Paimennuskisoja ym.

Kylläpäs sitä taas on ollu happeninkia täällä meidän seudulla. Elokuun 17.-18. päivä osallistuin maailman kuulun eläintenkouluttajan, Bob Baileyn, seminaariin. Olen aiemminkin osallistunut hänen seminaariinsa ja tiedossa olikin roppakaupalla mielenkiintoista asiaa eläinten koulutuksesta. Bob Bailey opettaa ihmisiä kouluttamaan eläimiä mm. kanojen avulla ja käymäni kanakurssin ansiosta olenkin alkanut ottamaan enemmän ja enemmän selvää tuosta koulutusmenetelmästä, josta Bob Bailey puhuu. Omille koirille olen opettanut jotain temppuja ja muutaman tokoliikkeenkin klikkerin avulla ja täytyy sanoa, että on kyllä tehokasta opettamista. Vielä, kun pystyis jotenkin soveltamaan noita oppeja paimennustreeneihin niin ehkä tulis taas astetta paremmaksi kouluttajaksi.

Elokuun loppupuolella tuli vähän ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun lääkärireissulla kilpirauhasestani löytyi kasvain. Siitä siten otettiin parikin ohutneulanäytettä ja lopulta sain tuloksia. Kasvain on hyvänlaatuinen, mutta jatkotutkimuksiin mennään jahka Turun keskussairaalasta tulee kutsu. Nielaistessa tuntuu sellanen patti kurkussa, mutta toistaiseksi ei onneksi muita oireita.

4.9. tuomaroin BH-kokeen Kaarinassa. Kymmenestä osallistujasta yhdeksän läpäisi kokeen, joten aika hyvä otos tottelevaisia ja yhteiskuntakelpoisia koiria. Oli kiva vaihteeksi tehdä muutakin kuin paimentamisjuttuja.

11.9. pidettiin sitten meillä paimennuskisojen radanrakennustalkoot. Saimme hommat aika näppärästi tehdyä, kun paikalle tuli kivasti innokkaita talkoolaisia. Sonja ja Tanja urakoivat varikon näköesteiden parissa ja Mia, Tanja V ja minä rakensimme sitten varsinaista rataa. Lopuksi sitten syötiin oikein urakalla lammaspataa. Kiitos ahkerille talkoolaisille eli Tanjalle, Tanja V:lle, Mialle sekä Tapiolle, joka yksinään pystytti toisen varikon.

Sunnuntaiaamu valkeni sateisena, mutta eipä sitä paljoa huomannut, kun oli niin paljon puuhaa, jotta saatiin kisat alkamaan. Ensitöikseni ajoin Villen kanssa kisapellon viereiseltä pellolta karitsat vähän kauemmas olevalle pellolle, jotta eivät häiritsisi sitten kisaa. Tapio lähti lammaskärryn kanssa hakemaan kisassa käytettäviä lampaita, jotka olivat laiduntaneet omana ryhmänään muutaman viikon parin kilometrin päässä olevalla pellolla. Lampaita otettiin kisaan noin 60, joten kaikille koirille tuli uudet lampaat, jotka eivät koko kesänä olleet käyneet kisapellolla. Koska varikot olivat pellon päissä ja pelto lampaille vieras ei mitään suuria vetoja mihinkään suuntaan ollut havaittavissa ja varmasti siitä syystä koirien oli varsin helppo kuljettaa lampaita, jotka menivät juuri sinne suuntaan minne koira vei.

Kisojahan oli oikeastaan kaksi. Eli kisa, jossa oli II- ja III-luokka ja kisa jossa oli I-luokka. Ylimmät luokat arvosteli Mia Laamanen ja minä sitten arvostelin I-luokan. II- ja III-luokissa oli yhteensä 6 osallistujaa ja paljoa enempää ei olisi voinut ollakaan, kun vasta niin harvalla on oikeus kisata noissa luokissa. I-luokan kisa oli sen sijaan täynnä eli kymmenen osallistujaa. Itse osallistuin Piskin ja Villen kanssa II-luokkaan. Yks kaks tolpalla seistessäni ja Villen tuodessa lampaita päätin, että taidanpa ajaa koko triangelin tolpalta viheltäen. Ja niin myös tein. Meni ihan älyttömän hienosti. Muutaman kerran Ville viivytteli mun käskyn tottelemisessa ja silloin lampaat oli vähän pois linjalta, mutta kokonaisuutena ehjä ja hieno suoritus, joka sitten johtikin siihen, että Ville voitti kakkosluokan. Piskin lammasryhmä oli aika vauhdikas ja yhtälö: vauhdikkaat lampaat ja vauhdikas Piski ei ollut paras mahdollinen. Rata meni kuitekin olosuhteet huomioon ottaen hienosti läpi ja sijoitus siten 3. Joski oli Myyn kanssa hienosti toinen, joten Onnittelut Joski ja Myy. Seuraavissa kisoissa Ville ja Piski starttaavatkin sitten kolmosluokassa, sillä kyllä tuota kakkosluokkaa on nyt harjoiteltu ihan riittävästi.

