain sen näköistä. Nuorimmat osallistujat on sellaisia pikkulapsia. Mua ei sinne veteen hevillä saa, mutta pitihän sitä kuitenkin huoltojoukoiksi lähteä ja kudoin sekä huovutin kiireesti Tapiolle tunnelmaan sopivan uimahatunkin.

Valmiina astelemaan hyiseen veteen

Lähtö tapahtui pyssyn laukauksen kajahdettua

Tässä sitä mennään täyttä vauhtia

Näkymää Kokkilan uimarannalta

Tapion uintihatun "tupsu"

Valokuvia ei paljoa ole päässyt napsimaan, kun kelit on niin huonoja. Sitä vaan koko ajan tulee ronkelimmaksi kuvien suhteen ja jotta sais hyviä kuvia tarvitaan aurinkoa. Muutaman kuvan kuitenkin napsin yhtenä päivänä, kun aurinko pilkahti, mutta kiirettä sai pitää, kun se laski niin nopsaan puiden taakse. Ei jaksa vielä tähän aikaan vuodesta aurinkokaan kovin korkealle kavuta. Haaveissa on uuden kamerarungon hankinta, mutta kun se on niin pirun kallis niin pitää vähän tässä vielä miettiä. Tosin toi kamerakuume taitaa olla sukua autokuumeelle ja kun se kerran iskee on sitä vaikea sammuttaa.

Rita

Ville

Piski

Matti ja Iita

Rita ja Iita alkavat tekemään juoksua. Molemmat heittivät kaikki karvat pois ja nyt merkkailevat tiuhaa tahtia herkulliselle tuoksuvia hajuviestejään. Meitin pojat ainakin upottavat nokkansa noihin merkkeihin suunnilleen korviaan myöten ja sitten pitää kirjoitella päälle kuinka komea poika kukin on. Aiemmin tätä soidinmenoa on kestänyt kuukaudenkin ennenkuin juoksu on sitten alkanut. Saas nähdä miten käy tällä kertaa. Iitahan on nyt tarkoitus astuttaa ja toiveissa on pentuja sitten keväällä. Peukut pystyyn, että kaikki menee sujuvasti. Pentukyselyitä on jonkun verran tullut, mutta ihan vielä en uskalla alkaa varsinaisia varauksia ottamaan vastaan. Katsotaan sitten, kun ollaan saatu astutus hoidettua onnistuneesti. Tai siis keinosiemennys, kun Iitahan keinosiemennetään jo edesmenneen työkoiramme Luumun spermalla. Mieluusti kuitenkin tutustun jo nyt mahdollisiin ostajaehdokkaisiin ja toisaalta myös esittelen koiriamme, jotta ostajaehdokkaat voivat miettiä ovatko nämä meidän koirat sen tyyppisiä kuin mitä he ovat hakemassa. Joten ottakaa vaan reippaasti yhteyttä, jos haluatte tulla Iitaa ja sen sukulaisia moikkaamaan.

Hyvää Uutta Vuotta 2012!

2012-01-02T15:27:00.004+02:00

Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2012 teille kaikille!

Viime päivitys oli joulua ennen ja sen jälkeen on ehtinyt taas tapahtua kaikenlaista. Jouluhössötystähän ei meillä Röysynkulmalla ollut, kun yksinkertaisesti päätin, että tänä jouluna sitä ei ole. Siispä jätin suosiolla joulukortit lähettämättä ja lahjojen ostokin rajoitettiin minimiin eli ainoastaan Tapio sai lahjan. Koirat ei lahjoista ymmärrä, mutta olkoon sitten kinkunnahka, joka jaettiin viiteen osaan, niiden joululahja. Hyvin näytti maistuvan.

Jouluaatoksi saatiin kutsu mennä vierailulle Tapion tyttären Elinan perheen luokse. Ilolla otimme kutsun vastaan, sillä mikään ei voita joulua, jossa on joulupukkiin uskovia lapsia läsnä. Saunomisten ja hyvän ruuan jälkeen oli sitten vuorossa lasten kauan odottama hetki, Joulupukin vierailu. Valitettavasti se hauskuus jäi Tapiolta näkemättä, kun sattui juuri silloin olemaan autoaan "tankkaamassa".

Helmi

Väinö

Joulupäivänä sitten auton nokka kohti Helsinkiä ja matka siis veljeni perheen luokse kylään. Äitini ja isäni kuoltua olemme viritelleet uutta traditiota, jossa me sisarukset perheineen tapaisimme jonkun luona joulun aikaan. Toistaiseksi olemme olleet veljeni Terhon luona ja iso kiitos heille, että ovat meidät sinne ottaneet vastaan. Taas oli pöytä täynnä joulun herkkuja ja pakkohan sitä oli vähän kaikkia sortteja maistaa sillä seurauksella, että vatsa paisui uhkaavasti. Ilta meni rattoisasti rupatellen ja ennenkuin edes tajuttiinkaan oli jo kotiin lähdön aika. Ennen Helsinkiin lähtöä oli säätiedotus uhkaillut lähestyvällä myrkyllä, mutta päästiin kotiin ihan näppärästi ilman ongelmia.

Sitten se myräkkä alkoikin oikein toden teolla. Heräsin yöllä siihen, kun kattopellit paukkui sellaisella mallilla, että vastaavaa en ole Röysynkulmalla kokenut. Nousin kuuden maissa ylös vähän kurkkimaan ikkunoista ulos, kun ajattelin, että se katto varmaan roikkuu jo osittain irronneena. Kaikki näytti kuitenkin hyvältä niin asuintalossa kuin ulkorakennuksissakin. Ei muuta kuin takaisin nukkumaan. Mutta eihän siitä mitään tullut, pauke oli niin kova, että tunnin kuluttua nousin uudelleen ylös ja ajattelin, että jospa keittäis kahvit, kun kerran sähköäkin hurjasta tuulesta huolimatta vielä tuli. Kesken kahvinkeiton sitten räpsähti ja niin meni meiltä sähköt. Se ei vielä ole ihmeellistä, mutta niitäpä ei sitten kuulunutkaan takaisin vaikka aikaa kului. Myrsky riehui ulkona ja sähköjen mentyä piti Tapion sitten lähteä virittelemään aggregaattia käyntiin. Kesken virittelyn soitettiin naapurista, että voisimmeko lainata heille aggregaattia, kun heiltä meni sähköt ja lehmien lypsy jäi kesken. No, mikäs siinä auttoi. Pitihän sitä naapuria auttaa. Niin lähti aggregaatti, mutta sain onneksi kahvit keitettyä ennen sitä. Vettä otin kattiloihin heti sähköjen mentyä, kun putkissa oli vielä aavistus painetta. Meillähän on kunnan vesi, ja kun vedenpumppaamolta meni sähköt ei vettä sitten enää pumpattu vesijohtoihin.

Sitten alkoihin melkoinen show. Vettä ei näkynyt eikä kuulunut. Lampaille piti saada vettä. Muutama naapuri pyyteli aggregaattia lainaan, kun heillä oli myös ongelmia veden, lypsyjen yms. kanssa. Mutta eihän tuota yhtä aggregaattia voinut kaikkialle jakaa ja niinpä sen aggregaatin avulla sitten hoidettiin naapurin lypsyt (about reilu 10h per päivät) ja muun ajan se oli meillä, jotta meillä ei taas sula karitsanlihat pakkasissa ja saatiin talo lämpimäksi. Vedet saatiin kyläläisten neuvokkuuden ansiosta joskus 8 h katkon jälkeen. Hienoa, veden tulo kyllä paransi tilannetta huomattavasti. Sitten vaan päivä kerrallaan sinniteltiin, toivottiin aggregaatin kestävän ja sitä pyörittävän ikivanhan Fordin kestävän. Ja niin vain hommasta selvittiin. Sähköttä oltiin noin 100 h, Fordi kävi yli neljä vuorokautta yötä päivää ja aggregaatti kesti. Oli juhlava hetki, kun perjantaina puolenpäivän jälkeen sähköt palasivat. Äkkiä pesukonetta päälle, astianpesukone hommiin ja ruokaa laittamaan.

Onni koko tässä hommassa oli se, että ilma oli leuto eli pysyttiin plussan puolella. Näin säästyttiin lisävahingoilta, joita esim. putkien jäätymisen vuoksi olisi tullut. Tätä kirjoittaessa on yhä tuhansia talouksia ilman sähköä ja myötätunto on heidän puolella. Eilen ilma käväisi pakkasen puolella, mutta on onneksi taas lauhtunut. Toivotaan, että lauha ilmavirtaus jatkuu kunnes kaikilla sähköttömillä on taas sähköt takaisin.

Uuden Vuoden vastaanotimme Tapion kanssa rauhallisesti. Kävimme Mathildedahlissa katsomassa isoa ilotulitusta ja se oli kyllä todella upea. Koirat telkesin kenneliin sisälle ja laitoin radion pauhaamaan, jotta pauke ei niitä pelota. Tosin maalla asumisessa on se ilo, että pauke on ihan toista luokkaa, kuin mitä se oli Helsingissä asuessa. Kaikki koirat selvisivät Uuden Vuoden raketeista ilman traumaattisia kokemuksia. Ikävä oli kuitenkin taas lukea lukuisista koirista, jotka olivat rakettien paukkeen vuoksi säikähtäneet ja sännänneet pakosalle. Kumpa ihmiset oppisivat pitämään koirat sisällä pahimman paukuttelun ajan ja säästyisivät näin monelta murheelta.

Nyt sitten mieli avoinna vuoteen 2012. Mitähän jännää ja mukavaa tämä vuosi tuo tullessaan.

Joulu lähestyy

2011-12-17T17:00:00.001+02:00

Joulu lähestyy kovaa kyytiä. Viimeisetkin lumenrippeet on sulaneet jatkuvien sateiden jälkeen, mutta mitäs siitä, sillä minä tykkään ihan hurjasti näistä sulista keleistä. Okei, on pimeetä, mutta ei kauaa. Ensi viikolla on vuoden pimein päivä ja siitä lähtee taas valon määrä lisääntymään. Huikeeta näissä syyskeleissä on se, että pääsee treenaamaan koirien kanssa joka viikonloppu, kun lumi tai jäätiköt ei haittaa. Tänäänkin ajelin pellolla ja totesin, että on pohja niin hyvässä kunnossa, että huomenna taas otetaan muutama lammas ulos ja treenaillaan kaikkea kivaa.

Eilisessä Somero lehdessä kerrottiin, että Somerolla oli nähty kahden suden jäljet (en muista oliko peräti sudet nähty livenäkin). Samaten Saukkolassa on nähty suden jäljet. Eli lähellä alkavat pyöriä. Saas nähdä miten ensi kesä menee. Keksivätkö meidän tai muiden täällä lähistöllä olevien lammaslaumat ja iskevät lammasressujen kimppuun. Suden jäljiltä näky ei ole mieltä ylentävä. Jos edes tappaisivat yhden kerrallaan ja söisivät vain nälkäänsä, mutta kun yleensä tappavat, tappavat, repivät ja raatelevat, ja jättävät kymmeniä eläimiä kitumaan.

Valokuvia ei näillä keleillä viitsi napsia, kun laatu ei kovin mieltä ylentävää ole, joten valokuvien kanssa odotellaan aurinkoisia kelejä. Pakko kuitenkin laittaa tähän Maarit Karhun ottama kuva Matin poika Zicistä, josta tuli upeasti vuoden 2011 Tokon Pohjoismaiden Mestari. Hurjasti onnea Zici ja loistava ohjaajansa Tarja Melakari. Olette kyllä todella taitavia molemmat.

Nyt syksyllä osallistuin kolmatta kertaa kanakurssille. Se on sitten hauska ja opettavainen kurssi. Kanojen avulla harjoitellaan eläintenkoulutusta ja jokainen voi kuvitella, että kanan opettaminen ei ihan sieltä helpoimmasta päästä ole. Toisaalta kana tekee juuri sen minkä sille opetat, joten se näyttää varsin säälimättömästi milloin olet tehnyt väärin ja milloin oikein. On huikeaa huomata missä itse tekee virheitä ja kun sitten onnistuu korjaamaan nimenomaan omaa käyttäytymistään, alkaa kanakin toimimaan halutulla tavalla. Opetin kanan kiertämään ympäri kahta erillään olevaa oranssia kartiota (vähän samanalaisia kuin tuossa Zicin kuvassa). Kun sitten noiden kartoiden päälle laitettiin mustat muoviset kukkaruukut, piti kanan kävellä kahdeksikkoa niiden ympäri kunnes tulee naks ja palkka. Eli harjoittelimme pitkäkestoista toimintaa, jossa eläin toistaa opetettua asiaa niin pitkään, kunnes se saa palkan. Onnistuin toisen kanan kanssa saamaan tehtävän valmiiksi ja siitä on olemassa kiva videopätkäkin, mutta valitettavasti sen siirto tänne ei onnistunut. Sen sijaan laitetaan tähän videopätkä, jossa opetan lampaalle samaa hommaa (eli opetus vielä kesken ja palkkaa tulee aika usein, mutta idea on videosta hyvin nähtävissä).
Gertrud-video

Muuten täällä Röysynkulmalla kaikki on hyvin. Koirat viettävät leppoisaa aikaa, kun töitä ei pahemmin ole. Joten lenkkeilemme metsissä ja pelloilla ja keskitymme muuhun hauskanpitoon. Tietty treenataan aina viikonloppuisin jos kelit sallii (ja hienosti on sallineet tänä syksynä). Uuhilla on pässit vierainaan ja aktiivisuudesta päätellen, keväällä saamme taas todistaa monen uuden syntymän ihmettä.
Nyt on aika hiljentyä Joulun viettoon. Joulukortteja en tänä vuonna lähettänyt sen sijaan haluankin toivottaa kaikille blogin seuraajille Hyvää Joulua. Samoin myös kaikille ystäville, kasvattien omistajille ja muille mukaville ihmisille.

Luomukaritsaa

2011-12-04T17:24:00.000+02:00

No niin, kävin läpi kaikki viimeisestä teuraserästä tulleet luomukaritsalaatikot ja tein muutaman myyntilaatikon, jos vaikka joku innostuisi tilaamaan luomukaritsaa. Eli varastossa on tällä hetkellä:

8 seuraavan sisältöistä luomukaritsanliha laatikkoa (liha pakastettua): viulu, ulkofile, patalihaa, niskakiekkoja ja jauhelihaa. Laatikon paino noin 7 - 9 kg.

2 seuraavan sisältöistä luomukaritsaliha laatikkoa (liha pakastettua): viulu, kyljykset, patalihaa, niskakiekkoja ja jauhelihaa. Laatikon paino noin 10 kg.

Tuoretta, pakastamatonta, luomukaritsaa ei tänä vuonna enää ole saatavissa. Seuraavan kerran sitten kesällä 2012. Jos haluat tilata edellämainitun lihalaatikon pirauta numeroon 050-5274491, niin saadaan homma hoidettua.

Nyt nopeaa toimintaa!

2011-11-09T12:32:00.000+02:00

Eli tämän syksyn viimeinen karitsaerä on teurastettu ja ruhot toimitettu leikkaamoon. Nyt jos tuli sellainen olo, että hei pitää saada karitsaa (se pääsiäinenkin viuluineen ei enää ole kaukana) niin nopeaa toimintaa. Otin nimittäin varuiksi muutaman ylimääräisen karitsanpuolikkaan itselle, jotta mattimyöhäsetkin pääsee tilaamaan tätä herkkua. Eli tarjolla on lihabokseja, joissa on puolikas karitsa. Boksin paino siinä 10 kg molemmin puolin. Boksissa on viulu, lapa, kyljykset ja niskakiekkoja, muut ns. leikkolihat tilasin nyt ensi kertaa jauhelihana, kaikki vacuumiin pakattuna ja valmiita suoraan pakastettavaksi. Koska otimme ensimmäisen kerran jauhelihaakin en osaa tässä nyt sanoa mikä on lopullinen kilohinta boksille, sillä se selviää, kun saamme boxit ja pääsemme laskemaan boxille kilohinnan.

Jos kuitenkin innostuit tilaamaan karitsaa kannattaa käydä täyttämässä tilauslomake samantien, sillä näitä bokseja on tarjolla vain rajoitettu määrä. Lomake löytyy täältä.

2011-11-08T09:55:00.001+02:00

Tässä linkki hienoon blogikirjoitukseen, joka ihan kaikkien kannattaa lukea: 10 ikävää tosiasiaa, joiden hyväksymisestä on hyötyä.

Ja tässä katkelma tuosta tekstistä. Loput voit lukea avattuasi ylläolevan linkin.

"1. Aina löytyy niitä, jotka eivät pidä sinusta

On turha yrittää olla kaikkea kaikille. Siinä ei tule onnistumaan, vaikka yrittäisi kuinka kovasti tahansa. Et voi olla kaikkien ystävä, varsinkaan silloin, kun yrität tehdä mitä tahansa näkyvämpää.

Aina löytyy niitä, jotka ovat kanssasi eri mieltä, niitä, jotka eivät halua sinun onnistuvan. Jos kuuntelisit heitä, et tulisi ikinä saamaan aikaan yhtään mitään. On äärimmäisen rajoittavaa välittää liikaa siitä, mitä muut sanovat tai ajattelevat. Keskity siihen, minkä itse tunnet oikeaksi. Sinun omat mielipiteesi ja tekosi ovat ratkaisevia, eivät muiden."

Ihanan lämmintä

2011-11-06T20:19:00.001+02:00

Aivan uskomattoman upea marraskuun alku. Lämpötila ulkona on käsittämättömän korkea. Päiväsaikaan on ollu +6 - +11 astetta lämmintä ja vuosi sitten tähän aikaan oli lunta ja pakkasta. Tässä kohtaa painan Tykkää nappia niin, että ei kohta enää veri kierrä sormessa. On aikas upeaa, kun voi treenata ihan täysillä sulalla pellolla. Ei kiusaa ötökät, ei liiallinen lämpö ja koska kaikki muut lampaat on jo sisällä voin treenata ihan millä pellolla tahansa ja tehdä vaikka minkälaisia pitkiä hakuja, tuplahakuja, tosi pitkiä kuljetuksia jne. Nyt vaan pidetään peukkuja, että ilmat jatkuis tällaisena läpi koko talven. ;)

Koirien osaamistasokin on noussut hurjasti. Bobbyn kurssilta saatiin taas mukavasti eväitä mitä treenata ja nyt on sitten koitettu niitä oppeja hyödyntää ja näyttäisi siltä, että ollaan jopa onnistuttu kohtuuhyvin. Päätin, että treenaan nyt pienen tiiviin porukan kanssa niin pitkään, kunnes tulee lumi maahan ja on aika siirtyä talvitauolle. Tässä pienessä porukassa meillä on aikaa pähkäillä kaikkia eteentulevia pulmatilanteita ja kun me kaikki olemme olleet samoilla kursseilla on meillä suunnilleen yhteneväinen näkymyskin siitä mihin olemme tähtäämässä.

Piskin kanssa treenaan flänkkejä puhtaammaksi, kun se on tosi, tosi kaukana minusta. Lisäksi treenaan vauhdikasta ajoa ja tempomuutoksia ja kaikki tämäkin niin lähellä minua kuin tosi kaukanakin. Jakoa hiotaan entistä paremmaksi ja kaiken tän päälle sitten look backeja, tuplahakuja jne. Iitan tämän hetken projekti on tempomuutokset ja niiden läpimeno niin lähellä minua kuin tosi kaukana minusta. Kun saan nämä kuntoon alan työstämään flänkkeihin tempomuutoksia ja sitä, että ne sujuu minun lähellä ja kaukana minusta. Rita on alkanut yks kaks toimia niin hyvin, että taidan ihan tosissani treenata sen kanssa tavoitteena starttaaminen muutamassa kolmosluokan kisassa ensi vuonna. Rita on kyllä ihan uskomaton, jos se haluaa se pystyy tekemään mitä tahansa, mun pitää vaan saada se haluamaan ... pikku juttu ;) Tänään kokeilin sen kanssa look backia ja olin ihan huuli pyöreenä, kun se teki sen tuosta vaan. Outo tyyppi. Rita on myös hyvä avustajakoira, sillä se viis veisaa muihin koiriin kohdistettavista paineista eikä sitä häiritse vaikka olisin kuinka tiukkana jollekin toiselle koiralle. Se likka vaan katsoo pitkin nenän vartaan sillä ilmeellä, että pyh, nuo paineistukset ei koske minua.

On ollut myös hienoa nähdä kuinka Jallis alkaa kulkea tosi upeesti. Bobbyn kurssi vei taas sitä hurjasti eteenpäin ja Tanja on tehnyt hyvää työtä kurssin jälkeen ja osannut tehdä juuri niinkuin neuvottiin sillä seurauksella, että homma todella toimii. Karl näyttää kerta kerralta hienommalta, vaikka hienolta se näytti jo ekallakin kerralla, mutta nyt se vaan menee vieläkin paremmin. Tehokas ja hyvä koulutus toimii ja tulosta syntyy. Mian Spice ja Sun ovat muuttuneet tämän laidunkauden aikana hurjan paljon edukseen ja kummankin meno näyttää hienolta. Mia on kyllä tehnyt huolellista työtä molempien kanssa ja noususuuntaus on edelleen käynnissä. Kun näitä kaikkia ajattelee tuntuu kyllä tosi hienolta. Kiva treenata, kivassa porukassa. :)

Jottei tämä postaus olis pelkkää hehkutusta niin ikävänä asiana todettakoon, että migreenit ovat palanneet ja rytinällä. Olin siinä onnellisessa asemassa, että neljään kuukauteen ei tullut yhtään migreenikohtausta, mutta sitten rysähti. Ensin yksi sunnuntaina, sitten seuraava maanantaina heti aamusta, tiistaina sitten jälleen migreeni kahden aikaan iltapäivästä ja eipä se siihen jäänyt vaan tiistai iltana klo 22 aikaan neljäs migreeni putkeen. Näiden jälkeen onneksi homma rauhoittui, mitä nyt oli pää ihan hellänä useamman päivän viimeisen migreenin jälkeen. Nyt peukut pystyyn, että homma rauhoittuis. Sen verran näistä migreeneistä olen kärsinyt, että nyt sain aikaiseksi varata päänsärkykeskuksesta Turusta neurologi ajan. Mutta ilmeisesti monen muunkin pää särkee, sillä ensimmäinen vapaa aika oli vasta 20.12. No, ei auta, varasin tuon ajana ja katsotaan sitten mitä kivaa neurologi mulle joululahjaksi tarjoaa.

Vuoden 2011 viimeinen tuomarointikeikka oli eilen. Eli olin Kaarinan Koiraharrastajien kutsumana ylituomarina hakukokeessa ja arvostelin siellä henkilöetsinnät. Olen ollut KKH:n vieraana ennenkin ja heidän kisoihin on aina mukava mennä. Ilmapiiri on lämminhenkinen, suorituspaikat loistavia ja toimihenkilöt erittäin aktiivisia ja hommiin reippaasti tarttuvia. Henkilöetsintärata oli todella hyvä. Olisin itsekin tykännyt kisata sillä radalla sillä se testasi juuri sopivasti koiran ja ohjaajan taitoja olematta kuitenkaan liian vaikea. Ainoa vaikea juttu oli se, että rata oli ihan täynnä suppilovahveroita (muutama kanttarellikin siellä oli). Vaati melkoisesti itsehillintää kääntää katse pois niistä suppilovahveroita ja keskittyä vain arvostelemaan suorituksia. Onneksi noita sieniä on jo sen verran säilötty, jotta yhtään enempää ei tarvittu.

Sitten taas kohti uutta viikkoa ja uusia haasteita. Pimeys on minulle oma haasteensa, mutta toisaalta, kohta on joulu ja joulun jälkeen alkaa tuntua siltä, että päivät tulee valoisammaksi (kun tulee lumi) ja valoisammat päivät taas ovat kevään enne, joten kevät on täällä ennenkuin huomaammekaan.

Lisää pohdintaa ryhmädynamiikasta

2011-10-26T23:51:00.001+03:00

Ryhmädynamiikka on mielenkiintoinen ilmiö ja mitä enemmän sitä tutkii sitä mielenkiintoisemmaksi homma käy. Ei varmaan ole enää kenellekään epäselvää, että ihmisen psyyke kiinnostaa minua kovasti. Usein mietin erilaisia syy-seuraus ilmiöitä ja sitä miksi tapahtuu niinkuin tapahtuu vaikka alkuperäinen tavoite olisi ollut jotain ihan muuta. Mitä enemmän tähän asiaan paneutuu sitä enemmän alkaa valjeta ryhmädynamiikan valtavat voimat ja sen uskomaton kyky muokata ihmisten käyttäytymistä.

Samat lainalaisuudet toimivat niin työelämässä, kouluissa kuin harrastepiireissä. Ryhmät voivat muodostua monilla eri tavoilla ja esim. harrastepiireissä ryhmä muodostuu samasta harrastuksesta kiinnostuneiden kesken. Yleensä uusissa ryhmissä on ensin ns. muotoutumisvaihe jota seuraa kuohuntavaihe. Tätä taas seuraa kypsä vaihe ja lopuksi hajaantumisen aika. Muotoutumisvaiheessa ryhmän jäsenet hakevat paikkaansa ryhmässä ja eri roolit muodostuvat. Kuohuntavaiheessa tunnusmerkkejä ovat konfliktit ja ristiriidat ja kun niistä selvitään alkaa kypsä vaihe, jolloin ryhmän tavoitetta viedään tehokkasti eteenpäin. Kun tavoite on saavutettu, luodaan uusia tavoitteita tai ryhmä hajaantuu, kun osa sen jäsenistä poistuu ryhmästä. Sitten kierros alkaa alusta ellei sitten käy niin, että ryhmä jatkaa, mutta poistuneiden tilalle tulee uusia tai ylipäätään ryhmään otetaan uusia jäseniä. Uusi jäsen on sitten mielenkiintoisessa asemassa. Hänen käytökseensä vaikuttaa suuresti muiden jäsenten häneen kohdistamat odotukset ja asenteet. Näin yksilö toimii tiedostamattaan siten, että hän saavuttaa ryhmän hyväksynnän. Hän omaksuu vähitellen ryhmän asenteet ja arvot ja alkaa toimia ryhmän odotusten mukaisesti, jotta ansaitsisi paikkansa ryhmässä. Tällainen ihminen voi muuttaa mielipiteitään ja käytöstään aiemmasta vain saadakseen ryhmän hyväksynnän. Esimerkiksi hän voi kohdistaa johonkin ulkopuoliseen negatiivista käytöstä, koska ryhmä niin tekee ja saadakseen ryhmän hyväksynnän hän on valmis toimimaan vastoin aiempia ajatuksiaan. Tästä hyvä esimerkki on apinaesimerkki, jonka tänne blogiini joskus laitoinkin. Ryhmä muokkaa uudet jäsenensä ryhmän mukaiseksi ja näin ryhmän voima kasvaa, kun sen jäsenmäärä kasvaa ja suuri joukko yhdessä on voimakkaampi kuin yksi tai kaksi ihmistä yksinään. Ryhmän muiden jäsenten ja yksilön välinen myönteinen vuorovaikutus ylläpitää ja parantaa itseluottamusta, mikä saa yksilön kokemaan itsensä hyväksytyksi, arvostetuksi ja onnistuneeksi. Positiivisen vuorovaikutuksen seurauksena yksilön tavoitteet ja sitoutuminen ryhmään ovat suuremmat.

Jokaisella yksilöllä on ryhmässä oma roolinsa. Tähän rooliin liittyy tiettyjä käyttäytymisodotuksia. Mikäli roolikäyttäytyminen ei ole ryhmän odotusten mukaista herättää käyttäytyminen hämmennystä ja kielteisiä reaktioita. Vain sellainen rooli voi toteutua, jonka tilanne ja läsnäoleva ryhmä sallii. Yleensä ryhmistä löytyy ainakin seuraavia rooleja: johtajan, syrjään vetäytyjän, mielistelijän ja hauskuuttajan roolit. Kun oikein alkaa miettiä erilaisia ryhmiä ja eri ihmisten asemaa ryhmässä voi löytää näitä kuvauksiin sopivia henkilöitä. Esim. mielistelijä haluaa saada ryhmän johtajan arvostusta ja näin nostaa omaa arvoaan ryhmässä. Myötäilijöiden tehtävä on pönkittää johtajan asemaa, sillä mitä useampi kannattaja johtajalla on sitä suurempi on hänen arvovaltansa. Myötäilijä tyytyy dominoivaa asemaansa käyttävän päätöksiin, kun taas kapinallinen vastustaa niitä.

Lainaan tutkimuksesta (johon linkki tuossa tämän tarinan lopussa) pätkän:
"Ojala & Uutela (1993) ovat nimenneet tavallisessa työryhmässä ilmeneviä rooleja seuraavasti. Työteliäs pitää huolen siitä, että päivän työt tulevat tehdyksi. Hän käyttää työaikansa ainoastaan työn tekemiseen ja saa näin helposti toiset tuntemaan huonommuuden tunnetta. Humoristi taas on omaksunut hauskuuttajan roolin. Hän saa ryhmän jäsenet nauramaan kaivamalla asioista esiin niiden hauskat puolet. Humoristin roolin omaksunutta henkilöä eivät toiset ryhmäläiset ota tosissaan silloinkaan, kun hän haluaisi puhua vakavasti asioista. Hiljainen ei yleensä ota työryhmässään kantaa mihinkään ja aiheuttaa toisissa epävarmuutta vaikenemisellaan. Rooli on tyypillinen tulokkaalle, joka hakee itselleen käyttäytymismallia seuraamalla sitä, miten muut toimivat ryhmässä. Suosikki on valmis kuuntelemaan muita ryhmän jäseniä ja tekee parhaansa ryhmän toimivuuden eteen. Hän on myönteinen ja auttavainen toisia kohtaan, ja hänen seurassaan toisilla on hyvä olla. Tyhmyri saa olla oma itsensä ryhmässä, eikä hänen tarvitse asettaa työlleen suuria vaatimuksia. Hänelle on luvallista paljastaa tietämättömyytensä ja esittää tyhmät kysymykset, joita muut eivät viitsi kysyä. Epävirallisen johtajan roolin saa henkilö, joka on aktiivinen ja sopiva toimimaan ryhmän edustushahmona. Tämä rooli täytetään yleensä vasta silloin, kun varsinaisen työnjohtajan asema on heikko. Muutosten vastustaja arvostelee kaikkia uusia ehdotuksia ja yrittää suojella itseään ja ryhmää muutoksilta esittämällä perusteluita muutoksia vastaan. Syntipukin ryhmä tarvitsee silloin, kun kaikki sen asiat eivät ole kohdallaan. Roolin saa helpoiten henkilö, joka on erilainen kuin muut eikä jostain syystä mukaudu ryhmän normeihin."

Harjoituksen vuoksi mietin erästä tuntemaani ryhmää ja siinä toimivia henkilöitä. Ja kas, kaikkia noita yllämainittuja rooleja toden totta tuosta ryhmästä löytyy. Mielenkiintoista.

Mutta nyt loppuu tämä pohdinta ja tyyny ja peitto kutsuvat. Lisää tästä aiheesta voi lukea esim. tästä tutkimuksesta: Tutkimus

Syksy tulee vääjäämättä

2011-10-23T08:21:00.003+03:00

Tavallaan syksy on niin hienoa aikaa, että toivoisi sen jatkuvan pitkään, mutta toisaalta syksy on ikävää aikaa, kun se samalla tuo talven, josta en niin kauheasti pidä. Syksyssä on ihanaa ilmojen raikkaus, ei tarvitse hikoilla helteessä ja pakkasetkaan eivät vielä kiusaa, puiden väriloisto on upeaa, metsä on täynnä sieniä (ainakin tänä syksynä on suppilovahveroita niin paljon ettei sitä edes tajua), treenaaminen sujuu, kun ei ole kuuma ja kaiken kaikkiaan syksy on hienoa aikaa. Ikävä kyllä yhä aikaisemmin ja aikaisemmin laskeutuva pimeys on taas masentavaa. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että enää ei arki-iltaisin pysty treenaamaan, kun ulkona on säkkipimeää. Lyhyen viikonlopun aikana pitäisi sitten ehtiä tehdä ihan kaikki valosalla tehtävät asiat. Mutta tunnit vaan ei riitä. No, onneksi kohta on joulu, joulun jälkeen uusi vuosi, uuden vuoden jälkeen pääsiäinen ja sitten kohta onkin kevät ja kesä.

Tämä lokakuu on kyllä ollut tosi ihana kuukausi. Sain tänne meille yli viikoksi ihan mielettömän taitavan kouluttajan eli Bobby Dalzielin. Kurssipäiviä oli yhteensä 6 ja jokaisena päivänä oli 6 osallistujaa. Yksi koirapaikka oli tietty itselläni ja koska päivässä oli kaksi treenikertaa (noin 1/2 - 1 h per kerta) jaoin treenit Piskin ja Iitan kesken, jotta saisin molemmille neuvoja.

On se vaan käsittämätöntä miten hienosti koirat etenivät treenikerta treenikerran jälkeen. Jokaisessa treenissä vietiin koiraa eteenpäin ja valmisteltiin treenin lopuksi tärkeitä asioita seuraavaa treeniä varten. Sain tosi hyvät neuvot Piskin heikoimpiin osa-alueisiin ja sama homma Iitan kanssa. Iita harjoitteli tempomuutoksia niin poispäin-, poikkittais- kuin kuljetus ohjaajalle ajossa. Se oppi flänkkäämään halutulla nopeudella ja muuttamaan nopeutta tarpeen mukaan. Lisäksi treenasimme jakoa yhden treenikerran verran, joten siinä mulla on vielä työmaata, jotta alkaa sujumaan halutulla tavalla. Piskin kanssa treenattiin kuljetusta, tempovaihteluita, jakoa ja flänkkejä eri nopeuksilla. Nyt pitää sitten päästä itse treenaamaan ja katsomaan, että homma toimii vaikken olekaan enää valvovan silmän alla.

Keskellä kurssia pidetiin SBCAK:n yhdistysmestaruuskisat. Rata rakennettiin edellisenä iltana tuomarin ohjeiden mukaan ja jännitti pikkasen miten kaikki sujuu, kun kuitenkin oltiin uudella pellolla eikä mitään systeemejä oltu kokeiltu siellä koskaan aiemmin. Kisapäivä osoitti kuitenkin, että kaikki meni suunnitelmien mukaan. Lampaat saivat tuomarilta erityiskehuja. Olivat kuulema todella hyviä. Näyttivät hyvin koiran tekemät virheet ja kulkivat juuri niinkuin koira niitä vei. Häkitys ei ollut helppoa, sillä näitä lampaita ei oltu paimennettu pienissä ryhmissä eikä niitä myöskään oltu häkitetty pienissä ryhmissä. Mutta jos koira osasi hommansa niin kyllä ne häkkiin sai.

Piskin kanssa osallistuin III-luokkaan eli yhdistysmestaruuskisaan. Mukana oli yhteensä kolme kisaajaa ja enemmänkin olisi mukaan mahtunut. Hienosti Piski homman hoiti ja onnistui kuin onnistuikin voittamaan kisan. Hienosti toiseksi tuli Minna Jokisaaren Irkku ja kolmanneksi Marika Klossnerin Zagga. Nuorten mestaruuteen osallistuin Iitan kanssa. Mestaruusratana oli II-luokan rata ja Iitan kanssa oli jakoa treenattu tasan kerran ennen näitä kisoja, joten se ei ihan putkeen mennyt. Niinkuin ei mennyt juuri mikään muukaan. Iitalla lähti vähän mopo keulimaan ja kaikki hienot tempovaihtelut hävis sen päästä. Niinpä päätin sitten mennä treenaamalla lopun rataa läpi ja siitä hommasta ei kyllä paljon pisteitä jaeltu. Loppupisteet oli peräti 29 pistettä sadasta, joten eipä noilla oikein hurraa huutoja irronnut. No, Iita oli kuitenkin reipas ja rohkea ja kun saadaan ikää vielä vuosi lisää niin eiköhän homma ala sujua. Pääasia, että on rohkea ja sen edestä liikkuu vaikka mitkä elukat. Nuorten mestaruuden voitti hienolla suorituksella Mia Laamanen Sunin kanssa, toiseksi taisteli tiensä Joski Rissanen Taunon kanssa ja kolmas oli Mia Spicen kanssa (Spice ei ollut mukana yhdistysmestaruuskisassa). Onnittelut Mia ja Joski hienosta työstä.

