This is a glowing text

perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

Ritan pennut kasvaa

Pennut voivat oikein hyvin. Ritalla oli runsaiden jälkeisten syönnin takia aikamoinen ripuli, mutta onneksi sekin on nyt rauhoittunut. Samalla elämä pentulaatikossakin rauhoittui, kun Ritan ei tarvitse koko ajan juosta pihan perällä likistämässä ripulikakkoja.

Kolme isoa poikaa kasvaa ihan hillitöntä vauhtia. Isoin poika kasvoi vuorokaudessa 67g, joka on tosi paljon. Ei tartteis ihan tota tahtia painoa lisätä. Ainakin emolta tulee maitoa ja se on hyvä se.

Napsasin muutaman kuvan niistä pentusista, jotka suostuivat pysymään paikallaan. Piti odottaa, että saivat ensin mahan täyteen ruokaa ja sitten äkkiä kuvia napsimaan.

Ensimmäinen kuva on tyttöpennusta Pinde (ilman salamaa):



Sitten tällä hetkellä isoin poika (kuva ilman salamaa):



Sitten toiseksi suurin pentu, joka myös superahne (kuva salaman kanssa):



Sitten napsin pari kuvaa (salaman kanssa) pikkupojasta, joka näyttää muuttuvan pikku hiljaa ruskeammaksi ja ruskeammaksi. Salama tuo ruskeaa väriä vähän enemmän esille, kuin mitä väri luonnossa on. Yritän jossain vaiheessa saada otettua kuvan ilman salamaa, jolloin näkyy paremmin todellinen väri:





Tässä viimeisessä kuvassa väri on lähimpänä sitä mitä se luonnossa on juuri nyt.

Aika jännä, että tulee tällaisia värejä. Tosin Ritan isähän on ruskea ja Ritallakin on jaloissa ja suupielissä mustia ja ruskeita karvoja sekaisin. Ilmeisesti sitten Jock kantaa myös ruskeaa väriä, kun kerran nämä värit esille tulevat.

Mielenkiintoista, mutta oikeasti kaikkein tärkeintä olis tietty se, että pennuista kasvaisi oikein hyvin koiria niihin tehtäviin, joihin niitä on tarkoitus kouluttaa. Ainakin nyt pennut näyttävät oikein energisiltä ja pontevilta. Mustapää uros suorastaan kiukuttelee, kun ei pääse tarpeeksi nopeasti tissille ja motkottaa siitäkin, kun tissistä ei mukamas tule tarpeeksi nopeasti maitoa. Aikamoinen päällepäsmäri ja "kaikki minulle heti tässä ja nyt" -tyyppi. :)

4 Comments:

At 01 kesäkuuta, 2007 12:25, Anonymous Anonyymi said...

Onnittelut pentusista, ovat söpöjä!

t. Kati

 
At 01 kesäkuuta, 2007 12:28, Blogger Pia M. said...

Ihania pömppömasuja :-)
Täältä lähetetään paljon rapsutuksia pennuille ja Ritalle !

Terv. Pia ja Merlin

 
At 01 kesäkuuta, 2007 23:47, Anonymous Anonyymi said...

Ihanin pentuja! Jännä nähdä minkälaisia niistä ruskeista tulee.
T: Katja ja lauma Jalasjärveltä

 
At 03 kesäkuuta, 2007 12:12, Anonymous Anonyymi said...

Aivan ihania ne kyllä ovat <3 ja toi suklaa tyttö on kyllä edelleen kaikista söpöin <3 :)
Toivottavasti kaikki sujuu jatkossakin hyvin.

-Anne-

 

Lähetä kommentti

<< Home