This is a glowing text

maanantaina, helmikuuta 25, 2008

Mossen luona kurssilla

Viikonloppu hurahti vauhdilla, sillä olin paimennuskurssilla Mossen luona Ruotsissa. Mukaan reissuun otin Villen ja Ritan. Piski olis ollu mielenkiintoista ottaa mukaan, mutta sillä ei ole vielä rabiesrokotus ohjelma valmis, joten pitää odottaa vielä vähän aikaa. Elisa tuli mukaan Pimun ja Lukan kanssa ja lisäksi Anki oli Nissen ja Mico Göstan kanssa. Siinä meillä olikin varsin hyvä tiimi, kuusi koiraa ja neljä ihmistä.

Ilma oli mitä parhain. Lämmintä sellaset yhdeksän plus astetta ja aurinko paistoi. Tuuli aika reippaasti, mutta se ei taas meitä mitenkään haitannut. Mosse oli sitä mieltä, että meidän kaikkien koirat on jo sen verta pitkällä, että on syytä keskittyä oikein tosissaan laumanjakotreeneihin ja lisäksi teimme tosi paljon poispäinajo treenejä. Mossen lampaat on mitä parhaita treenilampaita ja saimmekin tehtyä hienoja jakoja ja koirien osaaminen meni aimoharppauksin eteenpäin (kuten myös tietty ohjaajienkin). Villellä treenasin pitkiä poispäinajoja. Hienosti Ville kuljetteli lampaita ainakin 150 metrin päässä minusta. Otti hyvin vastaan ohjauskäskyt ja vei lampaita eteenpäin rauhallisen määrätietoisesti niin, että lampaat olivat koko ajan liikkeessä ja kulkivat tasaista rauhallista vauhtia. Pitkät haut onnistuivat myös hienosti. Olen tosi tyytyväinen Villeen.

Ritan kanssa tehtiin myös poispäinajotreenejä. Vähän lyhyemmältä matkalta kuitenkin kuin Villen kanssa, sillä Rita on vielä sen verta omapäinen, että minun pitää kontrolloida sitä tosi tarkasti. Oli kiva kuulla, että hakukaari oli hieno, kuten myös kuljetus ohjaajalle. Itse olin tosi iloinen, että se mikä kotona toimi hyvin, toimi nyt sitten vieraassakin paikassa. Poispäinajoon sain niin hyviä neuvoja, että jo sunnuntaina Ritan meno näytti huikeasti paremmalta kuin lauantaina. Hieno tunne, että kun vaan tekee oikein voi edistymistä tapahtua noinkin nopeasti.

Ankin Nisse oli erittäin stylish, niinkuin aina ja sen työskentelyssä on sitä poweria, mitä monelta koiralta puuttuu. Gösta on myös erittäin lahjakas ja sillä on kaikki eri osa-alueet hyvällä mallilla. Pimun kuljetukset sunnuntaina menivät hienosti ja Luka teki tosi hienoja laumanjakoja ja kuljetuksia. Kotiin matkasikin varsin tyytyväinen ja iloinen joukko, hienojen koiriensa kanssa.

Pari kuvaa Villestä





Anki, Mosse ja Nisse