This is a glowing text

maanantaina, kesäkuuta 19, 2006

Tarinaa paimennuskurssista

Hei
Lupasin vähän kertoa pitämästäni paimennuskurssista. Kurssilla oli neljä koiraa ja kolme ohjaajaa. Varsin sopiva määrä osanottajia, sillä pienen porukan kanssa pystyy käymään yksityiskohtaisemmin läpi niitä asioita mitkä kenellekin olivat tällä hetkellä ajankohtaisia. Perjantaina keskityimme perusasioihin eli siihen, että koira säilyttää oikean etäisyyden lampaisiin kiertäessään niitä sekä noudattaa maahan käskyä heti eikä vasta muutaman askeleen jälkeen. Lisäksi teimme töitä sen eteen, että saisimme koirat liikuttamaan lampaita rauhallisesti ja tasaisesti. Käytössämme olleet uuhet (5 uuhta) olivat hiukan reippaalla tuulella ja jos koira ei ollut tarkkana, lähtivät uuhet omille teilleen. Uuhet pysyivät rauhallisina, kun koira pysyi tarpeeksi kaukana, mutta heti, jos koira tuli ns. pakorajan sisälle, lähtivät uuhet karkuun. Tässä olikin oivallinen tilaisuus harjaannuttaa omaa silmäänsä siihen, että osaa lukea lampaiden käytöstä ja siten oppii pysäyttämään koiran ennenkuin se joutuu lampaiden pakorajalle. Nuorille koirille tämä on tietysti aluksi vaikeaa ja siksi Matti ja Teppo olivatkin apukoirina ja palauttivat uuhet nopeasti ruotuun, jotta saatiin jatkettua hommia. Välillä otettiin harjoitus piha-aitauksessamme olevilla karitsoilla, jolloin ohjaaja pystyi enemmän keskittymään omaan toimintaansa kun ei tarvinnut pelätä, että lampaat häipyvät paikalta.

Lauantaina aloitimme uuhien kanssa ja nyt sekä uuhet, että koirat toimivat rauhallisemmin. Kun vielä sais ne ohjaajat rauhoittumaan ;) Toinen kiekka otettiin taas piha-aitauksessa harjoitellen suuntakäskyjä ilman vartalo apuja sekä hidasta kävelyä lampaiden perässä. Lopuksi vielä pystytettiin pellolle kuljetusportit ja häkki, jotta voitin harjoitella kuljetusta porteista läpi sekä häkitystä. Häkityksessä viimeistään jokainen ohjaaja ymmärtää kuinka tärkeää on, että koira osaa mennä myös pois tasapainopisteestä, sillä häkityksessä koiraa pitää pystyä siirtämään milloin mihinkin, jotta ne lampaat sinne häkkiin saadaan.

Oikein mukava kurssi ja erityisen paljon kiitoksia kurssilaisille, sillä teidän kanssa oli mukava tehdä töitä. Heinäkuussa voisi pitää vaikka jonkun yhden päivän kurssin, jolla katsoittaisiin sitten onko oppi mennyt päähän ja mitä uutta kannattaa alkaa harjoitella.

Sain Sarilta hienoja kuvia:







Päivi