Kisan jälkeen oli vielä pari päivää kurssia, joten päästiin heti tuoreeltaan korjaamaan kaikki kisoissa tehdyt virheet. Ainoa harmittava seikka oli se, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin tämäkin kurssi. :( Haikein mielin jätimme jäähyväisiä Bobbylle ja toivotimme hänet lämpimästi uudelleen Suomeen ja mikä parasta hän lupasikin tulla, joten saamamme huippukoulutus saa jatkoa. Thank you very, very, very much Bobby.

Kirjoitin tähän pitkät, yksityiskohtaiset selostukset Piskin seuraavan viikonlopun kisaradasta, mutta deletoin koko jutun. Totean, että lauantaina sijoitus oli kolmas ja sunnuntaina seitsemäs. Sen sijaan jäin viikonlopun kokemusten perusteella miettimään kaikkea muuta mitä tuon harrastuksen ympärille liittyy. Ryhmäpaineen merkitystä ja ihmisten asemaa erilaisissa ryhmissä. Jokainen meistä on mukana erilaisissa ryhmäkokoonpanoissa, toisissa tiiviimmin ja toisissa löyhemmin. Jokaisella meistä on eri ryhmissä erilaisia rooleja. Jossain ryhmässä saatamme olla johtajan (leader) asemassa, kun jossain toisessa taas seuraajan (follower) asemassa. Muitakin rooleja ryhmistä löytyy, mutta nämä on minusta ne selkeimmät. Ryhmään kuuluminen on jokaiselle laumaeläimelle (niin myös ihmiselle) tärkeää, siksi seuraajat ovat valmiita tekemään ja toimimaan tavalla, jota he eivät aina välttämättä edes itse hyväksyisi, jos katsoisivat tilanteita ulkoapäin. Esimerkiksi he tunnistavat ja tuomitsevat jyrkästi koulukiusaamisen, mutta samaan aikaan he saattavat tiedostamattaan totetuttaa ihan samaa kaavaa jossain toisaalla elämänalueella. Näyttämönä ei vaan ole koulu vaan joku muu paikka. Yhtälailla johtajat tarvitsevat seuraajia pönkittämään omaa arvovaltaansa.

Mitä enemmän seuraajia sen helpompi johtajan on käyttää mielivaltaansa. Tästä on hyviä esimerkkejä maailma pullollaan. Mikä sitten on ryhmän ulkopuolelle jätetyn osa, ei kovin hääppönen, sillä tekee hän mitä tahansa niin kaikki hänen tekonsa ovat tuomittavia. Ja joskus on hyvä esittää kysymys, että mikä oikeastaan on se syy ettei tiettyjä henkilöitä hyväksytä ryhmään. Alkuperäinen syy voi olla aivan mitätön juttu, jonka pohjalla on kenties kateus, oman arvovallan menetyksen pelko tai joku muu syy. Vaatii todella voimakasta luonnetta pystyä selviytymään tuon valtavan ryhmäpaineen alla ja useimmat eivät siitä selviäkään. Monelle ainoa keino ns. "pitää pää kasassa" on vaihtaa maisemaa ja keksiä jotain muuta puuhaa. Tämän seurauksena johtajan itseluottamus kasvaa ja hän muuttuu vähä vähältä röyhkeämmäksi ja välinpitämättömämmäksi. Seuraajat saavat hyvän varoituksen siitä mitä seuraa, jos poikkeaa ruodusta ja seuraajien sitoutuminen osaansa tehostuu entisestään. Mielenkiintoista on myös huomata se, kuinka tuon vahvan auktoriteetin ollessa pois paikalta, joku seuraajista saattaa ottaa tuon auktoriteetin roolin. Hän käyttäytyy johtajan elkein ja pitää itsestään selvänä, että hänellä on oikeus jatkaa tuota samaa linjaa kuin johtaja. Näin fiksuista ja älykkäistä ihmisistä voi tulla uskomattoman säälimättömiä ja itsekeskeisiä.

Eniten puhuttu kiusaamisen muoto on koulukiusaaminen, mutta ei pidä unohtaa, että ihan samaa tapahtuu kaikkialla, kaikissa ikäryhmissä ja ihan koko ajan. Monasti kiusatun elämä on todella raskasta ja suoraastaan helvetillistä. Kun hän lopulta pääsee irti kiusatun roolista ja suuntaa mielenkiintonsa tai energiansa muualle hän voi olla mitä lahjakkain siinä asiassa mitä hän tekee. Myöhemmin hän voi olla ihailtu laulaja, taiteilija, kirjailia tai ihan mitä vaan. Kiusaaja puolestaan voi vuosien kuluttua, jos hyvin käy, havahtua ja tajuta mitä on tullut tehneeksi. Tällöin vaatii suurta rohkeutta tunnustaa tekonsa, sen sijaan, että hautaisi sen taakseen ja yrittäisi unohtaa. Ihmisen mieli ei unohda, kaikki kokemuksemme muokkaavat meitä ja tekevät meistä sen mitä haluamme olla. Sen takia olisikin hyvä joskus pysähtyä miettimään millaisena itsensä haluaa nähdä. Haluaako olla se historian suuri diktaattori, joka aikanaan sai ihailua ja palvontaa, mutta myöhemmin osoittautui häikäilemättömäksi ja raa'aksi oman edun tavoittelijaksi vai haluaako olla se vanha lämminsydäminen papparainen tai mummeli, joka hyväntahtoisena hymyilee nuoremmilleen ja jota kaikki kunnioittavat ja jonka viisautta arvostetaan. Tänään on hyvä päivä aloittaa muutos vaikka vain ihan pienestä askeleesta.

Kuvapläjäys

2011-10-07T21:27:00.000+03:00

Pitkään aikaan en olekaan kuvia tänne lataillu, joten nyt sitten tulee pikkanen kuvapläjäys.

Suppilovahveroita on toden totta tänä syksynä riittänyt

Tädit tarkkana

Muutama tällanen mustakin meillä on

Kaverin selän takaa on turvallista kurkkia

Nova ja Tito the temppuilijakoira

Nova ja Tito

Vähänkö isäntä on polleena, kun pääsi helikopterilennolle

Sataa, sataa ropisee...

2011-10-04T15:51:00.003+03:00

Niin se vaan aika rientää ja aivan liian nopeasti ollaan siirrytty syksyyn ja sen mukaiset on ilmat, kun ikkunasta kurkkii. Vettä sataa melkein joka päivä, pellot alkaa olla aika pehmeitä ja osa lampaistakin on jo siirtynyt sisätiloihin. Mutta vielä ei anneta periksi ja treenit jatkuu.

Jospa yrittäis muistella mitä viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut. Ainakin alkukuu oli järjettömän kiireistä työsaralla. Kaikki energia meni leipätyöhön, joten treenaamaan ei pystynyt eikä liioin jaksanutkaan 14 tuntisen työpäivän päätteeksi. Ainoa paikka minne on jaksanut jotain edes vähän kirjoitella on facebook, joten lunttailen vähän sieltä mitä oikein on syyskuussa tapahtunut.

Ensin keräilin pikkasen sieniä ja sain niitä Tanjaltakin. Säilöin niitä eri tavoin. Pakastin vedessä, ilman vettä ja vielä niin, että ensin haidutin ylimääräiset vedet paistinpannulla hiiteen. Sitten niitä sieniä alkoi kirjaimellisesti tulla kuin sieniä sateella ja nyt olen ainakin kerännyt niitä ihan liian kanssa. Mutta, kun se kerääminen vaan on niin hauskaa. Onneksi olen saanut tungettua niitä kavereille ja suuren määrän olen myös kuivattanut. Eipähän lopu sienet vähään aikaa kesken. Keräilen vain suppilovahveroita, mustia torvisieniä ja kanttarelleja. Muut saa suosiolla jäädä metsään muiden kerättäviksi.

11.9.2011 täytti Matti kunnioitettavat 12 v. Ikä alkaa jo näkyä kropassa, mutta mieleltään Matti on yhä se nuori poika, joka se on aina ollut. Yrittää raukka metsässä loikata isoille kiville, mutta aina ei ihan ponnistusvoima enää riitä töppösissä. Lenkillä on kuitenkin mukana siinä kuin nuoremmatkin eikä muutenkaan ole vielä vaatinut mitään erityisjärjestelyjä. Niinkuin eläkeläiset yleensä :) Mattikin alkaa olla varsin omapäinen. Tulee luo, jos huvittaa ja jos käsketään, niin ainakin hitaasti ja pitkin hampain. Jos ei meinaan huvita. Lähtee kotiin peltolenkiltä, jos on sitä mieltä, että me mennään siellä liian lujaa. Ja ruoka maistuu ihan simona. Söis varmaan aamusta iltaan, jos olis koko ajan ruokaa tarjolla.

Syyskuussa pidettiin Iso-Britanniassa paimennuksen Maailman Mestaruus kilpailut. Kisoja en lähtenyt katsomaan, kun säästän ne rahat siihen, että menen Brittein saarille koiran kanssa treenaamaan, mutta iloinen yllätys oli, kun sain kuulla, että MM-kisojen ohjelmajulkaisuun (joka oli varsin laadukas julkaisu kaiken kaikkiaan) oli laitettu kuva meidän Piskistä. Siellä se Piski komeili samalla sivulla kuin Bobby Dalzielin hurjan kuuluisa Wisp. Vähänkö olin otettu tästä kunniasta. Tietty tilasin julkaisun myös itselle, jotta sain tämän ainutlaatuisen tapauksen muistoksi.

16.-18.9. vietettiin sitten Mustan Magian kennelpäivää. Ensimmäistä kertaa varattiin päiville koko viikonloppu ja silti meinasi aika loppua kesken. Panostimme oikein kunnolla kaikkeen mitä eri ihmiset treenailee. Tottelevaisuutta treenattiin Pia Miettisen opastuksella tosi huolella ja uskon, että osallistujat lähtivät hyvien eväiden kanssa kotiin. Lisäksi otettiin esineruutua, henkilöetsintää ja lampaitakin käytiin moikkaamassa. Mutta niinkuin aina hyvässä seurassa, aika meni aivan liian nopeasti ja ennenkuin huomattiinkaan oli kotiinlähdön aika. Ensi vuonna sitten uudelleen.

Loppukuusta järjestettiin Tuorlassa lammaspäivät ja pässihuutokauppa. Lähdettiin Tapion kanssa sinne ihan ex tempore ja miten siinä sitten kävikään. Tapio huusi meille uuden Texel-pässin ja varsin komean pojan huusikin. Eli taas saadaan lisää uutta linjaa meidän katraaseen. Mielenkiintoista nähdä mitä jälkeä tuo komia poika jättää.

Kuukauden vaihtuessa lokakuuksi oli aika suunnistaa Piskin kanssa Orimattilaan. Siellä järjestettiin SPKY:n Suomen Mestaruuskisat. Lauantaina ja sunnuntaina oli kumpanakin päivänä yksi kolmosluokan startti, joiden yhteispistemäärän mukaan sitten jaettiin mestaruustitteli. Etukäteen kovasti toitotettiin, että rata on vaikea, todella pitkä haku ja triangeli sekä lopuksi single ja tratta. No, lopulta haku oli ehkä jotain 350 m, kuljetus oli aika pitkä, sitten jako, jossa neljästä lampaasta mitkä tahansa kaksi piti saada erilleen ja lopussa se tratta, joka oli suora kuja. Sunnuntaina oli muuten sama rata (triangeli päinvastaiseen suuntaan), mutta jaon jälkeen häkki ilman porttia ja single. Lampaat olivat nuoria suomenlampaita, pääasiassa pässikaritsoita, jotka eivät niin välittäneet liikkua koirien edessä ja tosi monella koiralla pysähtyivät tuon tuosta tuijottamaan koiraa ja vaikka koira tuli ihan iholle, eivät väistäneet. Tämän takia nähtiin paljon puremisia, joista tuomari ei sitten heittänyt pihalle, kun ei välillä oikein muutakaan konstia ollut saada lampaita liikkeelle. Tuomarina oli Britanniasta kokenut konkari Thomas Longton.

Hakumatka ei pelottanut yhtään, sillä Piski kyllä hakee lampaita kotona harva se päivä niin kaukaa, että siitä tuskin tulisi ongelmaa. Sen sijaan katsoin monttu auki, kun Piski teki elämänsä kapeimman hakukaaren ja vieläpä leikkasi juuri ennen kuin saavutti lampaat. Olisin helposti voinut pysäyttää Piskin hakukaarella ja viheltää pullistamaan kaarta, mutta koska tein sen viime kisoissa ja siitä seurasi, että seuraavana päivänä pysähtyi itsenäisesti samassa kohtaa, päätin, että nyt en niin tee vaan fiksaan kaaren kuntoon ennen seuraavan päivän starttia. Piski sai lampaat hyvin liikkeelle ja kuljetti niitä vauhdikkaasti läpi radan. Olin tosi tyytyväinen nimenomaan siihen kuinka sujuvasti se ajoi lampaita. Suurimmat virheet olivatkin tuo hakukaari ja triangelissa ei oikein pysytty linjoilla, joten molemmat kuljetusportit ohitettiin komiasti. Jako ja tratta menivätkin sitten helpon tuntuisesti ja niin vaan päästiin rata läpi. Pisteitä 54 ja sijoitus noilla pisteillä 16. Laskeskelin, että jos hakukaari olisi onnistunut niinkuin yleensä niin oltaisiin helposti oltu siellä kymmenen parhaan joukossa. Sitten yöksi kotiin ja aamulla takaisin Orimattilaan.

Sunnuntaiksi olimme saaneet lähtövuoron 15 (tai 16, en muista tarkkaan). Katselin heti rataan tutustumisessa, että ekalla kuljetuspätkällä on paikka, jossa lampaat automaattisesti tulevat vetämään linjalta vasempaan ja todennäköisesti tekevät ison lenkin pois linjalta ennenkuin ne saa sinne takaisin. Valitsin taktiikaksi sen, että kuljetan lampaita tuon vaikean kohdan ohi pikkasen oikealta, josta seuraa, että lampaat on pois linjalta pienen matkaa, mutta kuitenkin paljon vähemmän kuin jos ne pääsevät sinne vasempaan. Tuo taktiikka olikin tosi toimiva. Hakukaari meni hyvin, sillä katsoin, että Piski todella ymmärtää miten haluan sen mennä. Piski onkin aika hauska, kun sille murahtaa siinä paalulla kerran ennen lähetystä se kääntää päätään ulospäin vähän, jos haluan, että kaari on vieläkin isompi, murahdan toisen kerran ja pää kääntyy lisää. Tästä se tietää kuinka laajasti sen tulee mennä. Toimi, niinkuin aina, joten kaari meni hyvin. Nosto oli hankala, kun pässit eivät halunneet lähteä liikkeelle. Tästä sitten seurasi se, että koko ajo oli nykivää. Pässit eivät halunneet kulkea ja se johtaa siihen, että Piski pyrkii menemään itsenäisesti maahan odottamaan, että arvon pässeille sopisi liikkua eteenpäin. Joudun silloin kovasti ohjaamaan ja kannustamaan Piskiä, jotta se ymmärtää, että nyt pitää vaan pistää tyypit liikkeelle. Niin vaan ajettiin rata läpi ja vieläpä kaikista porteistakin mentiin läpi, eikä tarvinnut purra kertaakaan vaikka pässit kovin takkuisesti kulkivatkin. Jako oli taas melko helppo, häkityksessä piti pikkasen tehdä töitä, mutta sekin meni varsin helposti, samoin kuin single. Eli taas rata läpi. Jahas tulokset tuli ja oli näköjään pikkusen muuttunu siitä miten palkinnot jaettiin. Eli lopputuloksena Piski oli sunnuntain startissa 8. ja kokonaiskisassa, kun la ja su lasketaan yhteen peräti 9. Laskeskelin, että jos oltais saatu hakukaari onnistumaan niinkuin se normaalisti menee niin kokonaiskisan sijoitus olisi ollut suurinpiirtein kuudes. Mutta, jos lehmällä olis siivet se lentäis ja turha mitään jossitella. Pitää treenata enemmän, jotta tollasia mokia ei tule. Ei kuitenkaan paha, eka kertaa SM-kisoissa, hankalat lampaat, rata läpi molempina päivinä. Seuraavaksi SBCAK yhdistys mestaruuskisoihin. Somerolla olisi vielä loppukuusta kisat. Pitänee miettiä, jos vaikka sielläkin kävis treenaamassa, jotta saadaan kokemusta vieraista paikoista ja vieraita lampaita. Me kun treenataan pelkästään omilla lampailla ja omilla pelloilla niin ei ole vielä rutiinia erilaisista lampaista ja alueista.

Voiton vei Nilla Salosen Ukko ja he kyllä ansaitsivat voittonsa. Oli upeaa katsottavaa. Nilla on kyllä hyvä ohjaaja ja hänellä on hienot koirat. Nillan toinen koira Svedu oli kolmas ja jos oikein muistan niin Svedu on voittanut aiemmin SM-tittelin. Nyt oli sitten nuoren Ukon vuoro. Hurjasti onnea voittajille, kuten myös muille tuloksiinsa tyytyväisille.

Seuraavaksi onkin sitten tulossa oikea treenimaraton. Bobby Dalziel on tulossa meille 10:ksi päiväksi, joten paimennusta tiedossa aamusta iltaan. Jee!

Pilvissä leijuntaa

2011-09-01T22:05:00.000+03:00

Ompa mukavaa, kun välillä asiat sujuu tosi hienosti. On ollut jo pitkään tosi iloinen ja valoisa mieli, kun koirien treenit on menneet niin älyttömän hyvin. Ennen Skotlannin reissua masensi, kun jatkuvasta treenaamisesta huolimatta tuntui ettei homma mene eteenpäin. Mietin, että mikä ihme meidän treeneissä on vikana, kun päästään sinne II-luokan tasolle suht mukavasti, mutta III:sen ratojen ajaminen ei vaan suju niinkuin haluaisi. Iitan treenit polkivat paikallaan eikä Piskin treenitkään olleet niin kovin nousujohteisia. Toki Piski toimii töissä tosi hienosti ja sehän on tärkeintä, mutta kun olis kiva joskus onnistua kisoissakin vähän paremmin kuin vain keskivertosuorituksen verran.

No reissu Skotlantiin muutti suunnan ylöspäin ja sen jälkeen on treenit menneet tosi hienosti. Yksi puuttuva palikka löytyi ja siitä iso kiitos yhdelle taitavimmista paimenkoirien kouluttajista eli Bobbylle. Joskus homma voi olla tosi pienestä kiinni ja niin se oli nytkin. Eli kaiken ratkaisu on ehdoton maahan meno ja siellä pysyminen kunnes toisin sanotaan. Kaikki muu rakentuu tämän ympärille. Ennen reissua Iita oli kovin epävarma siitä mitä haluan ja helposti vilkuili minua, kun teki poispäinajoa. Muutenkaan poispäinajoa ei voinut tehdä kuin pieniä pätkiä. Nyt puolentoista kuukauden harjoittelun jälkeen Iita kuljettaa lampaita rauhallisesti ja varmasti tosi kaukana minusta (olen testaillu sellasia 100-200 m poispäinajoja, poikittaisajoja jne.). Alkaa ottamaan niin sisä- kuin ulkoflänkit siellä kaukana hyvin ja hakukin on varsin mallikas. Tuntuu aivan tosi ihmeelliseltä, kun koira alkaa yhtäkkiä pelittää niin hyvin.

Rita on saanut toimia avustajakoirana ja olen sitäkin alkanut pitkästä aikaa kouluttamaan vähän määrätietoisemmin. Ja kas kummaa, Ritakin alkaa toimia hienosti. Kunhan saan opetettua sille jaot niin pitää koittaa startata III-luokassa. Piskin kanssa on keskitytty pitkiin kuljetuksiin ja seuraavana on vuorossa flänkkien "putsaus" ja niiden kaukanakin puhtaasti tekeminen. Hommaa siis piisaa, mutta pitkästä aikaa oikein himottaa lähteä pellolle katsomaan mitä tänään saa opettaa koiralle.

Eli pilvissä leijutaan. Varmaa tietty on, että alaskin tullaan, mutta nyt nautitaan tästä tunteesta niin kauan kuin tätä riittää.

Loppukesän ja alkusyksyn mietteitä

2011-08-20T10:44:00.000+03:00

Heinäkuussa pidin ruhtinaalliset neljä viikkoa lomaa. Vai oliko se sittenkin vaan reilu kolme viikkoa. No oli niin tai näin niin aina liian vähän kuitenkin. Lomaan sisältyi matka Skotlantiin, josta jo tarinaa tulikin, joten siirrytään siitä eteenpäin ja yritetään muistella mitä on tullut tehdyksi.

Heinäkuun viimeinen viikko kului avustajakoiria tutkaillessa Pohjanmaalla Lehtimäellä. On mielenkiintoista paneutua välillä ihan muuhun kuin omiin jokapäiväisiin ongelmiin, jotka avustajakoirien työtä katsoessa välillä tuntuivat aika mitättömiltä. On hienoa nähdä kuinka koira voi olla avuksi ihmisille, joilla on rajoitteita liikuntakyvyssä yms. Ja upeaa, että heille koulutetaan koiria avuksi. Monen ihmisen elämänlaatu on parantunut huomattavasti koiran tulon myötä ja sainkin kuulla tosi liikuttavia tarinoita siitä kuinka koira on muuttanut elämää ihan uskomattoman paljon. Upeita koiria, upeassa työssä.

Viikko edellisestä happeningistä olikin vuorossa Somerolla paimennuksen Pohjoismaiset Mestaruuskisat. Kuinka ollakaan Piski oli joukkueessa mukana ja siellä sitä sitten seistiin tolpalla käskyttämässä koiraa ihan kuin muka osattaisiin jotain. Kyllä sitä ihminen tuntee itsensä nöyräksi, kun katsoo maailman huippujen suorituksia ja ihmettelee sitten, että mitä ihmettä me Piskin kanssa tehdään tuossa seurassa. No, kun kerran karsintakisoista paikka aukeni niin mukaan vaan, sillä onhan tuo joka tapauksessa erittäin hyödyllistä kokemusta. Minua ei oikeastaan jännittänyt juurikaan, sillä tiesin, että me emme Piskin kanssa ole sillä tasolla, että finaaliin olisi mitään mahdollisuutta. Päätin vain yrittää parhaani ja keskittyä suoritukseen ihan täysillä ja tuomari hoitakoon oman hommansa eli pisteiden jakamisen siitä mitä hän näki meidän tekevän. Piski ei ollut ihan oma itsensä ja meillä on aina vähän huono fiilis, kun mennään hiukan tahmeasti liikkuvien lampaiden kanssa. Niinpä ajo ei ollut sellaista sujuvaa kuin se pruukaa olemaan silloin, kun lampaat liikkuu hyvin koiran alta pois. Katsoin silmä kovana norjalaisten suorituksia, sillä he ovat oikeasti ihan maailman huippuja ja sainkin hyviä vinkkejä siihen miten tuon tyyppisiä lampaita tulee ajaa. Niitä sitten kotona vähän testailin ja kas, kylläpäs sujuikin heti paremmin.

Jokainen maa sai lähettää PM kisaan 15 osallistujaa ja Suomestakin oli täysi joukkue mukana. Piskihän ei periaatteessa olisi muuten ollut joukkueessa, mutta koska muutama paikan saanut jäi pois ja vapautuneet paikat jaettiin sitten järjestyksessä joukkueen ulkopuolelle jääneille niin siinä sitten kävi, että joukkueessa oltiin, tosin tokaksi huonoimpina joukkuelaisina. :) No, aina pitää löytää jotain positiivista vaikka menis kuinka mönkään ja meille se oli se, että kahden päivän lopputulosten jälkeen noustiin suomalaisten sakissa kuudenneksi. Tosin tämä tarkoitti kokonaiskisan sijoituksissa sijoitusta 32 (mukana oli 47 koiraa). Joten eipä tällä kovin isoja juhlia pidetä. ;) Mutta treenit jatkuu ja jos ei tämän koiran kanssa niin ehkä seuraavan ...

Taas meni muutama päivä ja sitten matkaan eli kohti Lahtea ja palveluskoirien SM kisoja. Sain kunnian tulla kutsutuksi arvostelemaan hakukoiria ja tehtävää suoritin yhdessä Kari Nuutisen kanssa. Arvostelimme lauantaina 20 hakukoiran tottelevaisuuden (10 koiraa oli toisilla tuomareilla). Sunnuntaina oli vuorossa maastot ja Karin kanssa arvostelimme 21 koiran henkilöetsinnän siten, että minulla oli 11 koiraa, Karilla 10. Tottelevaisuudessa päätin ottaa tiukan linjan ja joka ikisestä pienestäkin virheestä tuli miinusta. Vaikka seuraaminen oli kuinka vietikästä ja energistä, lähti pisteitä, jos koira samalla kulki kallellaan nojaten ohjaajaan sekä muutenkin käveli oudosti koikkelehtien. Arvostan energistä ja viettivoimaista suoritusta, jossa koira kävelee kunnolla omilla jaloillaan nojaamatta ohjaajaan, pitää hyvin paikkansa eikä käännä takapuoltaan ulos rintamasuunnasta. Noudoissa puolestaan lähti reilusti pisteitä, jos koira ei pitänyt kapulaa rauhallisesti suussaan. Joillakin koirilla muuten täysin moitteeton nouto kärsi siitä, että koira puri kapulaa niin, että rutina kuului ja se myös näkyi hyvin, kun vieressä seisoi. On hyvä, että tämän tasoisissa kisoissa on kaksi tuomaria arvostelemassa, sillä se tasoittaa näitä näkemyseroja ja loppupeleissä koirien saama loppupistemäärä kuvasi hyvin koiran osaamistasoa. Jonkun verran kritiikkiä tuli siitä, että suullinen arvostelu ei vastannut loppupisteitä. Se on täysin totta, sillä loppupisteet olivat kahden tuomarin keskiarvo ja suullinen arvostelu oli taas arvostelua antavan tuomarin näkemys suorituksesta. Suullista arvostelua antavan tuomarin loppupisteet eivät välttämättä ole samat kuin keskiarvo vaan voivat heittää suuntaan tai toiseen. Joskin aika usein tuli niitä samojakin loppupisteitä.

Henkilöetsinnässä minulla oli onni saada radalle koira, joka teki juuri sellaisen suorituksen jollainen ihannesuoritus minulle on. Olen siitä onnekas, että noita on aina joskus päässyt näkemään esim. PM-kisoissa. Eli koira oli bpmu Eloketun Etiäinen ohjaajanaan Reija Nieminen. Joka ikinen pisto oli suora, tarpeeksi syvä, koira kääntyi itsenäisesti eteenpäin aluetta ja tuli lähes kaikki pistot itsenäisesti takaisin ohjaajan luo, juuri sopivan kokoiselta pistolta, sai uuden käskyn etsiä ja homma eteni näin aina viimeisille pistoille, jossa koira teki ainoan virheensä eli irtautui alueen ulkopuolella olevalle lammelle ja käväisi siellä pikaisesti kastautumassa, jatkaen sen jälkeen suorituksen upeasti loppuun. Otin pisteen pois tuosta uintireissusta, muuten suoritus oli täydellistä. Arvostelua antaessa olin tosi haltioissani ja kun vilkaisin ohjaajan silmiin ja näin niissä kyyneleet en enää pystynyt pidättämään omaakaan liikutusta ja niin sitten annoin arvostelun silmäkulmia pyyhkien ja itkua vääntäen. :) Näin sitä voi tuomarikin liikuttua, kun näkee jotain tosi upeaa.

Muissa suorituksissa oli paljon hyviä pätkiä ja valitettavasti niitä totaaliepäonnistumisiakin nähtiin. Maalimiesten löytymisestä tulee automaattisesti tietyt pisteet ja ilmaisupisteitäkin aina tulee, jos maalimiehet on hyväksytty, joten keskityn työskentelyarvostelussa arvostelemaan sitä kuinka hyvin koira ja ohjaaja tekevät yhteistyötä. Miten ohjaaja käyttää koiraa siihen, että alue tulee haravoitua läpi. Kokeissa on aina kolme maalimiestä ja joskus kuulee perusteluja, että pääasia, että ne löytyy, työskentelytavasta viis. Tottakai ne kolme täytyy löytyä, mutta mitäs jos kilpailija ei tietäisi monta maalimiestä alueella on, jättäisikö hän silloin alueita hakematta. Onko tuo, että vähättelee työskentelyn merkitystä oikeastaan tekosyy sille, ettei vaan ole osannut kouluttaa koiraa työskentelemään tehokkaasti ja oikein? Onko niin ettei ohjaaja edes saa koiraa alueelle, jonne koira ei itse halua mennä? Koska itse olen kisannut kolmen eri koiran kanssa hakukokeessa SM-kisoissa ja jopa kerran voittanutkin kultaa sekä ollut mukana kouluttamassa monia menestyneitä koiria on vuosien saatossa tästä lajista kertynyt melkoisesti kokemusta. On vielä kohtuullisen helppoa kouluttaa koira, joka hakee ylös kolme maalimiestä ja ilmaisee ne, mutta vaatii hurjasti työtä kouluttaa koiralle huippuristeily. Se työ alkaa heti ensimmäisistä hakutreeneistä ja systemaattisella koulutuksella lopulta rakennetaan suoritus, jossa koira työskentelee juuri siten niinkuin tuo tämän vuoden SM-kisojen pronssimitalistin upea suoritus oli. Hakukokeessa tuo risteilyn opettaminen on tärkeä osa, sillä näin selvitetään se miten koira kestää painetta ja ohjaajan vaatimuksia, menettämättä työskentelymotivaatiotaan. Valitettavan usein koiria ei voi ohjata, koska niiden työskentelymotivaatio katoaa kuin vesi saharaan. Jos taas ajatellaan mitä kokeen tulisi tuoda koirista esille, pidän tärkeänä sitä, että löydetään koirat, joilla on suuri halu etsiä ja löytää ja jotka sen lisäksi ovat ohjattavia ja kestävät ohjaajan vaatimuksia. On vaan niin paljon helpompi hakea selityksiä, selityksiä ja taas selityksiä sille miksei koiran "tarvitse" risteillä kunnolla kuin katsoa peiliin ja todeta, että homman voi tehdä paremminkin ja se joka tekee sen paremmin ansaitsee myös ne paremmat pisteet, kun kuitenkin suoritukset pitää paremmuusjärjestykseen saada. Kyllä noita selityksiä aikanaan tuli itseltäkin, mutta kokemuksen ja osaamisen karttuessa sitä oppi, että selittelyjen sijasta keskittää energian siihen koiran kouluttamiseen oikein ja kun se toimii oikein tulee sitten sitä menestystäkin. Minähän aloitin haun harjoittelun jo vuonna 1982 (eli kohta 30 vuotta sitten), joten aika paljon on siinä ajassa ehtinyt tästäkin lajista oppia.

Nyt on vihdoin aikaa vähän hengähtää ja olla kotona. Kuopsutella kukkapenkkejä, treenata omia koiria ja vaellella metsässä sienestämässä ja muuten vaan nauttimassa syksyisestä ilmasta. Töissä toki pitää käydä, mutta kyllä sitä silti ehtii paljon, kun vaan pistää toimeksi. Eli pistetään sitten toimeksi ja mars ulos täältä tietokoneen äärestä. :)

Upea, upea Skotlanti!

2011-08-04T11:09:00.000+03:00

Heinäkuun odotetuin tapahtuma, reissu Skotlantiin on nyt takana. Alun vaikeuksien jälkeen kaikki sujui mitä parhaiten. Mukavaakin mukavampi reissukaverini Tanja ja Jallis ovat kirjoittaneet pitkän tarinan retkestä omaan blogiinsa ja laiskana ihmisenä en viitsi tänne kaikkea samaa kirjoitella, joten käykääpä kurkkaamassa Tanjan blogista mitä kaikkea meille matkalla tapahtui. Sen voin ainakin sanoa, että viimeistään nyt tiedämme kuinka tärkeää, että koirien passeissa on hurjasti leimoja, kyllä nimenomaan leimoja. Englannissa nimittäin ei uskota, että eläinlääkärin allekirjoitus on välttämättä eläinlääkärin allekirjoitus, sen sijaan leima on pyhä (mitä siitä vaikka niitä voi ostaa kuka tahansa ja leimalla minne tahansa). Tanjan tarinassa asiasta tarkemmin. Niin ja yhteinen matkakertomus on työn alla SBCAK lehteä varten, joten sielläkin lisää asiasta.

Omalta osalta tämä oli ensimmäinen kerta, kun menin lentäen koirien kanssa minnekään. Sitä en pysty sanomaan mitä koirat lentokoneessa miettivät, mutta niin menomatkalla kuin takastullessakin, kun saimme koirat käsiimme ne olivat aivan normaaleja eikä niissä näkynyt mitään stressin merkkejä. Koirista pidettiin hyvää huolta ja Finnair oli kyllä tosi pätevä hoitamaan asiaa. Virkailijat ystävällisiä ja auttavaisia, ihan upeita työntekijöitä. Samaten iso kiitos Viikkiin pieneläinklinikalle (vai mikä se nykyään oikealta nimeltään onkaan). Palvelu siellä, keskellä yötä, oli tosi upeaa ja ystävällistä. Tämän jälkeen on helppo olla Viikki-fani.

Ajomatka Skotlantiin oli pitkä ja tiet täynnä autoja yötä päivää. Ajaminenen 36 tunnin valvomisen jälkeen, vieraassa maassa, väärällä puolella tietä, automaattivaihteisella autolla, jollaista en ole aiemmin ajanut, ei ihan leppoisaa ollut, mutta ei niin kamalaakaan kuin etukäteen pelkäsin. Kuusikaistaiset moottoritiet asettivat omia haasteitaan, kun piti arpoa mitä kaistaa pitkin pääsee minnekin, mutta ajoimme ainoastaan kerran harhaan ja sekin Lontoossa, ruuhka-aikaan, pian sen jälkeen, kun lähdimme Heathrowilta kohti Skotlantia.

Lopulta olimme perillä Ettrick Valleyssa alkuperäisestä aikataulusta jotain 12 tuntia myöhässä, mutta perillä kuitenkin. Treenit Bobbyn kanssa on ihan omaa luokkaansa. Miten voikin joku ihminen olla niin taitava. Hetkessä hän näkee missä koiran isoin ongelma on, eikä se välttämättä ole ollenkaan se mitä itse ajattelee. Niks ja naks, ongelma on korjattu. Tuosta vaan, ilman sen suurempaa dramatiikkaa, ongelma jonka kanssa on paininut viikkoja, jopa kuukausia on poissa. Muutamassa päivässä korjattiin monta Iitan ongelmaa enkä meinannut uskoa silmiäni, kun koira kehittyi niin nopsaan. Ihaninta tässä on se, että sama kehitys on nyt jatkunut täällä kotona (toisin kuin usein kurssien jälkeen tapahtuu). Koulutuksessa käytettiin apuvälineenä pitkää liinaa (siis tosi pitkää), ääntä, oikea-aikaista käskyttämistä ja liinasta kevyttä nyppäisyä, siinä kaikki. On se vaan helppoa, kun sen osaa.

Se vähä aika mikä treenaamiselta jäi vaellettiin Tanjan ja Jalliksen kanssa upeissa Skotlantilaisissa maisemissa. Kiivettiin vuorille, vaikka meinas meikkikseltä siinä hommassa kunto loppua. Esim. 2 km yhtä soittoa jyrkkään ylämäkeen pisti kyllä aika kivasti puuskuttamaan. Siis vain mut, ei Tanjaa, ei Jallista, ei Iitaa. :) Oli pakko välillä huilata ja sitten taas töppöstä toisen eteen. Kamerani ei suostunut yhteistyöhön ja koska Tanjalla oli kamera mukana (ja Tanja tunnetusti ottaa upeita kuvia) en jaksanut edes alkaa säätämään kameraa, jotta saisin värit ja tarkkuuden kohdalleen. Siksi otin vain muutaman edes siedettävän kuvan ja loput kuvat löytyy Tanjan ottamina hänen blogistaan. Kannattaa käydä katsomassa, on meinaan pikkasen upeita maisemia ja tietty koiria ja lampaita.

Päivän aikana saatiin niin hyvää ruokaa, että mun juuri menettämäni 10 kg oli vaarassa tulla takaisin. Sen takia oli ihan pakko käydä paljon kävelemässä, jotta kalorit kuluu, sillä vaikka siellä paimennustreenissäkin kävelyä tuli niin ei kuitenkaan tarpeeksi kuluttamaan sitä ruokamäärää mitä tuli syötyä. Shiela laittoi kaksi kertaa päivässä herkullisen lämpimän aterian, jonka kruunasi erittäin kaloripitoiset ja muhkeat jälkiruuat, vai mitä sanotte suklaakakusta suklaakastikkeella, juustokakku tuoreilla mansikoilla plus ne monet muut minkä nimeä en osaa sanoa, mutta mitkä maistuivat taivaallisilta. Niin ihanaa ettei sitä edes pysty kuvaamaan.

