This is a glowing text

maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Miten voi olla koko ajan näin kiire

Moi
Eipä ole tullut vähään aikaan kirjoiteltua tännekään, kun tuntuu koko ajan olevan ihan kauhea kiire niin töissä kuin kotona. Töissä minulla on minuuttiaikataulu ja kotona on myös aikamoinen hulabaloo.

Muutama ilta meni luentomateriaalia väsätessä, kun valmistelin paimenkoiraluentoa, jonka pidin viime viikolla. Yrittäjäkurssikin on nyt onneksi käyty, joten vähän tuli sieltä lisää aikaa. Vielä muutama ad hoc hommeli ja sitten rauhoittuu ja pääsen päivittämään tuota "pentuja tulossa" sivustoa. Ettalle on valittu uros ja kunhan kerkiän laitan uroksen tiedot näkyville.

Rita tuntuu jo tuoksuvan houkuttelevasti Villen nenukkiin, joten mahtaakohan Rita nyt sitten väsätä sen juoksun vähän aikaisemmin kuin olin laskeskellut. No ei haittaa, onpahan pennut sitten aikasemmin keväällä luovutusikäisiä ja pääsevät uudet omistajat touhuamaan niiden kanssa ahkerasti koko kesän.

Kunhan saan nämä juoksevat asiat hoidettua niin sitten alan ottamaan niitä pentuvarauksia. Kyselijöitä on ollut aika paljon ja uskon, että molemmista pentueista tulee oikein mukavia koiria ihan mihin tahansa aktiviteetteihin.

Terkuin
Päivi