Hyvät lampaat // väl invallade får

Jag bara fungerar lite hur viktigt det är att ha väl invallade får när man tänker träning och tävling.

Tuon tuosta minulta kysytään millaisia ovat hyvin paimennetut lampaat ja minkälaisia lampaita kannattaa hankkia, jos toiveena on ottaa kesäksi lampaita oman koiransa paimennusharjoituksia varten. Vastaus tähän on toisaalta helppo ja toisaalta vaikea, sillä riippuu jonkin verran koirastakin minkälaisia lampaita kannattaa hommata. Lisäksi koiran kehittyessä, voi käydä niin, että ne lampaat, jotka olivat sille sopivia ihan harjoitusten alkuvaiheessa ovatkin auttamattoman helppoja, kun koiran taidot ovat kehittyneet ja sen pitäisi oppia lisää, jotta se selviytyisi uusista haasteista. Lampaatkin muuttuvan kesän kuluessa, riippuen siitä miten koira niitä paimentaa (tähän taas vaikuttaa koiran perityt ominaisuudet, kuten vahvuus/heikkous, intensiivisyys jne. sekä tietty ohjaajan taidot käsitellä koiraansa ja lampaitaan).

Itse havahduin ymmärtämään mitä eroa on lampailla ja lampailla, kun ensimmäistä kertaa lähdin lahden taakse Ruotsiin kurssille. Tämä tapahtui silloin reilu kymmenen vuotta sitten, kun reissattiin Ankin kanssa Mossen luokse eka kertaa treenaamaan. Kiitos tästä kuuluu Gunnelille. Tuolloin Suomessa koulutuksen taso oli, miten sen sanois, hieman eri tasolla kuin mitä se nykyään on. Koirat usein vaan laskettiin irti jahtaamaan lampaita ja lampaat olivat aikas vauhkoja, kun eivät luottaneet koiriin ja miksi olisivat luottaneet, kun niitä koira toisensa perään jahtasi milloin minnekin. Kun sitten näin Ruotsissa miten homma pelaa, kun kaikki toimii, päätin, että minäkin haluan oppia tuon "ruotsalaisen" tavan ennemmin kuin silloisen suomalaisen tavan.

Eli kun nuoren koiran kanssa aloittaa harjoitukset on tosi tärkeää, että käytössä on lampaat, joita on paimennettu hyvin. Ne luottavat koiraan (eivät pelkää kuollakseen, että koira käy niihin kiinni), kunnioittavat koiraa (eivät puske tai riitele koiran kanssa turhaan) ja kunnioittavat ohjaajaa (eivät kävele samoissa saappaissa ohjaajan kanssa). Lampaat myös pysähtyvät, jos koira tulee niiden eteen, eivätkä vaan suinpäin juokse yli välittämättä koirasta. Niillä voi olla vetoa, mutta se ei saa olla niin voimakasta, että koko paimennussessio perustuu vain siihen, että yritetään pitää hullun lailla pakoon pyrkivät lampaat pellolla. Kun lampaat viedään esim. hakuharjoitusta varten johonkin paikkaan, ne rauhoittuvat helposti aloilleen, yrittämättä koko ajan karata. Koiran tehdessä hakukaarta, lampaat seuraavat katseellaan koiran menoa eivätkä yritä sillä siunaamalla lähteä karkuun, kun näkevät koiran hakukaarella. Hakukaarella juoksevaa koiraa suinpäin karkuun lähtevät lampaat ovat saattaneet saada sellaisen kokemuksen, että kun koira tulee sitten lopulta kohti, se tulee vauhdilla ja yrittää näykkäistä jotain lampaista. Jos sen sijaan lampaita on paimennettu hyvillä koirilla ja on huolehdittu, että näitä syöksyjä ei ole päässyt syntymään, ne odottavat luottavaisina aloillaan, kun koira tulee laittamaan ne liikkeelle tiettyyn suuntaan.

