This is a glowing text

keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008

Paimennuksen MM-kisat käyty ja onnitteluja Leijalle

Paimennuksen MM-kisat on nyt takana. Tuore Maailman Mestari on Aled Owen koiransa Roy kanssa. Royn suorituksen näkee YouTubista ja hienon näköistä menoa näytti olevan. Tässä linkki SBCAK:n sivuille, jossa on selostusta kisojen kulusta sekä hyviä linkkejä tuloksiin, YouTube videoihin jne. Kannattaa käydä kurkkimassa. Linkki: MM-kisat.

Maijasta on ollut ilahduttavan paljon kiinnostusta, mutta omaa kotia ei vielä ole löytynyt. Huomenna lähtee Matti uuteen kotiin ja täällä tuntuu varmasti paljon hiljaisemmalta kuin ennen, kun pentujen touhaminen vähenee. Onneksi Maija on vielä vähän aikaa (ja jos on tarpeeksi kauan, raaskinko enää luopua siitä, kun on niin valtavan hyvä pentu luonteellisesti). Eilen käytiin katsomassa lampaita. Ne olivat tosi kiinnostavia ja uskallettiin jopa juosta niiden perässä vähän. No, ikää lapsosillaon vasta reilu 6 viikkoa, joten ihan vielä ei edes tarvitse lampaista innostua. :)

Lopuksi vielä oikein lämpimät onnentoivotukset Punasukan Leijalle (Tepon tytär), joka sai viime viikonloppuna kaksi ykköstulosta tokon alokasluokasta. Hienoa Leija ja Heljä! Yhtä puuttuu ja TK1 on plakkarissa.