This is a glowing text

maanantaina, heinäkuuta 23, 2007

Paimennuskurssi Kiikalassa

Huomenna alkaa sitten kolme päivää kestävä paimennusmaraton Kiikalassa. Gunnel (Ruotsista) tulee meille pitämään yhden yksipäiväsen kurssin ja yhden kaksipäiväisen kurssin. Gunnel saapui jo aamulla ja ottaa tämän päivän ensin ihan loman kannalta. Ja saapi mainiosti ottaakin, sillä eilen hän kisasi parin koiran kanssa Ruotsissa kisoissa ja voitti CMM's Suckilla ison IK-1 kisan. CMM's Lisan kanssa myös hieno tulos. Samassa kisassa oli pari miedän Villen ja Kotikosken Mirkin velipoikia ja lisäksi siellä oli pari Ritan sisarusta. Hienosti meni heilläkin. Tästä pääset katsomaan tulokset.

Sade meitä uhkaa valitettavasti, mutta koska emme ole sokerista ei anneta sen haitata. Tänään täytyy vielä hakea vähän lisää lampaita kotiin, jotta lampaita voidaan vaihtaa usein ja ne saavat levätä aina välillä.