This is a glowing text

sunnuntaina, tammikuuta 21, 2007

Talvitreenejä

Käytiin sitten treenamassa pitkästä aikaa oikein pakkasilmalla. Meillä on täällä Kiikalassa muutama aste pakkasta ja lunta sataa hieman, joskin eipä siitä juuri lumipeite näytä kasvavan. Treenattiin tänään taas Elisan ja Karin luona. Koiria oli tällä kertaa mukana 7. Ritan kanssa harjoittelin poispäinajoa ja Villen kanssa kolmosen triangelikuljetusta sekä laumanjakoa. Treenit meni oikein mukavasti ja erityisellä ilolla katselin nuorten koirien upeaa menoa. Saa nyt sitten nähdä olivatko nämä tämän talven viimeiset treenit vai tuleeko vielä niin lämmintä ja lumetonta, että päästään jatkamaan pitkään jatkunutta treenikautta lähes keskeytyksettä.

Eilen oli minun osalta viimeinen Suomen Paimenkoirayhdistyksen hallituksen kokous. Jätän paikkani hallituksessa ja ryhdyn toteuttamaan muita suunnitelmia. Luovuin samalla myös harjoitusvastaavan paikasta ja siirryn näin ollen SPKY:ssä ihan tavalliseksi rivijäseneksi. Toivotan jatkajalleni - kuka se sitten onkaan - oikein antoisaa ja tuloksekasta jatkoa. Aika hallituksen tehtävissä oli varsin haasteellista ja mielenkiintoista, joten päällimmäiseksi jäi kuitenkin hyvä fiilis. Kun katsoin taaksepäin mitä kaikkea on saatu aikaiseksi tämän vajaan neljän vuoden kuluessa on kehitys ollut melkoista. Nyt sitten kohti uusia haasteita.