Rauhallista talvenaikaa

Nyt sydäntalvena on koirarintamalla tosi rauhallista. Paimennustreenit on tauolla, sillä lunta on liikaa enkä koe, että pienten treenialojen auraamisesta olisi sen suurempaa hyötyä näille meidän koirille. Toisaalta olisi tietty kiva puuhastella jotain pientä ihan vaan sen takia, että näkee ystäviä ja pääsee rupattelemaan kaiken maailman asioista. Tämäkin asia hoituu sillä, että otetaan kaikki koirat mukaan metsä- tai peltolenkille ja harrastetaan koko joukon voimin hankijumppaa. Siinä sitä kunto kasvaa niin koirilla kuin emännilläkin (isäntiä siellä ei ole näkynyt ;)) ja samalla tulee se fysioterapiakin ihan ilmaiseksi, kun lumihangessa liikkuminen rasittaa sopivasti lihaksia ja niveliä. Koirat ja ohjaajat joutuvat tekemään laajoja liikeratoja, ihan erilaisia kuin sulanmaan lenkeillä, ja sen kyllä huomaa itsekin, että on siitä hyötyä.

Kesäaikaan en yleensä ehdi paljoa käsitöitä harrastaa, joten nyt talvella tulee sitten tehtyä yhtä sun toista, kun kerrankin on aikaa sellaiseen. Nyt syksyn ja talven aikana on syntynyt useita pareja huovutettuja tossuja sekä erikokoisia ja näköisiä huovutettuja hattuja. Neulahuovutustakin on tullut harrastettua ja se on kyllä tosi hauskaa. Koirille askartelin heijastinliivit, nyt puolestaan otin oikein kunnon haasteen ja teen villapaitaa, jossa on varmaan parikymmentä eri väriä ja haastava kuviointi. Kangaspuissa on työn alla matto ja matkakäsitöiksi on sitten virkkuuhommia, jos vaikka tekis jotain noista "mummon neliöistä".

Matti asustaa nyt sisällä, kun sillä on jo jalat tosi huonossa kunnossa ja muutenkin alkaa olla aika vaivanen. Alkuvuodesta käytiin lääkärissä hakemassa antibioottikuuri anaalirauhasvaivoihin ja nyt sitten on jatkettu lääkitystä sydänlääkkeellä. Mieleltään Matti on tosi pirteä, mutta kroppa tuntuu nyt rapistuvan vauhdilla, mutta onhan hänellä ikääkin jo lähes 12,5 vuotta. Katsotaan nyt eteenpäin vähän kunnon mukaan ja olis kyllä mukavaa, jos Matti meidän ilona olis vielä vähän aikaa.

Piski ja Ville lähinnä nauttivat lenkkeilyistä. Paimennushommia ei tähän aikaan vuodesta ole, mitä nyt muutaman päivän välein pitää pikkasen pitää nuoria uuhia loitolla, kun niille laitetaan uudet pyöröpaalit. Yhden koiran kanssa hommasta selviää hyvin, mutta välillä on kiva ottaa kaikki mukaan ihan vaan sen takia, että niillä on jotain puuhaa. Iita ja Rita tekevät edelleen juoksua. Ritalla taitaa olla lähempänä kuin Iitalla. Pissat haisee poikien mielestä herkulle, mutta kumpikaan tytöistä ei vielä ole alkanut tiputtelemaan. Eiköhän juoksut kuitenkin sieltä tule, kun ovat valmiita siihen.

Tulis nyt vaan aurinkoa, jotta pääsis napsimaan kuvia. Toki varjossa otettujen kuvien ottamistakin pitäis harjoitella, mutta se on niin vaikeeta. Tai kuvien ottaminen on helppoa, mutta hyvien, terävien liikekuvien ottaminen, varjoisalla säällä, on melkoisen haastellista. Jospa kävis ostamassa sen haaveissa olevan kameran vaikka ei sekään mikään oikotie onneen ole. On ihan sama millainen hieno kamera ihmisellä on, jos ei hallitse kuvaamisen perustaitoja ei loistokuvia tule kuin sattumalta ja vahingossa. Sama pätee myös koiran kouluttamiseen.

Muistan, kun aikanaan aloitin treenaamaan hakua ja tutustuin onnekseni ihmisiin, joilla oli ennenkokematon ja tehokas tapa kouluttaa hakua. Niin ei silloin vielä Suomessa kukaan muu treenannut, mutta koska näin kuinka hienoja tuloksia tuolla treenimenetelmällä oli saatu aikaan halusin itse myös oppia tuon treenitavan. Niinpä sitten vuosien kuluessa ryhmämme taidot kasvoivat ja vaikka alkuun ympäristöstä tuli kaikenlaista kuraa niskaan niin emmepäs vaan lannistuneet. Samanhenkisten treenikavereiden kanssa treenaaminen oli antoisaa. Yhdessä selvitimme vaikka mitä pulmia ja samalla opimme hurjasti. Nimenomaan tuo ongelmien ratkominen yhdessä ja se kuinka olimme aidosti onnellisia onnistumisista, oli voima, jonka varassa jaksoi uskoa siihen mitä oli tekemässä. Lopulta kova työ tuottikin tulosta ja sain kuin sainkin koulutettua kauan haaveilemani Suomen Mestarin eli Matin. Parasta  hommassa oli se, että olin itse alusta asti, hyvien ystävien avustuksella, kouluttanut koiran tuolle tasolle.

Haku on nyt vaihtunut paimennukseen, mutta sama kuvio toistuu jälleen. Hyvien ystävien ja loistavien kouluttajien myötävaikutuksella omat taidot kehittyvät koko ajan pikku hiljaa. On upea tunne, kun oivaltaa miten mikäkin asia pitää millekin koiralle kouluttaa. Toki tulee tehtyä paljon virheitä, mutta niistäkin oppii. Oikeastaan niistä vasta oppiikin. Alkuun sitä oli onnellinen, kun sai tuloksen I-luokasta. Sitten sitä halusi jo onnistua II-luokassa ja III-luokka tuntui aivan saavuttamattomalta. Mutta kovan työn ja opettelun seurauksena koirat pikku hiljaa alkoivatkin toimia ja nyt ollaan sitten kisattu siellä III-luokassakin ja ihan PM-kisoissa asti. On se huikee fiilis, kun on kasvattanut koiran pennusta ja kouluttanut sitä parhaan taitonsa mukaan ja sitten lopulta on mukana siellä minne ei uskonut koskaan pääsevänsä. Ja mikä parasta, tässäkin on kaikkein upeinta ollut se matka ei niinkään päämäärä. Kun matka onnistuu, päämäärä tulee vääjäämättä perässä. Samalla koirasta on kehkeytynyt melkoinen työkoira, jonka työpanos on aivan uskomaton. Hyvä Piski! Ensi kesän haaste on oppia ymmärtämään Iitan aivotukset. Koirassa on potkua vaikka mihin, nyt pitäis vaan itse oppia miten tuollaista koiraa koulutetaan ja ohjataan. Joten odottelenkin seuraavaa treenikautta mielenkiinnolla.