This is a glowing text

lauantaina, toukokuuta 14, 2011

MM kennelpäivä

Seitsemäs toukokuuta vietettiin Tampereella Mustan Magian kennelpäivää. Tosi paljon kiitoksia Sannalle, joka oli järkännyt meille hienon kentän, agilityesteineen, käyttöön sekä maastot hakutreenejä varten. Kahvitkin oli valmiiksi keitettynä, kun kurvasin Ritan ja Iitan kanssa paikalle. Piski piti jättää kotiin hommiin, niinpä äippäkoira Rita sai tuurata sitä ja Iita pääsi muuten vaan mukaan vähän näkemään muutakin maailmaa kuin nämä meidän kotinurkat.

Vähitellen porukkaa alkoi saapua paikalle ja kahvittelun jälkeen ei muuta kuin agilityrataa pystyttämään. Itse en tuosta lajista kauheasti ymmärrä, muuta kuin sen, että ei ole läheskään niin helppoa kuin miltä näyttää. Sen sijaan laji on kyllä niin hauskaa ja koukuttavaa, että jos olis enempi aikaa niin tuolta agilityradoilta voisi tällasenkin tädin löytää. Rakennettiin kolmosluokan rata, jota kukin sitten eteni oman osaamisensa ja harjoittelusuunnitelmiensa mukaan. Hyviä pätkiä oli vaikka kuinka monella ja minä tietty patistamaan kisoihin. :) Nättakin paineli pitkästä tauosta huolimatta kuin vanha tekijä ja siinä likassa oli vauhtia ja notkeutta. Iita sai kokeilla jokaista estettä ja lopulta hinkattiin yhtä estettä Pasin ohjaamana ja uskomattoman hienosti likka toimi vaikka ei agilitystä tiedä mitään. Taitava ohjaaja saa kuitenkin ihmeitä aikaan. Napsin kovasti kuvia ja niitä löytyy tarinan lopusta.

Agilityn jälkeen esteet pois kentältä ja tottelevaisuutta treenaamaan. Itse tyydyin napsimaan kuvia, mutta Riikka ystävällisesti auttoi ja opasti sekä toimi ylimääräisinä, kaiken näkevinä, silminä. Tykkäsin kovasti kaikkien innosta tehdä ja ohjaajien rauhallisesta ja varmasta ohjaamisesta. On aina ilo silmälle katsoa harmonisia suorituksia.

Kun sitten tottisharjoittelu alkoi olla lopuillaan olikin jo aikamoinen nälkä. Kävimme ABC:llä syömässä ja vasta, kun näki ne ruuat huomasi, miten nälkä sitä oikeasti olikin. Vaan eipä sitä kauaa ehditty ruokalepoa pitää, kun jo piti suunnata metsään hakutreeneihin. Osa porukasta joutui lähtemään kotiin, mutta me hakuharrastajat sitten jatkoimme vielä päivää. Maasto oli tosi mukavaa, osittain avointa, osittain tiheikköä ja maastopohja kumpuili muodostaen hyviä piilopaikkoja. Koirilla oli motivaatio kohdallaan ja halu löytää maalimies kova. Ehkä eniten löysin paranneltavaa ihan keskilinjalla tapahtuvista toimista eli koirien lähetyksestä, tyhjältä pistolta vastaanottamisessa sekä maalimieheltä paluun jälkeen tapahtuvista toimista. Hyvältä koirat näyttivät ja uskon kovasti, että noilla koirilla tulostakin vielä syntyy.

Lopulta oli aika kaikkien loppujenkin lähteä kotia kohti. Sovimme, että syksyllä otetaan uusiksi ja koko viikonlopun mittaisena. Kotiinpäin ajellessa olikin tosi hyvä mieli, kun olen saanut niin hyvät pennunottajat ja mukavat koirat, joilla kelpaa harrastaa ja kisata. Kiitos kaikille mukanaolleille ja toivottavasti nähdään ensi kerralla nekin, jotka tällä kertaa eivät päässet mukaan. (Seuraava tapaaminen on 16.-18.9.2011 Kiikalassa -> pistäkäähän kalenteriin jo ylös)

Nyt ei lataus oikein pelitä, joten kuvia löytyy Picasa albumista: Kennelpäiväkuvat