Liian pian, aivan liian pian, koitti aika lähteä kotia kohti. Kotimatka sujui ilman ongelmia ja lähtöpään leimaselkkauksestakaan ei ollut mitään tietoa. Kukaan ei ollut kiinnostunut koirien passeista Englannin päässä eikä Suomessa. Kumpa menomatkakin olisi ollut yhtä helppo. Vuoden vaihteessa vientimääräykset helpottuvat huomattavasti, mutta edelleen kannattaa muistaa ne leimat.

Ja ensi vuonna uudelleen!

Tässä vielä muutama kuva reissusta

Scottish Blackface

Upeita kiviaitoja oli kaikkialla

Portit olivat huolella tehtyjä

Iita Skotlannin upeassa maisemassa

Hui kauhistus

2011-07-12T23:48:00.001+03:00

Hui kauhistus tosiaan, Piski on nyt sitten mukana Paimenkoirayhdistyksen PM-joukkueessa. Eli elokuun alussa pidetään, ensimmäistä kertaa ikinä Suomessa, paimenkoirien Pohjoismaiset Mestaruuskisat. Karsintakisoja tähän koitokseen alettiin pitämään jo viime vuonna, mutta minä heräsin tähän hommaan vasta tänä vuonna ja pari mahdollisuutta napsia pisteitä meni siten sivusuun. Eli kahdeksasta karsintakisasta valittiin viisi parasta tulosta, joiden perusteella sitten joukkuepaikkaa tavoiteltiin. Keksin keväällä, että hitsi, ne PM-kisathan on ihan naapurissa eli tuolla Kotikosken lammastilalla, joten miksipä en yrittäisi mukaan joukkueeseen, kun tiesin Piskillä olevan siihen mahdollisuudet ja lisäksi matka kisoihin olisi huippulyhyt. Meiltä ajaa Kotikoskelle noin viidessä minuutissa. Saa yöpyä omassa kodissa ja kun kuitenkin menen paikalle niin miksei sitten koiran kanssa.

Niinpä sitten osallistuttiin Piskin kanssa ensin Tammisaaren kisoihin, jotka meni paremmin kuin osasin toivoa. Siitä kipinä kasvoi ja päätettiin ajaa vielä Rantasalmellekin yrittämään. Taas molemmat radat läpi ihan mukavin pistein ja kas, oltiin noiden neljän kisan perusteella jo joukkuepaikassa kiinni, tosin ei mitenkään tukevasti, joten vielä piti yrittää saada ainakin yksi hyvä tulos, jotta paikka varmistuisi. Somerolla olikin sitten viimeiset kaksi karsintakisaa 10.7. eli kaksi kisaa samana päivänä. Vähän meinas pistää jännäksi, kun eka noista kisoista alkoi tosi hyvin, paremmin kuin koskaan aiemmin, mutta päättyi diskaukseen, kun yksi karitsa päätti ottaa jalat alleen jaossa. Se kekkuli sinkoili jo heti alusta alkaen milloin minnekin ja Piski sai hakea sen yhä uudelleen takaisin muiden luo. No, haku ja triangeli selvittiin sen kanssa, mutta jaossa sitten loppui Piskin ja mun taidot ja se peijooni veti pidemmän korren. Kiva, kiva, edelleen neljä tulosta, viidestä vaaditusta, joten tuli pikkasen paineita viimeiseen starttiin, jonka olis sitten pakko mennä läpi niin, että saadaan pisteitä.

Ei ole koskaan helppoa ajaa kahta rataa samana päivänä, kun ei pysty välissä tekemään korjaussarjaa niiden virheiden kohdalla, jotka ekassa startissa ilmeni. Mutta sama hommahan se oli kaikilla muillakin. Niinpä ei muuta kuin keskittyminen täysille ja yrittämään parhaansa. Piski ei tosiaan ollut yhtä hyvä kuin ekassa startissa, mutta nyt lampaat olivat yhteistyökykyisempiä, joskin melkoisen tahmeita. No, noihin on kyllä totuttu meilläkin, sillä ihan samanlaisia nuo meidänkin karitsat on. Koska ajo oli vähän hitaanpuoleista niin aika loppui, kun sain häkin oven auki. Isompia virheitäkin tuli kuin ekassa startissa, mutta saimme kuitenkin raavittua niin paljon pisteitä kasaan, että Piskille heltisi toiseksi viimeinen karsintapaikka. Hiukka kyllä hirvittää, kun kisassa on ihan maailman huippuja (etenkin Norjasta tulee ihan mieletön joukkue) ja sinne sekaan pitäis sitten kehdata mennä Piskin kanssa. Mutta luovuttaminen ei kuulu meikäläisen sanavarastoon, joten sinne mennään pystypäin ja tehdään se mitä osataan ja tsempataan ihan täysillä. Treenaamaan ei kauheasti kerkeä ja voi olla jopa hyväkin ettei tule viime hetken paniikissa tehtyä jotain tyhmiä juttuja. Piski tekee töitä normaaliin tapaan Tapion kanssa ja minä koitan pistää kaukana tapahtuvia flänkkejä parempaan kuosiin.

Seuraava happeninki onkin sitten reissu Skotlantiin. Torstaina aamulla lähtee lentokone kohti Lontoota ja siinä mukana minä ja Tanja sekä koirat Jallis ja Iita. Saas nähdä millainen seikkailu tuosta reissusta vielä kehkeytyy. Kesäflunssa tosin yrittää punkea väkisin päälle, mutta taistelen vastaan. Nyt sitten pakkaamaan.

Huh hellettä ja kovaa kiirettä

2011-07-07T11:54:00.001+03:00

Miten voikin olla niin kiire koko ajan.

Juhannus oli ja meni. Paljoa en siitä muista, kun koko ajan tapahtuu niin paljon ettei tässä enää perässä pysy. Juhannuksen jälkeen maanantaina meillä alkoi paimennuskurssi Kevin Evansin opeissa. Edeltävät päivät meni valmistautuessa kurssiin. Haaliessa ruokia, siirrellessä lampaita sopiville treenipelloille ja kisojen alustavissa valmisteluissa. Kevinin piti tulla sunnuntainta iltapäivällä, mutta tunti tunnilta tulo viivästyi, kun edellisen kurssipaikan oppilaat eivät raaskineet millään luopua kouluttajastaan. No en ihmettele, että olivat niin rakastuneita Keviniin. En ole aiemmin häntä livenä nähnyt, vain kuullut siitä kuinka menestynyt ja mukava hän on. Huhut pitivät täysin paikkansa. Autosta pomppasi ulos nuori, hymyilevä mies, joka valloitti heti valoisalla persoonallaan. Ei muuta kuin pikaisesti esittelemään paikka, jonne hän oli saapunut ja näyttämään hänelle huone, jossa saisi seuraavan viikon viettää. Aamiainen sitten klo 8 ja yhdeksältä alkaisi kurssi.

Saimme kovin helteisen viikon kurssille, joten piti pikkasen järjestellä, jotta lampaat ja koirat eivät läkähtyisiä. Treenasimme aamusta ensimmäisen kierroksen kaikille koirille. Sitten pitkä ruokatauko ja illalla takaisin pellolle, kun ilma alkoi viiletä. Tämä toimi hyvin. Kun lisäksi oli runsaasti vaihtolampaita käytössä eivät lampaatkaan joutuneet koville vaikka lämmintä olikin. Treenisessiot oli pidettävä lyhyinä sillä koirat väsyivät helteessä tosi nopeasti. Väsynyt koira ei sitten jaksa ottaa vastaan oppeja, joten turha treenata liian pitkiä sessioita kerrallaan. Kevinillä on hieman erilainen tyyli lähestyä ihan samoja asioita kuin monet muut ulkomaalaiset ovat neuvoneet, mutta minulle hänen lähestymistapansa sopi tosi hyvin. Ihan samojen asioiden kanssa painittiin kuin aina ennenkin. Miten saada koira ottamaan vastaan paineen oikein, miten sinun pitää toimia saadaksesi koiran ymmärtämään mitä siltä halutaan jne. Viidessä päivässä koirat menivät suurin harppauksin eteenpäin ja perjantaina meitä olikin iso joukko onnellisia koiranohjaajia kiittelemässä vuolaasti Keviniä.

Lauantaina oli kisapäivä ja kisojen jälkeen oli sitten tarkoitus jatkaa rentoutumisen merkeissä. Kokeeseen oli ilmoitettu kaiken kaikkiaan reilu kaksikymmentä koiraa. Koska luvassa oli jälleen hellettä otimme käyttöön niin paljon lampaita, että niitä tarvitsi ottaa radalle vain yhden kerran. Koirien taso on parantunut koko ajan. Yhtään puremista ja jahtaamista ei nähty, muutama vähän keskeneräinen suoritus, jonka tuomari sitten keskeyttikin, sillä turha juoksuttaa lampaita, jos ei tulosta suorituksesta voi saada. Lampaat olivat radan jälkeen tyytyväisiä ja tuomarikin kehui moneen kertaan, että näin hyviin kisalampaisiin hän ei ole vielä koskaan urallaan törmännyt. Tämä luonnollisesti lämmitti mieltä oikein kovasti.

Piski ja Ville starttasivat kolmosluokassa. Kilpailu siellä ei kovin kummoista ollut sillä muita ei ollut uskaltaunut mukaan. Piski voitti ja Ville jäi ilman tulosta. Kakkosessa oli sitten jo enempi koiria ja yllätyksekseni Rita voitti. Ilmeisesti Rita on aikuistunut vihdoin ja alkanut kuunnella minua. En ole sitä lainkaan treenannut ja jakoakaan emme ole ottaneet ollenkaan. Mutta totesin vaan radalle mennessä, että enköhän mä jotain keksi sitten jos sinne asti päästään. Ja niin vaan saimme jaonkin tehtyä. Pisteitä siitä tosin ei kauheasti tullut ja syystä. Ykkösessä starttasi sitten Iita. Sijoitus taisi olla kahdeksas. Iitalla hirtti kaasu kiinni nostossa ja loppurata mentiinkin sitten aikamoista haipakkaa. Sain tehdä tosissani töitä, että likka pysyi aisoissa, mutta niin vaan Iitankin kanssa rata läpi. Pisteitä en edes kehtaa tässä sanoa. :)

Olimme jo viikolla suunnitelleet, että kisan jälkeen lämmitetään sauna, syödään hyvin ja seurustellaan raskaan kurssiviikon ja koepäivän jälkeen. No, se ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan muutaman itsekkään ja röyhkeän ihmisen vuoksi, joille valehteleminen on yhtä helppoa kuin normaali rupattelu. Pahoittelen, että heidän takiaan monen muun ihmisen ilta meni pilalle.

Sitten olikin vuorossa työviikko. Kiireisen työpäivän lomassa olen yrittänyt järjestellä Skotlannin reissua ja kyllä sitä vaan on aika paljon asioita, joita pitää yrittää muistaa ottaa huomioon. Yhtään ei tietty helpota, että ukkonen hajotti tietsikan adapterin ja uuden saaminen on ollut kiven takana. Tom Tom navigaattori temppuilee enkä meinaa saada sinne englannin karttoja ladattua. Sunnuntaina olis Piskillä kisat, treenata ei juur ehdi, joten taas vaihteeksi mennään koittamaan miten onnistuu treenaamatta.

Hienoja uutisiakin on tullut vaikka kuinka, mutta kaiken kiireen keskellä en ole ehtinyt niitä kirjaamaan ylös. Eli Piskin pennut ovat menestyneet hienosti kisarintamalla, kuten myös Ettan ja Ritan pennut. Hurjasti onnea kaikille ja vaikken jokaista ehkä kerkeä erikseen onnittelemaan niin kaikki tulokset on yhtä tärkeitä. Jatkakaa vaan samaa hienoa tahtia.

Pentu-uutisiakin vielä ihan tuoreeltaan. Piskin morsian Sairi sai tänään yhdeksän pentua. Mikäli sinua kiinnostaa paimenkoirasukuinen pentu niin otappa yhteyttä kasvattajaan Päivi Rantaan ja kysele pennuista. Päivin kotisivut löytyy täältä: Kennel Rajahiilen.

Hyvää Juhannusta

2011-06-24T23:41:00.002+03:00

Tästä tulee nyt jatkokertomus, sillä en jaksa kirjoittaa kaikkea yhdellä kertaa.

Eli mitähän kaikkea on tapahtunut sitten viime päivityksen. Kaikkea ei jaksa muistaa, mutta kirjoitellaan mitä nyt ekana mieleen tulee. Piskin kanssa piti treenata urakalla ratoja Rantasalmen kisoja varten, mutta eipä vaan ehtinyt yhtään rataa treenata. Töissä oli aika hirveä kiirus ja tein pitkää päivää. Illalla kotona sitten joskus klo 19 aikoihin ja niin paljon kaikkea arkista puuhaa ettei ehtinyt kuin jotain pikaisia treenejä vähän ottaa silloin tällöin. Joten Rantasalmelle lähdettiin aika hepposin eväin. Eikä yhtään helpottanut, että tiesin kolmosen radan olevan tavanomaista haastavampi, kun kuitenkin kyseessä oli karsintakisat niin EM kuin PM kisoihin. No, eipä valitukset auta vaan tehdään mitä pystytään ja toivotaan, että se riittää tarpeeksi hyvään tulokseen. Arvelin itse, että jos kaikki sujuu hyvin ollaan ehkä noin 15. sijalla.

Ajelin sitten pitkän matkan (mulle matka oli pitkä, kun inhoan pitkiä kisamatkoja enkä kovin kaukana ole vaivautunut käymään kisoissa) Rantasalmelle ja aamulla olin hyvissä ajoin perillä. Ei muuta kuin rataan tutustumaan ja kuten arvelin oli se varsin haastava. Hakumatka ei ollut pitkä, mutta poispäinajomatkat sitten olivat pitkiä ja pellosta oli vaikea nähdä mitään kiintopisteitä joita pitkin lampaita olisi kannattanut ajaa. Lampaista ei ollut hajuakaan, sillä en ole koskaan käynyt Putkisalossa treenaamassa. Olenkin tosi iloinen Piskin suoriutumisesta siellä, sillä se toimi hyvin ottaen huomioon, että lampaat olivat aivan erilaisia kuin mihin se on tottunut. Varmasti niillä, joilla on ollut mahdollisuus treenata aiemmin Putkisalossa oli paremmat lähtökohdat kisaan, kun lampaat ja alueet olivat tuttuja entuudestaan.

Ensimmäisenä kisapäivänä tuli selväksi, että lampaat olivat varsin tahmeita ja niillä oli vetoa varikoille. Ihmistä eivät juuri kunnioittaneet ja koiraakin väistivät vasta, kun koira oli tosi lähellä. Eli ihan toisenlaisia lampaita joihin Piski oli tottunut. Mutta ei se pelaa joka pelkää, joten yritin parhaani mukaan auttaa Piskiä haastavassa tehtävässä. Lauantain hakukaari meni ihan nappiin, pisteitä 19 (en tiedä mistä yksi piste meni). Nosto 9 (sama homma, ei aavistustakaan mistä yksi piste meni). Kuljetus ohjaajan luo oli 5 ja ei ihme sillä kuljetus oli melkoinen banaani. Triangelista saimme 13 pistettä (30 maksimi). Periaatteesta meni meni kohtuu hyvin linjoja, mutta onnistuin jälleen kerran ryssimään oman ääliömäisen ohjaamiseni takia portit. Jako meni minusta hyvin, tosin käännyin itse ensin vääriin lampaisiin päin, siitä siis 9. Häkki oli nappisuoritus eli siitä 10. Singlestä saimme 9 (en tiedä mistä piste meni, ehkä siitä ettei Piski tullut väliin tarpeeksi nopeasti ... tai sitten jostain muusta). Kuitenkin loppupisteet 74 ja sijoitus näillä pisteillä 15. Aika hyvin siis tuli ennustettua sijoitus jo kotona!

Sunnuntaiksi oli rata käännetty toisin päin eli triangeli ajettiin vastapäivään. Hakutolppaa oli siirretty eteenpäin, kun lauantaina niin monen lampaat vetivät kuljetus ohjaajalle pätkän pitkäksi elí lampaat kieppasivat katsomon kautta triangelille. Piskin eduksi pitää kyllä sanoa, että molempina päivinä hyvät tolpan kierrot eikä puhettakaan, että lampaat olisivat karanneet tuomarikopin linjan taakse. Lampaat olivat sunnuntaina vielä tahmeampia kuin lauantaina ja monen koiran meno keskeytyi triangelille, kun lampaat eivät yksinkertaisesti halunneet kulkea triangelia läpi. No Piski kuitenkin haki lampaat hienosti. Hakukaaresta 18 (en tiedä mistä meni 2 pistettä). Nosto oli vain 6 (en tiedä olisiko sen pitänyt olla jotenkin sujuvampi vai missä vika). Kuljetus ohjaajalle oli 15 ja se menikin hienosti lukuunottamatta muutamaa pysähdystä, jonka lampaat tekivät. Triangelista saimme vain kolme vaikka lampaat ekalla pätkällä olivat hyvin linjalla ja kolme viidestä meni hyvin porteistä läpi. Grossi oli sitten huonompi ja kaikki ohi porteista ja vikalla pätkällä offlinea suurin osa. Jaosta saimme 9 (en tiedä mistä meni piste), häkityksestä 9 (ei ollut yhtä sujuva kuin lauantaina, mutta saimme suht helposti kaikki häkkiin) ja single sitten 6. Tässä Piski ei tullut väliin nopeasti, joten meniköhän pisteet siitä. Loppupisteet kuitenkin 66 ja se riitti 11. sijaan.

Olin kyllä huipputyytyväinen Piskiin. Vieraassa paikaissa, aivan erityyppisillä lampailla mihin se on tottunut, molempina päivinä rata läpi eikä edes mitenkään kauhean huonosti. Kunhan ehtisin itse treenaamaan noita ratoja eli harjoittelemaan porteista ajoa niin ehkä lopputulos paranee entisestään. Mutta hienosti poika pärjäs ja olen Piskistä niin ylpeä. Se on kuitenkin koira, jonka olen ihan itse kouluttanut ihan pennusta asti ja vielä oma kasvatti. Kaiken lisäksi se on niin loistava työkoira täällä meillä, että joka päivä saa ihastella kuinka hienosti se hoitaa sille uskotut työtehtävät. Piski vaan on niin <3

Kisojen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Niistä raportoin myöhemmin, mutta pikaseen hurjasti onnea Carolalle ja Visslalle, jotka voittivat I-luokan paimennuskisat 21.6. Somerolla. Onnittelut Piskin morsiammelle, joka sai tänään 6 hienoa uutta paimenkoiran alkua. Sairin synnytystä vielä odotellaan. Onnittelut myös Tiialle ja Käämille BH tuloksesta ja menestystä alkaneelle pk-uralle.

Kirjoittelen myöhemmin lisää jos ehdin ja jaksan. Tulossa on Kevin Evans paimennuskurssia, kaikkien luokkien kisat 2.7. ja Skotlannin reissu heinäkuussa. :)

Minnan ja Irkun tyylinäyte häkityksestä.

Rentouttava viikonloppu takana

2011-06-13T23:57:00.000+03:00

Ihana helle helli koko viikonlopun ajan ja koska lämpötila pyöri +30 asteessa ei oikein viitsinyt paimennella tai muutenkaan treenata koirien kanssa. Niinpä keskityin puutarhahommiin ja koirien uittamiseen sekä kaikenlaiseen muuhun mukavaan kesäpuuhaan. Tapio tosin huhki pellolla ja paalasi sunnuntaina tosi ahkerasti (tais tulla kotiin vasta puolenyön jälkeen). Paaleja vaan tuli ja tuli ja tuli vaikka niittäessä oli tuntunut siltä ettei niitä nyt niin kauheasti tule.

Tanja oli vuokrannut Iso-Valkean mökin perjantaina ja sunnuntaina ja ilokseni sain kutsun tulla mukaan viettämään hellepäivää veden ääreen. Perjantaina menin paikalle viiden koiran ja kahden grilliin tarkoitetun maissintähkän kanssa. Kuvittelin nimittäin, että grillataan vähän makkaraa ja ei sen kummempaan. Olen vieläkin karppausdietillä ja siksi mun makkara oli ne maissintähkät. Vähän meinas mennä silmät selälleen, kun meillä olikin oikea gourmet grillipartyt. Lihaa oli montaa eri lajia, nautaa, kanaa, sikaa. Oli valkosipuli nyyttejä, salaattia, makkaraa ja juotavaa. Kaiken tän keskelle sitten häpeillen laitoin ne mun maissintähkät. :) Kun nämä kaikki herkut oli syöty, seurasi muurinpohjapannun pesu ja ei muuta kuin lettuja paistamaan. Mieli teki maistaa, mutta dietille uskollisena vältin kiusauksen. Sama herkkulinja jatkui sitten sunnuntaina, mutta nyt puolestani toin minä lihat. Marinoin niitä punaviinissä, ehkä vähän liikaakin, kun maistuivat vallan punaviiniltä. :) Lisänä taas makkaraa, salaattia jne.

Koiria oli perjantaina paikalla 13 ja sunnuntaina 18! Kaikki irrallaan sulassa sovussa. Oli siinä vilskettä kerrakseen. Ja voi että koirat nauttivat uimisesta ja tuli siinä itseltäkin talviturkki heitettyä pois. Iso-Valkean vesi on kuin linnunmaitoa ja siinä on niin ihana pulikoida. Vesi on kirkasta ja pohjan hiekka valkoista. Kiitos huippuviikonlopusta Tanja, Seija, Kati, Satu ja Mia. Tässä vielä muutama kuva, joista näkyy hyvin tunnelma

Piski

Iita

Tanja, Satu ja Ali

Matti

Piski

Iita hyökkää kävyn kimppuun

Hienoja tuloksia Tokon SM-kisoista

2011-06-12T00:42:00.001+03:00

Tokon SM kisoja vietetään tänä viikonloppuna tosi helteisissä merkeissä. Tänään oli yksilökisat Alo, Avo ja Voi luokille ja Evl:ssä karsinta huomiseen SM-finaaliin. Lämmintä oli jo vähän liikaakin, mutta hyvin kuulema koirat helteestä huolimatta toimivat. Alokasluokassa oli peräti kolme Piskin pentua ja hurjan hienosti lapsilla on kisoissa mennyt. Osanottajia alossa oli 93 ja näistä hienosti hopealle Myytin Arkangeli eli tuttavallisemmin Liv. Pisteitä 191, jolla tosiaankin ylsi hopealle ja samalla Livin joukkue tuli vielä toiseksi joukkuekilpailussakin. Hurjan paljon onnea Nina ja Liv! Sitten hienosti 7. sijalle kovassa seurassa ylsi Covateco Kayla eli Bertta pistein 185,5. Heille vielä joukkuekisan 5. sija. Oikein tosi paljon onnea myös teille Miina ja Bertta. Tuloslistoilta löytyi vielä Piskin pentu Tuuri eli Myytin Elokuun Kruunu. Tuuri hienosti yksilökisojen 15. Hurjasti onnea Sari ja Tuuri.

Vähänkö olen iloinen Piskin lasten hienosta menestyksestä myös toko kokeissa, joissa kilpailu huipulla on tänä päivänä tosi tiukkaa. Lajia hallitsee suvereenisesti Tending koirat ja täysin ansaitusti. Haluankin lähettää tässä vielä parhaimmat onnittelut upeille Tending koirille ja niiden kasvattajille Riitalle ja Pekalle. Minullahan on Tending kennelistä Matti, joka on kyllä ollut niin huippukoira kuin vain ikinä voi olla. Matti tosiaan vielä mennä porskuttaa täyttä päätä vaikka ikää on mittarissa ihan kohta 12 v. Toivottavasti jaksaa vielä olla meidän ilona monta, monta vuotta.

Nyt sitten jännätään miten huominen finaali menee ja pidän peukkuja kaikille, että päivä on onnistumisia täynnä.

Nyt se kesä sitten tuli vihdoin

2011-06-02T14:44:00.000+03:00

Aivan kertakaikkisen upeat ilmat tuli, kun kesäkuu alkoi. On lämmintä, aurinko paistaa ja tekis vaan mieli olla ulkona aamusta iltaan. Mitään ihmeitä täällä ei ole tapahtunut. Koiria olen treenannut melkein joka päivä ja Iitan kanssa välillä kahdesti päivässä. Ensin aamulla kukonlaulun aikaan eli ennen töihin lähtöä, ensimmäisen kerran ja sitten uusiksi töistä tultua. Ahkera treenaaminen näyttääkin tekevän tehtävänsä eli koira kehittyy ihan silmissä. Pitää vähän työstää erilaisia juttuja, jotta kehtaa sitten Skotlannissa ottaa koiran ulos autosta. ;)

Piskin kanssa olen tehnyt myös kaikenlaisia erilaisia kuljetuksia. Ilmoitin sen kisoihin Rantasalmelle 18.-19.6. ja katsotaan miten heppu taas pärjää ihan uudessa ja vieraassa paikassa, vierailla lampailla. Olen kerran aikaisemmin käynyt Rantasalmella, Tepon kanssa Jr SM kisoissa (jotka se voitti) ja silloin ainakin lampaat oli tosi mukavia ja hyvin paimennettuja. Ja muutenkin kisajärjestelyt toimivat siellä mallikelpoisesti.

Nuoret uuhet jatkavat poikimistaan laitumella ja on hauska käydä siellä ajelemassa mönkijällä etsimässä uusia tulokkaita. Ne saavat korvamerkit korviinsa saman vuorokauden aikana, kun syntyvät, sillä muuten niitä ei enää juoksemalla kiinni saa. On omat haasteensa hoitaa mahdolliset vaikeat synnytykset taivasalla, ilman häkkejä yms. apuvälineitä, mutta hyvin kaikki on sujunut, sillä kyllä työtätekevä konstit löytää.

Piskin pennut ovat kunnostautuneet maailmalla oikein urakalla ja ei voi kuin tyytyväisenä seurata kuinka hienoja lapsia kaikki ovat. Pitäis varmaan jossain vaiheessa joku Piskinkin pentu jättää itselle, jotta saa pidettyä tätä hienoa verta itselläänkin.

Lisää onnitteluja

2011-05-22T23:01:00.001+03:00

Taas tuli hienoja uutisia. Eveliina ja Turbo osallistuivat tänään hakukokeeseen avoimeen luokkaan ja upeasti ykköstulos pistein 280 ja tietty koulutustunnus HK2. Onnittelut hienosta tuloksesta ja tervemenoa voittajaluokkaan. Nyt vaan haet vielä tänä vuonna ainakin yhden ykkösen voittajasta niin saat Turbosta ensi vuonna valion! Vähänkö upeeta.

Meikäläinen sitten vietti viikonlopun Tammisaaressa. Siellä järjestettiin SPKY:n toimesta paimennuskisat ja kyseessä karsintakoe PM-kokeisiin, jotka ensimmäistä kertaa järjestetään tänä vuonna Suomessa. Suomella on niihin kokeisiin 15 paikkaa ja niistä paikoista käydään ankaraa kamppailua. Karsintakokeita on useampia ja osa niistä on jo takana viime vuodelta. Tälle vuodelle jäi kuitenkin vielä muutama mahdollisuus yrittää päästä joukkueeseen ja tämä Tammisaaren kisa oli yksi niistä. Niinpä sitten paikalla olikin koko Suomen parhaimmisto tavoittelemassa mahdollisimman hyvää tulosta.

Koska tänä vuonna päätin alkaa kisaamaan Piskin kanssa kolmosluokassa ilmoitin sen mukaan tähän kisaan. Olen kerran aikaisemmin ajanut Piskillä kolmosen radan ja se oli epävirallisissa SBCAK paimennusmestaruuskisoissa. Kisat oli meillä, joten silloin oli tutut lampaat ja tuttu pelto vaikka tuomari olikin arvostettu kisakonkari ulkomailta. Mehän emme juuri koskaan käy harjoittelemassa vierailla lampailla ja vierailla pelloilla, joten oli aika iso arvoitus miten mahtaa kisa sujua. Luotin kyllä Piskiin siinä mielessä, että se vaan on niin sairaan makee koira, että kyllä se parhaansa tekee ollaan sitten ihan missä tahansa.

Lampaat olivat tammikuussa syntyneitä karitsoita ja perinteisesti karitsat osaa olla aika vekkuleita. Nämä olivat kyllä hyviä. Vähän tahmeita, josta johtuen koira joutui ajamaan niitä aika lähellä ja jos koira ei ole tällaista tehnyt se voi hieman hämmentyä siitä. No, Piski on ajanut meillä samanlaisia juntturakaritsoita, joten siinä ei tullut mitään uutta. Paras taktiikka oli tehdä aika nopeatempoinen nosto, jotta lampaat lähtevät reippaasti liikkeelle ja sitten yrittää pitää liike yllä niin ettei koira kuitenkaan painosta liikaa. Muutamia tosi hienoja suorituksia näkyi ja niitä oli kyllä niin hieno katsoa.

Piski teki hyvää työtä molempina päivinä. Sen sijaan samaa ei voi sanoa minusta. Että voi olla vaikea nähdä milloin lampaat on kunnolla linjalla (etenkin poikittaisajossa) ja miten hankalaa on nähdä ovatko lampaat menneet portista läpi vai eivät. Mulla on aina ollut tuon syvyysnäön kanssa ongelmia ja nyt se kyllä kostautui ihan täysillä. Harmillisinta oli tietty se, että Piski oli viemässä lampaita suoraan porteista läpi niin sitten menen viheltämään sen ihan väärään paikkaan ihan vaan sen takia, että syvyysnäköni tekee tepposet. Piski on siitä hieno koira, että se ottaa hyvin käskyt ja tekee mun typerien ohjeiden mukaan. Nyt se olen sitten minä, joka saan mennä hakkaamaan päätä puuhun. Sunnuntaina annoin Piskin tehdä kuljetuksessa enemmän itse ja heti meni paremmin. Pitäis vaan luottaa koiraan, kun tietää, että se kyllä selvittää homman. Mutku, mutku, mutku...

No sitten pisteisiin (suluissa osasuorituksen maksimipisteet). Lauantaina hakukaari 19(20), nosto 7(10), kuljetus ohjaajan luo 5(20), Triangeli 11(30), Jako 10(10), Häkitys 10(10), Single 10(10) = yht. 72(110) sijoitus 14.(29 osallistujaa)

Sunnuntaina sitten skarppasin noita alkuhommia ja menikin vähän paremmin. Hakukaari 19(20), Nosto 8(10), Kuljetus ohjaajan luo 14(20), Triangeli 9(30), Jako 10(10), Häkitys 8(10), Singlessä loppui aika. Yht. 68 pist., 15. sija.

Loppusijoitus ei päätä huimaa, mutta olen silti äärimmäisen tyytyväinen. Päästiin ekoissa III-luokan kisoissa, vieraassa paikassa, vierailla lampailla, rata läpi molempina päivinä ja sijoituttiinkin kovassa seuraassa puolenvälin tiedoille. Ei paha ollenkaan. :)

Alla tosi upeita Tanjan ottamia kuvia Piskistä ja musta sekä ja lisää hienoja kuvia koko kisoista löytyy täältä: Paimennuskisa Tammisaaressa.

Onnea taas

2011-05-19T23:38:00.000+03:00

Tällä kertaa onnitteluvuorossa on Carola ja Vissla. Facebook tiesi kertoa, että viime keskiviikkona Carola ja Vissla (Mustan Magian Salmiakki) saivat hienosti jo toisen EVL ykkösensä. Hurjasti onnea! Täällä ollaan tosi onnellisia teidän puolesta ja aletaan entistä kiihkeämmin jännittämään sitä, koska saadaan ensimmäinen kennelin valio. Eli mars sinne näyttelyyn, vaikka ne tylsiä paikkoja onkin.

Ja hei, pikkulinnut laulaa, että muitakin tuloksia olis tehtailtu. Olisi tosi ihanaa, jos ilmoittelisitte myös Piskin, Villen, Tepon tai Matin pentujen tuloksia minulle. Olisi niin ihana tietää miten lapsukaiset maailmalla pärjäilee.

2011-05-17T09:15:00.005+03:00

Nyt näyttää siltä, että on ihan pakko siirtää Iitan pennutussuunnitelmat eteenpäin, sillä Iita on päättänyt pitää tosi pitkän juoksuvälin (nyt jo edellisestä juoksusta 9 kk eikä uutta näy vieläkään). Meinaan ottaa Iitan mukaan Scotlantiin ja jos se sattuis aloittamaan juoksun ennen reissua ei oikein kannata astuttaa sitä ja lähteä sitten lentokoneella lentelemään ja treenaamaan oikein kunnolla uusiin haasteellisiin tilanteisiin. Tietty, jos panttaa juoksuaan yli tuon meidän reissun niin sitten voi olla, että pennutussuunnitelma toteutuukin. Joten eipä auta muu kuin odotella ja katsoa miten käy.

Pentuja kysellään nyt paljon, niinkuin aina kesän tullessa. Pentua ei vaan oikein voi ostaa kuin maitoa kaupasta, sillä niitä ei ole saatavilla jatkuvasti. Itse ainakin toivon, että pennunostajat harkitsevat hankintaa huolella, ottavat selvää vanhemmista ja rodusta yleensä sekä hankkivat pennun sellaisista vanhemmista, joista oletettavasti voisi tulla heidän tarkoituksiinsa sopivia pentuja. Itse pyrin kasvattamaan aktiivisia ja vahvasti paimenviettisiä koiria, jotka eivät ole sopivia vain perheen lemmikeiksi. Paimenlinjaisille koirille ei riitä aktivoinniksi pitkät lenkit ja pallon heittely kotipihalla. Ne on jalostettu tekemään töitä ja sitä niille pitää myös tarjota. Kaikki eivät pääse paimentamaan, mutta silloin pitää tilalla olla muuta aktiviteettia, jossa koira saa käyttää sekä kroppaansa että päätään. Bordercollie on älykäs koira, jolla pitää olla haastavaa tekemistä, jotta se on elementissään. Eli jos paimennusta ei ole tarjota niin vaihtoehdoiksi käy pk-lajit, tottelevaisuuskokeet, agility jne. Kannattaa myös muistaa, että paimenlinjaiset koirat tuskin kahmivat näyttelyistä ruusukkeita ja pokaaleja. Ne ovat yleensä hieman originellin näköisiä verrattaessa niitä näyttelylinjaisiin bordercollieihin. Kummallakin linjalla on vahvat kannattajansa ja puolestapuhujansa. Minua ei näyttelyt kiinnosta enkä koe, että sieltä saisin mitään mitä tarvitsisin. Toki olen yleensä käynyt sen kerran koirineni näyttelyssä, jotta olen saanut ne SBCAK:n pentulistalle tarvittaessa (tosin olen nyt vakavasti harkinnut, että taidan kokonaan luopua näyttelyjutuista, kun ne vaan ei yksinkertaisesti kiinnosta).

SBCAK:n pentulistalla on vähänlaisesti pentuja juuri nyt. Toinen paikka, josta voi käydä kurkkimassa kiinnostavia pentueita on WBC-pentulista. Juuri nyt siellä on useampi mielenkiintoinen yhdistelmä suunnitteilla. Kaikki tulevat pentueet eivät välttämättä ole millään listoilla. Niinpä ahkera netissä surffailu voi tuottaa tulosta sekin. Piskillä kävi huhti-toukokuun vaihteen tienoilla pari narttua ja niistä pentueista voi kysellä: Kennel Rajahiilen. Suomen Paimenkoirayhdistyksen pentulistalta voi myös löytää sopivan pennun, mutta silloin pitää muistaa tarkistaa, että rekisteröidäänkö pennut myös Kennelliittoon (tämä ei ole itsestään selvyys). Eihän sillä muuten olisi väliä, mutta jos haluaa kisata Kennelliiton alaisissa paimennuskokeissa sekä muissa harrastuslajeissa ei sinne ole pääsyä, jos koira on vain SPKY:n rekisterissä (SPKY:n pentulista). Jos vieläkään ei sopivaa pentua löydä niin katseet voi suunnata vaikkapa naapurimaanhan Ruotsiin. Pennun tuominen sieltä on helppoa ja samalla tulee tehtyä pienimuotoinen lomareissukin. Ruotsin tarjontaa löytyy täältä: SVAKin pentulista.

