This is a glowing text

perjantaina, kesäkuuta 23, 2006

Lampaat karkuteillä

Varsinainen päivä! Aamupäivällä tuli soitto, että meidän lampaat on karkuteillä. 450 lammasta oli karannu aitauksestaan ja oli tietty ehtiny talsia vähän siellä sun täällä. Olipa osa porukasta käyny yhden kesämökkiläisen mansikkamaalla koittamassa miltä mansikan lehdet maistuu. Olis saanu jäädä tekemättä, sillä palaute ei ollut kovin mukavaa. No, elukoiden kanssa sattuu ja vaikka tosi ikävää onkin, että tulee sitä vahinkoa niin onneksi suuremmilta vahingoilta kuitenkin säästyttiin.

En kyllä kertakaikkiaan tajua miten kukaan voi pärjätä ilman paimenkoiria. Koirien, Matin ja Tepon, avulla keräsimme karkulaiset alta aikayksikön kasaan ja siirsimme laitumelle, jossa ne nyt toivottavasti pysyvät.

Iltapäivä menikin sitten lampaan lihaa pilkkoen, sillä teurastomolta saapui lihakuorma. Pari vanhaa uuhta pilkoin koirien ruuaksi ja karitsanlihat sitten vain pakkaseen. Täytyykin tänään, juhannusaattona, grillata pikku maistiaiset kyljyksistä. Päivä tosin valkeni aika harmaan näkösenä, mutta illaksi on jo luvassa aurinkoakin.

Hyvää Juhannusta kaikille

Terv. Päivi