This is a glowing text

lauantaina, kesäkuuta 09, 2012

Syntymän ihmettä ja hienoja tuloksia

Tänään on ollut tosi antoisa päivä. Iita päätti synnyttää pentunsa ja teki sen pitkän kaavan mukaan. Lämmöt laskivat eilen puolen päivän aikaan tuonne 36,7-37,0 tienoille. Siellä ne pysyttelivät yli vuorokauden, jonka jälkeen sitten laskivat nopeasti alas. Sain napattua tällasta sarjaa 37,0 - 36,8 - 36,9 - 36,7 - 37,0 - 36,6 ja sitten pomps kolmen tunnin päästä 37,2 ja siitä muutama tunti niin synnytys alkoi. Kolme ensimmäistä poikaa tulivat noin puolen tunnin välein. Sitten tuli pidempi tauko. Iita huilasi selvästi ja alkoi ponnistella neljättä pentua. Tuon pennun tulo kesti ja luulin jo, että sieltä on kuollut pentu tulossa, mutta eipä ollutkaan vaan ihan elävä, mutta sen ympärillä oli istukka ja sen takia oli aika iso paketti ulostyönnettäväksi. Kun tuo tulppa tunnin ponnistelujen jälkeen ulos saatiin tuli kymmenen minuutin päästä terhakka tyttö ja heti viiden minuutin päästä toinen terhakka tyttö. Sitten taas vähän taukoa ja poika. Taas vähän pidempi tauko ja poika. Eli saldo on 6u + 2n. Aika hyvä saavutus pakastespermasiemennyksestä.

Värejä en sen tarkemmin ole tutkinut, mutta kaikki näyttävät äkkiä katottuna olevan ihan perinteisen värisiä mustavalkoisia. Katson sitten huomenna tarkemmin onko jollakulla ruskeaa jossain, mutta ainakaan mitenkään hurjasti ei voi olla, kun en nyt sellaista huomannut. Iita hoiti homman hienosti. Ensimmäistä pentua se hieman ihmetteli, mutta sen jälkeen lamppu syttyi ja tiesi tosi hyvin mitä kuuluu tehdä. Ihana, kun on täyspäinen narttu, jolla on vaistot kohdallaan. Nyt pentulaatikossa on hiljainen ja tyytyväinen sakki emon maitoa maistelemassa. Nyt sitten vaan jännätään miten homma sujuu jatkossa. Huomenna yritän napsia kaikista kuvat ja aloitan painojen seuraamisen, jotta tiedän, että kaikki saavat syödäkseen.

Sitten toisiin uutisiin. Tänää Kuopiossa on kisattu tokon SM-kisoissa. Noissa kisoissa on aina valtavasti osallistujia ja sijoittuminen 20 parhaan joukkoon on loistosuoritus. Voitosta käydään välillä tiukkaa kamppailua ja voittaja saattaa lunastaa pyttynsä vain puolen pisteen erolla hopean saajaan. Matin ja Piskin lapset kunnostautuivat hienosti. Matin lapsista Tending Jacknife Katin ohjauksessa ylsi hienosti 11. sijalle. Tending Jolly Roger Annen ohjaamana saavutti 14. sijan. Tending Jetblack Tarjan ohjauksessa oli puolestaan 23. Tending Joy Riitan ohjauksessa 31. Varsin upea pentue, kun noin moni oli noin korkeilla sijoilla. Kisaajia EVL-luokassa kuitenkin oli sentään 104. Oma kasvattini Mustan Magian Poer Zack nappasi Pian ohjauksessa 41. sijan ensimmäisissä SM-kisoissaan. Piskin pentu Myytin Siivekäs Maijan ohjauksessa sijoittui 37. Myös avoimessa luokassa nähtiin Piskin lapsi eli Myytin Ennustaja Tiinan ohjauksessa sijoittui hienosti 12. sijalle. Avoimessa luokassa kisaajia oli 76. Ihan hurjan paljon onnea kaikille teille hienosta menestyksestä.

Muitakin Piskin pentuja on käynyt kokeissa, mutta valitettavasti minulla ei ole kertoa tuloksia. Onnea kuitenkin kaikille teillekin, jotka olette tänään ja edellisviikoilla napsineet hienoja tuloksia. Ilolla kuulisin niistä vaikka ihan aina en ehdikään kiireiden takia kaikkia tuloksia tänne blogiin arkistoimaan.

Mutta nyt pentujen tuoksua nuuskuttelemaan.