Iita the "agilitykoira" eli Iita treenaamassa agilitya Pasin ohjauksessa. Ja siis oikeesti emme treenaa agilityä, kunhan kennelpäivillä kokeiltiin vähän, kun muutkin hyppeli ratoja.

Optigenin tulokset tulivat

2011-05-16T11:49:00.002+03:00

Nyt on sitten Iitankin verinäyte lähetetty Optigenille Jenkkeihin geenitestattavaksi. Eli tarkoitus on siis selvittää Iitan geeniperimä CEA:n osalta. Tulokset tulivat ja vähänkö on hienoa kerrottavaa. Tässäpä hieno tulos:

Test Results: Genotype of your dog is Normal. Risk for developing Collie Eye Anomaly/Choroidal Hypoplasia (CEA/CH): This dog will never develop CEA/CH. Significance for breeding: This dog can be bred to any mate and will produce no pups affected with CEA/CH.

Eli silminen suhteen Iitalle voi käyttää mitä tahansa urosta.

Iita paimentaa
kuva: Tanja Vahtera

MM kennelpäivä

2011-05-14T20:03:00.001+03:00

Seitsemäs toukokuuta vietettiin Tampereella Mustan Magian kennelpäivää. Tosi paljon kiitoksia Sannalle, joka oli järkännyt meille hienon kentän, agilityesteineen, käyttöön sekä maastot hakutreenejä varten. Kahvitkin oli valmiiksi keitettynä, kun kurvasin Ritan ja Iitan kanssa paikalle. Piski piti jättää kotiin hommiin, niinpä äippäkoira Rita sai tuurata sitä ja Iita pääsi muuten vaan mukaan vähän näkemään muutakin maailmaa kuin nämä meidän kotinurkat.

Vähitellen porukkaa alkoi saapua paikalle ja kahvittelun jälkeen ei muuta kuin agilityrataa pystyttämään. Itse en tuosta lajista kauheasti ymmärrä, muuta kuin sen, että ei ole läheskään niin helppoa kuin miltä näyttää. Sen sijaan laji on kyllä niin hauskaa ja koukuttavaa, että jos olis enempi aikaa niin tuolta agilityradoilta voisi tällasenkin tädin löytää. Rakennettiin kolmosluokan rata, jota kukin sitten eteni oman osaamisensa ja harjoittelusuunnitelmiensa mukaan. Hyviä pätkiä oli vaikka kuinka monella ja minä tietty patistamaan kisoihin. :) Nättakin paineli pitkästä tauosta huolimatta kuin vanha tekijä ja siinä likassa oli vauhtia ja notkeutta. Iita sai kokeilla jokaista estettä ja lopulta hinkattiin yhtä estettä Pasin ohjaamana ja uskomattoman hienosti likka toimi vaikka ei agilitystä tiedä mitään. Taitava ohjaaja saa kuitenkin ihmeitä aikaan. Napsin kovasti kuvia ja niitä löytyy tarinan lopusta.

Agilityn jälkeen esteet pois kentältä ja tottelevaisuutta treenaamaan. Itse tyydyin napsimaan kuvia, mutta Riikka ystävällisesti auttoi ja opasti sekä toimi ylimääräisinä, kaiken näkevinä, silminä. Tykkäsin kovasti kaikkien innosta tehdä ja ohjaajien rauhallisesta ja varmasta ohjaamisesta. On aina ilo silmälle katsoa harmonisia suorituksia.

Kun sitten tottisharjoittelu alkoi olla lopuillaan olikin jo aikamoinen nälkä. Kävimme ABC:llä syömässä ja vasta, kun näki ne ruuat huomasi, miten nälkä sitä oikeasti olikin. Vaan eipä sitä kauaa ehditty ruokalepoa pitää, kun jo piti suunnata metsään hakutreeneihin. Osa porukasta joutui lähtemään kotiin, mutta me hakuharrastajat sitten jatkoimme vielä päivää. Maasto oli tosi mukavaa, osittain avointa, osittain tiheikköä ja maastopohja kumpuili muodostaen hyviä piilopaikkoja. Koirilla oli motivaatio kohdallaan ja halu löytää maalimies kova. Ehkä eniten löysin paranneltavaa ihan keskilinjalla tapahtuvista toimista eli koirien lähetyksestä, tyhjältä pistolta vastaanottamisessa sekä maalimieheltä paluun jälkeen tapahtuvista toimista. Hyvältä koirat näyttivät ja uskon kovasti, että noilla koirilla tulostakin vielä syntyy.

Lopulta oli aika kaikkien loppujenkin lähteä kotia kohti. Sovimme, että syksyllä otetaan uusiksi ja koko viikonlopun mittaisena. Kotiinpäin ajellessa olikin tosi hyvä mieli, kun olen saanut niin hyvät pennunottajat ja mukavat koirat, joilla kelpaa harrastaa ja kisata. Kiitos kaikille mukanaolleille ja toivottavasti nähdään ensi kerralla nekin, jotka tällä kertaa eivät päässet mukaan. (Seuraava tapaaminen on 16.-18.9.2011 Kiikalassa -> pistäkäähän kalenteriin jo ylös)

Nyt ei lataus oikein pelitä, joten kuvia löytyy Picasa albumista: Kennelpäiväkuvat

Piski pääsi "hommiin"

2011-05-08T22:23:00.002+03:00

Juu, eli Piskillä on käynyt pari morsianta ja hyvällä menestyksellä. Poika kyllä osaa hoitaa homman ja tytöt on olleet varsin suvaisevalla päällä. Aikaansaannokset sitten näkynevät aikoinaan. Joten jos olet paimenkoiran pentua vailla niin niitä voipi kysellä Rajahiilen kennelistä. Ensimmäisestä morsiammesta, Ilonasta, jäi kuva ottamatta, mutta tässäpä sulhosta ja toisesta morsiammesta kuva.

Piski ja Sairi

Pääsiäinen meni, Vappu meni nyt tais mennä kesäkin

2011-05-02T22:12:00.004+03:00

Ihanan lämpöisen pääsiäisen jälkeen alkoi ilmat ikävästi viiletä ja Vappu olikin sitten perinteinen Vappu. Rakeita satoi ja oli kylmää. Hrrrr. Pääsiäisenä kävi monia mukavia vieraita ja kylläpä oli kiva nähdä erilaisia koiria ja vanhoja sekä uusia tuttavuuksia. Tapion tyttären tytär Helmi oli meillä pari päivää ja tehtiin kaikkea kivaa (tai ainakin musta oli kivaa, kun taidan olla vähän sellanen lapsellinen tällaseksi vanhaksi tädiksi). Sitten Kati kävi Pinton (Matin tyttö) kanssa ja kyllä Pin vaan on niin isänsä oloinen ja muutenkin aivan loistokoira. Kati napsi hienoja kuvia, joita tuolla muutama tämän tarinan lopussa. Tanja otti myös upeita kuvia niinkuin aina. Ihan siis huippu pääsiäinen ei voi muuta sanoa.

Pääsiäisen jälkeen Piskillä kävi morsian, joten Piskin lapsesta kiinnostuneet voi kysellä minulta enempi asiasta. Astutus meni kuin oppikirjoista, about 2 min tutustumista ja herrasväki oli nalkissa. Niin se käy, kun nartulla on oikea aika ja uros on kokenut. Sen sijaan ikävämpi juttu on se, että meillä on nyt kennelyskä. Piski ja Ville aloitti ensin köhimisen, sitten joukkoon liittyi Rita. Iita köhi yhtenä aamuna vähäsen, mutta sen jälkeen ei ainakaan toistaiseksi ole köhinut. Ainoa kunnolla terve on Matti ... ainakin toistaiseksi.

Kennelyskäepidemian takia tuli sitten pakollinen treenitauko. Onneksi ehdittiin treenata 10 päivää putkeen ja nyt sitten vähän taukoa. Kunhan pojat parantuu jatketaan siitä mihin jäätiin. Valitettavasti tämä epidemia sotki koirien kunnonkohotus suunnitelmat ja sen takia jätän nyt ilmoittamatta Villen toukokuun lopun paimennuskisoihin. Piski on ilmoitettu, mutta on iso arvoitus millaisessa fyysisessä kunnossa se on tämän sairasloman jälkeen.

Käytin sitten treeniajasta vapautuneen ajan laitumen kunnostamiseen ja niinpä sain langat ja sähköt yhteen aitaukseen laitettua. Tänään sitten siirrettiin sinne kolmisenkymmentä uuhta ja samalla siis alkoi laidunkausi täällä Röysynkulmalla. Heinää ei vielä ole paljoa, joten voi olla, että tädit pääsee vielä takaisin sisälle, mutta katsotaan, jos vaikka heinä kasvais vauhdilla ja tädit sais nauttia keväästä. Vähänkö ne oli onnellisia päästessään ulos, vihreälle laitumelle. Juoksentelivat pukkilaukkaa sinne tänne ja kulkivat laidunta päästä päähän välillä haukaten herkullista vihreää ruohoa suullisen. Nyt vaan peukut pystyyn, että sudet ja ilvekset pysyy loitolla ja tädit saavat viettää mukavan kesän ulkosalla.

Veljeni Terho täytti 50 v ja järjesti sen kunniaksi vappuaattona naamiaisbileet. Homma meni hauskasti niin, että vieraat pukeutuivat teemoittain. Eli puku oli sen mukainen millä vuosikymmenellä kukin oli veljeeni tutustunut. Minulle lankesi vuosikymmen 60. Niinpä sitten päätin pukeutua sen ajan housewife lookkiin ja muistin lähinnä miltä oma äitimme näytti silloin. Leninki löytyi liikkestä "Play it again Sam" ja peruukki papiljoteilla puolestaan Tiimarista. Sitten lisäksi vähän muuta rekvisiittaa ja asu oli valmis. Veljeni puolestaan pukeutui tulevaisuuteen eli sairaala-asuun ja hänen avo-vaimonsa Pirjo olikin sitten omaishoitaja. Varsinainen hoitsu olikin (kuva alempana).

Iitan kanssa kävin tänään eläinlääkärissä ja otettiin verinäyte geenitestiä varten. Eli veri lähti Optigenille jenkkeihin ja tarkoitus on geenitestata Iita CEA:n osalta. Peilauksissa silmät ovat olleet terveet ja nyt katsotaan onko Iita geneettisesti kantaja vai täysin terve. Hienosti likka käyttäytyi lekurissa vaikka onkin tuollainen maalaislikka, joka ei juurikaan ole kaupungissa käynyt.

Sitten tietty vähän kuvia. Ensin Katin ottamia kuvia (Oli tosi vaikea valita tänne kuvia, kun niitä ihania oli niin paljon. Lisää Kati Partasen hienoja kuvia täällä).

Musta-Elina ja Helmi

Iita

Ville

Ville singlessä

Ville singlessä, eikä Villeä haittaa vaikka jaossa mukana pyöri vähän ylimääräistäkin väkeä. :) Eli kuvassa myös Helmi.

Ville vauhdissa

Sitten muutamia mun ottamia kuvia

Iita

Tanjan upea Jallis The Timangi

Iita

Minä ja veljeni Terho alias Tedi (kuvan ottajaa en muista ... anteeksi se)

Minä. Kuvan otti Tapio

Terhon avovaimo Pirjo alias Pike

Ihana kevät

2011-04-24T13:32:00.004+03:00

Nyt on kyllä niin upeat ilmat ettei paremmasta väliä. Aurinko lämmittää, pellot on kuivat, joten treenaaminen onnistuu ihan kybällä, ruoho alkaa viheriöidä ja on vielä pääsiäisloma, jotta saa nauttia tästä kaikesta aamusta iltaan.

Paimennuskausi avattiin viikko sitten ja sen jälkeen olenkin treenannut koirien kanssa kerran päivässä. Hyvin alkaa homma sujua ja päivä päivältä koirat kehittyy ihan silmissä. Tanja on päässyt mukaan treenaamaan melkein joka päivä ja hienosti toimii myös Jallis ja Luna. Kurssitoiminta alkaa toukokuussa ja nyt pitää vielä sopia kurssilaisten kanssa milloin aloitetaan.

Tässä muutama kuva viime päiviltä. Ensin muutamia Tanjan ottamia hienoja kuvia Villestä, Piskistä ja Iitasta

Ville

Piski

Iita

Sitten muutama mun ottama kuva

Ruoho kasvaa jo

Bongasin ihania sinivuokkoja

Helmi kokeilee harjoitella Matin kanssa seuraamista ja Iita tietty haluais kanssa.

Ajatteletko omilla aivoillasi vai oletko ryhmäpaineen vanki

2011-04-20T14:20:00.000+03:00

Tää on vaan niin hyvä, että pakko laittaa tänne (eli koko Jani Laasosen tarina löytyy täältä)

Viisi apinaa suljetaan aidattuun tilaan, jonka keskellä seisovat tikkaat. Tikkaiden yläpuolella narun varassa riippuu houkutteleva nippu banaaneja. Apina, joka huomaa banaanitertun ensimmäisenä, kiipeää tikkaille ja yrittää kurkottaa kohti mehevää välipalaa, mutta juuri kun se on saamassa banaanit käteensä, terttu kohoaakin korkealle apinan ulottumattomiin. Samalla kovaääninen sireeni kajahtaa soimaan ja koko apinalauma kastellaan jääkylmällä vedellä. Kun kaikki lauman jäsenet ovat kastuneet, sireeni sammutetaan, vesihanat suljetaan ja banaaniterttu lasketaan takaisin apinoiden ulottuville.

Kuivateltuaan turkkinsa ja toivuttuaan järkytyksestä, yksi apinoista uskaltautuu taas tikkaille. Muut lauman jäsenet jäävät uteliaina seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tapahtuu edellisen kerran toisinto. Juuri kun apina on päässyt kyllin korkealle päästäkseen käsiksi banaaneihin, naru kiristyy ja banaaniterttu singahtaa korkealle katon rajaan. Sireenit räjähtävät huutamaan ja koko apinalauma saa kylmän vesisuihkun niskaansa. Toimenpide toistetaan niin monta kertaa, kunnes yksikään apina ei tee enää elettäkään banaanien noutamiseksi.

Nyt vesihanat suljetaan lopullisesti. Myös sireeni kytketään kokonaan pois päältä. Koetta valvova henkilökunta jättää myös banaanit vapaasti apinoiden saataville. Näin olosuhteet muuttuvat yhtäkkiä banaanien niukkuudesta banaanien yltäkylläisyydeksi. Banaanit olisivat nyt vapaasti noudettavissa, mutta apinat eivät tätä tiedosta. Sen sijaan he muistavat sireenin ja kylmän vesisuihkun. On viisaampaa pysytellä kaukana tikkaista. Tästä pitää nyt myös lauman ryhmäpaine huolen, sillä jos joku vielä yrittäisi nousta tikkaille, saisi hän kimppuunsa koko muun apinalauman. Kukaan ei tahdo enää kastua. Tikkaisiin ei ole enää kenelläkään mitään asiaa ja niin banaanit jäävät syömättä.

Tullaan kokeen toiseen vaiheeseen. Nyt laumasta poistetaan yksi vanha jäsen ja hänet korvataan uudella yksilöllä. Tulokas ei ole tietoinen lauman vanhojen jäsenten saamista kylmistä kylvyistä eikä ulvovasta sireenistä ja koska apinat eivät osaa keskustella, informaatio ei välity. Nähdessään tikkaiden yläpuolella roikkuvan mehevän banaanitertun, uusi apina lähtee noutamaan siitä itselleen välipalaa, mutta saakin järkytyksekseen kimppuunsa koko muun apinalauman. Sama hyökkäys toistuu aina hänen yrittäessä lähestyä portaita. Muutaman yrityskerran jälkeen myös uusi apina ymmärtää jättää banaanit rauhaan. Ei siksi, että hän pelkäisi vesisuihkua tai sireeniä, vaan koska tietää joutuvansa hankaluuksiin lauman muiden jäsenten kanssa. On helpompi nöyrtyä ja alistua, kuin uhmata ja kyseenalaistaa.

Suoritetaan uusi vaihto. Taas yksi lauman vanha jäsen otetaan pois ja tilalle astelee uusi tulokas. Sama kuvio toistuu. Kun uusi apina erehtyy tikkaiden läheisyyteen, koko lauma hyökkää hänen kimppuunsa. Mutta kuinka käyttäytyy vain hetki aikaisemmin täsmälleen saman kohtalon kokenut apina? Yllättäen juuri hän on näistä neljästä hyökkääjästä aggressiivisin. Hän ei voi ymmärtää miksi banaaneja hamuavaa tulokasta tulee rangaista, mutta koska aggressiivinen käytös selvästi miellyttää lauman muita jäseniä, apina ei säästele voimiaan iskuja jakaessaan. Toimimalla korostetun aggressiivisesti, apina osoittaa lauman vanhoille jäsenille oppineensa yhteisön pelisäännöt. Apinan ei tarvitse arvioida oman käytöksensä perimmäisiä syitä saati niiden järkevyyttä. Helpoimmalla pääsee kun vain sopeutuu vallitsevaan kulttuuriin.

Sitä mukaa kun laumasta poistetaan vanhoja jäseniä, uusia astuu tilalle ja sama kuvio toistuu kerta toisensa jälkeen. Kun vaihtoja on suoritettu viisi kertaa, laumassa ei ole enää ainoatakaan alkuperäistä jäsentä. Yksikään lauman viidestä jäsenestä ei ole tuntenut ihollaan jääkylmää vesikylpyä, eikä kuullut korvia huumaavan sireenin ulinaa. Tikapuut ovat vapaina ja banaaneja olisi tarjolla yllin kyllin kaikille. Silti yksikään apina ei kiipeä tikapuille eikä syö vatsaansa täyteen. Yhteisö ylläpitää itselleen epäedullista käytöstä, sillä heiltä puuttuu kyky kyseenalaistaa ympärillään vallitseva kulttuuri. Apinayhdyskunta on jäänyt kiinni oman kieroutuneen kulttuurinsa noidankehään.

Jos apinat osaisivat puhua ja heiltä kysyttäisiin syytä siihen, miksi kukaan ei hakenut banaaneita, yksikään lauman jäsenistä ei osaisi antaa järkevää vastausta. Katosta roikkuva banaaniterttu ja sen ympärille rakentuneet laki- ja sääntöjärjestelmät ovat muodostuneet apinalauman käyttäytymistä ohjailevaksi instituutioksi, jonka alkuperää kukaan ei osaa kyseenalaistaa. Olemassa oleva sääntöjärjestelmä otetaan annettuna ja oma elämä sopeutetaan osaksi vallitsevaa kulttuuria sen kummemmin kyseenalaistamatta.

Vaikka ympäristön muuttuneet olosuhteet olisivat jo aikoja sitten mahdollistaneet yltäkylläisyyden niukkuuden sijaan, ja vaikka mikään järkisyy ei enää puolla niukkuuteen perustuvien käytäntöjen jatkamista, jatkaa apinalauma siitä huolimatta itselleen haitallisen kulttuurin vaalimista. Siihen saakka, kunnes joku sisään kävelevistä uusista apinoista on kyllin rohkea kyseenalaistaakseen vallitsevan kulttuurin, tulevat apinat toimimaan omaa ymmärtämättömyyttään itse oman niukkuutensa ja kurjuutensa omaehtoisina suojelijoina; oman kärsimyksensä synnyttäjinä ja ylläpitäjinä.

Ihmiskunnan historia tarjoaa lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka helppoa myös ihmisten on kasvaa osaksi kieroutunutta kulttuuria. Paljon vaikeampaa - mutta sitäkin palkitsevampaa ja välttämättömämpää - on oppia tunnistamaan oman kulttuurinsa kieroutuneisuus, purkaa tietoisesti oma tunnelatautunut ohjelmointinsa ja vapautua oman mielensä vankilasta. Nimenomaan juuri kykymme ajatella ja kyseenalaistaa on piirre, joka erottaa meidät eläimistä ja tekee meistä ihmisiä.

Pysähdy siis ja katsele kulttuuriasi kokonaan uusin silmin. Rohkene kyseenalaistaa kaikki opittu ja totuttu. Laajenna tarkasteluperspektiivisi kymmenien-, satojen- jopa tuhansien vuosien aikajanalle ja pohdi mikä kulttuurissasi on kestävää, todellista ja kaikkina aikoina pysyvää. Entä mikä siinä on vain väliaikaista - pelkkää tälle ajalle tyypillistä harhaa? Entä kuinka paljon sinussa ja käytöksessäsi on vaikutteita tuosta harhaisesta kulttuuristasi? Tai toisinpäin - kuinka paljon sinussa on sinua itseäsi? Kumpi todellisuudessa hallitsee ajatteluasi? Sinä vai kulttuurisi? Miksi annat kieroutuneen kulttuurisi vaikuttaa ajatteluusi? Miksi et ajattelisi itse?

Ihminen voi todellakin havahtua, purkaa oman ohjelmointinsa ja kiemurrella kulttuurinsa muodostaman suggestiokehän ulkopuolelle. Hän voi vapautua ajan hengen harhasta, oppia ajattelemaan omavireisesti ja vapautua ulkoisten auktoriteettien sanelusta. Ihminen, joka osaa erottaa harhan todellisuudesta, ei ole enää minkään ideologian, uskonlahkon, instituution tai auktoriteetin hallittavissa. Hänen ajattelustaan tulee itsenäistä ja hänen käytöksensä perustuu universaalista älykkyydestä kumpuavaan ajattomaan viisauteen.

Paimennuskausi avattu

2011-04-18T23:27:00.001+03:00

Vähänkö upeaa, laidunkauden 2011 paimennuskausi on avattu eli otimme Tanjan kanssa joukon lampaita ulos ja sitten vaan koittamaan millä mallilla paimennus on lähes 6 kk tauon jälkeen. Täytyy sanoa, että tuli kyllä tosi hyvä mieli. Koirat meni hienosti ja niistä ei kyllä lainkaan huomannut, että joku tauko on ollu välissä. Koko iso pelto on aivan kuiva ja aurinko paistoi, joten aivan loisto-olosuhteet siis. Vielä ei ole liian kuuma, ei liian pitkää ruohoa eikä ikäviä öttiäisiä kiusaamassa. Kaikki on niin täydellistä kuin vai voi olla. Nyt sitten treenataankin niin usein kuin ikinä ehditään, jotta pääsis muutamaan kisaankin tänä vuonna.

Sain myös toisenlaisia hyviä uutisia. Piskin pentu Käämi (Myytin Pelasta maailma) osallistui avoimen luokan tokokokeeseen viime sunnuntaina ja sai hienosti ykköstuloksen. Joten hurjasti onnea ja tervemenoa voittajaluokkaan.

Tässä muutama Tanjan ottama upea kuva meidän paimennuskauden avauksesta (lisää Tanjan kuvia on täällä).

Iita. Kuva: Tanja Vahtera

Piski. Kuva: Tanja Vahtera

Sitten muutama mun ottama kuva, joissa en ihan saanut värejä kohdalleen, mutta täytyy vaan treenata lisää niin eiköhän tuokin ongelma ratkea.

Ville

Jallis

Ville

Kevät tulee kohisten

2011-04-16T22:33:00.000+03:00

Kevät etenee sellasella vauhdilla, että hitaampaa ihan hirvittää. Harmillisesti olen kitunu pari viikkoa oikein tosi kovan flunssan kourissa, mutta nyt näyttäis hellittävän. Paha vaan, että onnistuin tartuttamaan flunssan Tapioon, joka nyt vuorostaan köhii ja pärskii.

Mitähän kaikkea sitä onkaan tapahtunut? Viikko sitten meillä kävi keritsijä, joka keritsi kahden päivän aikana sellaiset pari sataa lammasta. Nyt on nuoriso ilman talvitukkaa. Kummasti vaan tuo tukanlähtö ja kevät on saanut niiden kinttuihin vipinää sillä ovat melkoisen riehakkaita. Osalle noista syötetään viljat ulkona ja se tapahtuu siten, että ulos laitetaan laatikoihin vilja, sitten päästetään uuhet ulos ja ne ryntäävät syömään. Joku koirista on vahdissa ja kun viljat on syöty saa koira sitten ajaa uuhet takaisin sisälle. Aiemmin ne tulivat jo itsekin sisälle laatikoiden tyhjennyttyä, mutta nyt kevät on saanut aikaan sen, että mielivät seikkailuille. Niinpä koirat saa ihan oikeasti tehdä töitä kun keräävät ne kasaan ja ajavat takaisin sisälle.

Hyviä uutisia tuli viikolla, kun Piskin pennuista Kvarkin Caol Ila (eli Peak) sai viralliset lonkka- ja kyynärpäälausunnot. Hieno tulos eli lonkat A/A ja kyynärpäät 0/0. Onnea Mialle terveestä koirasta. Ihan tässä alkaa jo hirvittää, että koska tulee takapakkia. Piskin pennuista on nyt kuvattu 12 ja kymmenellä on A-lonkat ja kahdella B. Kaikilla kuvatuilla lisäksi terveet kyynärpäät. Kohta en uskalla enää katsoa koiranetistä tuloksia, kun koko ajan pelkään, että koska tulee ensimmäinen, jolla onkin jotain vikaa lonkissa tai kyynärpäissä. Peukut pystyyn ja puun koputusta, jotta jatkossakin menis hyvin.

Kävin tänään Juupajoella SPKY:n tuomarikoulutuksessa. En siis itse ole ryhtymässä SPKY tuomariksi, mutta koska tarkoitus on kisata koirien kanssa myös SPKY kisoissa on hyvä tietää miten kisoissa tulkitaan mitäkin asioita ja miten siellä ylipäätään pitäisi toimia, jotta ohjaajana tekisi kaiken mahdollisimman oikein. Aiheena oli tuplahaku ja oli mukava kuunnella kokeneen konkarikilpailjan ja tuomarin ajatuksia miten homman pitää mennä. Siellä kuunnellessani heräsi ajatus, että olisi kyllä tosi hyödyllistä järjestää myös kisaajille, esim. vaikka jonkun leirin yhteydessä, teoriapläjäyksiä, joissa kerrottaisiin miten ohjaajan toivotaan toimivan kisoissa ja mistä asioista lähtee pisteitä ja miten ylipäätään eri osa-alueet oikeaoppisesti suoritetaan. Kun itse aloitin kisaamisen, menin vaan radalle ja tein miten parhaaksi näin. Säännöistä tai niiden tulkinnoista ei oikein tiennyt mitään ja useimmiten jäikin mysteeriksi miksi pisteitä oli otettu pois. No, kun ei tiedä mistä pisteitä meni niin eipä siinä paljoa voinut suoritustakaan parantaa. Nykyään on jo sen verran tullut kisattua ja oltua mukana eri ulkomaalaisten opetuksissa, että tietää pikkasen enempi, joskin opittavaa on vielä niin paljon ettei siihen taida tämä elinikä riittää. Jatta oli taas laittanut niin herkulliset ruuat, että ei paremmasta väliä. Kiitos Jatta hurjan paljon kestityksestä. Pahaa teki katsoa sitä tiskivuorta mikä Jatalle jäi selvitettäväksi ja hypätä vaan autoon ja hurauttaa kotiin.

Sitten vielä muutama kuva päivän piristeeksi.

Näihin laatikoihin laitetaan vilja lampaille

Lampaat syömässä ja Iita vahdissa

Me tytöt syötiin jo ja nyt me voitais lähteä maailmalle.

Narsissit puskee esille yöpakkasista välittämättä.

Ihanainen Iita

Upea Rita!

Ville komeassa talviturkissaan

Voihan kökkö

2011-04-10T10:57:00.000+03:00

Harmillisesti on mennyt viimeinen viikko. Muhun iski joku peijoonin flunssavirus ja se taitaakin olla kovin sitkeää sorttia. Yleensähän kurkkukipu hellittää kolmessa päivässä vaan eipä hellittänyt nyt. Olo sen kuin paheni. Ekan kolmen sairastelupäivän jälkeen kävin lekuria moikkaamassa ja sain kolme sairaspäivää lisää. Nyt sitten onkin oltu kuumeessa reilu pari päivää ja viime yönä sitten oikein kunnolla. Jospa tauti nyt lähtis. Ei muuten harmittais niin paljoa, mutta kun meillä on tänä viikonloppuna keritsijä ja olis pitäny olla hommissa lampolassa. Ei vaan pysty. Joten mun osa on laittaa ruokaa raatajille (tärkeä homma tosin sekin). Tanja onneksi tuli apuun ja Tanja nyt hoitaa kahden ihmisen työt tuosta vaan, joten hyvällä mallilla kaikki siellä lampolassa on. Kunhan jaksan nousta ylös ja pukea kunnolla päälle, niin täytyy käydä napsimassa joku kuva uuden frisyyrin saaneista nuorista tädeistä.

Upeita uutisia jälleen

2011-04-05T12:52:00.001+03:00

Ettan pennuista Vissla ja Turbo ovat käyneet kisaamassa tokokisoissa. Ja hienosti on sisaruksilla mennyt. Vissla sai upeasti EVL luokasta 295,5 pistettä eli hieno ykköstulos. Hurjasti onnea Carola ja Vissla. Toinen iloinen uutinen oli sitten Turbon hieno tulos tokon avoimesta luokasta ja pisteitä kuulema 10 vähemmän kuin viimeksi, joten mun laskujen mukaan se olis 176,5 pistettä eli ykköstulos jälleen. Hurjasti onnea Eveliina ja Turbo.

Vissla loikkaa, kuva: Sirpa Saari

Eveliina ja Turbo, kuva: Heli Jaakkola

Kuvia

2011-04-01T20:50:00.000+03:00

Maaliskuussa on tosiaan ollut tosi, tosi, kiirettä, joten mihinkään harrastuksiin ei ole kerennyt ja kaikki muukin sosiaalinen toiminta on ollut ihan minimissä. Onneksi sentään ollaan Tanjan kanssa nähty silloin tällöin sekä työn että valokuvaamisen merkeissä. Tässä sitten joitain otoksia maaliskuun aurinkoisilta päiviltä.

Iita ja Matti

Rita vauhdissa

Piski

Ville

Iita

Matti ja Iita

Jihaa, näin me omat ja vierailevat tähdet mennään!

Piski

Lisää kuvia löytyy täältä: https://picasaweb.google.com/paivi.nietosvaara

Kiireinen maaliskuu

2011-03-30T13:35:00.001+03:00

Maaliskuu on ollut sellaista haipakkaa, että ei paremmasta väliä. Vaihdoin työpaikalla työtehtäviä ja vaatimustason noustessa on "vanhalla" ollut vähän opeteltavaa. Ensimmäiset päivät näin jopa unta työtehtävistä ja suunnittelin kovasti unissani miten minkäkin asian teen. Joten voi sanoa, että tuli tehtyä töitä 24 h vuorokaudessa. Samaan aikaan meillä alkoi karitsoinnit. Yleensä olen ottanut lomaa noin viikon verran kiireisimmän karitsointiajan koittaessa, mutta nyt se ei valitettavasti onnistunut. Kaiken lisäksi etätöitäkään en ole voinut tehdä, joten työpäivät ovat venyneet tosi pitkiksi työajan ja lähes neljän tunnin matkustusajan vuoksi.

Mutta pakkohan sitä on Tapiota auttaa ja niinpä olen sitten kuukauden ajan noussut ylös klo 5:30. Äkkiä vaatteet niskaan ja lampolaan katsomaan mitä yöllä on tapahtunut. Olen laittanut poikineet emot karitsoineen poikimakarsinoihin, suihkutellut karitsoiden napaan desinfiointiainetta ja laittanut emoille juotavaa. Ja kyllä niille vesi maittaakin aina urakan suoritettuaan. Välillä on saanut käyttää luovaa mielikuvistusta, kun useampi emo on poikinut samaan karsinaan ja sitten pitää alkaa selvittelemään mikä karitsa kuuluu kellekin. Kiireen takia kaikki pitää saada valmiiksi puolessa tunnissa ja sitten sisälle suihkuun ja aamiaiselle. Lampola Päivi muuttuu virkanaiseksi ja Toyota Avensis kohti Suomusjärveä ja linja-autoa. Linja-autolla on kiva mennä töihin, kun saa nukkua koko matkan ja joku toinen hoitaa sen ruuhkassa ajamisen. Yleensä herään Oopperatalon/Eduskuntatalon paikkeilla ja sitten vaan takki niskaan ja menoksi. Matka jatkuu linja-autoasemalta pikku happihyppelyllä (vai pitäiskö sanoa pakokaasuhyppelyllä), kun kirmaan pikaisin askelin työpaikalle.

Töissä on tosiaan ollut valtava kiire eikä paljoa ole kelloa ehtinyt katsella. Hyvä, että syömään ja kahville ehtii ja nekin pikavauhdilla. Sitten taas kotiin. Kotona pikaisesti kuppi kahvia ja lampolaan. Ilta onkin sitten mennyt lampolassa, poikineita emoja ja karitsoita hoitaessa. Kaikille pitää laittaa yöksi puhtaat ja täydet vesisangot, heinää kaukaloihin, olkia, jos karsina on sotkuinen lisäksi jälkeisten poiskeräämistä, parhaillaan synnyttävien tarkkailua ja avustusta sekä karitsoiden tarkkailua ja avitusta, jos eivät oikein osaa imeä tai ovat muuten vähän normaalista poikkeavia. Nyt sitten vielä kaiken lisänä tuttipullokaritsat, joita pitää opettaa juomaan ruokintaautomaatista. Välissä hetkeksi sisälle ja jotain iltapalaa ja sitten yöllä uudelleen lampolaan klo 23-24 välisenä aikana. Nukkumaan pääsee sitten noin 24-01 välillä, joten yöunet ovat jääneet vähän vähille viimeisen kuukauden aikana. Onneksi Tanja pääsi meille pariksi viikoksi töihin. Siitä oli suuri apu etenkin nyt, kun itse pystyn auttamaan vain aamuisin, iltaisin ja öisin.

No nyt on jo paljon rennompaa, kun poikivia uuhia on jäljellä enää parikymmentä. Tosin tässä on vaan hetken tauko ennenkuin nuoret, ensikertalaiset aloittavat urakkansa. Saas nähdä mitä mielenkiintoista silloin tapahtuu, sillä nuorten on tarkoitus poikia ulkona.

ONNEA Eveliina ja Turbo

2011-03-26T21:09:00.000+02:00

Tänään tuli tosi hienoja uutisia. Eveliina kisasi Turbon (Mustan Magian Sam) kanssa tokon avoimessa luokassa ja pari nappasi hienosti ykköstuloksen pistein 186,5 ja sillä irtosi 1. sija sekä kp.

HURJASTI ONNEA Eveliina ja Turbo!

Monitoimikoira Matti

2011-03-20T22:17:00.000+02:00

Matilla on noita virkoja kertynyt pitkän ikänsä aikana. Lampaiden ruokinnassa Matti auttaa myös mielellään. Kerää paalimuovit ja vie ne niille tarkoitettuun paikkaan sekä hakee myös paalin ympärille kiedotun verkon ja vie sen roskiin.

Karitsoita siellä ja karitsoita täällä

2011-03-14T21:49:00.002+02:00

Nyt on täysi hönkä päällä lampolassa. Uuhet poikii oikein urakalla. Perjantaina se ruuhka alkoi, silloin poiki 21 uuhta. Sen jälkeen on sitten poikinut pikkasen alle 20 uuhta per päivä. Karitsoita tulee sellaista tahtia, että pääluku kasvaa vauhdilla. Eilen illalla oli hauska tilanne. Karsinassa oli yksi vastasyntynyt karitsa ja neljä emoa yritti omia sitä itselleen. Ei muuta kuin jakamaan mammoja poikimahäkkeihin ja selvittämään kuka on tuon ainokaisen emä. Ensin suljettiin pois emo, jolla oli vain emätin hieman ulkona ja hän sai sitten lusikan (tietynlaista emätinlaitetta kutsutaan tuolla nimellä) ja rauhoittui pikku hiljaa, kun huomasi ettei sittenkään ole poikimisen aika. Kolmesta jäljelle jääneestä emosta sitten piti löytää vastasyntyneen emo. Kaikilla roikku poikimislimoja takamuksesta, joten sekään ei kertonut koko totuutta. Lopulta ainoa keino oli kääriä hihat ylös ja yksinkertaisesti tehdä jokaiselle sisätutkimus. Se selvittikin asian. Yhdellä oli kohdunsuu auki about 3 cm, toisella 5 cm ja kolmannella täysin auki ja kohtu tyhjä. Näin lapsi pääsi oikealle äidilleen ja kaksi muuta yli-innokasta äitiehdokasta väänsivätkin sitten jonkun ajan kuluttua omat karitsansa maailmalle. Tämä oli vain yksi tarina siitä mitä täällä tapahtuu ja näitä erilaisia tarinoita sitten mahtuu tähänkin poikimiskauteen vaikka minkälaisia.

