This is a glowing text

tiistaina, huhtikuuta 17, 2012

Sunnuntaina aloitettiin paimennuskausi mitä parhaimmassa säässä. Aurinko paistoi ja linnut lauloi. Tosin lauantaina jo testattiin pikaseen, että lampaat on ok ja hitsit, että tuntu mukavalta, kun koirat meni niin hienosti pitkän talvitauon jälkeen. Jälleen kerran oli pakko todeta, että tauosta ei ole ollut mitään haittaa. Melkeinpä päinvastoin. Koirat on saaneet mukavaa vaihtelua, kun on puuhailtu kaikenlaista muuta kivaa ja itselläkin on ihan eri into treenata nyt, kun tauon jälkeen pääsee taas hommiin.

Napsittiin Tanjan kanssa kuvia runsain mitoin ja alla muutama Tanjan ottama kuva Piskistä, kun opetin Heikkiä (Tapion poikaa) ohjaamaan sitä, jotta Heikki voi alkaa käyttää Piskiä näissä talon töissä. Alkuun Piski oli vähän ihmeissään, että pitääkö hänen totella tuota uutta heppua, mutta kun koira haluaa paimentaa ei sillä sitten loppujen lopuksi ole väliä kuka käskee, kunhan käskee. :)

Kaikilla koirilla meni kyllä hyvin ja tästä on hyvä jatkaa. Erityisen hienosti meni Rita! Se alkaa nyt vihdoin ja viimein tekemään mun kanssa yhteistyötä. Ei siihen kauaa mennytkään ;) Ai miten niin pikkasen omapäinen narttu. Niin piti ollakin, sillä nimenomaan halusin silloin aikanaan nartun, jossa on luonnetta ja paljon omaa tahtoa.

Iita on selvästi aikuistunut talven aikana ja sekin meni jo hienoja pätkiä, mutta töitä vielä piisaa, jotta kauniita kisaratoja pystyy ajamaan. Täysverinen työkoira se jo onkin. Ja siltä likalta ei rohkeutta puutu. Nyt treenailen sen kanssa siihen asti, kunnes selviää onko se tiine. Jos on tiine, tulee pakollista taukoa, jos ei treenit jatkuu täysillä.





1 Comments:

At 18 huhtikuuta, 2012 07:06, Blogger Anna said...

Hieno Piski! Tino lähettää terkkuja iskälle, että nousi pääsiäisenä agilityssä 2-luokkaan :-)

 

Lähetä kommentti

<< Home