Lammasroduissa on jonkin verran eroja ja on hyvä tietää näistä eroista. Suomenlampaat esim. klimppiintyvät helposti. Ovat tiiviisti kylki kyljessä ja mitä enemmän niitä ahdistaa sitä tiukemmin nojaavat toisiinsa (tekee usein jakamisen hankalaksi). Texelit, joita meillä on, taas leviävät helposti ja jos niitä ahdistaa liikaa koiran kanssa lähtevät kuin panssarivaunut täysillä ja päättäväisinä valitsemaansa suuntaan, jolloin niitä voi olla vaikea saada pysähtymään ja palaamaan muiden luo. Kaikissa näissä tilanteissa syy on yleensä se, että koira on tavalla tai toisella liikaa painostanut lampaita ja lampaat saavat tarpeekseen koirasta ja päätyvät omiin ratkaisuihinsa. Juuri siksi koira, joka työskentelee sopivalla etäisyydellä, stressaamatta lampaita, pärjää niiden kanssa parhaiten. Tämä samainen koira sitten on se koira, joka työskentelyllään saa lampaista luottavaisia ja koiraa kunnioittavia. Kun tällaisen koiran kanssa paimennetaan lampaita tarpeeksi paljon, alkavat lampaat kestää paremmin myös niitä vähän osaamattomampiakin koiria, jotka eivät aina toimi ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Aloittelevien koirien kanssa pitää koko ajan huolehtia, ettei lampaita tarpeettomasti jahdata, näykitä tai muutoin kohdella huonosti. Toki, koira saa puolustautua, jos lammas sattuisi hyökkäämään päälle, mutta silloinkin hyvän ja varman koiran kyseessä ollessa yleensä riittää vain se ettei koira väistä. Tällaisen koiran kohdalla lammas yleensä keskeyttää hyökkäyksensä, miettii hetken ja lähtee muiden lampaiden luokse. Jos sen sijaan vastassa on heikompi koira, lammas vaistoaa välittömästi koiran epävarmuuden ja voi puskea kunnolla, jolloin koira joko väistää lisää tai puree tarpeettomasti kyljestä tai takapäästä. Usein näkee myös tilanteita, että koira ja lammas vain tuijottavat toisiaan eikä lammas käänny vaikka sen kaverit lähtevät pois. Se ettei lammas käänny voi taas johtua siitä, että lammas ei luota koiraan. Se vaistoaa, että jos koiralle kääntää takapäänsä, tarraa koira kylkeen tai peppuun kiinni. Täysin eri asia on sitten karitsaansa puolustavat emot (mutta näitähän paimennetaan vain hyvillä koirilla, jotka osaavat käsitellä emoja karitsoineen). Kaikessa treenaamisessa on tärkeää, että yritetään välttää näihin konflikteihin joutuminen ja jos sellaiseen joudutaan, tulee ohjaajan rientää apuun ja pelastaa tilanne niin ettei synny mitään hässäkkää. Ohjaajaan paikalle tulo saa usein koiran itsetunnon nousemaan, joka näkyy koiran olemuksessa. Tämän huomaa lammaskin ja saattaa luovuttaa jo pelkästään tästä syystä. Ohjaajan paikalle tulo voi myös aiheuttaa sen, että koira uskaltaa syöksyä näykkäisemään lammasta ja sen takia onkin tärkeää, että nuori koira on liinassa jolloin tällaiset typeryydet voidaan estää helposti.

Nuorelle koiralle alkuharjoituksissa on hyviä lampaita sellaiset, jotka ovat sopivan liikkuvia, eivät liimaudu ihmiseen, ovat niin koiriin tottuneita, etteivät stressaa aloittelevan koiran ehkä välillä vähän turhan innokkaasta paimentamisesta. Niitä on paimennettu hyvillä koirilla niin, että ne eivät ala riitelemään koirien kanssa vaan uskaltavat liikkua nuoren koiran edessä ja uskaltavat pysähtyä ohjaajan ja koiran väliin, kun koira pysäytetään. Kun taidot kasvaa, voi alkaa treenata vähän haasteellisimpien lampaiden kanssa, joita voivat olla erittäin liikkuvat, mutta silti koiraan hyvin luottavat lampaat, tai vaihtoehtoisesti hieman tahmeat lampaat jne. Ihanne tilanne on sellainen, että voi valita sopivia lampaita koiran kehitystason mukaisesti.

Ennen pitkää ollaan tilanteessa, että alkaa houkuttaa kokeilla koiran taitoja kilpailuissa. Silloin jokainen kisaaja toivoo, että saa ajettavaksi hyvin paimennettuja, oikein koiran käytökseen vastaavia lampaita, jotka ovat sopivan liikkuvia, haastavia, ja luottavaisia koiriin ja ihmisiin. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, miten kisalampaita käsitellään silloin, kun niitä valitaan kisoihin, lastaillaan trailereihin ja kuljetetaan sitten varikolta tolpalle. Ihanne tilanne on se, että lampaat viedään tolpalle niin vähän apukoiria käyttäen kuin ikinä mahdollista ja niin rauhallisesti kuin vain mitenkään pystytään. Siksi ns. tolppakoiriksi tuleekin valita koiria, jotka toimivat rauhallisesti ja varmasti, äärimmäisen vähän lampaita stressaten. Tolppakoirien pitääkin olla saatavissa olevista koirista ne kaikkein parhaimmat, sillä huono toiminta tolpalla voi pilata kilpailijan suorituksen jo ennenkuin se on alkanutkaan. Vaikka yleisin syy epäonnistumiseen kyllä on ihan vaan se ettei ohjaajan ja koiran toiminta suju niinkuin pitää (koira ei tottele käskyjä ja ohjaaja käskyttelee ihan väärin), mutta se on sitten toinen juttu se. :)

Nyt sitten vielä on ihan pakko sanoa, että tämä edellä oleva ei ole tarkoitettu kenellekkään erityisesti vaan on "ääneen ajattelemista" siitä mitä kaikkea lampaiden käsittelyyn ja paimentamiseen liittyvää on tullut vuosien varrella mietittyä.