This is a glowing text

keskiviikkona, elokuuta 02, 2006

verinäytteitä ja hajonneita koneita

Huh, mikä päivä. Aamulla aloitimme aikaisin verinäytteiden otolla uuhista ja siitospässeistä. Olemme mukana Maedi Visna eläintaudin vastustamisohjelmassa ja sen takia näitä näytteitä otetaan. Näytteitä otetaan tietyin välein, jotta tila pysyy korkeimmalla statuksella eli on vapaa Maedi Visna taudista. Tällä hetkellä kokeita otetaan kolmen vuoden välein, joten seuraava urakka on sitten kolmen vuoden päästä.

Itse näytteiden otto sujui nopeasti. Tanja auttoi koeputkien kanssa (siitä suurkiitos). Tapio, Heikki (Tapion poika) ja minä otimme lampaita kiinni, ajoimme kaulan paljaaksi keritsimellä ja pidimme lammasta paikallaan eläinlääkärin ottaessa näytteen. Teppo (paimenkoira) sai pitää huolta, että lampaat pysyivät siellä missä pitikin. Saimme otettua näytteet noin 180 elukasta reilussa kolmessa tunnissa ja siihen sisältyi vielä kahvitaukokin.

Loppupäivä ei sitten sujunutkaan yhtä hienosti. Hannu ja Tapio lähtivät paalaamaan rehuja. Niin siinä sitten kävi, että paalain syttyi tuleen ja tulipalo oli sen verran massiivinen ettei sitä saanut käsisammuttimella sammumaan. Ei muuta kuin palokunta paikalle ja sammuihan se roihu lopulta. Mutta ei ne ongelmat vielä tähän loppuneet. Hannu lähti niittämään yhteisellä niittokoneella (vieraalle pellolle) ja huonoksi onneksi niittokoneeseen meni suuri kivi, joka hakkasi koko niittokoneen totaalisen mäsäksi. Että sellaista tämä maalaisidylli tällä kertaa.

Terkuin
Päivi