Kisakausi alkaa päättyä, mutta treenit jatkuu

Jospa sitä taas jaksais vähän päivitellä viimeaikojen tapahtumia. Piskistä ei sen enempää, jotta en ala taas parkumaan hullun lailla. Ikävä on kova, mutta pakko tähän on vaan tottua ja suunnata katse tulevaisuuteen.

Elokuun lopulla (25.8.) pidettiin meillä paimennuskisat. Tälle vuodelle otin järjestettäväksi vain yhdet kisat, kun on niin paljon muuta puuhaa ettei vaan jaksa enempää tehdä. Iso kiitos kaikille teille, jotka tulitte auttamaan. Ilman teidän panosta ei näitäkään kisoja olisi järjestetty. Viikko ennen kisaa valittiin lampaat koetta varten. Otin isosta laumasta nuoria uuhia (noin 2-4 vuotiaita), jotka ovat tottuneet paimentamiseen, mutta eivät ole olleet kurssilampaina, eivätkä siten ole leipääntyneet koko paimennus hommaan. Lisäksi tavoite oli, että lampaat eivät pyri automaattisesti ihmisen lähelle vaan kunnioittavat ihmistä siinä kuin koiraakin. Aiemmin olen ottanut niin paljon lampaita, että ne ovat menneet radan vain kerran, mutta tällä kertaa otin vähemmän ja sen vuoksi ne menivät kisaradan kahteen kertaan. Lampaita paimennettiin ennen kisaa pienissä ryhmissä rauhallisten ja varmojen koirien kanssa, jotta lampailla olisi varmasti luottavainen suhde koiriin ja saisimme blokattua pois kaikki turhan säikyt tai muuten tollot yksilöt. Muutama hankala tapaus poistettiinkin joukosta ja jäljelle jäi sitten ryhmä, joka kulki koiran viemänä kevyesti ja turhia hermostumatta juuri sinne minne koira niitä vei. Eli tärkein urakka oli sitä myöten selvä.

Kisassa oli kaikki luokat, joten pelto valittiin sen mukaan, että sinne mahtui helposti kolmosluokankin rata. Kolmosluokan haku oli 300 m, kakkosluokan 200 m ja ykkösluokan 100 m. Kuljetusmatka oli yhteensä 300 m. Lampaat tuotiin tolpalle mönkijän perässä vedettävällä kärryllä ja ne vietiin suorituksen jälkeen poistovarikolle, joka oli näkymättömissä kallion takana. Kiitos radanrakentajille avusta. Saimme hyvän radan pystyyn.

Haikein tunnelmin starttasin kolmosluokassa, kun paras koirani oli poissa lähtölistalta. Eikä tuntunut yhtään helpommalta, kun tolpalla seistessä kuulin sanatarkkaan kaikki yleisön päivittelyt siitä, miten kauheaa, kun Piski oli jäänyt traktorin peräkärryn alle. Tippa tuli silmään ja sain kerätä kaikki voimani, jotta pystyin keskittymään radalla kulkevan koirani suoritukseen. Villellä meni ihan päin sitä itseään. Ei ottanut mun käskyjä ollenkaan ja ajo oli sitten sen mukaista. Pisteitä ei paljoa herunut (eikä kyllä pitänytkään sillä suorituksella) ja niinpä jäimmekin ilman tulosta. Rita oli ontunut edellisviikolla ja vielä aamulla ajattelin jättää sen pois säästääkseni jalkaa, mutta koska Rita näytti kulkevan ok niin päätin sitten koittaa kuitenkin. Tämä oli Ritan ensimmäinen startti kolmosluokassa. Aloitin sen treenaamisen parin vuoden tauon jälkeen heinäkuun puolessa välissä saatuani Bobbylta hyvät neuvot miten toimia Ritan kaltaisen kovapäisen koiran kanssa. Ei ihan kamalan huonosti mennyt, saatiin hikinen tulos ja mikä parasta Voitto! ;) Ha, haa, oli helppo voittaa, kun ei tarvinnut kuin tuloksen, haastajia kun ei ollut.

Ykkösluokassa starttasi sitten Iita. Iitan kehitys Bobbyn kurssin jälkeen on ollut tosi nousujohteista, mutta ihan vielä se ei ole valmis tekemään koko kisasuoritusta kontrolloidusti ja maltilla. Alku lähti hyvin, mutta sitten alkoi mopo keulia ja sain tehdä tosissani töitä, jotta likka pysyi edes jollakin tavalla nahoissaan. Taistelin kuitenkin radan läpi ja saatiin peräti 82 pistettä, PAIM1 ja PPR1. Eli menolippu kakkosluokkaan tienattu, mutta empä taida ihan vielä siellä startata.