Tanja on ollut meillä töissä ja siitä olemme tosi iloisia, sillä Tanjasta on hurjasti apua. On tosi mukavaa, kun on osaavaa apua saatavilla. Poikimisten välissä piti vähän ulkoiluttaa koiriakin ja Tanja napsi hienoja kuvia meidänkin koirista. Tässä niistä muutama (Kiitos Tanja, että sain laittaa ne tänne).

Rita tyypillisimmillään eli tarkkailemassa muiden touhuja.

Piski

Iita sai hanskan palkaksi seuraamisesta, mutta ei haluakaan antaa sitä takaisin.

Lenkillä koirien kanssa. Käsky "seuraa" tarkoittaa tässä sitä, että pitää pysytellä mun lähellä.

Iita osaa ihan oikeaakin seuraamista.

Eikä pienet häiriötkään haittaa Iitaa, kun seuraamista treenataan.

Karitsoinnit alkoivat oikein toden teolla

2011-03-07T20:57:00.001+02:00

Kahden viikon rauhallisen jakson jälkeen alkoivat karitsoinnit nyt oikein kunnolla. Ensin tosiaan poiki vain yksi emo päivässä, mutta eilen mammat päättivät aloittaa kunnon urakan. Napsin sitten tuloksista kuvia, kunhan vähän menee aikaa ja on tarpeeksi kuvattavia.

Edellisen blogikirjoitukseni pohdinta SBCAK pentulistasta herätti hurjasti keskustelua; etenkin fb-seinälläni. Hyvä niin, sillä en usko, että tässä maailmassa mikään on vielä niin valmista etteikö jotain korjattavaa ja parannettavaa löydy. Mikä yhden mielestä vie asioita eteenpäin voi toisen mielestä taas olla huononnusta asioihin. Mutta nämä asiat saa selville vain selvittämällä mihin mikäkin johtaa. Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät koiranäyttelyistä perusta, en myöskään harrasta vesipelastusta, koiratanssia tai vetohiihtoa, mutten silti ole sitä mieltä etteivätkö ne saisi jollekulle toiselle olla tärkeitä harrastuksia eikä se ole minulta mitään pois vaikka joku harrastaakin esim. näyttelyitä henkeen ja vereen. Niin minäkin olen harrastanut esim. suojelua, tokoa ja hakukokeita "henkeen ja vereen". :) Nykyisin minua kiinnostaa kaikkein eniten paimenkoirien koulutus. En pysty sanomaan onko se loppuelämäni kiinnostuksen kohde vai tuleeko tilalle jotain muuta. Sen näyttää aika. Nyt kuitenkin paimennus kiehtoo, sillä tarvitsemme ihan oikeasti paimentavia koiria tekemään tilamme töitä ja siinä ohella pääsen toteuttamaan suurinta intohimoani eli koirien koulutusta ja kylkiäisenä myös purkamaan kilpailuviettiäni osallistumalla silloin tällöin paimennuskokeisiin. Paimennusharjoittelun seurauksena silmäni ovat avautuneet sen suhteen, että näen kuinka tärkeää on säilyttää bordercolliella sen maailmassa ylivertainen paimennustaipumus. Se on asia, jota pitäisi vaalia erittäin suurella huolella. Niinpä olen tosi huolissani siitä, että rotujärjestö ohjaa bc jalostusta kovin voimakkaasti näyttelykoirien suuntaan. Minun silmissäni se, että joku käy kerta toisensa jälkeen näyttelyssä on sitä, että hän harrastaa näyttelyitä ihan yhtälailla kuin tokokokeissa kävijä harrastaa tottelevaisuuskoulutusta ja hamuaa siitä seuraavaa TVA titteliä, hamuaa näyttelyissä kävijä MVA titteliä jne.

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että ONNEKSI meillä on Suomen Paimenkoirayhdistys (SPKY), jonka ensisijainen tehtävä on vaalia bc:n paimennusominaisuuksia. Ristiriitaa tulee siitä, että SPKY ei ole jäsenenä Kennelliitossa. Sinänsä SPKY:lle se on pelkästään hyvä asia ja minusta on hyvä, että SPKY kulkee omia polkujaan välittämättä Kennelliiton linjasta. Ongelma tulee siinä, jos koiranomistaja haluaa osallistua monipuolisen koiraansa kanssa, paimennustöiden lisäksi, johonkin muuhun koetoimintaan, joka voi olla vaikka agilitya, tokoa, vetohiihtoa jne. Nämä ovat Kenneliitoon alaisia toimintoja ja Kennelliitolla osallistumisoikeuden edellytys on, että koira on Kennelliiton hyväksymässä koirarekisterissä (jota SPKY rekisteri ei ole). Niinpä on kaksi mahdollisuutta, rotuunoton kautta hakea SPKY rekisterissä oleva bc myös SKL rekisteriin tai, jos se on mahdollista, rekisteröidä pennut suoraan sekä SPKY että SKL rekistereihin. Monimutkaista ja hankalaa, mutta näin on vaan meneteltävä. Se mikä on ikävää on, että tänä päivänä työkoirapentueet eivät valitettavasti päädy SBCAK pentulistalle, sillä harva työkoiran omistaja haluaa viedä koiraansa näyttelyyn, sillä ulkomuoto on työkoiralle täysin yhdentekevä asia. Kovaa työtä tekevän koiran on oltava rakenteellisesti hyvä tai se ei kauaa töitään tee. Niinpä "rakennearvostelu" tulee konkreettisesti ihan sieltä käytännön työstä.

No, keskustelu jatkukoon ja vaikka laineet lyövät joskus varsin korkeallekin ja jopa ystävyyssuhteet joutuvat koetukselle, niin kaikki keskustelu vie kehitystä omalla tavallaan eteenpäin. Jokainen meistä, jotka olemme eri yhdistysten hallituksissa toimineet olemme liikauttaneet asioita eteenpäin. Itsekin koin viimeisimmässä luottamustehtävässä valtaisaa muutosvastarintaa, kun menin kajoamaan vanhoihin toimintatapoihin. Tämä kuitenkin ravisti luutuneita asenteita. Ravistuksen jälkeen oli aika astua sivuun ja päästää uudet innokkaat tekijät hommiin ja katsoa mitä seuraavat luottamushenkilöt saavat aikaan. Ja totta vie, vaikka välillä epäilyttikin, niin hienoa työtä ovat tehneet.

Loppukevennykseksi pari kuvaa aurinkoiselta viikonlopulta

Merkillistä!

2011-02-25T17:03:00.002+02:00

Nyt olen kyllä ihan ihmeissäni. Kysyin SBCAK:lta (SBCAK = Suomen Bordercolliet ja Australian kelpiet ry), että pääsevätkö suunnitellut Iitan ja Luumun pennut heidän pentulistalleen, sillä Luumulla on rotuuotettuna koirana hieman erilaiset lähtökohdat kuin monella muulla. Luumu on alupitäen rekisteröity SPKY (Suomen Paimenkoirayhdistys) rekisteriin ja Luumu rotuunotettiin Kennelliiton rekisteriin 10 vuotiaana eli siis jo varsin iäkkäänä. Rotuunottoon vaadittiin kahdelta ulkomuototuomarilta lausunto, että koira muistuttaa bordercollieta sekä muutama muu asia. Kävin näyttämässä Luumua Leni Nousiaiselle ja Mari Palgille. Leni ja Palgi pitivät Luumusta tosi kovasti ja Mari Palgi kirjoitti Luumusta hienon arvostelun, jolla uskoisin vähintään sen H:n irtoavan ihan virallisessakin näyttelyssä. Eli arvostelu oli seuraava:

"10-vuotiaaksi loistokunnossa, erinomainen lihaskunto, keskivahva, hyvä vahva kuono ja erinomaisesti säilyneet hampaat (kaikki löytyy), tummanruskeat silmät, pienet korvat, tiviis runko, tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä tilava rintakehä. Hieman lyhyt häntä. Liikkuu keskipitkällä askeleella. Hyvä avoin luonne, ystävällinen ja varma"

Toivoin, että tämä riittäisi pentulistalle pääsyyn näyttelytuloksen osalta, mutta toisin kävi.

Luumulle tehtiin myös näin vanhana koirana silloiselle pentulistalle vaadittavat terveystarkastukset eli kuvattiin lonkat ja peilattiin silmät. Lonkat olivat A/C vinon lantion vuoksi ja silmät J1 eli terveet. Kyynärpäitä ei tuohon aikaan vaadittu kuvattavaksi ja koska ne eivät tälle rodulle ole mikään ongelma edes en pitänyt aiheellisena kuvailla niitä etenkin, kun Luumu oli ollut koko ikänsä terve.

Paimennussaralla Luumu oli suorittanut Suomen Paimenkoirayhdistyksen perusradan (tuolloin ei vielä ollut Kennelliiton alaisia paimennuskokeita).

Luumu kuoli pian täytettyään 10 vuotta, tapaturmaisesti, suolitukokseen.

Iitalla puolestaan on kaikki tänä päivänä tarvittavat tutkimukset tehtynä. Silmät terveet, lonkat A/A, kyynärpäät 0/0, koetulos paimennuskokeista sekä Ruotsista että Suomesta. Ruotsin ja SPKY:n paimennuksen perusradat suoritettuna ja näyttelyssäkin käytiin tuloksella EH.

Tänään sitten sain SBCAK:n pitkään harkitseman vastauksen listalle pääsystä. Vastaus oli kielteinen ja syyt seuaavat:

- puuttuva kyynärtulos
- puuttuva näyttelytulos
- sukua ei katsottu niin harvinaiseksi (rodun monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta), että se olisi puoltanut pentueen pääsyn puutteista huolimatta välitykseen.

Nyt täytyy sanoa, että ei voi kuin hämmästellä tuota ensimmäistä kohtaa. Luumulta otettiin spermaa pakkaseen 14.9.2005 (jolloin se oli sirutettu ja sirunumero rekisteröity Kennelliittoon). Luumu on syntynyt 21.9.1995 ja rekisteröity 10 vuotiaana Kennelliittoon eli rekisterikirja on päivätty 18.10.2005. Miten ihmeessä olisin voinut tietää vuonna 2005, että vuonna 2011 pitääkin olla kyynärpäätulos pentulistalle pääsyyn. Normaalistihan näissä tapauksissa, joissa käytetään pakastespermaa edellytetään ne tutkimustulokset ym. vaatimukset, jotka spermanottohetkellä ovat voimassa. Tämä oli kyllä niin uskomaton veto SBCAK:ta, että ei voi muuta kuin aivan äimänkäkenä ihmetellä kuka siellä näistä asioista oikein päättää.

Okei, sitten puuttui näyttelytulos. Ei siis kelvannut tuo Mari Palgin antama laucunto, kun sehän ei ole virallisesta näyttelystä. Itse kun luin tuota rakennearvostelua niin taisi ainoa negatiivinen kommentti olla hieman lyhyt häntä. No, ehkä sillä perusteella pitääkin jättää hyvä koira pois pentulistalta (ja mielummin ilmeisesti koko jalostuksesta).

Kolmanneksi sitten Luumun geenit ei tuo ilmeisesti mitään uutta ja hyvää rodun säilymisen kannalta. Luumultahan löytyy sukutaulu SPKY rekkarissa ja empä kyllä noita koiria ole kovin monen SKL-rekkarissa olevan koiran takaa löytänyt. Iitan sukua sen sijaan löytyy ja jos tota kolmatta kommenttia lukee tiukasti niin aika monen koiran voisi jättää pois jalostuksesta ihan sillä perusteella, että niihen suvun geenejä on jo ihan tarpeeksi rodussa.

Että semmonen tapaus. No pentue täyttää kaikki pevisan ehdot ja kennelliitossa ymmärretään, että uroksen spermanottohetkellä olevat vaatimukset on ne jotka ovat voimassa, kun uroksen spermaa käytetään. Lisäksi saimme SPKY:ltä poikkeusluvan pentueen teettämiselle (SPKY:llä normaalisti lonkkavaatimus A-B, C-lonkan kyseessä ollessa pitää anoa poikkeuslupaa), joten pennut menevät myös SPKY rekkariin.

Tassutuvan sivut päivitetty

2011-02-23T22:26:00.000+02:00

Tassutuvan kurssisivut on nyt päivitetty. Käypäs katsomassa: Tassutupa

Vuoden vaihteessa vaihdoin työpaikalla yksikköä ja siirryin vaativampiin tehtäviin. Yli 25 vuotta tulikin tehtyä noita entisiä hommia, joten oikeastaan aika innostavaa alkaa opetella uutta ja päästä tekemään entistä luovempaa työtä. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että säännöllinen työrytmi muuttuu epäsäännölliseksi. En enää pysty olemaan joka torstai ja perjantai etätöissä. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että en millään pysty laatimaan ensi kesälle kurssikalenteria, jossa olisi merkattuna ennalta suunnitellut harjoituspäivät. Niinpä kokeilen tämän laidunkauden aikana sellaista järjestelyä, että otan Tassutuvan paimennuskoulutukseen ns. valmennusryhmän, joka treenaa keväästä syksyyn asti tiiviisti yhdessä. Harjoituspäivät ja ajat vaihtelevat sen mukaan miten työni antaa mahdollisuuden. Lisää tuolla Tassutuvan sivuilla.

Onnea Sari ja Tuuri

2011-02-23T22:19:00.001+02:00

Taas hienoja uutisia. Nyt alokasluokan tokokokeissa on käynyt kisaamassa Piskin pentu Tuuri (Myytin Elokuun Kruunu). Tuuri olikin tehnyt varsin näyttävää työtä. Liikkeestä seisominen oli mennyt nollille, mutta kaikista muista liikkeistä täydet kympit! Hurjan hienoa. Onnea Sari ja Tuuri. Niin ja pisteitä siis 180 ja KP.

Tässä vielä Jessica Ristimäen ottama kuva Tuurista

Onnittelut Riikka ja Skippy

2011-02-20T22:45:00.001+02:00

Hienoja uutisia jälleen. Riikka ja Skippy (Ettan pentu) starttasivat lauantaina tokokokeen VOI-luokassa ja hienosti heti ykköstulos. Hurjan paljon onnea hienosta VOI-luokan korkkauksesta ja onnea myös tuleviin kokeisiin. Olen luvannut kaikille, jotka ykköstuloksen VOI-luokasta nappaa kennelmukin joten Riikka ja Skippy tienasivat nyt ekan mukin (mukeja saa lisää, kun jossain toisessa lajissa nappaa VOI ykkösen tai paimennuskisoista PPR1 tunnuksen). Pidetään keväällä tai alkukeväästä kennelpäivät, jolloin kaikki mukin ansainneet saavat sitten mukinsa. Toivottavasti tehtailette tuloksia siihen malliin, että saan usein olla tilaamassa lisää mukeja.

Tässä vielä kuva Riikasta ja Skippystä. Ei tosin lauantain kisoista, mutta jostain kisoista matkan varrelta (kuva: Mari Ali-Raatikainen).

Lampaiden ruokinta

2011-02-12T20:32:00.003+02:00

ja tässä jatko-osa

Ihana aurinko ja kevät

2011-02-12T14:36:00.000+02:00

Nyt tuntuu niin keväiseltä, kun aurinko paistaa ja päivät pitenevät vauhdilla. Tykkään tästä ihan hulluna.

Iita

Ville

Piski

Ville

Piski

Ville ja Piski

Matti

Hieman hankintoja

2011-02-09T22:45:00.000+02:00

Tuli tehtyä muutama hankinta. Ajattelin, että kyllähän sitä pitää ns. Kennelmukit olla ja tilasin pari kokeeksi. Ovat niin hienoja, että taidan tilata lisää, kun hintakaan ei ollut paha. Aiemmin olenkin tilannut muutaman Tassutupa koemukin, joista muutama kuva näytille. Lisäksi sitten suunnittelin ja tilasin käyntikortin. Siihenkin olen varsin tyytyväinen. Nyt vielä tekemään esite koirista ja enköhän keksi vielä jotain muutakin kivaa, kun oikein vauhtiin pääsen. Kohta varmaan kasvaa sormet kiinni tietokoneen näppäimiin. :) Kennelin ja Tassutuvan logon suunnittelija on Riikka Rajavuori. Riikalle iso kiitos hienoista logoista.

Piski tulossa (kuva: Tanja Vahtera)

Iita noin puolivuotiaana. Kuva: Johanna Rissanen

Piski. Kuva: Tanja Vahtera

Teppo

Taas hienoja uutisia

2011-02-05T22:46:00.001+02:00

Olipas kiva taas saada hienoja uutisia. Eveliina on käynyt Turbon kanssa (Turbo on Ettan pentu) tokokisoissa ja vau miten hienosti heillä on mennyt. Alo luokan voitto, TK1 ja KP heltisi hienoin pistein eli 194,5. Hurjan paljon onnea Eveliina ja Turbo. Kasvattajatäti on teistä tosi ylpeä.

Tässä vielä kuva, jonka sain Eveliinalta. Siinä hän on tottiskurssilla Turbon kanssa. Kuvan otti Julia Heikkilä-Matinlauri ja kuva on täällä Eveliinan luvalla.

Titolta terveisiä

2011-02-03T10:28:00.000+02:00

Nova lähetti terveisiä Titolta kuvien kera. Titohan on Piskin pentu ja komia poika siitä onkin kasvanut. Ikää taitaa näissä kuvissa olla suunnilleen 8 kuukautta. Kuvat on ottanut Seppo Loumimies ja hänelle kiitos, että saan laittaa kuvat tänne näkyviin.

Vihdoinkin auringonpaistetta

2011-01-30T21:08:00.000+02:00

Huh, että on pitänyt kiirettä viimepäivinä. Töitä on tullut tehdyksi niin ettei oikein mitään muuta ole pystynyt ajattelemaan. Perjaintaina pakersin jonnekin klo 19 asti ja sitten homma valmis, ohjelmat sammuksiin ja kone kiinni. Viikonloppu alkoi vihdoinkin.

Lauantaina oli tiedossa aktiivista toimintaa, kun lunastimme Tapion kanssa Elinan ja Mikon perheen lahjoittaman joululahjan. Ensin söimme oikein maukkaan päivällisen, ankkaa, lohkoperunoita, hyvää salaattia ja uunivihanneksia ym. Jälkiruuaksi vielä mustikka Pannakotta (olikohan tämä oikea nimi?). Pelkästään tämä olisi jo riittänyt vallan mainiosti joululahjaksi, mutta tämä oli vasta alkua. :) Hetken sulattelun jälkeen matka jatkui kohti yllätyskohdetta, joka olikin sitten hohtokeilaus. Olen keilannut viimeksi joskus kouluaikoina ja Tapio ei vissiin koskaan aiemmin. Hyvin homma kuitenkin sujui ja keilailu on kyllä varsin mukava harrastus (jos olis aikaa sille). Keilaamasta sitten jatkettiin matkaa. Seuraava kohde oli Turku ja siellä Ispoinen ja Ispoisten avantouinti. En olekaan aiemmin käynyt tuolla paikassa ja oli mielenkiintoista nähdä uusi avantouintipaikka, vaikka totuuden nimissä täytyy tunnustaa, että minua ei avantoon saa. Tapio, Elina ja Mikko pulahtivat sinne moneen otteeseen ja kaiken huipuksi Väinökin uskaltautui kastautumaan oikein kunnolla ekaa kertaa ikinä. Helmin kanssa tyydyimme katselemaan, kun muut dippailivat itseään jääkylmään veteen. Saunassa oli paljon väkeä ja löylyt olivat kyllä tosi hyvät ja kosteat. Sitten olikin jo aika lähteä kohti kotia. Kotona olikin melkoisen raukea ja rento fiilis kaiken hemmottelun jälkeen. Valtavasti kiitoksia aivan älyttömän upeasta joululahjasta!

Sunnuntaina sitten pääsin vihdoista viimein auringonpaisteessa ulos koirien kanssa. Tanja ja Eeva ystävällisesti ottivat tälläsen tädin matkaan ja pääsin kokeilemaan kuvaamistakin ja sain arvokkaita neuvoja Tanjalta mihin säätää mitäkin nappia. Hyviä kuvia tuli napsittua, mutta paljon on vielä opittavaa. Tässä muutama otos tältä päivältä ja lisää löytyy osoitteesta: kuvat 30.1.2011.

Hyvä, hyvä, hyvä Piskin lapset

2011-01-23T21:04:00.002+02:00

Sain ihania uutisia. Piskin lapsista Käämi ja Saana ovat käyneet toko-kokeissa. Käämille hienosti alokasluokan ykköstulos ensimmäisessä tokokokeessaan pistein 191 ja sijoitus toinen. Saanalle myös ykköstulos avoimesta luokasta, pistein 176, sijoitusta en valitettavasti tiedä.

Hurjan paljon onnea Tiia ja Suvi upeista suorituksista Käämin ja Saanan kanssa!

Tässä vielä kuva toisesta päivän sankarista eli Käämistä. Kuvan otti Käämin omistaja Tiia Katajamäki. Kiitos, että sain laittaa kuvan tänne.

Sitten vielä terveystuloksia eli Piskin pojalla Myytin Myrskyn Ratsulla alias Myrskyllä on lonkat A/A ja kyynärpäät 0/0. Onnittelut terveestä lapsesta.

Hiljaiseloa näin talven keskellä

2011-01-20T18:34:00.000+02:00

Nyt vietetään hiljaista aikaa, kun ei ole oikein mitään sen kummempia äksönejä juuri nyt tiedossa. Mitä nyt huomenna lähden kanakurssi II:lle ja siitä sitten raporttia myöhemmin.

Lampaat kasvattelee mahojaan vielä jonkun aikaa ja helmikuun lopussa sitten pitäis alkaa tapahtua. Harmi, että poikiminen sattuu juuri samaan aikaan, kun mulla on töissä ihan älyttömän kiirettä niin en voi ottaa lomaa auttaakseni kotona. Autan sitten iltaisin sen minkä kerkiän ja onneksi Tanja tulee meille töihin muutamaksi viikoksi niin on siinä suhteessa asiat hyvällä mallilla.

Koirat ovat viettäneet myös talvilepoa. Vähän on ulkoiltu ja harrastettu hankijumppaa, mutta sitäkin aika vähäisessä määrin. Paimennusharjoitukset on nyt tauolla, sillä ainoat paikat missä pystyy nyt treenaamaan on auratuilla teillä ja sellasta edes takaisin kulkemista ei viitsi alkaa tekemään. Ehtii sitä sitten kesällä treenata niin paljon kuin sielu sietää. Tietty, jos olis oikein reipas vois alkaa aurata peltoa, mutta suoraan sanottuna, en viitsi. Niinpä sitten tuleekin tehtyä kaikkea muuta sellaista mitä ei sitten kesällä taas ehdi ja halua tehdä. Käsitöitä on kiva tehdä näin talviaikaan ja kaikenlaista tossua, hattua yms. sellaista on tullut tehtyä. Yhden käsityöliikkeen loppuunmyynnistä ostin ihanaa norjalaista lankaa, josta taidan tehdä villapaidan.

Minähän aina hehkutan, että en uskalla mennä pimeällä lenkille koirien kanssa, kun pelkään susia. Vaikka se onkin suurimmaksi osaksi vaan leikkiä niin on siinä ihan pienen pieni ripaus tottakin. Oikeasti pimeällä ei ole kiva lenkkeillä, varsinkaan yksin. Koirilla on kyllä hienot valopannat ja ne näkyvät kauas. Tästä mun susipelosta ja jostain muustakin vitsailimme Bobbyn kanssa ja hän lopulta näki mielessään kuvan, jossa minä ratsastan hevosella vartioimassa lampaita ja homma menee vielä niin, että hevosella ei ole suitsia eikä satulaa ja minulla on toisessa kädessä pyssy ja toisessa suklaata. Suklaa tietty, ettei energia lopu kesken raskaan työrupeaman. Mepä keksittiin Tanjan kanssa, että otetaan Bobbylle kuva siitä, että näin todellakin täällä tehdään. Mutta pikkunen ongelma oli se, että en kyllä uskalla istua pellolla hevosen selässä ilman satulaa ja suitsia, vaikka toki pehmeään lumeen tippuminen ei satu läheskään yhtä paljon kuin kovaan maahan mätkähtäminen. Niinpä otimme kuvan tallin sisällä, käytävällä. Kotona sitten vähän askartelin kuvankäsittelyohjelman Gimpin kanssa ja vaihdoin kuvaan toisen taustan. Aika hauska tekele siitä tulikin. Laitoin sen facebookiin ja taisi joku jopa uskoakin, että olen tosiaan istuskellut ulkona hevosen selässä ilman satulaa ja suitsia, pyssy kädessä. Hihihihi, mutta täytyy sanoa, että hauskaa kyllä oli suunnitella ja toteuttaa tämä kepponen. :)

2011-01-03T18:39:00.002+02:00

Kohti Uutta Vuotta

2010-12-28T11:12:00.002+02:00

Joulu on ohi ja kohta on Uuden Vuoden vastaanottajaiset. Ne raketit vaan sais jäädä kaikilta ampumatta niin olis koirilla mukavampaa. Onneksi täällä ihan maalla tuo rakettirumba ei ole niin kauheaa kuin se oli Helsingissä asuessa. Asuin silloin Mellunmäessä ja kerrostalomme vieressä oli urheilukenttä, jonne suunnilleen puolet kaupunginosan asukkaista tuli ampumaan rakettejaan. Ilma oli sinisen harmaa raketeista tulleesta savusta ja pauke oli kuin olis pahimmanluokan tykistökeskitykseen joutunut. Koirat piti ulkoiluttaa iltapäivällä ja seuraavan kerran kolmen-neljän aikaan yöllä. Silti niitä yksittäisiä paukkuja kuului aina sieltä sun täältä. Onneksi silloiset koirani eivät paukkeesta välittäneet, mutta silti toimin kuin ne olisivat paukkuarkoja, jotta eivät silläkeinon ikinä tulis paukkuaroiksi. Täällä maalla telkeän koirat sisään, vien niille radion, joka soi kohtuu kovalla ja yhden-kahden maissa yöllä käyn sitten purkamassa nuo viritykset. Toistaiseksi tämä on toiminut hyvin ja toivottavasti toimii jatkossakin.

Sain muutaman kuvan Piskin pennusta Livistä ja luvan kanssa laitan ne tänne (kuvaajan nimi kuvassa). Lähettäkää muutkin Ritan, Ettan, Piskin, Villen, Matin ja Tepon pentujen omistajat kuvia niin saan niitä tänne blogiin näytille.

Joulu on taas, joulu on taas ...

2010-12-18T23:54:00.002+02:00

Ihanat Piskin lapset

2010-12-08T23:48:00.000+02:00

Piskin ihanista lapsista on Bertta (Covateco Kayla) aloittanut kisauransa tokokokeissa ja hienosti ykköstulos eli pisteitä 187,5 ja ALO I. Lämpimät onnittelut.

Kuulen tosi mieluusti teidän muidenkin Piskin, Villen, Matin, Tepon ja Ritan pentujen kuulumisia, joten pistäkäähän viestiä tulemaan ja kertokaa niin kisamenestyksistä kuin ihan arkisistakin tapahtumista.

Luentoa ja kisa-anomuksia

2010-12-05T21:08:00.000+02:00

Viimeinen tämän vuoden iso asia on takana eli lauantaina olin Helsingissä pitämässä hakuluentoa pelastuskoirille. Suomen Palveluskoiraliiton pelastuskoirajaos (tai mikä sen virallinen nimi nyt onkaan?) oli kutsunut minut ja Sari Kärnän pitämään luentoa. Sarin kanssa otettiin haaste vastaan ja ryhdyttiin hommiin. Sari tietty sai oman osuutensa valmiiksi hyvissä ajoin ja mulla taas meni kaikki viime tinkaan (niinkuin aina). Saimme kuitenkin materiaalin kasaan (kiitos Sarin valmiin tosi hyvän pohjan, jota vähän viilattiin tätä tilaisuutta varten) ja jaettua aihepiirit mistä kummankin oli määrä puhua. Itse mietin, että miten meillä riittää tarinaa yhteensä viideksi tunniksi, mutta Sari vaan nauro mulle. No, Sari oli oikeassa, meiltä ei nimittäin jutut lopu ihan hevillä ja vaikka yritettiin muka vähän kiirehtiäkin niin silti jäi osa aiotuista asioista käymättä läpi.

Oli kiva pitkästä aikaa kertoilla haun treenaamisesta ja tuli ihan sellanen fiilis, että pitäisköhän alkaa taas kouluttamaan hakukoiraa. No, tuo kyllä jää fiilis asteelle, sillä aika ei kyllä yksinkertaisesti riitä. Tuli vaan mieleen kaikki hauskat tapahtumat ja kaikki ihanat ihmiset joiden kanssa silloin aikanaan treenattiin oikein tosissaan. Ja kyllähän sitä tulostakin syntyi. Hyvä hakuryhmä on kyllä ihan huippu juttu. Sen lisäksi, että koirat oppii hyvin ja menestyy kisoissa, saa hyviä ystäviä ja upeita kokemuksia.

Nyt on enää yksi tosi tärkeä homma ennen joululomia. Eli pitää miettiä milloin ensi kesänä pitäis paimennuskisoja ja sitten ne täytyy anoa pian. Asian pitäis olla mietittynä tän kuun 15. päivään mennessä, jotta ehtii hommata kaikki tarvittavat nimet papereihin ennenkuin ne lähetetään piirille. Alustavana suunnitelmana on kisat heinäkuun ekana viikonloppuna, jolloin arvosteleva tuomari on Kevin Evans. Sitten jotkut kisat heinä-elokuun vaihteen tienoilla ja lopuksi vielä isommat kisat syksyllä, joissa toivottavasti tuomarina Bobby Dalziel. Syksy on vielä ihan auki, mutta onneksi syksyn kisat saa anoa vähän myöhemmin (eli 31.3. mennessä). Itse pitäis alkaa kisaamaan Piskin kanssa enempi eli osallistua myös SPKY:n kisoihin, joten reissaamista on tiedossa. Työkuviot muuttuu aika radikaalisti ensi vuonna ja ne asettavat omat haasteensa kaikkeen järjestelyyn. Uhkaavasti näyttää siltä, että joudun vähentämään paimennuskurssipäiviä ensi vuodelta. Voi olla, että keskitytään vain muutamaan vieraaseen koiraan, joita sitten valmennetaan kunnianhimoisesti. Mutta tosiaan moni asia on vielä auki, joten katsotaan ... katsotaan.

Katkaistaanpa huhuilta siivet

2010-11-30T22:10:00.000+02:00

Korviini on nyt kuulunut muutamasta eri suunnasta, että Piskin veljellä Zackilla olisi autoimmuunisairaus. TÄMÄ HUHU EI PIDÄ PAIKKAANSA!

Perusratoja oikein urakalla

2010-11-26T15:13:00.004+02:00

Taas on ajettu perusratoja oikein urakalla. Matkasimme Tanjan kanssa Ruotsinpyhtäälle Nilla Salosen luokse, jotta Iita, Luna ja Jallis voisivat yrittää suorittaa Suomen Paimenkoirayhdistyksen perusradan. Iita ja Jallis tarvitsevat tuloksen tulevaa pennutusta varten, sillä Ruotsin perusrata ei nykyään enää kelpaa SPKY:lle jalostuskriteeriksi. Niinpä sitten saimme kuin saimmekin mahdollisuuden suorittaa rataa näinkin myöhään syksystä vai pitäiskö sanoa aikaisin talvesta. Siitä mahdollisuudesta täytyy kyllä kiittää ihan koko sydämen pohjasta Anne Konstia sekä Nilla Salosta ja Pirjo Koivua. KIITOS, KIITOS, KIITOS! Nillan lampaat olivat tosi hyviä ja kaikesta näki, että niitä on paimennettu hyvin. Olivat liikkuvia, mutta eivät panikoineet mitenkään koirasta. Luottivat ihmiseen ja menivät juuri sinne minne koira niitä ohjasi. Kaikki virheet mitä niiden kanssa tuli olivat täysin ohjaajasta ja koirasta johtuvia. Tuollaisilla lampailla olis tosi ihana päästä ajamaan kisaratojakin.

Tässä me ollaan, kaikki hienot tytöt samassa rivissä. Kuvan nappas Tapio ja hattupäiset on vas: minä, oik: Tanja. Koirat vasemmalta. Iita, Luna ja Jallis.

Rata ajettiin siis torstaina 25.11. ja koko edellisen päivän pyrytti lunta ja tuuli niin maan penteleesti. Oli ihan siinä ja siinä ettei koko tilaisuutta jouduttu perumaan. Onneksi kuitenkin mitään peruutusta ei tullut ja torstaina aamulla aikaisin lähdimme kolmen koiran ja kahden ihmisen voimin kohti Ruotsinpyhtäätä. Saimme nauttia matkalla Helsingin aamuruuhkasta, mutta siitä selvittyämme matka kohti itää sujui vallan leppoisasti vaikka tiet aika lumisia ja liukkaita olivatkin. Toyotasta on näköjään myös hangessa ajoon sillä yksi peltojen välissä oleva auraamaton tienpätkä vähän hirvitti, mutta kaasu pohjassa, luistoneston toimiessa hienosti, puskettiin siitäkin esteestä läpi. Ja niin olimme lopulta Nillan pihalla. Meidän lisäksi radalle tuli vielä Joski Taunon kanssa ja muut alunperinilmoittautuneet olivat jättäneet syystä tai toisesta tämän leikin kesken eivätkä saapuneet paikalle.

Toista tuomaria eli Pirjo Koivua, odotellessa autoimme Nillaa pystyttämään radan ja hiukan hirvitti, kun lunta oli paljon enemmän kuin meillä ja paikoitellen ihan kunnon kinoksiakin, joissa ei ollut ihan kauhean helppoa kahlata. Kävi vaan mielessä, että on siinä vähän lisähaastetta, kun lampaat ei yleensä tykkää kahlata lumessa ja koirakin helposti alkaa luistaa kaarien ja flänkkien pulleudessa, kun liikkuminen on hankalaa. No, jälleen kerran ajattelin, että ei se pelaa joka pelkää ja näillä mennään mitä on eteen saatu. Vaikka enää ei lunta pyryttänytkään niin tuuli tosi kovaa vaakatasossa ja lunta pöllys tuulen mukana edelleen ihan mukavasti.

Saimme Pirjonkin paikalle ja Nilla haki viisi lammasta pellolle (turkislampaita ja suomenlammas) eli jälleen kerran lampaita, joihin Iita ei ollut tottunut. Ruotsissa oli vikkeläkinttuisia turkislampaita ja samanlaisia täällä. Lampaat olivat siis tosi hyviä, mutta tiesin, että Iita riemastuu, kun saa eteensä liikkuvia lampaita ja sen käsissä pitäminen ei tule olemaan ihan helppoa. Joski aloitti Taunon kanssa. Taunoa selvästi vähän hämäs runsas lumi ja Joski puolestaan puuskutti lumihangessa eteenpäin. Kauemmas meno näytti hyvältä ja omassa mielessäni ajattelin, että kyllä tuolla suorituksella pitää läpi päästä. Siistii Joski! Sitten oli Tanja vuorossa Lunan kanssa. Luna meni ihan omalla tyylillään ja suoritti kaikki annetut tehtävät hyvin. Pysyi jopa nahoissaan vaikka yksi uuhi häkissä yritti syöksyä täyttä vauhtia, raollaan olevasta porttiaukosta ulos. Hyvä Luna ja Tanja. Sen jälkeen menivät lampaat vaihtoon ja Iitalle freesit lampaat. Auts, jännitti, että jos ovat kovinkin vauhdikkaita voi multa lähteä mopo käsistä. Uudet lampaat näyttivät hyviltä, joten ei muuta kuin hommiin. Hakukaari oli surkein ikinä ja katoin monttu auki, kun Iita painaa lähes suoraan kohti lampaita. Ehdin jo miettiä, että mitä hemmettiä, ei se ole koskaan ennen noin tehnyt. No, ilmeisesti vaan ei halunnut juosta lumikinoksen läpi ja siksi valitsi itselleen helpoimman reitin. Lampaat kuitenkin tolpalta mulle ja sitten kuljetukseen. Yritin vähän pitää Iitaa ruodussa, mutta toisaalta annoin sen olla aika paljon ihan vaan koira, jotta näkee mitä se luonnostaan tekee, kun ei ole liikaa käskyn alla. Rämmittiin kuljetus läpi ja mun oli pakko välillä huilata, kun hangessa kahlaaminen otti hengen päälle. Vapaassa kuljetuksessa Iita alko tekemään niitä kuvioita, joita treenattiin Karin Mattsonin kurssilla ja hienosti tekikin. Häkityksessä pientä sähläystä, jonka jälkeen lampaat häkkiin ja koira perässä. Lampaat vielä ulos ja kontrolliin ja homma oli selvä. Sen verta sählinkiä oli matkan varrella että en yhtään osannu arvata meneekö läpi vai ei.