Ennen I-luokkaa pidettiin tunnin kahvipaussi, jonka aikana korjattiin rata ykkösluokkaa vastaavaksi, jaettiin II- ja III-luokan palkinnot ja pääsin valmistautumaan tuomaritehtävääni. Ensimmäinen kerta tuomarina uudessa lajissa jännittää aina, mutta onneksi on pitkä kokemus tuomarina olosta pk-kisojen puolelta niin tietää mitä homma noin yleisesti ottaen on. Yksi vaikeimpia arvosteltavia asioita on se, että kulkevatko lampaat varmasti linjalla ja valmistauduin tähän tehtävään tosi huolella. Sihteerini, Anne-Maria, sai tallustaa triangelin läpi samalla, kun katsoin tosi tarkkaan hyvät maamerkit mistä tiedän milloin lampaat todella kulkevat linjaa pitkin. I-luokassahan on erittäin tavallista, että ohjaajat kulkevat itse tosi hienosti linjaa pitkin, lampaat sitten linjan sivussa ja vaikka homma näyttäis kuinka hienolta ja hallitulta ei pisteitä pahemmin heru, kun lampaat eivät olleet linjalla. Sitten koitti h-hetki eli ensimmäinen koira radalle. Tuntui hieman oudolta luetella miinuksia sihteerille, joka kirjasi ne ylös, kun pk-kokeissa on tottunut, että joutuu samaan aikaan arvostelemaan, kirjoittamaan ja ohjaamaan kisaajia. Mutta hei, tämähän oli superia. Sain vain katsoa silmä tarkkana suoritusta ja kertoa miinukset ja mahdolliset kommentit irroittamatta katsetta suorituksesta. Näin mentiin nopeassa tahdissa kaikki suoritukset läpi ja sen jälkeen sihteeri laski pisteet yhteen, jotta nähtiin mikä oli koirien lopullinen tulos ja sijoitus. Kun mietin juuri näkemiäni suorituksia ja loppusijoituksia niin koirat olivat juuri siinä järjestyksessä mikä oli niiden tämänkertainen osaamisen taso. Eli lämpimät onnentoivotukset kaikille osallistujille. Pakko vielä mainita, että vähänkö oli hienoa myös varikon ja tolppakoiran toiminta. Kaikki pelasi superhienosti. Siitä kiitos Katri Piilolalle ja Tapiolle. Kiitos myös varikoilla uurastaneille Heljälle ja Novalle, sekä Joskille, joka oman suorituksensa jälkeen autteli lampaita varikolle. Anne-Maria teki myös hienoa työtä sihteerinä. Apuva, toivottavasti en unohda kiittää ketään, sillä kaikkien työpanos oli tosi tärkeä ja arvokas. Jos en muista mainita nimeä ei saa suuttua. :)

Palkintojen jaon jälkeen suunnistimme työntekijöiden ja tuomareiden kesken nakkisopalle. Kyllä sitä nälkä jo olikin. Mikä ihaninta, kisan jälkeen ilmoittautui monta innokasta radan purkajaa ja saimme radan purettua tosi nopeasti. Tapio vei lammaskärryllä kisalampaat takaisin sinne mistä ne oli haettu, ajoin karitsat takaisin kisapellon viereiselle laitumelle ja kaikki oli yhtäkkiä yhtä rauhallista ja tavallista kuin olisi ollut menossa ihan tavallinen syyspäivä.

Kiitos ihan älyttömästi kaikille työntekijöille, tuomarikollegalle, kisaajille ja erityiskiitokset miehelleni Tapiolle, joka mahdollisti taas tämänkin elämyksen meille kaikille antamalla lampaat kisakäyttöön.