Ajatteletko omilla aivoillasi vai oletko ryhmäpaineen vanki

Tää on vaan niin hyvä, että pakko laittaa tänne (eli koko Jani Laasosen tarina löytyy täältä)

Viisi apinaa suljetaan aidattuun tilaan, jonka keskellä seisovat tikkaat. Tikkaiden yläpuolella narun varassa riippuu houkutteleva nippu banaaneja. Apina, joka huomaa banaanitertun ensimmäisenä, kiipeää tikkaille ja yrittää kurkottaa kohti mehevää välipalaa, mutta juuri kun se on saamassa banaanit käteensä, terttu kohoaakin korkealle apinan ulottumattomiin. Samalla kovaääninen sireeni kajahtaa soimaan ja koko apinalauma kastellaan jääkylmällä vedellä. Kun kaikki lauman jäsenet ovat kastuneet, sireeni sammutetaan, vesihanat suljetaan ja banaaniterttu lasketaan takaisin apinoiden ulottuville.

Kuivateltuaan turkkinsa ja toivuttuaan järkytyksestä, yksi apinoista uskaltautuu taas tikkaille. Muut lauman jäsenet jäävät uteliaina seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tapahtuu edellisen kerran toisinto. Juuri kun apina on päässyt kyllin korkealle päästäkseen käsiksi banaaneihin, naru kiristyy ja banaaniterttu singahtaa korkealle katon rajaan. Sireenit räjähtävät huutamaan ja koko apinalauma saa kylmän vesisuihkun niskaansa. Toimenpide toistetaan niin monta kertaa, kunnes yksikään apina ei tee enää elettäkään banaanien noutamiseksi.

Nyt vesihanat suljetaan lopullisesti. Myös sireeni kytketään kokonaan pois päältä. Koetta valvova henkilökunta jättää myös banaanit vapaasti apinoiden saataville. Näin olosuhteet muuttuvat yhtäkkiä banaanien niukkuudesta banaanien yltäkylläisyydeksi. Banaanit olisivat nyt vapaasti noudettavissa, mutta apinat eivät tätä tiedosta. Sen sijaan he muistavat sireenin ja kylmän vesisuihkun. On viisaampaa pysytellä kaukana tikkaista. Tästä pitää nyt myös lauman ryhmäpaine huolen, sillä jos joku vielä yrittäisi nousta tikkaille, saisi hän kimppuunsa koko muun apinalauman. Kukaan ei tahdo enää kastua. Tikkaisiin ei ole enää kenelläkään mitään asiaa ja niin banaanit jäävät syömättä.

Tullaan kokeen toiseen vaiheeseen. Nyt laumasta poistetaan yksi vanha jäsen ja hänet korvataan uudella yksilöllä. Tulokas ei ole tietoinen lauman vanhojen jäsenten saamista kylmistä kylvyistä eikä ulvovasta sireenistä ja koska apinat eivät osaa keskustella, informaatio ei välity. Nähdessään tikkaiden yläpuolella roikkuvan mehevän banaanitertun, uusi apina lähtee noutamaan siitä itselleen välipalaa, mutta saakin järkytyksekseen kimppuunsa koko muun apinalauman. Sama hyökkäys toistuu aina hänen yrittäessä lähestyä portaita. Muutaman yrityskerran jälkeen myös uusi apina ymmärtää jättää banaanit rauhaan. Ei siksi, että hän pelkäisi vesisuihkua tai sireeniä, vaan koska tietää joutuvansa hankaluuksiin lauman muiden jäsenten kanssa. On helpompi nöyrtyä ja alistua, kuin uhmata ja kyseenalaistaa.

Suoritetaan uusi vaihto. Taas yksi lauman vanha jäsen otetaan pois ja tilalle astelee uusi tulokas. Sama kuvio toistuu. Kun uusi apina erehtyy tikkaiden läheisyyteen, koko lauma hyökkää hänen kimppuunsa. Mutta kuinka käyttäytyy vain hetki aikaisemmin täsmälleen saman kohtalon kokenut apina? Yllättäen juuri hän on näistä neljästä hyökkääjästä aggressiivisin. Hän ei voi ymmärtää miksi banaaneja hamuavaa tulokasta tulee rangaista, mutta koska aggressiivinen käytös selvästi miellyttää lauman muita jäseniä, apina ei säästele voimiaan iskuja jakaessaan. Toimimalla korostetun aggressiivisesti, apina osoittaa lauman vanhoille jäsenille oppineensa yhteisön pelisäännöt. Apinan ei tarvitse arvioida oman käytöksensä perimmäisiä syitä saati niiden järkevyyttä. Helpoimmalla pääsee kun vain sopeutuu vallitsevaan kulttuuriin.