Kisat menivät muutenkin mukavasti. Lampaat käyttäytyivät tosi hienosti, menivät juuri sinne minne koira vei. Jos koira painosti niitä liikaa menivät vauhdilla, mutta heti kun koira hellitti painetta, rauhoittuvat. Jos koira ei peittänyt vetopaikoissa kunnolla, käyttivät lampaat tilaisuuden hyväksi ja yrittivät poistua paikalta, mutta heti kun koira meni kunnolla eteen pysähtyivät. Häkityksessä eivät kävelleet ilmaiseksi häkkiin vaan ne joutui ihan oikeasti häkittämään. Jaot oli helppoja, jos ohjaaja ei itse töpeksinyt.

Seuraava kisa olikin sitten 2.9. Somerolla Klossnereitten tilalla. Kyseessä oli SBCAK mestaruuskisa, johon sai jäsenten ilmoittautumisten jälkeen tulla muitakin normaalikisaajia niin paljon, kun tilaa kokeessa oli. Villen kanssa en ole enää kauheasti ajatuksella treenannut ja sen kyllä huomasi. Kuunteli vielä vähemmän kuin meidän kokeissa ja niinpä keskeytin, kun en vaan enää jaksanut tapella siitä mennäänkö sinne minne vihellän. Ville vaan on niin Ville ;) No, Ville oli jo siirretty eläkkeelle, mutta tulipahan kuitenin startattua sen kanssa vastoin aiempää päätöstä. Nyt päätös saa pitää, eli Ville on tästä eteenpäin kurssikoira, jonka tehtävä on auttaa kun kouluttelen omia nuoria koiria tai muiden koiria.

Ritan kanssa startattiin nyt sitten sen toisessa kolmosen kisassa. Lisäjännitystä Ritan ja Iitan startteihin toi se, että oltiin vieraassa paikassa ja aivan erilaisilla lampailla kuin mihin koirani ovat tottuneet. Lampaat kulkivat kevyesti ja sinne minne koira niitä vei. Lähtivät helposti livohkaan, jos tilaisuus tuli, mutta jos koira piti ne hyvin hallinnassa niin niillä pystyi kyllä ajamaan oikein kelpo ratoja. Ritan kanssa ongelmat olivat lähinnä se, että minulla ei pelisilmä oikein toiminut nyt, kun olin tekemisissä niin erityyppisten lampaiden kanssa kuin mihin olen tottunut ja lisäksi tietty, koira ei ottanut käskyjä puhtaasti, joka aiheutti juurikin niitä virheitä, joita sitten kovasti yritin paikata. Pisteitä tuli sen verran vähän, että ei tällä kertaa tulosta.

Iita starttasi ykkösluokassa ja tiesin jo etukäteen, että helppoa ei tule olemaan. Vieras paikka ja erilaiset lampaat kuin meillä tulisivat kiihdyttämään muutenkin kiihkeän Iitan liian vauhdikkaaseen menoon ja senhän tietää mitä siitä seuraa. Alku meni hyvin, mutta sen jälkeen sain tehdä tosissani töitä, jotta homma pysyi kasassa. Saimme kuitenkin pidettyä lampaat pellolla ja radan läpi. Pisteet tosin riittivät vain 12. sijaan. Lisää vaan harjoitusta niin minulle kuin Iitalle ja kyllä tämä homma sitten lähtee sujumaan. Työn alla on nyt rauhalliset flänkit, jotka yllättäen ovat alkaneet jo treeneissä sujumaan. Vielä, kun saa siirrettyä tämän kisasuoritukseen niin eiköhän pisteitäkin ala tulla hiukka enempi. Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetyt Yhdistysmestaruus kisat, joissa oli mukava tunnelma.

Seuraava ja kauden viimeinen kisa on sitten SPKY junnukisa, johon Iita osallistuu. Piskin kanssa piti mennä SM-kisaan, mutta se nyt sitten jäi. Rita ei ole vielä valmis sinne, ehkä ensi vuonna. Ville jää eläkkeelle ja toimii ainoastaan apukoirana.

Lokakuun odotetuin tapahtuma onkin sitten 10 päivän paimennuskurssi täällä meillä. Kouluttajana taas Bobby, joka ei esittelyjä kaipaa. Kesän 10 päivän kurssi oli ihan huipputapahtuma, mukavia kurssilaisia ja paras mahdollinen kouluttaja (Bobby siis), joten samaa odotetaan tältä lokakuun kurssiltakin. Ei vaan millään malttais odottaa ajan kulumista.



Pennut kasvaa hurjaa vauhtia. Luumu ja Laku (ent. Hannu) ovat jo kovasti kiinnostuneita lampaista. Täplä vielä miettii asiaa. Eipä vielä mikään kiire ole, sillä nuo ovat vasta 14 viikkoa vanhoja. Aikamoisia riiviöitä kuitenkin ovat. Kaiken syövät mitä eteen tulee. Just yks päivä piti antaa 32 hiilitablettia Luumulle, kun epäilin sen syöneen Myrkkyvyöseitikki nimistä sientä. Onneksi taisi kuitenkin olla joku muu sieni, kun ei tullut mitään myrkytysoireita. Mut kyllä ne vielä jotain keksii. On ne vaan sellainen huligaanijoukko.