Sunnuntain sankarikoira: Matti

Moi

PM-kisat on takana ja oli tosi mielenkiintoista seurata tulosten kehittymistä melkeimpä reaaliajassa. Norjalaiset päivittivät nettisivujaan sitä mukaa kun tuloksia tuli. Lauantaina tosin sain tuloksia tekstiviestillä Elisalta, sillä en ollut koneen ääressä, koska sisareni tytär, Jonna, meni naimisiin ja olimme Helsingissä häitä viettämässä. Onnea Jonna ja Jani. Olette molemmat mahtavia ja olen tosi iloinen, että olette toisenne löytäneet.

Vielä niihin PM-kisoihin. Lauantaina oli yksilökilpailu, jossa norjalaiset ottivat nelosvoiton. Kymmenen parhaan joukossa oli peräti 6 norjalaista. Meidän Villen isä, Tweed, tuli Tanskasta ja oli hienosti kuudes, pistein 92. Viisi parasta sai jatkaa finaaliin ja siellä norjalaiset ottivat kolmoisvoiton: 1. Tika / Jo Agnar Hansen, 2. Lyn / Torbjorn Jaran Knive ja 3. Moss / Jon Sand. Karin Söderberg Lotuksen kanssa jäi pronssista yhdellä pisteellä. Suomalaisilla ei valitettavasti sujunut ihan putkeen. Ehkä seuraavalla kerralla sitten onnistutaan paremmin. Ruotsalaiset ja norjalaiset ovat satsanneet tosi paljon tieto taidon hankintaan ja se kyllä näkyy tulostasossa. Molemmissa maissa vierailee usein maailman huippuja kouluttamassa ja kursseille osallistuu paljon väkeä. Tuosta suuresta harrastajamäärästä valikoituukin sitten helpommin niitä omia huippuosaajia, jotka nyt näkyvät tuloslistojen kärkipaikoilla.

Sunnuntaina oli vuorossa maaottelu, jossa voiton vei Ruotsi (829 p), toiseksi sijoittui Norja (799 p) ja jaetulle kolmannelle tilalle tulivat sitten Tanska ja Suomi (627 p). Pikaisen laskennan perusteella Suomi oli tällä kertaa kärkeä perässä 202 pistettä. Sen sijaan Norja ja Ruotsi ovat melko tasaisia. Heillä piste-ero oli vain 30 pistettä.

Tästä pääset PM-kisojen tulossivuille.

Meillä kotona oli melkoisen vauhdikas sunnuntai. Ajattelin heti aamusta keritä viisi uuhta, jotka otan sitten paimennuskäyttöön. Keritsin ne siksi, että niillä on vähän mukavampi juosta koirien edellä, kun ei ole paksu villa päällä. No tietenkään mikään ei mene niinkuin suunnittelee. Rakensin ulos lampolan ulkopuolelle elementeistä häkin, johon nuo viisi lammasta oli tarkoitus ottaa. Lampaat, kun tunnetusti toimivat ihan eri aivoilla kuin muut elukat, niin ensin yksikään lammas ei suostunut menemään häkkiin ja kohta kaikki halusivat sinne sillä seurauksella, että häkin kestokyky ylittyi ja kaikki aidat levis kuin jokisen eväät. Siinä sitä sitten oli piha täys lampaita (tai no ei täys, sillä niitä oli vain reilu parikymmentä). Tapio jakoi rehuja, joten kaikki ovet olivat selällään. Onneksi sain ajettua Tepon avustuksella lampaat piha-aitaukseen, jossa ennestään laidunsi 7 keväällistä tuttipullokaritsaa.

Seuraava projekti oli sitten erotella 7 karitsaa ja viisi uuhta omaksi laumakseen. Uuhet oli tosi villejä, sillä olihan ruokinta-aika. Onnistuin Tepon kanssa ajamaan ylimääräiset lampaat aitaukseen kyhäämääni pienempään häkkiin, josta sitten Teppo sai kuljettaa ne takaisin lampolaan, omaan karsinaansa. No niin, nyt minulla oli sitten ne viisi uuhta, jotka piti keritä. Kerintä sujui nopeasti ja vaivatta.