Lopuksi vielä vuoroon Tanja Jalliksen kanssa. Jallis teki hienoa työtä. Muutama virhe matkan varrella, mutta ei mitään tosi isoa. On aina hieman hankalaa, kun alkaa opettamaan koiralle, että kun sanotaan maahan se on maahan niin kauan kunnes toisin sanotaan tai kun sanotaan aja, se on aja eikä silloin palautella lampaita takas ohjaajalle kesken kaiken. Toisaalta perusradalla halutaan, että näkyis koiran luontainen kyky koota lampaita, pitää ne hallinnassa ja tasapainottaa ohjaajalle. Nuo hommelit me on tehty näiden koirien kanssa jo silloin vuosi sitten, kun alotettiin treenaaminen ja nyt on opetettu jo paljon muuta ja silloin ei enää näy niin aidosti nuo asiat, jotka koirassa on luonnostaan. Mutta takas Jallikseen. Loppu meni myös mukavan näköisesti, joten rata läpi. Sitten alkoi jännittävä osuus. Eli odottelimme Nillan maukasta keittoa hörppiessä, kun tuomarit laskivat pisteet yhteen. Jännää, jännää, jännää, mutta niin siinä vain kävi, että koko poppoo läpi. Jihuu, vähänkö hieno fiilis! Nyt oli sitten viimeinenkin tämän vuoden tavoite saavutettu ja voi hyvillä mielin jäädä talvilevolle. No, mitä nyt käytiin seuraavana päivänä omien lampaiden kanssa pellolla säätämässä Iitan ja Jalliksen jarrut takaisin oikeaan paikkaan, tarkistettiin, että koirien korvissa ei ole vaikkua, ja että pysähdys toimii heti eikä melkein heti. Hakukaaret fiksatiin myös kuntoon ja nyt ollaan taas siinä tilanteessa missä oltiin ennen Ruotsiin lähtöä. Tästä on hyvä jatkaa, jos paimennuskelejä piisaa.

Vielä muutama kuva Iitan tän päiväisistä palautustreeneistä.

Kuvat napsi Tanja. Hurjasti taas kiitoksia hienoista kuvista.

Onnittelut vielä tätäkin kautta perusradan suorittaneille koirille Iitalle, Lunalle, Jallikselle ja Taunolle sekä hyville kuskeille, kuten mulle ;) , Tanjalle ja Joskille!

Hieno viikonloppu takana

2010-11-22T21:25:00.003+02:00

Gk VallH pr
Knutstas Iita

Kiirettä on taas vaihteeksi pitänyt, mutta sehän ei meidän suunnalla ole mitään uutta. :) Lauantai aamuna aikasin pakattiin Toyota Avensis täyteen toppavaatteita ja kaikenlaista sälää paimensauvasta paimenkoiriin. Olimme nimittäin lähdössä Tanjan ja Jalliksen sekä tietty Iitan ja Villen kanssa Ruotsiin kisaamaan. Alunperin oli tarkotus ottaa Villen tilalle Piski, mutta Piskin piti jäädä kotiin hommiin, kun keritsijä oli tulossa ja Tapio tarvitsi työkoiransa. Niinpä sitten tosiaan Ville pääsi reissuun mukaan. Hyvin mahtu kaikki autoon ja ei muuta kuin nokka kohti Turkua ja Siljan terminaalia.
Matka meni rattoisasti. Iitan aika meni vesikuppia vahtiessa ja treenatessa agilitya. Tollasta se on, kun on tarhakoiran kanssa liikkeellä. Iita nimittäin oli sitä mieltä, että pöydältä näki parhaiten oman kuvansa ja koska hytissä oli kaksi peiliä ja vesikippo, jota piti vahtia niin silloin joutuu kulkemaan reittiä vesikippo, kampauspöytä, lattia, sänky, ikkunalauta, yöpöytä, toinen sänky ja sitten sama reitti takaisin. Se ei luonnollisesti mitään haittaa, että joku sattuu makaamaan sängyllä vaan silloin tietty kävellään vaan makaavan ihmisen päältä. Jallis fiksuna koirana otti rennosti ja lepäili pääasiassa sängyn alla. Ville on Ville ja kotonaan ihan missä tahansa. Tanjaa kävi vähän sääliksi, sillä mun oli ihan pakko lukea hygieniaosaamistestiin, joka pidettäisiin maanantaina ja ainoa hetki, kun ehdin siihen lukea oli lauantaipäivä. Käytiin sentään välillä kaffella, syömässä ja vähän ostoksilla, jotta sentään jotain vaihtelua laivassa kököttämiseen saatiin.

Illalla sitten oltiin Ruotsissa, jossa satoi vettä. Siis VETTÄ! Ja meillä oli pelkästään toppavaatteita mukana sillä Suomesta lähtiessä oli talvi. Ei Ruotsissa pitänyt olla vesisade ja kolea syksyilma. No, ei se pelaa, joka pelkää, joten eipä sitten vaivattu päätämme enempää sadevaatteiden puuttella sillä eihän sitä voi tietää, millanen ilma olis sunnuntaina, joka oli paimennuskisapäivä. Hurautettiin siis Gunnelin luo yöksi, josta sitten porukalla lähdettiin aamulla kisapaikalle. Gunnelin luona oli muitakin yöpyjiä, niin vanhoja tuttuja kuin uusia tuttavuuksia. Seuraavan päivän tuomarikin oli paikalla ja osoittautui oikein mukavaksi. Lampaat kuulema ovat kevyitä ja vikkeliä turkislampaita. Ja lauantain perusteella (lauantaina oli niillä kisattu IK2-luokkaa) oli osoittautunut parhaaksi taktiikaksi pitää koira kaukana lampaista, jotta ne pysyivät hallinnassa. Iik, Iita ei ole koskaan nähnyt muita lampaita kuin Texeleitä ja se on tottunut käsittelemään raskaita lampaita. Hiukan hirvitti miten kävisi aivan toisentyyppisten lampaiden kanssa. Villeen osaan luottaa, sillä Villellä on rauhoittava vaikutus lampaisiin ja se kyllä hallitsee kevyet lampaat, yleensä jopa paremmin kuin raskaat. Tanja oli luonnollisesti huolissaan miten Jallis selviytyy, mutta siitä en ollut yhtään huolissani, sillä Jallis on niin hyvä, että tottakai se selviää.

"Ajoissa" nukkumaan sillä oli taas tiedossa aikanen herätys. Sunnuntaina aamulla sitten lähdettiin autoletkassa pimeään aamuun. Reilun tunnin ajelun jälkeen saavuttiin kisapaikalle. Mitään ei vieläkään nähnyt, kun oli pimeää. Pian saapumisemme jälkeen tuli paikalle eläinlääkäri, joka tarkasti kaikki lampaat ensin sisällä ja sitten vielä pellolla. Yhden lampaan hän pyysi ottamaan pois ryhmästä, muuten hän oli tyytyväinen näkemäänsä. Sitten alkoi IK1-luokan koirien tarkistus, joka sisälsi sirun tarkistuksen, koiran kopeloinnin läpi, juoksutuksen edestakaisin sekä rokotusten tarkistuksen. Lopuksi vielä seisomaan vähäksi aikaa desinfiointiliuokseen ja sen jälkeen oli koiralla lupa mennä pellolle. VP-koirille ei tarvinnut tehdä eläinlääkärin tarkistusta, mutta desinfiointiaineeseen nekin joutuivat sekä sirut tarkistettiin sitten kokeen jälkeen niiltä, jotka saivat GkVallH tunnuksen.

Ville starttasi siis IK1-luokassa, joka on sama kuin meidän SBCAK kisojen II-luokka. Lampaat olivat aivan loistavia. Reagoivat herkästi koiraan, mutta eivät panikoineet millään tavalla. Ne tuotiin rauhallisesti paikalle, josta koira ne hakisi ja niitä pidettiin ammattimaisesti paikallaan ilman mitään stressaamista. Niinpä koirat saivat hyvän alun suoritukselleen. Triangeli ajettiin vastapäivään. Katselin muiden suorituksia ja alkoi tuntua tosi hyvältä. Noilla lampailla oli mahdollisuudet hyviin pisteisiin. Jako olisi hankala, koska lampaat olivat vähän liian kesyjä sen suhteen etteivät väistäneet kunnolla ihmistä. Koiraa ne sen sijaan väistivät hyvin. Lähetin Villen oikealle. Omaan silmään kaari oli hieno, mutta tuomari näki jotain sellaista, josta nappas sitten kolme pistettä pois eli kaari 17/20. Nosto oli täydet 10/10, kuljetus ohjaajalle 18/20. Lampaat tulivat hienosti suoraan, mutta tolpalla käännös pikkasen laaja. Poispäinajosta pois yksi piste, joka meni varmaan siitä ihan alusta, kun tolpan kierto ei ollut ihan ideaalinen. Sen sijaan muuten lampaat kulkivat hienosti linjalla ja Ville otti kaikki mun käskyt juuri niinkuin pitikin. Vitsit, että tuntu hienolta. Viimenen pätkä myös täysillä, joten koko triangelista 29/30. Sitten olikin jako, joka ei sitten meinannut onnistua millään. Lopulta saimme ne vaaditut kaksi erilleen, mutta pisteitä valitettavasti vain 2/10 (ja ihan syystä). Häkityksessä tein pienen arviointivirheen ja lampaat ohi porttiaukon. Saatiin ne takaisin samaa kautta ja häkkiin, joten häkitys 7/10. Kasassa hienosti 83 pistettä ja upeasti 2. sija. Hieno Ville!

Sitten alettiin jännittämään VP-luokkaa. Iita ei ole ihan helppo ohjattava ja pelkäsin, että lampaat lähtee radalta, kun näkevät Iitan lähestyvän. On meinaan likalla sen verran voimaa, että linkoutuu meidän Texelitkin alta aika vilkkaasti, kun likka lähestyy. Taktiikka oli siis pitää Iita kaukana ja yrittää siten pitää lampaat radalla. Ennen Iitaa kuitenkin radalle Tanja Jalliksen kanssa. Jallis teki upean haun, taisi saada siitä täydet 20 pistettä. Muutenkin rata meni hienosti vaikka vauhdikkaat lampaat saivat Jalliksenkin innostumaan ja Tanjasta ehkä tuntui, että ei meinaa likka pysyä käsissä. Katsomoon meno näytti upealta ja sitä se myös oli tuomarin mielestä, sillä Jallis keräsi kasaan 80 pistettä ja meni kirkkaasti läpi eli nyt on Jalliksella uusi hieno titteli nimensä edessä: GkVallH pr. Huikeat onnittelut Tanja ja Jallis (muistatkos mitä Bobby sano Jalliksesta ;))

Sitten Iita. Vedin syvään henkeä tolpalla ja pistin likan matkaan. Hakukaari meni hienosti, siitä pisteitä 17/20, nosto oli hieman vino, mutta muuten voimakas ja pysyi jopa käsissä, siitä 7/10. Kuljetus ohjaajalle oli hieman turhan vauhdikas, mutta sain Iitaa maahan ja ottamaan hyvin vasen sekä oikea käskyt. Isoin sähläys oli tolpan kierrossa ja niin kuljetus ohjaajalle osasta tuli 13/20. Eli hakupisteet 37. Huh, sitten poispäinajoon. Lampaat eivät olisi millään halunneet mennä kohti ekoja portteja sillä veto oli aivan päinvastaiseen suuntaan. Periksi ei kumminkaan anneta ja sain kuin sainkin pidettyä Iitan sen verran oikeassa paikassa, että poispäinajosta saatiin 2/10. Perinteinen kuljetus oli aika haastellista, sillä oikeasti koiraa ei saanut päästää lähelle lampaita ja niinpä jouduin pitämään Iitan kaukana, joka ei ole ihan helppoa. Hyvin kuitenkin onnistui ja saimme perinteisestä kuljetuksesta 11/20. Häkitys alkoi huonosti, kun edellinen kisaaja oli kietonut narun niin pahasti, että jouduin taistelemaan saadakseni sen irti ja häkin portin auki. Samassa rytäkässä vielä paimensauva juuttu häkin poikittaiskaltereihin ja sillä aikaa lampaat olivat tuleet mun luo häkille, josta muutama ohi aukon. Iita toi ne hyvin takaisin ja niin pistimme lampaat häkkiin. Tästä pisteitä 7/10. Sitten Iita häkkiin sisään ja kiertämään lampaat. Meinas mennä eri suuntaan kuin käskin ja korjasin asian, muuten ok ja pisteet tuosta 8/10. Lopuksi lampaat ulos häkistä ja lampaiden hallintaan otto. Se meni upeasti. Jihuu, rata läpi. Pisteistä en tuolloin tienny, mutta tuomari vinkkas sinne autolle ja kopeloi koiran (luoksepäästävyystesti) ja sen jälkeen ilmoitti, että läpi meni ja nyt on Iitakin sitten GkVallH. Tuomarin kommentit Iitasta: Väldigt intensiv, väldigt vida flanken, orädd.

Hitsit, että oli hieno reissu. Kaikki odotukset tuli täytettyä. Kotimatka meni onnenhuumassa, sillä meillä istui autossa kaksi GkVallH pr tittelin saanutta koiraa sekä IK1-kisojen 2. sijan koira. Hitto, että oli hieno fiilis. Sitten vaan ajelemaan kohti Kapelskäriä ja odottelemaan laivaa. Laivaan päästyämme oli niin väsynyt fiilis, että olis voinu nukahtaa pystyyn, mutta pakkohan se oli mennä vielä syömään, kun ruoka sisältyi laivalippuun. Aamulla sitten lähtivät väsyneet, mutta onnelliset matkaajat Naantalista kohti kotia ja päivän aktiviteetteja. Mullahan oli illalla se hygieniaosaamistesti. Lueskelin päivällä mikrobeja ja niin vaan rupes silmäluomet painamaan ja pakko oli ottaa tirsat. Hyvien unien jälkeen lisää opiskelua ja viideksi Forssaan. Testissä olikin aika iso joukko yrittäjiä. 40 kysymykseen piti osata vastata niin, että jos sai 34 oikein meni läpi. Opiskelu näköjään kannattaa, kun vastasin kaikkiin kysymyksiin oikein. Niinpä sitten on hygieniapassi hommattu. Nyt sitten tekemään hakuluentoa, jottei aika vaan kävis pitkäksi...

Tässä vielä upeat GkVallH pr tytöt

vas: Iita, oik: Jallis

Kiitos Tanja tosi hyvästä matkaseurasta. Eiköhän lähdetä taas ens vuonna vähän ulkomaille seikkailemaan. :D

Vähän elämänviisauksia

2010-11-08T12:13:00.000+02:00

Netistä löytyy vastauksia vaikka mihin. Tässä yksi varsin hyvä:

Ensin sinut sivuutetaan. Sitten sinulle nauretaan. Sitten sinua vastustetaan. Ja silloin oletkin jo voittanut. – Mahatma Gandhi: Uusien asioiden yrittämisen kaava

Pentupähkäilyjä

2010-11-07T17:40:00.002+02:00

Päivitin pentusuunnitelmat tuonne kotisivuille. Voipi käydä kurkkimassa täältä: Pentuja2011

Tassutuvalla uudet nettisivut

2010-11-03T13:17:00.001+02:00

Menin sitten uusimaan Tassutuvan nettisivut. Vanhat oli aika hankalat hallinnoida ja päivittää, joten vaihdoin tarinat toiseen osoitteeseen, joka on tässä: Tassutupa.

Ensi vuodelle on taas mielenkiintoisia suunnitelmia, joita päivitän sivustolle sitä mukaa, kun asiat etenee.

Iitan äiti Knutstas Red Zoe
Jos hyvin käy, tulee ensi keväänä minulle Zoen ja Jamien pentu.

Ja tässä Zoen tytär Knutstas Iita

Perusrata, mikä ihmeen perusrata?

2010-10-30T14:05:00.005+03:00

Jaa'a mitähän taas ajattelis tuosta SPKY:n perusradastakin. Sellainen vaaditaan molemmilta vanhemmilta, jotta pennut saa SPKY:n rekisteriin (kuten myös muita asioita, kuten lonkkat A tai B, silmät terveet). Meillä on suunnitelmissa astuttaa Iita seuraavaan juoksuun ja kaikki muut vaadittavat asiat on kunnossa pentujen SPKY:hyn rekisteröintejä varten, vain perusrata puuttuu. Keväällä sitä ei voinut vielä suorittaa, sillä Iita oli silloin vielä niin nuori ja vain muutamia treenejä takana ettei sillä harjoittelulla vielä perusratoja suoriteta. Nyt on sitten koko kesä ja syksy treenattu ja Iita alkais olla siinä mallissa, että vois yrittää sen perusradan suorittaa. Vaan eipä oikein onnistu millään. Lähin suorituspaikka, josta SPKY ilmoittaa julkisesti on meiltä 400 km päässä. Juuri parhaillaan on parikin perusratakoetta käynnissä meiltä mukavan matkan päässä, mutta niihinpäs ei olekaan asiaa.

Meilläpäin, kun peruratoja ei pääse niin vaan suorittamaan. Perusratoja pidetään salaa eikä niistä kerrota julkisesti missään. Tieto leviää puskaradion kautta ja vain kaverit ja kaverin kaverit saavat asiasta kuulla. Kuulumalla oikeaan sisäpiiriporukkaan saa paikan ihan helposti ja paikkoja jaetaan myös koirille, joita ei edes tulla jalostukseen käyttämään. Sen sijaan, kun et kuulu sisäpiiriporukkaan ei paikkaa perusradalle heltiä millään. Ei edes niin, että keräät kokoon porukan ja yrität saada tuomarit. Silloin ei sitten löydy aikaa tuomareilta. Meillähän voisi noita perusratoja suorittaa vaikka viikottain, jos tuomareita saisi, mutta kun sitä ei voi suorittaa omilla lampailla niin ei sekään onnistu. Ihme touhua, jos ihan suoraan sanotaan. Niinpä nyt näyttää sitten siltä, että koska Iitalle ei sitä paikkaa perusradalle saa niin jää sitten Iitan pennut rekisteröimättä SPKY rekkariin. Onneksi sentään Kennelliiton rekkariin pennut saa. Aika hassu tilanne, kun kyseessä on aidot työkoiravanhemmat, mutta niiden pentuja ei saa työkoirarekisteriin.

Ei tykkää tällasesta toiminnasta. Yhdistyksen kuuluisi palvella kaikkia jäseniään tasavertaisesti, mutta nyt tilanne on se, että tämä ei valitettavasti toteudu. Koska on ilmeistä, että perusratoja on vaikea päästä suorittamaan ja jopa tilanne on se, että ne vähäisetkin paikat jaetaan hyvä veli periaatteella on korkea aika saada joku muutos tähän toimintamalliin! Toivottavasti SPKY:n hallitus suhtautuu tähän ongelmaan riittävällä vakavuudella ja tekee asialle jotain, sillä näin ei voi jatkua.

Edit (3.11.2010): Entistä idioottimaisemmaksi koko tämän kuvion tekee se, että meiltä 5 min ajomatkan päässä ajettiin perusratoja minulta visusti salassa eli Iita ei mahtunut sinne mukaan. Nyt sitten pitäisi ajaa yli 400 km, jotta pääsee perusrataa suorittamaan ja sekin samaan aikaan kuin meillä on täällä kiireisiä töitä ettei mihinkään pääse. Tämä on sitä niin sanottua reilua meininkiä täällä meidän kulmilla. No, onneksi sain AK:lta puhelun ja hän pyrkii järjestämään asian. ISO KIITOS SIITÄ!

Bobby Dalzielin kurssi

2010-10-30T13:51:00.001+03:00

Piski mönkkärin kyydissä ja Iita maassa

Aiemmin kirjoittelin jo Bobbyn ekasta kurssipäivästä sekä tuomarikoulutuksesta ja kisoista. Nyt sitten takaisin varsinaisen kurssin pariin, joka jatkui maanantaina 18.10. ja siitä sitten viisi päivää täyttä opiskelua aamusta iltaan. Alkuperäinen tarkoitus oli, että kurssilaisia on kuusi, mutta koska halukkaita tulijoita oli niin hurjan paljon niin päätin venyttää hommaa niin, että seitsemän osallistujaa per päivä päästi mukaan. Tosin käytin omaa "etuosto-oikeutta" ja kaksi kurssipaikkaa otin itselle. Piski ja Iita osallistuivat siten joka päivä ja saivat kumpikin kaksi pitkää treeniä per päivä.

Piskin kanssa tosiaan olin päättänyt paneutua kuljetuksen eli poispäinajon opetteluun. Piskihän vie hyvin lampaita, mutta pysähtyy helposti ja menee maahan, jos pitää liikuttaa tahmeita lampaita. Lisäksi Piskillä on välillä vähän turhan vauhdikkaat vasen ja oikea siirtymiset ja tämä puolestaan saa lampaat hermostumaan ja siten kuljetus muuttuu helposti mutkitteluksi. Niinpä paneuduimme asiaan huolella. Ensin Piski sai opetella kulkemaan lampaiden perässä pysähtymättä. Kuljimme pitkin peltoa ristiin rastiin ja Piski sai vain seurata lampaita. Suunnalla ei ollut niin väliä. Parin kerran jälkeen homma alkoi näyttää tosi hienolta. Sitten lisättiin tähän tarvittaessa "time" käsky, jota käytettiin myös flänkeillä. Piski oppi tietyllä äänensävyllä annetulla käskyllä flankkaamaan rauhallisesti, säilyttäen etäisyyden lampaisiin oikeana koko kaaren ajan. Vau, miten homma alkoi näyttää hienolta. Muutama päivä ja Piskin kuljetukset alkoi näyttää todella tyylikkäiltä. Niinpä loppuviikosta siirryttiin sitten jakoharjoituksiin ja harjoittelemaan hakukaaria niin, että voin niissäkin säädellä koiran vauhtia siten kuin haluan. Bobby neuvoi miten kannattaa jakaa ja miten käyttää koiraa jaossa. Kylläpäs alkoi jaotkin mennä hienosti vaikka Piski on ennenkin kyllä ollut hyvä jakamaan, mutta nyt on sitten entistä parempi. Myös singleä treenattiin ja sekin sujui mukavasti.

Iitalla oli ikävästi valeraskaus ja se oli vähän herkällä päällä. Niinpä keskityimme siihen, että Iita ei kääntyisi liian herkästi katsomaan minuun päin vaan veisi lampaita päättäväisesti eteenpäin. Iita on siitä hyvä, että se ei pelkää pätkääkään lampaita ja vaikka olisi kuinka raskaita lampaita se saa ne aina liikkeelle. Iita yksinkertaisesti vaan kävelee vaikka päin lammasta, jos ei muu auta. Viidessä päivässä Iitasta tuli ihan uusi koira ja vau, miten hienosti se nyt menee. Kyllä Bobby vaan on taitava lukemaan erilaisia koiria ja neuvomaan miten minkäkin kanssa edetä.

Kurssilla mukana olivat myös Tanja Jalliksen kanssa, Mia jakoi vuoronsa Spice ja Sunin kesken, Joski taas osallistui Taunon ja Myyn kanssa, Minnalla oli Irkku sekä pennut Vis ja Vei (menikököhän nimet oikein). Lisäksi muutaman päivän oli mukana Anne-Maria tosi makeen pennun kanssa (mikä hitsi sen nimi oli, en nyt muista) ja Mico Göstan kanssa. Kaikki koirat menivät huikeasti eteenpäin. Oli tosi hienoa nähdä miten erilaisia pentuja sytytettiin ja vietiin eteenpäin. Anne-Marian pentu esim. sytytettiin keskiviikkona, torstaina treenattiin jo isolla pellolla lampaiden ympäri kiertämistä ja poispäinajoa, perjantaina homma jatkui ja vaikeutui ja pentu opetteli jo hakukaaren alkeitakin. Kaikki tämä kolmessa päivässä, mutta niin se vaan sujuu, kun on huippuopettaja puikoissa. Tanjan Jallis opetteli menemään maahan pillikäskyllä (oppi kerrasta), oppi laumanjaon ja "look backin". Jallis on kuulema niin hyvä, että on lähitulevaisuudessa mukana EM-kisoissa. En yhtään ihmettele sitä, sillä niin hienolta Jalliksen meno näytti. Minnan Irkun aikana olin useimmiten ruokaa laittamassa, joten en oikein tiedä mitä kaikkea Irkun kanssa tehtiin. Pennut ainakin meni hienosti. Mian koirien meno näytti myös hienolta. Spice sai rutkasti puhtia menoonsa ja Sun puolestaan sai korvat eli alkoi kuunnella mitä Mia sille sanoo.

Kaiken kaikkiaan huippuhieno kurssi ja nyt sitten odotellaan vuosi, jotta seuraavan kerran päästään leireilemään samoissa merkeissä (tosin ens kesänä tää likka lähtee Skotlantiin ja ottaa Tanjan ja Jalliksen mukaan).

Tanjan ottamia hienoja kuvia löytyy tästä linkistä: Bobbyn kurssi 2010 Bobbyn kurssi 2010
.

Iita

Piski

Piski jaossa

Tanja, Bobby ja Jallis

Tapahtumia niin, että päätä huimaa

2010-10-23T00:07:00.007+03:00

Saanen esitellä Piski
SBCAK:n ensimmäinen paimennuskokeiden Mestari
sekä Nuorten Koirien Mestari vuodelta 2010

.
Viimeisen reilun viikon aikana on ollut niin paljon ohjelmaa, että heikompaa huimaisi. Viikko sitten alkoi meillä paimennuskurssi, jonne olimme saaneet kouluttajaksi huipputaitavan ja mukavaakin mukavamman Bobby Dalzielin. Joten ei ole mikään ihme, että kurssia oli odotettu kuin kuuta nousevaksi.

Perjantaina aamulla ajoin pimeässä ja syksyn ensimmäisten liukkaiden kelien vallitessa Naantaliin Bobbya vastaan. Laiva saapui ajallaan satamaan ja sitten vaan odottamaan Toyota Hiluxin ilmestymistä rekkajonon keskeltä. Sieltä tuttu auto saapui ja tervehdykset vaihdettuamme autojen nokat kohti Kiikalaa. Liukkaudesta ja Turun aamuruuhkasta huolimatta saavuimme perille turvallisesti ja ajoissa. Ehdimme juoda kupit kahvia ennenkuin ensimmäiset kurssilaiset alkoivat saapua paikalle. Perjantaille olin ottanut kuusi osallistujaa, jotta ehtisimme treenata kaikki koirat kunnolla.

Ei muuta kuin lampaat pellolle ja hommiin. Ei voi kuin ihmetellä kuinka täydellä sydämellä ja 100% keskittymisellä Bobby jaksoi meitä neuvoa. Päivällä pidettiin puolen tunnin tauko ja taas hommiin. Joka ikisellä treenisessiolla treenattiin jokin asia niin perusteellisesti kuin ikinä voi ja yhden koiran treeniin meni helposti puolesta tunnista lähes tuntiin. Kaikille osallistujille oli varattu kaksi suoritusvuoroa, jotka sai tehdä yhden ja saman koiran kanssa tai jos halusi, sai ottaa toisen vuoron toisella koiralla ja toisen toisella. Itse olin varannut kurssilta kaksi koirapaikkaa ja kurssikoiriksi otin Piskin ja Iitan. Eli kumpikin pääsi kaksi kertaa lampaille päivän aikana. Siten koiraa kohti tuli päivän aikana tunnista kahteen tuntiin treeniaikaa. Siinä ajassa jo tuloksiakin tulee ja kun vielä kouluttaja on alansa huippuja niin eteneminen oli tosi huikeaa. Olin asettanut viikon tavoitteeksi kuljetuksen harjoittelun (poispäinajo) ja sitä aioin nyt hinkata oikein tosissani. Perjantain aikana Piski sai oppia kulkemaan lampaiden perässä pehmeästi ja päättäväisesti. Mikä muutos koko koiran työskentelyyn vain kahden treenikerran jälkeen. Iitalla on hieman hankala vaihe menossa ja paneuduttiin sen kanssa myös kuljetuksiin. Hyvin meni opit Iitallekin perille ja päivän jälkeen oli tosi hyvä mieli molempien koiruuksien osalta.

Lauantaina sitten pihaan tuli uutta porukkaa, kun tarkoituksena oli pitää tuomareiden jatkokoulutuspäivät. Kun porukka alkoi olla koossa suuntasimme suoraan pellolle. Osallistujien koirat saivat toimia mallikoirina. Ajettiin ratoja, jotka kuvattiin videolle ja jotka jokainen tuomari vielä arvosteli omalle lomakkeelle. Lopuksi vielä otettiin rata, jonka Bobby arvosteli ääneen ja saimme käsityksen hänen tyylistään arvostella paimennuskokeita. Bobby kommentoi myös aiempia suorituksia heti suoritusten jälkeen ja vilkasta keskustelua käytiin eri syistä antaa pisteitä. Kun materiaalia oli kasassa riittävästi, suuntasimme sisälle, jossa kävimme sitten uudelleen läpi ratoja katsoen niitä videolta. Ainakin itse sain tosi hyviä vinkkejä arvosteluun ja aionkin käyttää niitä jatkossa hyväksi. Vilkas keskustelu jatkui pitkään ja jossain välissä napattiin lammaskeittoa, jottei ihan nälkään kuoltaisi. Bobby selitti kärsivällisesti ja huolella arvosteluun liittyviä asioita ja me tietty kuuntelimme kiinnostuneina.

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa paimennuskoe, jossa tuomarina toimi Bobby Dalziel. Järjestimme SBCAK:n ensimmäisen mestaruuskokeen, joka kuitenkin pidettiin nyt ensimmäisellä kerralla epävirallisena. Näin päästään kokeilemaan mestaruuskisasääntöjä ja helpompi korjata niitä, jos kisan kuluessa osoittautuu, että joku sääntöön liittyvä asia ei oikein toimi. Varsinainen mestaruus käytiin kolmosluokassa ja siellä oli osallistujia viisi. Enemmänkin olisi mahtunut mukaan, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Kuinka ollakaan mestariksi nousi Piski pistein 81,5 (oli muuten ensimmäinen Piskin III-luokan kisa) ja toiseksi hienosti Ville, pistein 72,5. Kolmanneksi sitten hienosti Micon Gösta pistein 62,5. Lampaat olivat keväällä syntyneitä karitsoita, joita ei ole paljoa paimennettu pienissä ryhmissä. Pistivätkin sitten oikein kunnolla koirat koetukselle eikä ihan helpolla päästy siellä tolpallakaan, jossa lampaita pidettiin kisaaville koirille. Taisi siellä joku ryhmä päättää, että poistuvat varikolle oli edessä sitten ihan kuka tahansa. Sellaista se on noiden nuorten huligaanien kanssa, mutta onneksi suurin osa lampaista sentään käyttäytyi ihan siivosti.

Nuorten koirien mestaruus oli koirille, jotka täyttävät kuluvana vuonna korkeintaan kolme vuotta. Kisa käytiin kakkosluokan säännöin ja mukaan oli uskaltautunut kaksi koiraa. Eli mitään veristä kisaa ei tarvinnut mestaruudesta käydä ja lopulta voiton vei Piski pistein 86,5. Toiseksi hienosti Tauno pistein 65. Eli Piskistä leivottiin sekä SBCAK:n epävirallinen paimennusmestari että nuortenkoirien mestari 2010. Jee, hyvä Piski.

Koska mestaruuskisoihin tuli yhteensä vain seitsemän osallistujaa päätettiin jakaa loput jäljelle jäävät paikat mestaruuskisojen ulkopuolella kisaaville koirakoille. Eli nyt oli hyvä tilaisuus saada ulkomaisen tuomarin arvostelu koiralleen ja päästä samalla aitoon kisatunnelmaan, kun rata ja kaikki muut puitteet olivat samat kuin virallisessakin kisassa. Mestaruuskisojen ulkopuolella oli kaksi luokkaa eli II ja I. Kakkosessa osallistujia vain yksi, jonka suoritus oli retired ja ykkösluokassa sitten 11 osallistujaa. Ykkösluokan voitti yllättäen Rita pistein 73 ja Ahvenanmaalaiset vieraamme Berit ja Lena tulivat koirillaan Lad ja Hedene Rose Nan toiseksi ja kolmanneksi. Iitakin osallistui ja sai kokoon peräti 54 pistettä, sijoituksen ollessa kuudes. Iitalla oli yllättäen ongelmia hakukaarelle lähdössä ja siitä lopulta vain 1 piste. Oli valitettavan kallis vírhe, mutta toisaalta hyvä, että näin kävi niin sain heti seuraavana päivänä kurssilla Iitalle hyvät neuvot ja nyt mennään taas upeaa hakukaarta. Ritan tulos oli kyllä yllätys. En ole juurikaan treenannut sen kanssa. Kunhan otin tarhasta mukaan kisaan, kun kerran vapaita paikkoja oli.

Eli starttasin koirillani viisi kertaa ja ei yhtään hullumpi lopputulos. Piski voitti kaksi luokkaa ja oli siten Mestari ja Nuorten koirien Mestari. Ville toinen kolmosluokassa. Rita voitti ykkösluokan ja Iitakin sai tuloksen. Hyvä mun tytöt ja pojat!

Maanantaina alkoi sitten varsinainen paimennuskurssi ihan täydellä teolla. Aamulla yhdeksäksi pellolle ja sitten tauotonta treeniä aina pimeäntuloon asti. Kirjoitelen siitä sitten pikkasen myöhemmin, joten jatkoa tähän seuraa. Sillä aikaa voi vaikka kurkkia vähän Tanja Vahteran ottamia kurssikuvia.

Kurssikuvia

Mustan Magian Kennelpäivät

2010-10-10T20:21:00.001+03:00

Sunnuntaina 3.10. pidettiin Somerolla Mustan Magian kasvattien kennelpäivät. Ei ole helppo löytää aktiivisten ihmisten kalentereista päivää joka sopisi kaikille, joten moni joutui valitettavasti jäämään pois päällekkäisten menojen takia. Harmi, sillä olis ollu tosi kiva nähdä kaikkia muitakin. No, onneksi kuitenkin paikalle pääsi ihan mukava joukko koiruuksia ohjaajineen.

Päivä meni vauhdilla. Sain käyttöömme Someron koirakerhon kentän ja majat mikä olikin ihan älyttömän loistava juttu. Suuret kiitokset Someron koirakerholle tästä mahdollisuudesta. Upeissa puitteissa oli mukava viettää kennelpäivää. Aika tosiaan meni siivillä. Aamulla aloitettiin kahvittelulla ja uudet ihmiset pääsivät tutustumaan "vanhaan kalustoon". Ihan kommelluksitta ei matka Somerolle sujunut sillä Pasin ja Riikan auto hyytyi juuri ennen kuin he olivat perillä. Onneksi Audin palvelu pelaa ja saivat nopeasti tilalle laina-auton, kun Audi matkasi jonnekin korjattavaksi.

Aloitimme päivän esineruudulla. Oli tosi upeeta treenata sitä, kun ruutuun oli kävelymatka. Pasi jäi rakentamaan siksi aikaa agilityrataa, kun me tarvoimme metsään. Intoa ja puhtia ei koirilta puuttunut. Hienosti kaikki tekivät sen mitä osasivat ja ihan ensikertalaisetkin olivat heti juonessa mukana. Niin se vaan puhdasverisistä paimenkoiristakin löytyi moniosaamista, kun Spot ja Iita sekä Rita olivat ekaa kertaa esineitä etsimässä ja heti homma sujui. Esine-etsinnän jälkeen lähdettiin kaffelle ja loputkin osallistujat saapuivat paikalle.

Sitten olikin vuorossa agility. Itse en siitä mitään ymmärrä, joten pyysin Seija Vahteraa vieraaksemme opettamaan meille agilityn saloja. Kiitos Seijalle, että hän uhrasi osan sunnuntaipäivästään meille. Seija on tosi mukava ja kannustava kouluttaja, jonka opissa on mukava olla. Taisi yksi sun toinen saada agilitykärpäsen pureman ja toisaalta vanhat konkarit Skippy ja Kaapo menivät rataa sellasella vauhdilla että mun oli pakko välillä kurkkia sormien välistä, että selviikö ne edes ehjinä koko radasta.

