This is a glowing text

tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Suomen ja Ruotsin Mestaruuskisat

Ensi viikonloppuna riittää jännäämistä. Sen lisäksi, että lauantaina on Ettan ja Ritan pentujen pentupäivä on ohjelmassa myös paimennuksen mestaruuskilpailut sekä Suomessa että Ruotsissa. Suomessa kisaan on ilmoittautunut 11 koiraa eli kaikki kolmosluokan kisaajat, jotka ovat halunneet osallistua, ovat myös saaneet osallistua. Toisin on Ruotsissa. Siellä SM-karsintakisaan pääsee tiukan karsinnan jälkeen 70 koirakkoa. Eli pelkästään siihen, että pääsee karsintakisaan pitää kisata onnistuneesti. Karsinnasta pääsee sitten 15 parasta varsinaiseen finaaliin. Kilpailu on ankaraa siis jo ennenkuin edes pääsee mukaan karsintaan. Huikea saavutus on Liselott Hanssonin viisi karsintapaikkaa. Meilläkin tutuksi tullut Gunnel on mukana Suckin ja Kvikkin kanssa. Muita tuttuja ovat Anne Razzin kanssa ja tietty Mosse neljän koiransa kanssa, joista yksi on Ritan pentujen isä Jock. Uusi Euroopan Mestari Lotus ohjaajansa Karin Söderbergin kanssa on myös mukana sekä useita muita nimekkäitä ja menestyneitä nimiä löytyy listalta. Olispas ollu hauska päästä paikanpäälle seuraamaan kisoja. Täytyykin ottaa joskus tulevaisuudessa suunnitelmiin.