Ajattelin viedä kerityt uuhet Villen kanssa lammen takana olevaan treeniaitaukseen. Otin Villen siksi, että se on koiristamme kaikkein rauhallisin ja näin ollen ei turhaan hermostuta juuri kerittyjä, nälkäisiä uuhia. Alku sujuikin hyvin, mutta sitten lampaat päättivät, että lampolan luota ei lähdetä mihinkään. Muutama kierros lampolaa ympäri ja Ville piti tosi hienosti porukan koossa ja päättäväisesti toi sen aina takaisin minulle. Lopulta kuitenkin yksi uuhi pimahti ja lähti hulluna laukkaamaan. Ville eteen, mutta uuhi vain juoksi Villen yli. Sitkeästi Ville yritti uudelleen, mutta kun lammas pimahtaa ei se enää välitä mistään. Lopulta lammas häippäs ja ei auttanu muu kuin mennä keräämään loput neljä kasaan ja laittamaan ne aitaukseen, jotta pääsis ettimään sitä pimahtanutta lammasta. Nuo neljä jäljelle jäänyttäkin päättivät lähteä eri suuntiin, joten kesti hetken ennenkuin saimme ne Villen kanssa kokoon ja takas aitaukseen. Sitten etsimään sitä kadonnutta lammasta.

Naapuri tuli sanomaan, että heidän pihan poikki oli juossut vauhko lammas. Lammas oli painellut metsään, korkean kallion yli. Ensin otin muutaman kesyn tuttipullokaritsan ja Villen ja lähdin etsimään sitä kadonnutta uuhta, mutta oli pakko palata takaisin. Uuhi oli mennyt sellaiseen ryteikköön ettei sinne ollut asiaa sandaaleilla ja shortseilla ja Villekin oli jo aika poikki, sillä helle eilen oli, ainakin meillä Kiikalassa, melkoinen. Kävin vaihtamassa vaatteet ja otin mukaan Matin, sillä se on paras koira meillä etsimään kadonneita lampaita. Naapuri näytti minulle mistä lammas oli juossu ja pistin Matin jäljille. Matti juoksutti minua ristiin rastiin pitkin metsää ja meinas jo usko loppua, niin päättömältä sen meno tuntui. Kun kaiken lisäksi matkan varrelle osui vielä puu, johon Matti oli kerran vuosia sitten ajanu villikissan ja Matti hyppimään puuta vasten, ajattelin, että hemmetin koira, kun leikkii vaan kun pitäis tehdä hommia. Matti kuitenkin jatkoi matkaa päättäväisesti ja ajattelin, että ehkä nuo lampaat voivat poukkoilla vähän sinne tänne, kun yksinään vauhkoina metsässä painelevat. Uskoa siihen, että Matti oli jäljillä, antoi muutama matkalla näkynyt sorkanpainauma maassa. Tosin meilläpäin on myös peuroja, joten saatoivat nuo jäljet olla peuran jälkiä (siis ehkä peuranvasan). Onneksi olen pitkän pk-harrastusurani aikana oppinut fraasin: "luota koiraan" ja niin tein. Matti löysi karanneen lampaan! Ehkä Matti on vähän hyvä. Voit uskoa, että tuona hetkenä rakastin tuota pientä mustavalkoista koiraani yli kaiken.

Seuraava ongelma olikin lampaan kiinni saaminen. Ainoa keino on se, että koira ottaa sen kiinni ja meidän koirista vain Matti pystyy tekemään senkin. Lammas seisoi hetken paikallaan nähtyään koiran ja sitten se otti jalat alleen. Annoin Matille käskyn: "älä päästä" ja Mattia ei tarvii kahta kertaa käskeä. Matti perään ja minä könkkäsin perässä minkä pystyin. Kahdessa sekunnissa lammas ja Matti olivat hävinneet näkyvistä enkä oikein tiennyt mistä etsiä. Sitten kuului molskahdus ja heti perään toinen. Haa, ne ovat siis metsän keskellä olevalla lammella. Juoksin sinne ja siellä se lammas ui lammessa ja Matti perässä. Juoksin lammen toiselle rannalle, jonne lammas oli jo ehtinyt rantautua. Matti ei ollut yhtä nopea uimari kuin lammas, joten lammas sai taas etumatkaa. Huusin vain Matille, että "älä päästä" ja Matti ampas uuhen perään, otti sitä kunnon otteella etujalasta kiinni ja sai uuhen nurin. Minä juoksin ja puoliksi dyykkäsin uuhen kimppuun ja sain kuin sainkin sen kiinni. Seuraava projekti olikin sitten raahata uuhi kotiin. Onneksi oli riimu mukana ja koska matka oli niin pitkä alkoi uuhikin lopulta jo kävellä suht siedettävästi vaikka alkumatka olikin melkoista taistelua, jotta päästiin sopimukseen mikä on meidän kulkusuunta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Uuhi oli kotona, Matti sankarikoira ja meikäläinen arvostaa yhä vain enempi oikeaa työkoiraa. Matti ei ehkä ole paimennus-kisakenttien tähti, mutta oikeissa töissä se on pettämätön ja periksiantamaton.

Päivi