Sitä mukaa kun laumasta poistetaan vanhoja jäseniä, uusia astuu tilalle ja sama kuvio toistuu kerta toisensa jälkeen. Kun vaihtoja on suoritettu viisi kertaa, laumassa ei ole enää ainoatakaan alkuperäistä jäsentä. Yksikään lauman viidestä jäsenestä ei ole tuntenut ihollaan jääkylmää vesikylpyä, eikä kuullut korvia huumaavan sireenin ulinaa. Tikapuut ovat vapaina ja banaaneja olisi tarjolla yllin kyllin kaikille. Silti yksikään apina ei kiipeä tikapuille eikä syö vatsaansa täyteen. Yhteisö ylläpitää itselleen epäedullista käytöstä, sillä heiltä puuttuu kyky kyseenalaistaa ympärillään vallitseva kulttuuri. Apinayhdyskunta on jäänyt kiinni oman kieroutuneen kulttuurinsa noidankehään.

Jos apinat osaisivat puhua ja heiltä kysyttäisiin syytä siihen, miksi kukaan ei hakenut banaaneita, yksikään lauman jäsenistä ei osaisi antaa järkevää vastausta. Katosta roikkuva banaaniterttu ja sen ympärille rakentuneet laki- ja sääntöjärjestelmät ovat muodostuneet apinalauman käyttäytymistä ohjailevaksi instituutioksi, jonka alkuperää kukaan ei osaa kyseenalaistaa. Olemassa oleva sääntöjärjestelmä otetaan annettuna ja oma elämä sopeutetaan osaksi vallitsevaa kulttuuria sen kummemmin kyseenalaistamatta.

Vaikka ympäristön muuttuneet olosuhteet olisivat jo aikoja sitten mahdollistaneet yltäkylläisyyden niukkuuden sijaan, ja vaikka mikään järkisyy ei enää puolla niukkuuteen perustuvien käytäntöjen jatkamista, jatkaa apinalauma siitä huolimatta itselleen haitallisen kulttuurin vaalimista. Siihen saakka, kunnes joku sisään kävelevistä uusista apinoista on kyllin rohkea kyseenalaistaakseen vallitsevan kulttuurin, tulevat apinat toimimaan omaa ymmärtämättömyyttään itse oman niukkuutensa ja kurjuutensa omaehtoisina suojelijoina; oman kärsimyksensä synnyttäjinä ja ylläpitäjinä.

Ihmiskunnan historia tarjoaa lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka helppoa myös ihmisten on kasvaa osaksi kieroutunutta kulttuuria. Paljon vaikeampaa - mutta sitäkin palkitsevampaa ja välttämättömämpää - on oppia tunnistamaan oman kulttuurinsa kieroutuneisuus, purkaa tietoisesti oma tunnelatautunut ohjelmointinsa ja vapautua oman mielensä vankilasta. Nimenomaan juuri kykymme ajatella ja kyseenalaistaa on piirre, joka erottaa meidät eläimistä ja tekee meistä ihmisiä.

Pysähdy siis ja katsele kulttuuriasi kokonaan uusin silmin. Rohkene kyseenalaistaa kaikki opittu ja totuttu. Laajenna tarkasteluperspektiivisi kymmenien-, satojen- jopa tuhansien vuosien aikajanalle ja pohdi mikä kulttuurissasi on kestävää, todellista ja kaikkina aikoina pysyvää. Entä mikä siinä on vain väliaikaista - pelkkää tälle ajalle tyypillistä harhaa? Entä kuinka paljon sinussa ja käytöksessäsi on vaikutteita tuosta harhaisesta kulttuuristasi? Tai toisinpäin - kuinka paljon sinussa on sinua itseäsi? Kumpi todellisuudessa hallitsee ajatteluasi? Sinä vai kulttuurisi? Miksi annat kieroutuneen kulttuurisi vaikuttaa ajatteluusi? Miksi et ajattelisi itse?

Ihminen voi todellakin havahtua, purkaa oman ohjelmointinsa ja kiemurrella kulttuurinsa muodostaman suggestiokehän ulkopuolelle. Hän voi vapautua ajan hengen harhasta, oppia ajattelemaan omavireisesti ja vapautua ulkoisten auktoriteettien sanelusta. Ihminen, joka osaa erottaa harhan todellisuudesta, ei ole enää minkään ideologian, uskonlahkon, instituution tai auktoriteetin hallittavissa. Hänen ajattelustaan tulee itsenäistä ja hänen käytöksensä perustuu universaalista älykkyydestä kumpuavaan ajattomaan viisauteen.