Ahkera agilitaaminen saikin kehitettyä meille hyvän nälän ja taas mentiin syömään. Tarjoamiset tuotiin nyyttäriperiaatteella ja tarjolla olikin vaikka mitä herkkuja. Kiitos teille kaikille vaivannäöstä. Näin ei kenenkään tarvinnut viettää keittiössä aikaansa vaan kaikki saivat osallistua tähän järkkäämispuoleenkin. Ruokailun jälkeen taas kentälle ja nyt oli vuorossa tottelevaisuus. Pian tarkan ja armottoman tarkkailun alla jokainen vuorollaan teki jotain osa-aluetta ja sai Pialta tosi hyviä neuvoja miten liikettä kannattaa hioa vieläkin paremmaksi. Minun silmään suoritukset näytti hienoilta ja hymyilin varmaan suu korvissa, kun katselin miten innokkaasti koirat tekivät pyydettyjä asioita ja miten huolella ohjaajat niitä ohjasivat. Tosi iso kiitos Pia!

Tässä vaiheessa alkoi hämärä uhkaavasti lähestyä. Osa porukasta meni jo siivoamaan mökkiä, kun joutuivat lähtemään sitten kotiin, mutta Skippyn ja Vilhon kanssa piti vielä päästä koittamaan henkilöetsintää. Emme ehtineet mitään pitkää rataa tekemään, mutta tarkoitus olikin vain nähdä missä vaiheessa kumpikin on. Koirilla oli hyvä maalimiesmotivaatio ja halu etsiä. Sain vain tyytyväisenä katsella, kuinka hyvää työtä koiruuksien kanssa on tehty.

Hienoja lapsia ovat Etta ja Rita saaneet aikaan ja voiko enää ihanampia omistajia toivoa kuin koirilla on. Kiitos kaikille kennelpäivän onnistumisesta ja ensi vuonna voisi tosiaan miettiä, jos pidettäisiin kaksipäiväinen tapahtuma niin ehdittäisiin sitten paimentamaankin.

Tässä vielä muutama kuva

Ettan pentu Skippy

Ettan pentu Spot

Ettan pentu Tex

Ritan pentu Zack

Ritan pentu Kaapo

Ritan pentu Vilho

Lisää terveystuloksia

2010-09-30T13:20:00.000+03:00

Taas on yksi Piskin pennuista käynyt lonkka- ja kyynärpääkuvissa. Eli kuvissa kävi Myytin Sanansaattaja eli Saana. Tulos hienosti: lonkat A/A ja kyynärpäät 0/0. Onnea kasvattaja Jessicalle ja koiran haltija Suville.

Täällä Kiikalassa paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta ja mulla on FLUNSSA! Tekee mieli mennä treenaamaan, mutta arvelluttaa, että mahtaako kunto kestää. No, pakko varmaan kokeilla. Ville on edelleen sairaslomalla, kun loukkasi takajalkansa. Ei onnu sitä enää, mutta parantukoon nyt rauhassa ettei mene heti uudestaan. Niinpä treenaan sitten Piskin ja Iitan kanssa, jos mun kunto kestää otan vielä Ritankin. Meinaan treenata "huligaaneilla" eli keväällä syntyneiden karitsoiden kanssa. Ne on sellasia veijareita, että yhtään ei kyllä tiedä mitä tapahtuu. Voi mennä tosi hyvin tai sitten ne huligaanit voi keksiä vaikka mitä kivaa meidän ihmisten ja koirien päänmenoksi. :)

Onnea taas ja muita kuulumisia

2010-09-27T19:05:00.001+03:00

Jälleen pääsen onnittelemaan. Tällä kertaa Mustan Magian Sam kisasi tokon alokasluokassa. Ohjaamisesta vastasi Eveliina Roimola ja hienon tuloksen tämä pari teki. 193 pistettä ja luokkavoitto. Hurjan paljon onnea.

Täällä meillä on ollut vaikka mitä puuhaa. Autolastillinen pässikaritsoita lähti teuraaksi, siitokseen jäävät uuhet on jaettu astutusryhmiin ja pässit laitettu hommiin. Nuoria, enskertalaisia uuhia, ei vielä laiteta siitokseen ja niinpä harjoittelen nyt sitten niiden kanssa noita koiriamme. Voi olla pikkasen haastetta sillä niitä on kesän aikana paimennettu ainoastaan isossa ryhmässä ja vain normaalin lammastilan töiden yhteydessä (eli vaihdoissa laitumelta toiselle sekä madotuksissa ja punnituksissa). Kaikki lampaat alkavatkin olla kohta sisällä, joitakin teuraaksi meneviä pässikaritsoita lukuunottamatta. Piski on tehnyt aamusta iltaan töitä ja Ville pentele meni loukkaamaan jalkansa paimennustreeneissä (eikä edes työskennellessään vaan ollessaan odottamassa. Hihna varmaan kiertyi jotenkin sen jalan ympäri ja on sitä sitten riuhtonut niin, että jalka on venähtänyt).

Lauantaina kävin tuomaroimassa pienen hakukokeen Somerolla. Oli taas niin mukava olla Someron Seudun Koiraharrastajien vieraana. He ovat aina yhtä lämminhenkisiä ja sydämellisiä sekä vievät kisat läpi hienolla rutiinilla. Maastot ovat ihan vieressä ja kisaajia, toimihenkilöitä ja tuomaria palvelee mitä parhain kanttiini. Kisaajia oli tällä kertaa melko vähän, 1 avoimen koira ja 3 alokasluokan koiraa. Enemmänkin olisi mahtunut mukaan. Ihan valtavan iso kiitos kaikille kisoissa mukana olleille.

Viikonlopun jäljiltä on jalat ihan muussina, sen verta tuli käveltyä niin siellä kisoissa, lammashommissa kuin suppilovahverometsälläkin. Kaiken kukkuraksi tuli vielä joku vatsataudin poikanenkin, kun on koko päivän ollu vähän kuvottava olo. No, eiköhän se tästä.

Lisää onnitteluja (tosi vähän on myöhässä)

2010-09-21T20:30:00.002+03:00

Yritän päivitellä tänne jotain tuloksia sitä mukaa kuin niitä tulee mieleen.

Matin poika Viljo ainakin on korkannut kisauransa EVL:ssä ja hienosti ykköstulos pistein 283. Tosi lämpimät onnittelut Viljolle ja taitavaakin taitavammalle ohjaajelle eli Annelle.

Matin poika Intolle tokon piirinmestaruuskisoista ykköstulos pistein 272. Valitettavasti noilla pisteillä ei mitalisijaa herunut, mutta ykköstulos on aina ykköstulos ja siitä paljon onnea. Syyskuun alussa vielä hienosti agiliidosta voitto-0, joten hienosti poika painaa menemään. Tuloksia on varmaan tullu enemmänkin, mutta en valitettavasti ole ehtinyt kaikkia blogista lukemaan.

Piskin pennuista Myytin Tähteinvälinen eli Sumu on käynyt lonkkakuvissa. Tulos hienosti A/A. Hurjasti onnea terveestä koirasta kasvattajalle ja omistaja Liisalle.

Hitsin, hitsi, kun en muista mitä kaikkia muita hienoja tuloksia Matin, Villen, Piskin ja Ritan lapset ovat maailmalla tehtailleet. Hienoja lapsia kuitenkin kaikki.

Onnea Zici ja Tarja

2010-09-20T23:04:00.000+03:00

Hienoja uutisia. Matin pennusta, Zicistä, on tullut S&FI AVA-H. Eli agilityn Ruotsin ja Suomen hyppyvalio. Vähänkö isäpapan kanssa ollaan taas ylpeitä hienoista lapsista. Onnea oikein kovasti Tarja ja Zici!

Lonkkatuloksia

2010-09-15T11:55:00.000+03:00

Piskin pennuista Myytin Arkangeli, Myytin Siivekäs, Myytin Elokuun Kruunu ja Myytin Pelasta Maailma ovat käyneet luustokuvauksissa. Upeita tuloksia, kolmella ensimmäisellä lonkat A/A ja kyynärpäät 0/0 ja neljännellä lonkat B/B sekä kyynärpäät 0/0. Muutenkin luusto oli kunnossa. Eli tuhannesti onnea terveistä, hienoista koirista.

Paimennuskisoja ym.

2010-09-15T11:01:00.000+03:00

Kylläpäs sitä taas on ollu happeninkia täällä meidän seudulla. Elokuun 17.-18. päivä osallistuin maailman kuulun eläintenkouluttajan, Bob Baileyn, seminaariin. Olen aiemminkin osallistunut hänen seminaariinsa ja tiedossa olikin roppakaupalla mielenkiintoista asiaa eläinten koulutuksesta. Bob Bailey opettaa ihmisiä kouluttamaan eläimiä mm. kanojen avulla ja käymäni kanakurssin ansiosta olenkin alkanut ottamaan enemmän ja enemmän selvää tuosta koulutusmenetelmästä, josta Bob Bailey puhuu. Omille koirille olen opettanut jotain temppuja ja muutaman tokoliikkeenkin klikkerin avulla ja täytyy sanoa, että on kyllä tehokasta opettamista. Vielä, kun pystyis jotenkin soveltamaan noita oppeja paimennustreeneihin niin ehkä tulis taas astetta paremmaksi kouluttajaksi.

Elokuun loppupuolella tuli vähän ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun lääkärireissulla kilpirauhasestani löytyi kasvain. Siitä siten otettiin parikin ohutneulanäytettä ja lopulta sain tuloksia. Kasvain on hyvänlaatuinen, mutta jatkotutkimuksiin mennään jahka Turun keskussairaalasta tulee kutsu. Nielaistessa tuntuu sellanen patti kurkussa, mutta toistaiseksi ei onneksi muita oireita.

4.9. tuomaroin BH-kokeen Kaarinassa. Kymmenestä osallistujasta yhdeksän läpäisi kokeen, joten aika hyvä otos tottelevaisia ja yhteiskuntakelpoisia koiria. Oli kiva vaihteeksi tehdä muutakin kuin paimentamisjuttuja.

11.9. pidettiin sitten meillä paimennuskisojen radanrakennustalkoot. Saimme hommat aika näppärästi tehdyä, kun paikalle tuli kivasti innokkaita talkoolaisia. Sonja ja Tanja urakoivat varikon näköesteiden parissa ja Mia, Tanja V ja minä rakensimme sitten varsinaista rataa. Lopuksi sitten syötiin oikein urakalla lammaspataa. Kiitos ahkerille talkoolaisille eli Tanjalle, Tanja V:lle, Mialle sekä Tapiolle, joka yksinään pystytti toisen varikon.

Sunnuntaiaamu valkeni sateisena, mutta eipä sitä paljoa huomannut, kun oli niin paljon puuhaa, jotta saatiin kisat alkamaan. Ensitöikseni ajoin Villen kanssa kisapellon viereiseltä pellolta karitsat vähän kauemmas olevalle pellolle, jotta eivät häiritsisi sitten kisaa. Tapio lähti lammaskärryn kanssa hakemaan kisassa käytettäviä lampaita, jotka olivat laiduntaneet omana ryhmänään muutaman viikon parin kilometrin päässä olevalla pellolla. Lampaita otettiin kisaan noin 60, joten kaikille koirille tuli uudet lampaat, jotka eivät koko kesänä olleet käyneet kisapellolla. Koska varikot olivat pellon päissä ja pelto lampaille vieras ei mitään suuria vetoja mihinkään suuntaan ollut havaittavissa ja varmasti siitä syystä koirien oli varsin helppo kuljettaa lampaita, jotka menivät juuri sinne suuntaan minne koira vei.

Kisojahan oli oikeastaan kaksi. Eli kisa, jossa oli II- ja III-luokka ja kisa jossa oli I-luokka. Ylimmät luokat arvosteli Mia Laamanen ja minä sitten arvostelin I-luokan. II- ja III-luokissa oli yhteensä 6 osallistujaa ja paljoa enempää ei olisi voinut ollakaan, kun vasta niin harvalla on oikeus kisata noissa luokissa. I-luokan kisa oli sen sijaan täynnä eli kymmenen osallistujaa. Itse osallistuin Piskin ja Villen kanssa II-luokkaan. Yks kaks tolpalla seistessäni ja Villen tuodessa lampaita päätin, että taidanpa ajaa koko triangelin tolpalta viheltäen. Ja niin myös tein. Meni ihan älyttömän hienosti. Muutaman kerran Ville viivytteli mun käskyn tottelemisessa ja silloin lampaat oli vähän pois linjalta, mutta kokonaisuutena ehjä ja hieno suoritus, joka sitten johtikin siihen, että Ville voitti kakkosluokan. Piskin lammasryhmä oli aika vauhdikas ja yhtälö: vauhdikkaat lampaat ja vauhdikas Piski ei ollut paras mahdollinen. Rata meni kuitekin olosuhteet huomioon ottaen hienosti läpi ja sijoitus siten 3. Joski oli Myyn kanssa hienosti toinen, joten Onnittelut Joski ja Myy. Seuraavissa kisoissa Ville ja Piski starttaavatkin sitten kolmosluokassa, sillä kyllä tuota kakkosluokkaa on nyt harjoiteltu ihan riittävästi.

Ennen I-luokkaa pidettiin tunnin kahvipaussi, jonka aikana korjattiin rata ykkösluokkaa vastaavaksi, jaettiin II- ja III-luokan palkinnot ja pääsin valmistautumaan tuomaritehtävääni. Ensimmäinen kerta tuomarina uudessa lajissa jännittää aina, mutta onneksi on pitkä kokemus tuomarina olosta pk-kisojen puolelta niin tietää mitä homma noin yleisesti ottaen on. Yksi vaikeimpia arvosteltavia asioita on se, että kulkevatko lampaat varmasti linjalla ja valmistauduin tähän tehtävään tosi huolella. Sihteerini, Anne-Maria, sai tallustaa triangelin läpi samalla, kun katsoin tosi tarkkaan hyvät maamerkit mistä tiedän milloin lampaat todella kulkevat linjaa pitkin. I-luokassahan on erittäin tavallista, että ohjaajat kulkevat itse tosi hienosti linjaa pitkin, lampaat sitten linjan sivussa ja vaikka homma näyttäis kuinka hienolta ja hallitulta ei pisteitä pahemmin heru, kun lampaat eivät olleet linjalla. Sitten koitti h-hetki eli ensimmäinen koira radalle. Tuntui hieman oudolta luetella miinuksia sihteerille, joka kirjasi ne ylös, kun pk-kokeissa on tottunut, että joutuu samaan aikaan arvostelemaan, kirjoittamaan ja ohjaamaan kisaajia. Mutta hei, tämähän oli superia. Sain vain katsoa silmä tarkkana suoritusta ja kertoa miinukset ja mahdolliset kommentit irroittamatta katsetta suorituksesta. Näin mentiin nopeassa tahdissa kaikki suoritukset läpi ja sen jälkeen sihteeri laski pisteet yhteen, jotta nähtiin mikä oli koirien lopullinen tulos ja sijoitus. Kun mietin juuri näkemiäni suorituksia ja loppusijoituksia niin koirat olivat juuri siinä järjestyksessä mikä oli niiden tämänkertainen osaamisen taso. Eli lämpimät onnentoivotukset kaikille osallistujille. Pakko vielä mainita, että vähänkö oli hienoa myös varikon ja tolppakoiran toiminta. Kaikki pelasi superhienosti. Siitä kiitos Katri Piilolalle ja Tapiolle. Kiitos myös varikoilla uurastaneille Heljälle ja Novalle, sekä Joskille, joka oman suorituksensa jälkeen autteli lampaita varikolle. Anne-Maria teki myös hienoa työtä sihteerinä. Apuva, toivottavasti en unohda kiittää ketään, sillä kaikkien työpanos oli tosi tärkeä ja arvokas. Jos en muista mainita nimeä ei saa suuttua. :)

Palkintojen jaon jälkeen suunnistimme työntekijöiden ja tuomareiden kesken nakkisopalle. Kyllä sitä nälkä jo olikin. Mikä ihaninta, kisan jälkeen ilmoittautui monta innokasta radan purkajaa ja saimme radan purettua tosi nopeasti. Tapio vei lammaskärryllä kisalampaat takaisin sinne mistä ne oli haettu, ajoin karitsat takaisin kisapellon viereiselle laitumelle ja kaikki oli yhtäkkiä yhtä rauhallista ja tavallista kuin olisi ollut menossa ihan tavallinen syyspäivä.

Kiitos ihan älyttömästi kaikille työntekijöille, tuomarikollegalle, kisaajille ja erityiskiitokset miehelleni Tapiolle, joka mahdollisti taas tämänkin elämyksen meille kaikille antamalla lampaat kisakäyttöön.

Onnea Matti 11 v.

2010-09-11T00:04:00.002+03:00

maassa makaa Iita, tassua antaa Matti ja toimitusta katselee Matin morsian Helmi.

Mahtavat onnittelut maailman mahtavimmalle Matille tänään hänen täyttäessään 11 vuotta.

Matti viikko sitten metsälenkillä. Oravia puussa?

11 vuotta sitten kuulin, että Taika ja Ezzet olivat saaneet pentuja. Olin tuolloin päättänyt pitkän pohdinnan jälkeen vaihtaa saksanpaimenkoirista bordercollieen ja kuulin tuosta mielenkiintoisesta pentueesta. Etsiskelin mahdollisimman villiä ja vallatonta pentua, josta saisin itselleni hakukoiran, sillä olin kyllästynyt treenaamaan suojelua, joka oli turhan rajua koirien fysiikalle ja se ilmapiiri suojeluporukoissa oli kaikkea muuta kuin se missä viihdyin. Matti erottui jo pienenä muista villeistä sisaruksistaan. Siinä oli vauhtia ja menoa vaikka muille jakaa. Siis koira minun makuuni. Sain kuin sainkin toivomani pennun ja siitä Matin ja minun yhteinen tie alkoi. Miten helppoa oli kouluttaa koiraa, joka oli aina kaikessa täysillä mukana. Nykyäänkin, kun Matti on jo eläkeläinen on sillä edelleen intoa, vauhtia ja tekemisen riemua kaikessa mitä se tekee.

Matti on huippukoira ja nyt vietämmekin antaumuksella synttärijuhlia paimenkisaradan rakennuksen parissa.

Kuoppien kaivaminen on supersiistiä sanoo Matti!

Kuvat Matista otti Tanja Vahtera (ja hienoja kuvia ottikin, KIITOS).

Kuvankäsittelyä

2010-08-26T12:29:00.001+03:00

Tässäpä vähän mun ihka ensimmäistä kuvankäsittelyä PhotoShop kurssin jälkeen. Eli ekassa kuvassa käsittelemätön kuva Teposta ja toisessa pikkasen käsitelty. Kunhan opin lisää niin ehkä tuosta käsitellystäkin tulee vieläkin parempi.

R.I.P Teppo (Åby Gård Teppo)

2010-08-20T10:14:00.000+03:00

R.I.P

Teppo

Åby Gård Teppo

7.5.2001 - 20.8.2010

Piskin pentu Edi lonkkakuvissa

2010-08-19T16:27:00.000+03:00

Elämme jännittäviä aikoja. Toinen Piskin pennuista, Covateco Gambit, kutsumanimeltään Edi, on käynyt lonkka- ja kyynäpääkuvissa. Tulos hienosti, lonkat A/A ja kyynärpäät 0/0. Jännityksellä odotan mitä tuloksia muilta Piskin pennuilta tulee.

Iita on treenannut ahkerasti - Iita vallar

2010-08-15T23:01:00.000+03:00

Vi har tränat enligt Karin Mattssons råd och Iita har blivit mycket, mycket bättre. Bilderna har tagits av Tanja Vahtera.

Projekti Iita on täydessä vauhdissa. Karin Mattssonin kurssilta sain hyvän systeemin miten edetä Iitan koulutuksessa ja sitä olen nyt toteuttanut ahkerasti. Oikeesti homma on menny aimo harppauksin eteenpäin ja Iitan meno alkaa näyttää omaankin silmään hienolta. Aina tuossa likassa on ollut voimaa ja intoa, mutta nyt, kun likka alkaa totella ja ymmärrämme aina vain paremmin toisiamme alkaa homma näyttää sellaiselta hienolta paimennukselta, josta olen aina haaveillut.

Iita aloitti myös juoksunsa. Juoksujen väli on aika pitkä eli nyt meni noin 8 kk. Seuraavaan juoksuun eli keväällä, Iita sitten astutetaan. Sulho on jo aikaa sitten kuollut erinomainen työkoiramme Luumu (meillä on sen spermaa pakkasessa). Tässä pari Tanja Vahteran ottamaa hienoa kuvaa eilisistä treeneistä.

Päättäväinen ja itsevarma

Single

Iita tarkkana

Matti rakastaa uimista

2010-08-11T23:30:00.000+03:00

Käytiin sunnuntaina Tanjan ja koirien kanssa Iso-Valkeella uimassa. Otin mukaan vain Villen ja Matin, jotta Ville saa rauhassa uida, kun kukaan ei hypi sen niskaan. Matti osas ottaa uintireissusta ilon irti niinkuin Tanjan ottamasta kuvasta näkyy.

Tex vierailulla

2010-08-08T21:48:00.001+03:00

Tänään saimme mukavia vieraita. Tex (Etta-Luka pentueesta) tuli isäntänsä kanssa vierailulle. Harmittavasti päivä oli niin kuuma ettemme voineet kokeilla paimentamista, kun koira, lampaat tai me ihmiset emme kertakaikkiaan olisi jaksaneet tuossa helteessä huhkia. Niinpä kävimme läpi teoriatasolla kaikenlaisia erilaisia harjoituksia mitä nuorelle koiralle voi tehdä. Kunhan kelit hieman viilenee pääsevät Texin lampaat töihin. :)

Ihme kyllä muistin napsaista Texistä muutaman kuvan ja tässäpä niitä teille ihailtavaksi.

Tulospäivityksiä -- Några resultater

2010-08-06T10:10:00.000+03:00

Resultater. Ettas dotter Mustan Magian Satu och Mustan Magian Salmiakki har tävlat. Satu vann sin första agility start med 0 och Vissla gjorde en find debyt i elitklass men tyvär fick dom inte 1. pris. Piskis pojke Covateco Iceman och Ritas pojke Mustan Magian Jima har höftleder A/A, ambågar 0/0 och ögonen helt ok. Mattis pojke Tending Jetblack har blivit Sveriges agilitychampion. Piski och Ville tävlade vallning (vårt IK1), Piski vann och Ville blev 3. Fina, fina hundar alla!

Tuloksia satelee sellaisella tahdilla, että hiukka hirvittää jääkö joku niistä kirjaamatta. Jos viimeaikaisia tuloksiasi ei täällä nyt näy, niin pistäpä viestiä. On nimittäin tosi kiva kuulla miten Mustan Magian koiruuksilla sekä Piskin, Villen, Ritan, Ettan, Tepon ja Matin lapsilla maailmalla oikein menee.

Piskin poika Tunna (Covateco Iceman) on käynyt luustokuvauksissa. Tunna olikin Piskin pennuista ensimmäinen, joka kuvauksiin ehti. Eli tulos hienosti: lonkat A/A, kyynärpäät 0/0 ja silmät ok.
Ritan poika Jim (Mustan Magian Jim) on myös käynyt luustokuvissa ja hienosti lonkat A/A, kyynärpäät 0/0 ja silmät ok.

Ettan tytär Skippy (Mustan Magian Satu) aloitti agilityuransa suoraan nollavoitolla. Hurjan paljon onnea!
Ettan toinen tytär Vissla (Mustan Magian Salmiakki) aloitti kisauransa tokon EVL luokassa ja oli tehnyt tasaista työtä. Valitettavasti pisteet eivät ihan riittäneet ykköstulokseen, mutta kaukana ei oltu. Tsemppiä seuraaviin kisoihin Carola ja Vissla.

Matin poika Zici (Tending Jetblack) takoo taas tulosta ulkomailla ja Zicistä tuli hienosti kaikkien muiden valioarvojensa lisäksi nyt myös Ruotsin AVA. Oikein kovasti onnea Tarja ja Zici.

Piski ja Ville puolestaan osallistuivat meillä pidettyihin paimennuskisoihin ja niissä II-luokkaan. Piski voitti ja Ville oli kolmas. Hyvä pojat!

Olikohan muita ... en muista tähän hätään. Mutta anyway. Hienoja tuloksia ja onnittelut kaikille!

Karin Mattsson kurssi

2010-07-27T17:39:00.002+03:00

Viime viikonloppuna osallistuin SPKY:n järjestämälle paimennuskurssille, jonne oli kutsuttu Norjasta maailman huippuosaamista eli kouluttajat olivat Karin Mattsson ja Jo Agnar Hansen (kotisivut). Karin ja Jo Agnar ovat nuoria, erittäin menestyneitä ja kaikin puolin energisiä kouluttajia. Olin Iitan kanssa Karinin ryhmässä, joten Jo Agnarin opetuksesta en pysty mitään sanomaan. Koulutettavat ainakin vaikuttivat olevan tosi tyytyväisiä ja mitä hieman juttelimme ruokatauolla niin ihan samoja perusasioita isolla pellollakin treenattiin, tietty vähän enempi sovellettuna työskentelyyn isolla alueella.

Olin siis Karinin ryhmässä ja meidän harjoitukset tapahtuivat ns. 25:ssa eli aitauksessa joka on kooltaan noin 25 m x 25 m. Halusin nimenomaan Karinin ryhmään, sillä olen katsellut hänen videoitaan nuorista koirista ja kuullut paljon hyvää siitä miten hyvin hän osaa nimenomaan nuoria koiria kouluttaa. Iitahan on sopivasti 1,5 v vanha ja niin koulutuksen alussa, että oli kiva saada tuollainen nuori ja vähän koulutettu koira mukaan kurssille. Karin osoittautui olevan tosi energinen ja mukava ja harvinaisen kypsä ikäisekseen sekä tietty myös todella taitava, mikä ei tietty ollut yllätys, sillä onhan hän yksi maailman parhaimmista naisohjaajista.

Harjoittelimme tiukkoja ja laajoja flänkkejä, koiran vapaata liikkumista missä kohtaa tahansa kaarella, paineen laittamista koiraan (koiran oikea käytös sanaan pois), kuljetusta ja jopa vähän jakoakin. Sinänsä nämä eivät olleet uusia asioita vaan ihan samoja asioita ovat minulle opettaneet mm. Bobby, Mosse, Gunnel jne. Eri kouluttajat puhuvat usein samoista asioista erilaisiin sanoin. Välillä sitä ymmärtää yhden kertomana asian paremmin kuin toisen kertomana ja ylipäätään usein käy niin, että asian omaksuu vasta, kun omat tiedot ja taidot on sopivalla tasolla juuri tietyn asian omaksumiseen. Karin osasi hyvin kertoa miten nämä eri yksittäiset asiat ketjutetaan oikein, jotta harjotus tuottaa haluttua tulosta. Poikkeavaa moneen muuhun kouluttajaan oli ehkä se, että nuorellekin koiralle hetsattiin vauhtia liikkeisiin, kun tavallisesti vauhtia otetaan pois alkuvaiheessa. Karinilla oli myös hieman erilainen tapa tehdä laumanjakoja kuin mihin täällä Suomessa on totuttu, mutta kun katsoin hänen esitystään jaon treenaamisesta niin pakko sanoa, että näytti tosi hyvältä ja helpolta. Tämän jakamisen logiikkaan täytyy paneutua oikein kunnolla, oli se sen verran näppärän näköistä.

Iita oppi kolmessa päivässä kiertämään laumaa molempiin suuntiin niin ettei se automaattisesti hakeutunut tasapainopisteeseen vaan kiersi ympäri vauhdilla ja pysähtyi vasta, kun käskin. Tämä niin, että ensin kiersin itse samaan suuntaan Iitan kanssa, sitten kiersimme kumpikin eri suuntaan, sitten minä paikalla ja Iiita kiersi yksi kokonaisia ympyröitä ja lopuksi olin ympyrän ulkopuolella ja Iita kiersi kolme neljäsosakierrosta ennenkuin pysäytin ja pyysin menemään kohti lampaita.

Kuljetusta treenattiin myös. Iita alkoi toimia tosi hyvin. Sain kuljetukseen neuvoja, jotka olinkin jo kuullut Joskilta, mutta en vaan ollut ehtinyt vielä tehdä asiaa käytännön tasolla. Nyt tehtiin ja mukavasti homma alkoi edetä.

Loppuvaikutelma oli, että kurssi oli varsin antoisa ja hyvä ja maksoi itsensä takaisin korkojen kanssa. Ehkä nyt olen sitten vähän parempi kouluttaja kuin ennen kurssia ... ja senhän näyttää sitten aika. :)

Tässä Tanja Vahteran ottamia upeita kuvia

Etualalla Iita, takana huippukoira Super Sammie

Iita kuljettaa

Karin ja minä neuvonpidossa (mä olen toi paksu :))

Jäähdytystä rankan treenin jälkeen

Näkimet kunnossa // fina ögonen

2010-07-22T16:12:00.000+03:00

Ville, Rita, Piski och Iita var idag i officiel ögonspegling. Allt var fint. Ingen fel. //

Käytiin Villen, Ritan, Piskin ja Iitan virallisissa silmätarkastuksissa ja kaikilla oli hienosti näkimet kunnossa. Mattia ja Teppoa ei enää silmätarkasteta sillä Matti on jo 11 v ja Teppokin 9 v, joten eiköhän ne viat mistä ollaan kiinnostuneita olis jo ilmenny, jos niitä olis.

Loma ja helle jatkuu // Semester och varmt väder fortsätter

2010-07-19T00:39:00.000+03:00

En vecka sommarsemester har gått och två veckor kvar. Det har varit varmt. :) Men man har kunnit träna i början av natten. Det skall snart vara tävling här hos oss och det är så mycket att göra innan det. Vi får se hur det går.

Nyt kyllä sattui meikäläiselle melkoiset lomasäät. Tällaista hellettä ei ole tarvinnut vuosiin kokea ja nyt se sattui juuri mun loman ajaksi. Päivällä, kun lämpömittari pyörii siinä +30 asteessa tulee ihan ikävä ilmastoitua työpaikan huonettani. Päivät onkin rytmitetty niin, että aamulla ja aamupäivällä touhutaan mitä touhutaan. Keskipäivä ja iltapäivä vietetään siestaa ja tehdään vähän sisähommia ja illalla sitten ampaistaan treenaamaan koirien kanssa siinä joskus klo 21 maissa. Kyllähän tämä näinkin sujuu ja kaiken kaikkiaan paljon, paljon ihanampaa, että on lämmintä kuin, että olis pakkasta ja lumihankea.

Kyllä sitä ihan noita lammashommiakin on tehty, helteestä huolimatta. Punnittiinkaikki karitsat viime viikon loppupuolella aamulla, kun ei vielä ollut niin kuuma. Tänään madotettiin sama sakki ja nyt kyllä saatiin hikoilla niin koirat kuin me ihmisetkin. Homma kuitenkin saatiin tehtyä ja koirat jaksoivat hyvin painaa hommia helteestä huolimatta.

Iltaisin ollaan ajettu koirien kanssa viimeisen päivän kisan kisalampaita läpi. Mukavasti ovat tädit toimineet. Tänään ne olivat kyllä aika railakkaalla päällä ja koirat saivat tehdä tosissaan töitä, jotta ne pysyivät aisoissa. Eli ihan helpolla ei kisaradoista selvitä vaan koiran täytyy oikeasti osata paimentaa. Kulkevat kyllä tosi siivosti, jos koira vie niitä oikein, mutta jos koira mokaa, kostautuu se välittömästi.

Paarmoja tuntuu olevan liikkeellä ihan uskomattoman paljon. Ne kiusaavat niin eläimiä kuin ihmisiä. Tosin olen varmaan tottunut jo niihinkin, kun puremat ei enää ollenkaan kutia eikä muutenkaan jaksa niistä kauheasti stressata. Siitä tulikin mieleen, että täytyykin laittaa koirille taas Bayvantic, jotta pysyy punkkisuoja aktiivisena ja samalla saavat myös suojaa noilta hyttysiltä sun muilta pistelijöiltä.

Ettan pennut täyttivät viime viikolla kolme vuotta. Äkkiä se aika rientää, vastahan nuo täältä lähtivät. Oikein paljon onnea kaikille lapsukaisille. Olis kiva kuulla kuulumisia välillä, joten pistäkäähän jotain tarinaa tulemaan.

Lämmintä // Varmt

2010-07-12T19:38:00.001+03:00

Det är jätte varmt ny, +32 grader. Det är ingen mening att träna vallning på dagen och därför vilar vi och gör liten träning sent på kvällen. Jag har också börjat klippa får som skall jobba när vi har vallningstävling 31.7.

Nyt tämä talven inhoaja saa nauttia kesästä oikein olan takaa. Mittarissa on 32 astetta lämmintä ja tuossa lämpötilassa kyllä tarkenee. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että kuumimman ajan pysyttelen viileämmissä sisätiloissa ja aamulla ja illalla sitten puuhaillaan enempi ulkona. Eroteltiin tuossa pari päivää sitten 50 uuhta heinäkuun vikan päivän kisoja varten. Ajattelin keritä niistä niin monta kuin jaksan ja ehdin ja urakan aloitin sitten tänään. Aamulla keritsin viisi. Sinänsä homma on nopeaa ja leppoisaa, kun itse kerintään menee muutama minuutti per uuhi. Raskain homma on napata kerittävä uuhi kiinni. Koira kyllä pitää uuhia hyvin mun lähellä, jotta pääsen nappaamaan niistä haluamani, mutta pikku vapaapainit aina on pakko tehdä ennenkuin riimu on päässä ja lammas köytettynä kerintäpaikalle. Nämä texel-tädit, kun vielä ei ole ihan sieltä kevyimmästä päästä harrastaa painia. Nopeasti homma kuitenkin sujui ja alta aikayksikön tallusti piha-aitauksessa viisi siistiksi kerittyä tätiä. Iltapäivällä kyyditsin sitten ne kavereittensa luo ja illalla pitää vähän tehdä häkitystreenejä eli erotella laumasta viisi keritsemätöntä, häkittää ne ja häkistä sitten kärrylle. Pääsee koiratkin vähän hommiin.

Hienot lonkat ja kyynärpäät // Fina höftleder och armbågar

2010-07-11T23:51:00.000+03:00

Knutstas Iita och Mustan Magian Jim har fina höftleder A/A och armbågar 0/0. //

Iitan viralliset lonkka- ja kyynärpääkuvat on julkaistu jo Kennelliiton Koiranetissä (virallinen paperi tulee varmaan pari päivän sisällä). Iitan lonkat hienosti A/A ja kyynärpäät 0/0. Terve likka, joka sinänsä ei kyllä ollut yllätys. On se vaan jotenkin niin terverakenteinen ja vaivattomasti liikkuva.

Ritan pentu, Mustan Magian Jim, on myös käynyt virallisissa kuvissa. Yhtä hienot tulokset kuin Iitalla eli Jim Alias Vilhon lonkat A/A ja kyynärpäät 0/0.

Vähänkö täällä leijutaan pilvissä. :)

Karanneita lampaita // escaped sheep

2010-07-07T09:55:00.000+03:00

In monday evening we were helping one sheepowner to catch their escaped sheep. 9 ewes had escaped and they were spread in small groups all over the village. I went with Tapio and with our dogs Ville and Piski to help. We managed to catch 5 of them but had to stop when it came night. I am very pleased to our dogs who did their best and worked well with difficult ewes.

Maanantai aamulla Tapio soitteli mulle töihin ja kysyi lähdetäänkö illalla pyydystämään joltain lampurilta karanneita lampaita. Tapio oli kyllä neuvonut niille lampureille muutamia paikkoja joista voisi kysellä apua, jos vaikka onnistaisi ja saisi jonkun apuun jo ennen iltaa. Eli hyvää paimenkoiraa/koiria olivat vailla, kun heidän omansa on vasta 1 vuotta eikä osaa vielä paimentaa, puhumattakaan tästä tehtävästä, joka ei edes ole aloittelijoiden hommaa. Meinasin sitten, että katsotaan, katsotaan, mikä on illalla tilanne, kun pääsen töistä.

