This is a glowing text

tiistaina, maaliskuuta 27, 2012

Hirmu kiirutta

Ai kamala, että on koko ajan hirmu kiire. Meillä poikii uuhet ihan urakalla. Sunnuntai oli enkkapäivä, kun poiki yhteensä 38 uuhta ja vuorokausi oli tunnin lyhyempi kellon siirron takia. Eli jos lasketaan poikineet 24 tunnin sisällä oli niitä tasan 40. Samaan aikaan poikimahäkeissä oli edellisen päivän poikineet (jotain 25 uuhta karitsoineen) ja sitten tietty pukkas uutta ihan koko ajan. Aika homma, kun ruokkii kaikki noin 70 eläintä erikseen omiin häkkeihin, kantaa sinne vedet, laittaa korvamerkit, kerää jälkeiset ja lisäksi vielä tietty ruokkii kaikki muut elukat, jotka on jo poikineet tai vasta poikimassa. Tämän ison urakan tekee pääasiassa Tapio ja Heikki. Minä auttelen kaiken sen ajan mikä multa jää leipätyöstä eli käytännössä illat ja viikonloput. Onneksi tuo iso ruuhka sattui juuri viikonloppuun niin oli minustakin paljon apua.

Samaan aikaan aloitti Iita nyt sitten juoksunsa ja tarkoitus olis keinosiementää se kun oikea hetki koittaa. Nyt vaan on monta muttaa matkassa. Pahimmillaan siemennys ajoittuu pääsiäiseen. Saanko silloin mistään eläinlääkäriä tekemään sen? Sitä selvitellään juuri. Progetestejä pitäis alkaa ottamaan ja ensimmäinen otetaankin torstaina aamulla, mutta kuka ehtii viedä Iitan sinne verikokeeseen? Mulla on Helsingissä hurjasti töitä ja Tapiolla ja Heikillä on kädet täynnä töitä. Toivotaan, että saan olla torstaina etätöissä ja siten voin pitää sen verikokeen mittaisen paussin työnteossa ja jatkaa sitten sen jälkeen. Maanantaina pitäis ehtiä hakemaan Opaskoirakoululta tankki, jossa Luumun siemenet on syväjäädytettyinä. Ja vielä ei tosiaan tiedä, että saako hommaa edes hoidettua, kun se eläinlääkäriasia on vielä auki. Mutta ei auta, yritetään parhaamme ja hyvällä onnella kaikki palaset loksahtaa paikalleen ja päästään jännittämään tuleeko pentuja vai ei.

Kuvia napsin uusista karitsoista ja kevään etenemisestä, kun ehdin paneutua sellaiseen hommaan. Koirat liikutan pikaseen mönkijän kanssa, jotta saadaan niiden kunto kasvamaan, kun kohta alkaa paimennuskausi. Juhannuksen jälkeen pitää olla huippukunnossa. Nyt sitten pitääkin lähteä ruokkimaan koirat ja piipahtamaan lampolassa, kun sinne jäi muutama uuhi vääntämään karitsoita, kun tulin välillä hörppäämään kupposen kaffetta.