This is a glowing text

tiistaina, kesäkuuta 27, 2006

Punnittiin karitsoita

Tänä ilta menikin sitten karitsoita punnitessa (kyseessä siis maanantai-ilta. Otsikon yläpuolella väärä päivä, kun tuli kirjoitettua tämä juttu puolen yön jälkeen). Aika äkkiä homma loppujen lopuksi meni. Kolmeen tuntiin saatiin kaikki tehtyä. Ensin piti kerätä reilut 300 karitsaa häkkiin ja tässä olivat hyvänä apuna paimenkoirat Matti ja Teppo. Meidän karitsat eivät ole mitenkään kesyjä, joten ilman koiria niiden saaminen häkkiin olisi mahdoton urakka. Häkistä Teppo sitten sai painostaa karitsat ensin ränniin jota pitkin karitsat kävelivät vaa'alle. Tapio tarkisti korvanumeron ja katsoi painon, jonka minä sitten kirjasin papereihin. Tämä homma on sellaista, jossa koiralta vaaditaan kärsivällisyyttä ja vahvaa työhalua. Koiran pitää aina tarvittaessa ajaa karitsoita ränniin ja kun ränni on täynnä, sen pitää vain odottaa, että saamme siihen kerätyn porukan punnittua. Sitten taas uusi porukka ränniin jne. Tätä sitten jatkuu muutaman tunnin. Kun viimenen karitsa saatiin punnittua oli kello jo vähän yli kymmenen, joten tehokkaasti tuli tämäkin päivä käytettyä hyväksi. Niin ja tuossa kaiken välissä Tapio niitti vielä kilometrin langanalusiakin.

Terv. Päivi