Viiden aikaan rouva lampuri sitten soitteli minulle ja pyysi apua. Ei kuulema ollut saanut ketään tulemaan. Olin vielä Helsingissä ja yritin ehdotella, että jos hän kuitenkin kyselis vielä jotain ihmisiä, jotka on lähempänä ja hän lupasi yrittää. Illalla sitten kahdeksan aikaan tulee Tapio pellolta ja meinas, että nyt lähdetään auttamaan, kun kukaan muu ei ollut apuun lähtenyt. Niinpä otimme Villen ja Piskin autoon sekä pari paimensauvaa ja lähdimme matkaan. Itse en ollut kauhean toiveikas onnistumisen suhteen sillä kateissa oli yhdeksän uuhta, jotka olivat hajaantuneet pieniin ryhmiin ympäri kylää. Lampaat eivät siis olleet missään aitauksessa vaan pitkin metsiä ja peltoja. Kyseessä suomenlampaita, äskettäin tilalle hankittuja, joten ne eivät olleet edes kotiutuneet vielä kunnolla sinne. Tietenkään niitä ei oltu paimennettu koirilla ja ihmistäkin pelkäsivät kohtuullisen paljon. Ei kauhean helppo yhtälö siis.

Paikalle päästyämme nopea tilannearvio. Päätimme aloittaa helposta osuudesta eli mennä kiskomaan ylös kaksi suohon juuttunutta uuhta. Ne olivat helppoja, kun eihän suossa kauheasti karkuun juosta. Narut vaan kaulaan ja sitten kiskoimme ne ylös. Tapio vei ne tien varrelle, josta ne lastattiin autoon. Sitten seuraavaan paikkaan. Yhden pellon laidassa oli neljä uuhta. Varovainen lähestyminen toimi ja sain uuhet melko rauhallisesti liikkeelle, mutta sitten ne päättivät ottaa ritolat. Ville eteen ja ihmeen hyvin uskoivat koiraa. Lopulta kuitenkin pääsivät liian lähelle yhtä pihaa ja kun Piski ei ollut oikeaan aikaan edessä, livahtivat pihaan. Sieltä Tapio sai napattua yhden kiinni, muut kolme pinkoivat sitten matkoihinsa. Eli tässä vaiheessa yhdeksästä kolme kiinni.

Sitten tuli soitto, että kaksi muuta karkulaista makaa jossain kauempana pellon laidalla. Autolla sinne ja siellä ne olivat. Nekään eivät halunneet joutua kiinni vaan pinkaisivat karkuun. Ville eteen. Eivät kauheasti koiraa kunnioittaneet vaan yrittivät mennä ohi ja lopulta yksi hyppäsi valtavalla loikalla Villen yli. Ville perään. Ville sai ne käännettyä ja urhoollisesti pysäytti ne kääntäen takaisin päin näin aikansa tietä edestakaisin juostuaan toinen lampaista päätti leikkiä kuollutta. Minä sitä pyydystämään ja Ville sen perään mikä pinkoi karkuun. Se mikä pinkoi Villeä pakoon meni yhteen pihaan, jossa suuri ja mahtava saksanpaimenkoira haukkui uhmakkaasti, mutta kun lammas ja Ville vain tulivat täysillä kohti, lähti sakemanni häntä koipien välissä täyttä vautia pakoon. Maahan lösähtänyt uuhi päätti vielä yrittää karkuun ennenkuin pääsin sen luo, mutta onneksi Piski oli silloin paikalla ja Piskin avulla saimme jallitettua uuhen syvään ojaan, josta se oli helppo ottaa kiinni. Tapio meni sen toisen lampaan perään ja sai sen kiinni. Niimpä meillä oli nyt yhteensä viisi lammasta otettu kiinni. Neljä jäljellä.

Taas tuli soitto, että kaksi oli nähty yhdellä kesämökkipihalla. Sinne siis. Lampaat olivat aika hyvässä kohdassa, puutarha-aitaa vasten. Oltaisiin saatu ne kiinni, mutta aita petti ja lampaat pääsivät pakoon. Tässä vaiheessa kello oli jo 23 ja alkoi vähitellen hämärtää. Niinpä ei auttanut muu kuin lopettaa jahti siltä päivältä. Ei kuitenkaan hassummin. Yhdeksästä karkulaisesta viisi kiinni. Siellä olis nyt hyville paimenkoirille hommia, jotta saisivat ne loputkin kiinni. Koiran pitää olla hyvin käsissä, sen pitää olla nopea ja sillä pitää olla kokemusta oikeista töistä vaikeiden lampaiden kanssa, sillä koiran täytyy tehdä omia ratkaisuja, kun välttämättä ohjaaja ja koira eivät aina näe toisiaan. Varsin haastava tehtävä siis. Olen tosi tyytyväinen Villeen ja Piskin. Ne hoitivat homman hienosti. Harmitti, että Matti on jo 11 v sillä Matti on nuorempana ollut aivan ilmiömäisen hyvä löytämään ja ottamaan kiinni karkulaisia. Saas nähdä kenestä tulee Matin manttelinperijä.

Näyttelyä ja paimennusta // Herding and dogshow

2010-07-06T23:36:00.007+03:00

We have taken part to a dogshow. Yes, I know it is nothing for me, but I needed showresult for Iita. It is a long story and I am too lazy to write it here. So, do not worry, I am not at all interested in dogshows. That was on saturday. On sunday we had herdingclinic and that is something I like to do. I love to train dogs. We had 8 participants and trained all day long. It was warm and almost all dogs did see sheeps for first time in their life. We could see some good young ones. Hope their owners has possibility to train more and it would be nice to see those dogs a little bit later when they are more skilful.

Ville (kuva: Tanja Vahtera)

Lauantai
Viikonloppu olikin taas varsin kiireinen. Lauantaina suuntasimme Tanjan kanssa Poriin ja koiranäyttelyyn. Kyllä, ihan totta, meikäläinen vei Villen ja Iitan Porin kansainväliseen näyttelyyn. Minähän en näyttelyistä perusta enkä ole koskaan näyttelytuloksia pitänyt missään arvossa ja olen yhä edelleen sitä mieltä, että näyttelyt eivät palvele työkoirajalostusta millään lailla. Kuitenkin saadakseni Iitan mahdolliset pennut aikanaan SBCAK:n pentulistalle, pitää Iitalla olla näyttelystä vähintään H (sininen nauha). Niinpä sitten katsoin Koirammelehdestä mahdollisimman eksoottisen tuomarin ja ilmoitin Iitan näyttelyyn. Tollaseen reissuun on tylsä lähteä vain yhden koiran kanssa, joten ilmoitin Villen ihan huvin vuoksi mukaan myös. Ville siis käyttöluokkaan paimennustulostensa perusteella ja Iita nuortenluokkaan ikänsä perusteella. Tuomari oli tummahiuksinen herra Romaniasta eli Zsolt Lokodi.

Sinistä nauhaa siis lähdettiin metsästämään. Epäilin vahvasti ettei Ville nyt sitä ainakaan saa, kun on niin iso ja jalatkin vähän miten sattuu. Mitään esittämistä en viitsinyt treenailla ja juuri ennen kehään menoa keksin, että ainoa keino saada Ville seisomaan edes jotenkin oli pitää sitä kädellä leuan alta. Seis tai Stand käskyllä se meni paimennusasentoon ja oli lähinnä sen näköinen, että mitä pahaa on tehny, kun tollalailla käskytetään. Näyttelyssä etupää matalalla ja leuka lähes maassa seisova paimenkoira ei ole se mitä halutaan. Tuomari sitten koiteli Villen läpi, siirteli jalkoja ja katseli hampaita. Suureksi hämmästyksekseni kehäsihteeri ojensi käteeni punaisen nauhan, joka on arvosanaltaan Erittäin Hyvä! Siis Ville, erittäin hyvä, hihii, vähänkö hieno homma. Kiitos ja kumarrus. Käyttöluokassa oli kaksi osanottajaa, joten kilpailuluokassa Ville oli sitten toinen.

Nuortenluokassa olikin sitten vähän enemmän osallistujia. Ihan ensimmäisenä kehään meni upeaakin upeampi lyhytkarvainen Jallis. Tuomari ei oikein osannut arvostaa lyhytkarvaista bordercollieta ja lätkäisi tylysti Jallikselle keltaisen nauhan eli Tyydyttävän (sinistä oltiin hakemassa, joten ei riittänyt sitten tällä kertaa). Alko pikkasen hirvittämään, että mitenhän Iitalle käy, kun ei silläkään tuota karvaa liiemmälti ole. Varsinkin, kun kampasin kaikki irtokarvat siitä pois edellisviikolla. Mutta ei se pelaa, joka pelkää, joten ei muuta kuin kehään vaan. Kotoa otetun kävyn voimalla sain Iitan jopa hetkittäin seisomaan liikkumatta paikallaan ja hämmästys oli suuren suuri, kun kehätoimitsija ojensi käteeni punaisen nauhan. Siis mitä, Iitakin sai Erittäin Hyvä arvosanan. Aikas makeeta.

Eli summa summarum. Mulla on Erittäin Hyviä koiria, vaikka eipä tuo mikään yllätys sinänsä ollut. Tottakai mun koirat on erittäin hienoja. Ne on sitä sanoi joku ulkomuototuomari mitä tahansa. Ja tämä näyttelykäynti jäi nyt sitten molempien ensimmäiseksi ja viimeiseksi, sillä tulostavoite saavutettiin enemmän kuin hyvin.

Iita (kuva: Tanja Vahtera)

Sunnuntai

Sunnuntaina sitten oli taas tuttua ja turvallista hommaa eli paimentamista. SBCAK oli tilannut minulta paimennuspäivän yhdistyksen jäsenille ja mukaan päivään mahtui kahdeksan osallistujaa. Varsinaisesti päivä oli tarkoitettu ihan aloittelijoille, mutta mukana oli pari vähän enemmänkin jo treenannutta koiraa. Haastetta päivään toi melkoinen helle. Mietin miten pitää lampaat tyytyväisinä ja miten säästää niitä kuumuudesta johtuen. Varsin käteväksi ja tehokkaaksi viilennyskeinoksi osoittautui kylmä vesi suoraan letkusta. Aina parin koiran jälkeen lampaat suihkutettiin kylmällä vedellä läpikotaisin märäksi ja ne saivan huilitauon. Alkuun lampaat olivat ihmeissään moisesta kylvystä, mutta huomasivat nopeasti, että sehän on oikeasti tosi ihanaa. Niinpä tädit jaksoivat varsin hyvin päivän läpi, kun saivat varmaan koko porukasta (ihmiset, koirat) parhaimmat oltavat viilentävine kylpyineen.

Osallistujia oli tosiaan kahdeksan, joista yksi oli kelpie. Suurin osa ei ollut nähnyt lampaita kuin ohimennen tai joskus pentuna ja oli hieno nähdä päivän aikana miten koirista alkoi kuoriutua paimennusvaistoja esille. Ensimmäisellä treenikerralla lähinnä tutustuttiin paimennettaviin eläimiin ja toisella kerralla sitten jo alettiin päästä itse asiaan. Meillä kaikki koirat aina aloittavat piha-aitauksessa, jotta turhalta jahtaamiselta ja riehumiselta voidaan välttyä. Koirat ovat liinassa ja koko ajan pidetään huolta etteivät ne saa purra tai ajaa takaa lampaita. Näin homma on kaikille osapuolille mukavampaa. Harjoituksissa käytetään hyvin koiriin tottuneita lampaita, jotka eivät ota mitään stressiä aloittelevien koirien joskus vähän innokkaasta tavasta lähestyä niitä.

Isolla pellolla sitten treenattiin vähän osaavampien koirien kanssa ja olikin mukava, että mukana oli myös vähän pidemmälle edenneitä koiria niin osallistujat näkivät vähän sitä mitä tapahtuu sen jälkeen, kun homma toimii piha-aitauksessa. Kiitos ihan kauheasti kaikille osallistujille mukavasta päivästä. Teidän kanssa oli kiva harjoitella ja oli hienoa nähdä kuinka koirat syttyivät asialle. ... taisi siinä jokunen ohjaajakin syttyä paimennukseen. :)

Hyvät lampaat // väl invallade får

2010-06-29T13:13:00.002+03:00

Jag bara fungerar lite hur viktigt det är att ha väl invallade får när man tänker träning och tävling.

Tuon tuosta minulta kysytään millaisia ovat hyvin paimennetut lampaat ja minkälaisia lampaita kannattaa hankkia, jos toiveena on ottaa kesäksi lampaita oman koiransa paimennusharjoituksia varten. Vastaus tähän on toisaalta helppo ja toisaalta vaikea, sillä riippuu jonkin verran koirastakin minkälaisia lampaita kannattaa hommata. Lisäksi koiran kehittyessä, voi käydä niin, että ne lampaat, jotka olivat sille sopivia ihan harjoitusten alkuvaiheessa ovatkin auttamattoman helppoja, kun koiran taidot ovat kehittyneet ja sen pitäisi oppia lisää, jotta se selviytyisi uusista haasteista. Lampaatkin muuttuvan kesän kuluessa, riippuen siitä miten koira niitä paimentaa (tähän taas vaikuttaa koiran perityt ominaisuudet, kuten vahvuus/heikkous, intensiivisyys jne. sekä tietty ohjaajan taidot käsitellä koiraansa ja lampaitaan).

Itse havahduin ymmärtämään mitä eroa on lampailla ja lampailla, kun ensimmäistä kertaa lähdin lahden taakse Ruotsiin kurssille. Tämä tapahtui silloin reilu kymmenen vuotta sitten, kun reissattiin Ankin kanssa Mossen luokse eka kertaa treenaamaan. Kiitos tästä kuuluu Gunnelille. Tuolloin Suomessa koulutuksen taso oli, miten sen sanois, hieman eri tasolla kuin mitä se nykyään on. Koirat usein vaan laskettiin irti jahtaamaan lampaita ja lampaat olivat aikas vauhkoja, kun eivät luottaneet koiriin ja miksi olisivat luottaneet, kun niitä koira toisensa perään jahtasi milloin minnekin. Kun sitten näin Ruotsissa miten homma pelaa, kun kaikki toimii, päätin, että minäkin haluan oppia tuon "ruotsalaisen" tavan ennemmin kuin silloisen suomalaisen tavan.

Eli kun nuoren koiran kanssa aloittaa harjoitukset on tosi tärkeää, että käytössä on lampaat, joita on paimennettu hyvin. Ne luottavat koiraan (eivät pelkää kuollakseen, että koira käy niihin kiinni), kunnioittavat koiraa (eivät puske tai riitele koiran kanssa turhaan) ja kunnioittavat ohjaajaa (eivät kävele samoissa saappaissa ohjaajan kanssa). Lampaat myös pysähtyvät, jos koira tulee niiden eteen, eivätkä vaan suinpäin juokse yli välittämättä koirasta. Niillä voi olla vetoa, mutta se ei saa olla niin voimakasta, että koko paimennussessio perustuu vain siihen, että yritetään pitää hullun lailla pakoon pyrkivät lampaat pellolla. Kun lampaat viedään esim. hakuharjoitusta varten johonkin paikkaan, ne rauhoittuvat helposti aloilleen, yrittämättä koko ajan karata. Koiran tehdessä hakukaarta, lampaat seuraavat katseellaan koiran menoa eivätkä yritä sillä siunaamalla lähteä karkuun, kun näkevät koiran hakukaarella. Hakukaarella juoksevaa koiraa suinpäin karkuun lähtevät lampaat ovat saattaneet saada sellaisen kokemuksen, että kun koira tulee sitten lopulta kohti, se tulee vauhdilla ja yrittää näykkäistä jotain lampaista. Jos sen sijaan lampaita on paimennettu hyvillä koirilla ja on huolehdittu, että näitä syöksyjä ei ole päässyt syntymään, ne odottavat luottavaisina aloillaan, kun koira tulee laittamaan ne liikkeelle tiettyyn suuntaan.

Lammasroduissa on jonkin verran eroja ja on hyvä tietää näistä eroista. Suomenlampaat esim. klimppiintyvät helposti. Ovat tiiviisti kylki kyljessä ja mitä enemmän niitä ahdistaa sitä tiukemmin nojaavat toisiinsa (tekee usein jakamisen hankalaksi). Texelit, joita meillä on, taas leviävät helposti ja jos niitä ahdistaa liikaa koiran kanssa lähtevät kuin panssarivaunut täysillä ja päättäväisinä valitsemaansa suuntaan, jolloin niitä voi olla vaikea saada pysähtymään ja palaamaan muiden luo. Kaikissa näissä tilanteissa syy on yleensä se, että koira on tavalla tai toisella liikaa painostanut lampaita ja lampaat saavat tarpeekseen koirasta ja päätyvät omiin ratkaisuihinsa. Juuri siksi koira, joka työskentelee sopivalla etäisyydellä, stressaamatta lampaita, pärjää niiden kanssa parhaiten. Tämä samainen koira sitten on se koira, joka työskentelyllään saa lampaista luottavaisia ja koiraa kunnioittavia. Kun tällaisen koiran kanssa paimennetaan lampaita tarpeeksi paljon, alkavat lampaat kestää paremmin myös niitä vähän osaamattomampiakin koiria, jotka eivät aina toimi ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Aloittelevien koirien kanssa pitää koko ajan huolehtia, ettei lampaita tarpeettomasti jahdata, näykitä tai muutoin kohdella huonosti. Toki, koira saa puolustautua, jos lammas sattuisi hyökkäämään päälle, mutta silloinkin hyvän ja varman koiran kyseessä ollessa yleensä riittää vain se ettei koira väistä. Tällaisen koiran kohdalla lammas yleensä keskeyttää hyökkäyksensä, miettii hetken ja lähtee muiden lampaiden luokse. Jos sen sijaan vastassa on heikompi koira, lammas vaistoaa välittömästi koiran epävarmuuden ja voi puskea kunnolla, jolloin koira joko väistää lisää tai puree tarpeettomasti kyljestä tai takapäästä. Usein näkee myös tilanteita, että koira ja lammas vain tuijottavat toisiaan eikä lammas käänny vaikka sen kaverit lähtevät pois. Se ettei lammas käänny voi taas johtua siitä, että lammas ei luota koiraan. Se vaistoaa, että jos koiralle kääntää takapäänsä, tarraa koira kylkeen tai peppuun kiinni. Täysin eri asia on sitten karitsaansa puolustavat emot (mutta näitähän paimennetaan vain hyvillä koirilla, jotka osaavat käsitellä emoja karitsoineen). Kaikessa treenaamisessa on tärkeää, että yritetään välttää näihin konflikteihin joutuminen ja jos sellaiseen joudutaan, tulee ohjaajan rientää apuun ja pelastaa tilanne niin ettei synny mitään hässäkkää. Ohjaajaan paikalle tulo saa usein koiran itsetunnon nousemaan, joka näkyy koiran olemuksessa. Tämän huomaa lammaskin ja saattaa luovuttaa jo pelkästään tästä syystä. Ohjaajan paikalle tulo voi myös aiheuttaa sen, että koira uskaltaa syöksyä näykkäisemään lammasta ja sen takia onkin tärkeää, että nuori koira on liinassa jolloin tällaiset typeryydet voidaan estää helposti.

Nuorelle koiralle alkuharjoituksissa on hyviä lampaita sellaiset, jotka ovat sopivan liikkuvia, eivät liimaudu ihmiseen, ovat niin koiriin tottuneita, etteivät stressaa aloittelevan koiran ehkä välillä vähän turhan innokkaasta paimentamisesta. Niitä on paimennettu hyvillä koirilla niin, että ne eivät ala riitelemään koirien kanssa vaan uskaltavat liikkua nuoren koiran edessä ja uskaltavat pysähtyä ohjaajan ja koiran väliin, kun koira pysäytetään. Kun taidot kasvaa, voi alkaa treenata vähän haasteellisimpien lampaiden kanssa, joita voivat olla erittäin liikkuvat, mutta silti koiraan hyvin luottavat lampaat, tai vaihtoehtoisesti hieman tahmeat lampaat jne. Ihanne tilanne on sellainen, että voi valita sopivia lampaita koiran kehitystason mukaisesti.

Ennen pitkää ollaan tilanteessa, että alkaa houkuttaa kokeilla koiran taitoja kilpailuissa. Silloin jokainen kisaaja toivoo, että saa ajettavaksi hyvin paimennettuja, oikein koiran käytökseen vastaavia lampaita, jotka ovat sopivan liikkuvia, haastavia, ja luottavaisia koiriin ja ihmisiin. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, miten kisalampaita käsitellään silloin, kun niitä valitaan kisoihin, lastaillaan trailereihin ja kuljetetaan sitten varikolta tolpalle. Ihanne tilanne on se, että lampaat viedään tolpalle niin vähän apukoiria käyttäen kuin ikinä mahdollista ja niin rauhallisesti kuin vain mitenkään pystytään. Siksi ns. tolppakoiriksi tuleekin valita koiria, jotka toimivat rauhallisesti ja varmasti, äärimmäisen vähän lampaita stressaten. Tolppakoirien pitääkin olla saatavissa olevista koirista ne kaikkein parhaimmat, sillä huono toiminta tolpalla voi pilata kilpailijan suorituksen jo ennenkuin se on alkanutkaan. Vaikka yleisin syy epäonnistumiseen kyllä on ihan vaan se ettei ohjaajan ja koiran toiminta suju niinkuin pitää (koira ei tottele käskyjä ja ohjaaja käskyttelee ihan väärin), mutta se on sitten toinen juttu se. :)

Nyt sitten vielä on ihan pakko sanoa, että tämä edellä oleva ei ole tarkoitettu kenellekkään erityisesti vaan on "ääneen ajattelemista" siitä mitä kaikkea lampaiden käsittelyyn ja paimentamiseen liittyvää on tullut vuosien varrella mietittyä.

Pentu menehtyi - Tyvär, blev det ingen valp

2010-06-23T15:59:00.000+03:00

Tyvär dog Ritas valp vid kejsarsnitt. Hon var brun vit tik. Vad tråkigt livet kan vara. //

Valitettavasti Ritan pentu menehtyi. Pelkäsin ongelmia, kun tulossa oli vain yksi pentu ja sekin perätilatarjonnassa. Yhden pennun kanssa tulee helposti se ongelma ettei se riitä käynnistämään synnytystä ja niin siinä nyt Ritan tapauksessa kävi. Rita oli siis keinosiemennetty pakastespermalla. Vielä maanantaina, tiineyden 63. päivä kävin eläinlääkärissä, jotta katsottiin ultralla, että pennulla on kaikki hyvin. Kaikki näytti olevan ok ja niinpä päätin, että odottelemme vielä pari päivää, jos kuitenkin synnytys alkaisi. Varasin sitten tälle päivälle eli keskiviikolle ajan keisarinleikkaukseen, jos siihen mennessä ei olisi mitään tapahtunut. Eilen ja tänään pistin pikkusen huolestuneena merkille, että LisKo ei enää potkinut niin terhakkaasti mahassa kuin aiemmin, liikkeet kuitenkin vielä tuntuivat.

Pelkäsin koko aamupäivän, sillä Ritan edellinen keisarinleikkaus oli aika masentava. Silloinhan kuoli seitsemästä hienosta pennusta viisi ilman mitään järjellistä selitystä. Nyt valmisteltiin kaikki huolella ja kiitos Ritan rauhallisuuden pystyttiin se pitämään hereillä vatsan karvojen ajelun, pesun ym. aikana. Rita laitettiin uneen juuri ennen ensimmäistä viiltoa ja pentu saatiin salamavauhtia ulos kohdusta. Vaan ei auttanut ei, pentu ei vaan yksinkertaisesti alkanut virota ja hiipui hiljalleen pois. Olisi ollut niin nätti ruskeavalkoinen tyttö, oikea LisKo.

Eipä siinä sitten muuta voinut tehdä kuin sulkea Ritan vatsa ja lähteä murheellisin mielin kotia kohti. Tämän yrityksen jälkeen ei Ritaa enää tulla astuttamaan vaan se saa jatkaa täällä meidän tilalla työkoirana loppuelämänsä.

Voihan itku kuinka joskus vaan elämä on niin rankkaa. Hyvästi pikku LisKo.

Kotka meinas napata Villen

2010-06-21T23:32:00.000+03:00

Vähänkö sain sydämen tykytyksiä tänään. Villen kanssa siirrettiin paimennuslampaita toiselle pellolle. Lähetin Villen tosi pitkälle hakukaarelle ja Villen painellessa kaarta huomasin, että sitä seurasi valtava, siis todella valtava, lintu. Tajusin, että hemmetti tuohan on ihka elävä kotka. Linnun siipiväli oli hurjan leveä ja se liisi vaivattomasti Villen tahdissa Villen juostessa lampaiden taakse. Vihelsin Villen lampaiden takana maahan, jolloin kotka alkoi liitää sellaisella spiraalilla korkeuksista alapäin kohti maassa makaavaa Villeä. Se ihan selvästi puntaroi voisiko Villestä olla sen ruokalistalle. Siinä vaiheessa minäkin jo tajusin, että nyt on tosi kyseessä ja lähdin kauhiaa vauhtia juoksemaan Villeä kohti. Tämä auttoi, kotka kohosi takaisiin korkeuksiin ja häipyi paikalta. HUI, oli tosi jännittävää. Vielä, kun olis ihmetykseltään tajunnu edes ottaa kännykän kameralla kuvan linnusta, mutta eihän tollasessa tilanteessa ole aivot täysillä mukana.

Paimennuskilpailut - Vallningstävling

2010-06-20T21:54:00.000+03:00

Den här veckosluten tävlade ja vallning med Iita, Ville och Piski. Den bästa var Piski som blev tvåa i klass två (samma som IK1). Ville kunde köra hela banan till slut, men vi måste träna drivning. Iita tävlade första gången. Vi har inte ens tränat fållan, men allt annat var bra, så bra som det kan gå när man har tränat bara ett par månader. Jag är glad till mina fina hundar.

Naama punottaa, kun paloi aika kivasti viikonlopun paimennuskisoissa. Perjantaina starttasin Iitan kanssa ihka ekaa kertaa I-luokassa. SPKY kisoissa pääsee kätevästi auttamaan hakukaarella eli voi jättää koiran tolpalle ja mennä itse lähemmäs lampaita ennen lähetystä. Niin myös tein, sillä lampaat olivat aika liikkuvaista sorttia. Iita teki hienon hakukaaren, josta saimmekin 19/20 pistettä. Nostokin oli varsin hyvä eli 8/10. Kuljetuksesta ohjaajalle ei paljon ollut jaossa, kun 10 pistettä lähtee heti kättelyssä pois siitä, että menee sinne lähemmäs lampaita. Saatiin kuitenkin siitä peräti 8/20. Poispäinajoa en edes yrittänyt sillä siihen lampaat olivat aivan liian vauhdikkaita (näin menetimme kättelyssä 12 pistettä kuljetuksesta). 18 jäljelle jäänneestä pisteestä onnistuttiin saamaan 9. Jäljellä häkki, jota oltiin tasan kerran kokeiltu edellisenä iltana, lampailla, jotka menevät häkkiin ilman koiraakin. Nyt oli hiukka erilaiset tädit, joten tiesin ettei häkitys voi onnistua. Silti sekin meni yllättävän hyvin vaikka emme lampaita häkkiin saaneetkaan niin yritystä kyllä oli. Lopulta lampaat lähtivät painamaan varikolle sen verta vauhdilla, että komensin Iitan maahan ja annoin lampaiden mennä. Eli keskeytin radan. Iita kyllä ylitti odotukset todella hienosti. Päästiin haasteellisilla lampailla häkitykseen asti. Hyvä Iita.

Lauantaina sitten Ville III-luokan radalle. Rata oli iso, sillä olihan tämä kisa samalla karsintakisa maajoukkueeseen tai jotain sellaista. Hakukaari oli aika laaja ja Villen kaartaessa lampaiden taakse se meni niin lähellä sellaista tummaa metsänreunaa etten oikeasti edes nähnyt missä se menee. Summa mutikassa vihelsin maahan ja vain toivoin, että Ville kuunteli vihellyksen. Lauantaina oli aivan järkyttävä tuuli ja tosi moni koira sai tehdä noston ihan itsenäisesti, sillä ohjaajien vihellykset eivät yksinkertaisesti kuuluneet koiralle asti. Rupesin sitten ihan arviolta viheltelemään Villelle "walk on" käskyä ja niin siinä vaan kävi, että jonkun ajan kuluttua näin lampaiden lähtevän liikkeelle eli Ville poika se siellä hoiti hommat hienosti kotiin. Kuljetus ohjaajallekin oli päivän parhaita. Olin siitä äärettömän iloinen, sillä tosi usein koirat kolmosen kisoissa tuo lampaat hakuporteille ihan miten ite lystäävät, kuuntelematta ohjaajiaan lainkaan. Villepä toi lampaita hienosti, otti mun käskyjä uskomattoman hyvin ja saatiin lampaat jopa hakuporteista läpi. Villen paras haku kolmosluokassa: hakukaari 18/20, nosto 7/10, kuljetus ohjaajalle 15/20. Sitten vuorossa triangeli eli poispäinajoa. Se lähti hyvin liikkeelle, mutta sitten, tietyn matkan päässä Villelle tuli uskon puute eikä enää ottanut mun käskyjä oikein. Lopulta homma meni niin pipariksi, että totesin parhaimmaksi keskeyttää siihen.

Sunnuntaina taas kisoihin. Ensin Ville kolmosen radalla. Päästiin eka kertaa Villen paimennusuran aikana kolmosluokan rata loppuu. Tämä on kyllä siiderin paikka! Hakukaari oli taas laaja enkä nähnyt missä koira meni siellä tosi kaukana metsän reunassa. Arviolta taas viheltelin pysähdyskäskyt ja "walk on" käskyjä ja sieltähän se Ville ne lampaat vaan taas lähti tuomaan. Nyt sitten kuljetus ohjaajalle meni ihan päin sitä itseään eli valtava banaani. Pisteet hausta: hakukaari 17/20, Nosto 5/10, Kuljetus ohjaajalle 1! ja ihan syystä. Sitten alkoi meidän painajainen eli triangeli. Jotenkin räpiköitiin se läpi, tosin ainoa paikka missä oltiin linjalla oli ihan alussa ja ihan lopussa, kaikki muu oli kamalaa katsottavaa. Tästä esityksestä sitten peräti 1 piste. Loppu olikin sitten hieno. Jako onnistui heti, siitä 10/10, Häkityksessä lampaat halusivat ihan itse mennä häkkiin, ei tarvittu edes koiraa, siitä 10/10 ja single täysin virheettä 10/10. Tuo loppu pelasti koko homman ja sijoituttiin peräti 11. pistein 54.

Piski starttasi sunnuntaina II-luokassa. Piskiltä odotin suht mukavaa rataa, on se sen verran mukavasti toiminut treeneissä ja muutenkin heppu on alkanut toimia niin töissä kuin treeneissä hyvin. Hakukaari oli hieno ja siitä 20/20. Nosto onnitui ihan nappiin, joten 10/10. Kuljetuksessa ohjaajalle oli muutama pikku virhe, mutta kokonaisuutena sekin hieno 16/20. Triangelissa pieniä korjauksia siellä täällä, mutta pääosin hyvää kuljetusta 15/30. Jaossa yksi mönkään mennyt yritys, mutta onneksi onnistui toisella yrityksellä, siitä 6/10. Jos oli häkitys luvattoman helppoa Villen radalla niin kosto tuli kyllä nyt välittömästi. Piski on vaan vielä liian raju häkittäjä. Hermostuttaa lampaat liian sähäkällä liikkeellään ja niimpä sitten häkitys oli aikamoista säätöä. No, periksi ei anneta on mun motto ja hirveän taistelun jälkeen lampaat häkkiin, josta saimme sitten pisteitä 1/10. Yhteispisteet 68 ja toinen sija. Voittajalla oli 71 pistettä, joten nyt pitää saada toi häkitys kuntoon, sillä niin lähellä oli voitto tällä kertaa.

Kisojen pistetaso ei kauhean korkeaksi noussut, joka kertonee siitä, että ihan helppoa ei ollut kellään. Ei edes kokeneilla konkareilla. Niinhän homma kuitenkin menee, että kyllä ne parhaat koirat aina löytyy oli homma helppoa tai vaikeaa ja niin kävi myös tälläkin kerralla. Itse sain arvokasta kokemusta kisaradoista ja katsauksen koirien nykyisestä suoritustasosta. Nyt sitten vaan treenaamaan niitä asioita, joissa oli ongelmia. Eli Ville saa opetella triangelia ja palautan sille taas mieleen mikä olikaan kuljetus ohjaajalle ja mitä tarkoittaa se, että totellaan mun käskyjä. Piski saa oppia malttia, jota tarvitaan häkityksessä. Iita puolestaan jatkaa opintojaan normaalin kaavan mukaan.

Iita kävi lonkkakuvissa ja Rita tiineysröntgenissä

2010-06-14T20:54:00.001+03:00

Today was exciting day. Rita had her pregnancy x-ray and Iita was at her official hip and elbow x-ray. Rita is waiting only one pup (father to pup is Bobby Dalziels Joe). Rita was AI with frozen semen. Iitas results was excellent. Hips best quality, same with elbows and shoulders. I am so happy.

Tänään olikin jännä päivä. Käytiin Ritan kanssa tiineysröntgenissä varmistamassa mahassa olevien pentujen määrä. Kuten pelkäsinkin, sieltä löytyi vain yksi pentu. Oli kuulema tosi piiitkä ja tulossa takajalat edellä. Koska pentuja tulee vain yksi ei valitettavasti ole pentuja mitä myydä. Olen pahoillani kaikkien teidän pentua odottaneiden vuoksi. Jos ette ole vielä löytäneet sopivaa pentua niin minulla on tiedossa muutama mielenkiintoinen yhdistelmä Ruotsissa.

Iita oli mukana, koska Iitasta otettiin samalla käynnillä viralliset lonkka- ja kyynärpääkuvat sekä lisäksi olkapääkuvat. Kaikki näytti priimalta ja lähtivät Kennelliittoon lausunnolle. Jännätään nyt sitten mitä mieltä Kennelliitossa ollaan. Olipa hauska huomata miten koko lonkka- yms. kuvaukset nykyään hoidetaan. Kuvat otettiin digitaalisiksi, jolloin ne sai mukaansa kotiin (CD-levyllä), rekisteritodistusta ei tarvinnu lähettää Kennelliitoon ja kaiken kukkuraksi Iita pystyttiin rauhoittamaan sellaisella rauhoitteella, jonka varoaika on vain 7 vrk eli voidaan hyvillä mielin mennä 3.7. Poriin näyttelyyn.

Tässä Iitan lonkat

Sateesta huolimatta meillä treenataan

2010-06-14T00:27:00.000+03:00

Taas vaihteeksi on alkanut sadekausi. Siinä on puolensa ja puolensa. Treenaminen on lampaille ja koirille mukavaa, kun on viileätä, mutta meikäläinen kyllä itse tykkäis mieluummin hikoilla kuin palella. No, koska hiki ei tule auringossa käristyessä niin otetaan sitten hiki treenaamalla entistä tehokkaammin ja kyllä siinä hiki tuleekin, kun oikein tosiaan alkaa hommia tehdä.

Perjantaina madotettiin kaikki karitsat ja se homma hoitui tällä kertaa ihan naisvoimin. Eli tehtiin se Tanjan kanssa kahdestaan, jotta Tapio pääsi muihin hommiin. Tottakai piti vielä sataakin. Sadevaatteet sitten vaan niskaan, matolääkereppu selkään ja matoruiskulla truuttaamaan "herkkulientä" karitsoiden kitaan. Yrittivät väittää ettei maku ole kovin hyvä, mutta valituksia ei otettu vastaan. Piski ja Ville joutuivat hoitamaan päivän työt ja voi, että olen tyytyväinen Piskin kehitykseen. Välillä emot yrittivät oikein tosissaan pistää hanttiin Piskille, mutta se poika ei väisty vaikka kuinka uuhi otsalohkollaan pelotteli. Yksikin uuhi tuli hyppien, otta eellä kohti Piskiä, mutta kun Piski ei väistänyt tuumaakaan, loppui hyökkäys sentin päähän Piskin naamasta. Siitä sitten uuhi kääntämään päänsä muina miehinä pois, ikäänkuin sanoen, että "se nyt oli vaan leikkiä".

Tänään keksin treenata Villen ja Piskin kanssa yhtä aikaa. Oli hauska käskytellä koiria vuoron perään ja ihmeen hyvin homma toimi. Sitten päätin kokeilla laumanjakoa kahden koiran kanssa. Otettiin Piskin kanssa toinen puoli ja Ville sai olla toisella puolella. Hienosti saatiin lauma jaettua ja sitten lähti Piski viemään omaa puolikastaan toiseen suuntaan samalla, kun Ville vei omaa puolikastaan toiseen suuntaan. Välillä pojat sai vaihtaa laumoja keskenään ja homma jatkui taas. Vähänkö oli siistin näköistä ja vielä tosi hauskaa. Tällasia kivoja virityksiä täytyy treenailla toistekin.