This is a glowing text

maanantaina, huhtikuuta 01, 2013

Kevättä ilmassa

Nyt on kevät selvästi lähtenyt käyntiin vaikkakin poikkeuksellisesti yöt on edelleen tosi kylmiä, kun vertaa normaaleihin keskiarvoihin. Öisin on ollut 10-15 astetta pakkasta ja päivällä muutama aste plussaa. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja kyllä nuo muutama plus aste ja aurinko kummasti lumia sulattaa vaikka yöksi kaikki taas pysähtyykin.

Maaliskuussa ei tehty mitään erikoista. Koirille on edelleen rakennettu pohjakuntoa ja olen juoksuttanut niitä mönkinjän kanssa lähes päivittäin sellaisia noin 5 km matkoja. Tapio on myös osallistunut hommaan, etenkin niinä päivinä, kun olen ollut Helsingissä töissä. Sitten on vielä pitänyt kävellä kunnon lenkki, jotta Mirk on myös saanut liikuntaa, se kun on vielä vähän turhan pieni mönkkärilenkeille. Mirk täyttää 6 kk 10.4. ja kovasti poika on kasvanut vaikka nyt jo näkee ettei siitä mitään isoa rotjaketta tule, mikä on kyllä tosi hyvä.

Karitsoinnit alkoivat pääsiäisenä ja aiemmasta poiketen homma lähti heti vauhdilla käyntiin. Ekana päivänä poiki pari uuhta, seuraavana kahdeksan ja tänään on poikinut jo kaksitoista ja iltaa on vielä jäljellä. Aiemmin on poikimiset alkaneet niin, että yksi poikinut, sitten päivä kaksi taukoa, sitten taas muutama ja siitä vähitellen päivien poikijoiden määrä kasvanut. Kohta tosiaan on kiirettä yötä päivää. Vaikka se onkin raskasta niin samalla jotenkin niin hienoa nähdä uuden elämän lähtevän käyntiin.

Lumet sulaa hitaasti, mutta varmasti. Kohta saan lampaita tuohon piha-aitaukseen ja pörrikset pääsevät aloittamaan paimenkoiraopintonsa. En viitsi laittaa sinne lampaita tai koiria niin kauan kuin siellä on liikaa lunta tai liian liukasta. Ei ole kenenkään etu, jos eläimet loukkaantuvat liukastellessaan eikä edistä oppimista sekään, että lampaat joutuu tarpomaan umpihangessa.

Muutama kuva vielä
Ville

Täplä

Laku

Mirk

Iita

Rita

Luumu