This is a glowing text

torstaina, heinäkuuta 31, 2008

Huonoja uutisia - dåliga nyheter

Ritan lämpö ei lähtenyt nousemaan, joten lähdin sen kanssa aamuyöstä eläinlääkäriin. Eläinlääkäri kuunteli ultralla pentujen sydänäänet ja oikein vahvat ja hyvät äänet kuului. Annettiin Ritalle kalkkipiikki, jotta poltot alkaisivat. Eipä vaan tapahtunut mitään. Niinpä sitten päädyttiin sektioon, koska lämmöt olivat olleet niin kauan alhaalla eivätkä poltot olleet alkaneet.

Kaikki meni hienosti. Ritan masusta otettiin yhteensä seitsemän suurta ja komeaa pentua. Pian kävi kuitenkin ilmeiseksi, että elvytysyrityksistä huolimatta osa pennuista ei alkanut hengittää, vaikka sydänäänet vatsasta otettaessa olivat voimakkaat ja hienot. Elvytimme pentuja tunnin ja valitettavasti viisi pentua ei kertakaikkiaan aloittanut hengittämistä. Eli tällä hetkellä ollaan kotona kahden pennun kanssa, uroksen ja nartun. Pari päivää on nyt kriittistä, joten vielä ei osaa sanoa yhtään mitään. Pennut vaikuttavat juuri nyt reippailta ja Rita hoitaa niitä hyvin.

Kirjoitan lisää, kun jaksan. Valvotun yön jälkeen on aika väsynyt olo eikä yhtään helpota viiden hienon pennun menetys.

Dåliga nyheter. Rita var tvungen att opererats och det kom 7 valpar. Tyvär 5 av dom började inte andas fast vi gjorde allt vi kunde. Nu är jag hemma med Rita och två valpar. Hoppas allt går fint med dom.

16 Comments:

At 31 heinäkuuta, 2008 14:48, Anonymous Anonyymi said...

Voi ei, aivan kamalaa :( Kovasti voimia!! Pidän hirmuisesti peukkuja jäljelle jääneiden pentusten puolesta.

-Anne-

 
At 31 heinäkuuta, 2008 14:58, Anonymous Anonyymi said...

Miten musertavan surullista... toivon parasta pienille ja Ritalle ,että kaikki menee parhain päin.-Päivi-

 
At 31 heinäkuuta, 2008 15:03, Anonymous Anonyymi said...

Rutkasti voimia pikkupennuille, Ritalle ja Päiville. Toivotaan, että halu elää voittaa!

- Hanna

 
At 31 heinäkuuta, 2008 15:09, Anonymous Anonyymi said...

Voi kuinka ikävää lukea noin ikäviä uutisia. :(
Toivottavasti kaksi pentua jaksaisivat elää!

Voimia sinne!

-Karoliina-

 
At 31 heinäkuuta, 2008 15:15, Blogger M said...

Voiei :( Osanottoni enkelipennuista ja kovasti jaksamista sinne!!

 
At 31 heinäkuuta, 2008 15:27, Blogger -Pirjo- said...

Suru hiipi puseroon.. :(

Pääasia että Rita ja pikkuiset kaksi voivat hyvin. Voimia sekä Ritalle, pienille että Päiville! Nyt lepoa ja rauhaa, että kaikki jaksaisivat!!!

-Pirjo-

 
At 31 heinäkuuta, 2008 15:43, Anonymous Anonyymi said...

Voi miten kamalaa :( Onneksi Rita itse kuitenkin voi hyvin, se on tärkeintä. Voimia kaikille teille, erityisesti kahdelle pikkuiselle sinnittelijälle. Mukana eletään.

 
At 31 heinäkuuta, 2008 15:51, Anonymous Anonyymi said...

Voi miten ikävää...:(
Voimia teille kaikille...
Pidetään peukkuja kahden pikkuisen puolesta.

-Eveliina-

 
At 31 heinäkuuta, 2008 17:18, Blogger Tanja said...

Voi kauheeta...
Tsemppiä jatkoon kahden vauvan kanssa!
Niin väärin... :'(

 
At 31 heinäkuuta, 2008 17:39, Anonymous Anonyymi said...

Ounou! Tosi kurja juttu. Elämä on välillä niin hiuskarvan varassa....
Tsemppiä Päiville ja hyvää vointia Ritalle ja pennuille!
Minna

 
At 31 heinäkuuta, 2008 22:10, Anonymous Anonyymi said...

Voi miten kurjia uutisia:( Pikaista toipumista Ritalle leikkauksesta ja isot tsempitykset pennuille!!
-Johanna&Luca&Gem

 
At 01 elokuuta, 2008 00:29, Anonymous Anonyymi said...

Olipa huonoa onnea :(. Toivotaan kaikkea hyvää kahdelle taistelijalle ja äidilleen!

Kati

 
At 01 elokuuta, 2008 00:38, Anonymous Anonyymi said...

Voi ei :( Voimia Ritalle ja pennulle - sekä Päivi sinulle myös.

-Sanna

 
At 01 elokuuta, 2008 08:09, Anonymous Anonyymi said...

Olen tosi pahoillani kun noin huono onnisesti alkoi pentueen elo. Peukkuja pidetään tääläkin, että jatko olisi parempaa. Tsemppiä!
Terv. Heidi Mustonen

 
At 01 elokuuta, 2008 10:37, Anonymous Anonyymi said...

Tsemiä Päivi!

 
At 02 elokuuta, 2008 12:16, Anonymous Anonyymi said...

Oi ei... Tosi ikäviä uutisia. Jaksamista Päivi!! Ja iloisia hetkiä Ritan ja kahden reippailijan kanssa!

Kati M.

 

Lähetä kommentti

<< Home