This is a glowing text

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Etsitkö koulutettua paimenkoiraa

Suomesta on tosi vaikea saada peruskoulutettua paimenkoiraa, mutta jos oikeasti sellaisen haluaa, niin niitä kyllä on tarjolla. Esim. Ruotsissa on Mossella näköjään myynnissä muutama nuori koira, jotka paimentaa tolkusti. Tässä linkki Mossen myytävien koirien sivuille.

Jos oikeasti kiinnostaa, mutta hirvittää tuo ruottinkieli niin voin kyllä auttaa siinä asiassa ja Mossen kanssa voi kommunikoida myös vallan mainiosti englanniksi. Liian pitkään ei kannata miettiä, sillä nuo menee kyllä nopeasti kaupaksi.

Meillä täällä on karitsoinnit sen verta vauhdissa, että yhtään mitään muuta ei ehdi tehdä kuin juosta lampolassa. Eilen poiki 13 uuhta, tänään on jo saldo 10, mutta lisää ehtii vielä tulla ennenkuin vuorokausi on täynnä. Mulla on oikean käden sormien nivelet ihan hellänä, kun olen joutunut auttamaan muutaman virheasennon kanssa ja kädet joutuu aika koville, kun uuhi likistää täysillä samalla, kun yrittää kaivella niitä karitsan jalkoja sieltä kohdusta esille. Ensikot on tietty oma lukunsa sinänsä. Ne kun on vielä pieniä itsekin, paikat on kireät ja niitä itseäänkin jännittää koko homma tosi paljon. Jotkut on superhyviä ja oivaltavat heti samantien, mitä karitsalle tehdään, kun taas joillekin voi olla aivan kauhea järkytys se, että vastasyntynyt, märkä karitsa, tunkee ihan iholle asti. Luonto kyllä hoitaa homman ja alkujärkytyksestä selvittyään, uuhi ottaa karitsan hoidon tosissaan. Tähän mennessä on vasta yksi nuori uuhi päättänyt, että minähän en tuollaista riesaa huoli, eikä niin ollen ole suostunut karitsaansa hoitamaan. Vuoden päästä katsotaan onko ikä tehnyt tehtävänsä ja hoitaako silloin uuden karitsansa. Jos ei niin teurasauto kutsuu.

No, huomenna on mulla "lepopäivä", kun menen Helsinkiin töihin. Tapiolla sitten työt senkun vaan kasvaa.

Kennelpaidatkin saapuivat ja ne ovat oikein hienoja. Toimittelen niitä tilaajille pikapuoliin.