Upea lokakuu

Tämä lokakuu tähän mennessä jää mieleen yhtenä parhaista kuukausista. Meillä on ollut aivan mieletön onni, sillä saimme tänä vuonna Bobby Dalzielin meille kouluttamaan kahteen eri otteeseen. Ensin kesä-heinäkuun vaihteessa 10 päivää ja nyt lokakuussa toiset 10 päivää. Ihan täydellinen treenivuosi. Kurssit ovat olleet todella antoisia ja tuossa ajassa sitä ehtii jo oppia ja sisäistää monta sellaista asiaa, jotka parin päivän kursseilla jäävät vain pintaraapaisuiksi. Koirat ovat edistyneet aivan hurjasti ja oma tietotaito on myös hypännyt aimoharppauksen eteenpäin (... ainakin teoriassa ;)).

Bobby on tehnyt suuria ihmeitä koirillemme. Iita on muuttunut ihan täysin. Nyt se flänkkää rauhallisesti ja ajatuksen kanssa, kun aiemmin se lähinnä juoksi 110 lasissa paikasta toiseen ja hermostutti sillä menolla lampaat, josta taas seurasi lisää juoksua jne. Nyt homma menee rauhallisesti ja hallitusti. Kun vielä Iitalla on aimo annos rohkeutta ja periksiantantamattomuutta saa se tahmeatkin lampaat uskomattoman hyvin liikkumaan. Itse asiassa suurin haaste onkin opettaa sille miten työskennellä villien lampaiden kanssa.

Toinen treenattava koira tällä syksyn kurssilla oli Rita, kun Piski valitettavasti menehtyi alkusyksystä. Bobby ei ole aiemmin nähnyt Ritaa kuin kesällä apukoirana ja silloin hänelle jäi lähinnä mieleen, että Rita ei totellut kuin 1% maahanmenokäskyistä ja sain 99% käskyistä käydä kertomassa sille, että oikeasti tarkoitan sitä mitä sanon. Olin nyt sitten tehnyt Ritan kanssa töitä ja maahanmenot ovat parantuneet huomattavasti, prosenttisuhde on nyt toisinpäin ja sitä myötä koirakin on alkanut toimia. Bobby itse asiassa kehui, että Rita on tosi hyvä narttu ja hän olisi todella mielellään nähnyt sen jo silloin kun se oli vuoden vanha. Ritahan ei ota oikeastaan mistään korjaamisista itseensä. Yrittää koko ajan luistaa käskyistä, kun se on sille niin tapa, mutta kun tottelee sujuu paimennus hienosti. Sillä on luontainen lampaidenlukutaito ja on sitkeä tekemään hommia. Itse olen uskonut Ritaan aina, en vaan ole osannut kouluttaa noin kovapäistä koiraa. Nyt siihenkin on eväät ja toivottavasti osaan nyt tuollaisenkin koiran vastaantullessa tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan. Piski oli hyvä koira ja hyvillä koirilla on  yleensä hyvä emälinja takana.

Muutenkin kursseilla oli ihan mielettömän hyvä ilmapiiri. Kaikki tekivät kaikkensa, jotta hommat sujuivat. Ruoka oli aivan mahtavaa. Teimme nimittäin jokainen vuorollamme päivän ruuan ja Tanja ja Niina hoitivat sitten kahvittelutaukojen herkuista. Ja niitähän riitti. Kiitokset Tanjalle ja Niinalle. Mialle iso kiitos suklaasta. Kerrankin sitä herkkua oli riittävästi! Iso kiitos siis herkuillisista aterioista Minnalle, Mialle, Kaisulle, Anne-Marialle ja mulle. Lampaat olivat vaihtelevia. Välillä liikkuivat hyvin ja välillä olivat ällöttäviä tahmasorkkia. Inhoan yli kaiken tahmeita lampaita ja niinpä sitten vaihtelimme lampaita uusiin, jotta saisimme taas liikettä aikaiseksi. Keväällä syntyneet uuhikaritsat viitsivät olla reippaita jonkun aikaa, mutta sitten vaan eivät enää toimineet halutusti. Parhaita ovat vähän vanhemmat uuhet, jotka kuitenkaan eivät ole vielä vanhoja. Eli ne, joita yleensä valkaan kisalampaiksi.

Ai niin, meinas ihan unohtua. 8.10. esiinnyttiin Piskin kanssa telkkarissa. Meitä pyydettiin aikaisin keväällä mukaan ohjelmasarjaan, joka tulee ulos nyt syksyllä. Yksi jakso käsitteli paimennusta ja siinä päätähtenä sitten oli Piski. Varasin ison pinon nenäliinoja telkkarin viereen, sillä ajattelin etten pysty itkemättä ohjelmaa katsomaan, kun tulee niin järjetön ikävä Piskiä. Mutta yllättävän hyvin meni. Lähinnä mielessä oli tosi ihanat ja lämpöiset muistot tuosta elämäni parhaasta paimenkoirasta. Huvitti, kun tein esim. jaossa ihan typeriä virheitä, mutta silloin kuvauksissa ajattelin, että ihan hyvä, kun kaikki ei mene täydellisen hienosti. Sillä eihän kaikki ihan tässä oikeassakaan elämässä suju aina virheettä. Paimennusta tuntemattomat tuskin huomasivat mitään ja ne, jotka huomasivat voivat sitten iloita siitä, että huomasivat. Sain ohjelman tekijöitä ohjelman tallennettuna CD:lle. Ihana voin katsoa sen joskus omassa rauhassa ihan ajatuksen kanssa ja samalla tuostakin kokemuksesta jäi ihana muisto.

Aloittelen pikkuhiljaa pörristen eli Iitan pentujen Luumun, Lakun ja Täplän koulutuksen. Aluksi sytytellään ja nuo pojat on kyllä syttyneet, ovat tosi innokkaita. Viime sunnuntaina loikkasivat kaikki karsinaan ja voihan elämä mikä meno niillä oli. Ei ollu ihan helppo saada niitä sieltä pois. Täplästä tulee selvästi tyylikkäin ... kisakoira ainesta. Laku on ryhmän rämäpää, ei pelkää mitään ja ihminen on täyttä ilmaa. Muistuttaa pelottavan paljon Ritaa pienenä. ;) Luumu on tasaisin, mutta tyyliä siitäkin löytyy. Kaikki ovat tosi lupaavan oloisia, joten eiköhän niistä työkoiria saada. Itselleni olen hakemassa pentua ulkomailta. Siitä kerron sitten lisää, kun se on täällä meillä.

Nyt toivotaan, ettei tule vielä lunta ja jäätä, jotta paimennuskautta voidaan jatkaa. Ja sitten oikein lyhyt talvi kiitos, tai oikeastaan, koko talven voisi vaikka ohittaa ja jos siirryttäisiin suoraan kevääseen.