This is a glowing text

tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Töitä, töitä, töitä

Nyt ei sitten olekaan ehtinyt pariin päivään treenata tulevia kisoja varten, kun on pitänyt tehdä töitä koirien kanssa. Eilen käytiin auttamassa naapuria lampaiden siirrossa. Teppo ja Ville pääsi sinne hommiin. Ihan hienosti sujui vaikka emot karitsoineen ei aina ole niitä helpoimpia siirrettäviä. Kymmenen aikaan illalla käväsin pikasesti ottamassa treenit Ritalle ja likka meni toooosi hienosti.

Tänään taas piti siirtää omat emot karitsoineen toiselle laitumelle. Laumassa oli muutama sata elukkaa. Otin hommiin Matin ja Tepon. Matti sai ensin kerätä isolta laitumelta kaikki elukat kasaan. Sen jälkeen lähdettiin viemään porukkaa kohti uutta laidunta. Tässä vaiheessa Teppo tuli mukaan auttamaan. Emot liikkuivat aika nihkeästi, kun olivat koko ajan huolissaan karitsoistaan ja saipa Matti oikein kunnolla kertoa muutamalle jästipäälle, että turha yrittää tulla kimppuun. Sitten karitsat sinkoili milloin minnekin. Ne kun eivät oikein vielä osaa kunnioitaa koiria. Mutta niin vaan saatiin vietyä uuhet karitsoineen metsän läpi, pellon läpi, ojien yli, tietä pitkin ja lopulta uudelle laitumelle. Koirat oli aivan poikki sillä ne joutuivat tekemään oikein tosissaan hommia, mutta sitä vartenhan ne meillä on. Ilman koiria ei tästä hommasta olis selvinny näin nopeasti. Kyllä nuo kunnon paimenkoirat ovat valtavan tehokkaita ja hyödyllisiä. Ihmettelen miten kukaan voi tulla toimeen ilman niitä.