This is a glowing text

tiistaina, kesäkuuta 03, 2008

Rita kaksoisastutettu

Niin se maailma heittelee. Eli Rita on nyt sitten kaksoisastutettu. 28. ja 30.5. Llanfarian Jimillä ja 2.6. meidän Tepolla. Syntyvät pennut sitten DNA testataan noin neljän viikon ikäisinä, jotta saadaan selville kumpi uroksista on minkäkin pennun isä. DNA testaus on virallinen ja Kennelliiton hyväksymä, joten testin jälkeen jokaisen pennun polveutuminen on selvitetty. Tästä merkiksi pennun rekisterinumeron yhteyteen tulee merkintä P. Luonnollisesti kaikkien vanhempien DNA selvitetään myös ja ne saavat siitä merkinnän T rekisterinumeronsa yhteyteen. On se vaan hienoa, että nykyään pystytään jo polveutuminen selvittämään DNA testin avulla. Ennen vanhaan ei olisi millään voinut tietää mikä uros on minkäkin pennun isä ja varmasti sen vuoksi moni koira nytkin on rekisteröity eri vanhemmille kuin mitä todellisuus olisi. Ehkäpä se selittää joskus varsin oudot ilmentymät pennuissa, kun ihmetellään miksi jokin pentu on saanut jonkin vian, jota sen vanhemmilla ja ei ole ollut.

Nyt sitten jännätään miten käy. Tuleeko vain Jimin pentuja? Vai kenties vain Tepon pentuja? Entä jos tulee molempien urosten pentuja niin miten ne jakautuvat? Montako on Tepon ja montako Jimin. Kun urosten käytöllä on ollut selkeä ajallinen ero, näkee myös samalla miten tiinehtyvyys menee suhteessa juoksun vaiheeseen, jossa astutus on tapahtunut. Entä vaikuttaako juoksun eri vaiheessa tapahtunut astutus narttu tai urospentujen määrään. Joidenkin mielestähän se tuleeko enemmän narttuja tai uroksia riippuu nimittäin siitä missä vaiheessa juoksua astutus on tapahtunut. Itse asiassa aika mielenkiintoinen tilanne. Täytyykin harkita, jos tästä kerrasta tulee hyviä kokemuksia, että astuttaa Ritan seuraavankin kerran kahdella uroksella niin, että astutus tapahtuu saman päivänä ja uroksina käytetään kahta erisukuista urosta, jolloin hyvällä tuurilla saa yhdellä kerralla kaksinverroin jalostusmateriaalia tulevaisuutta varten.

No, nyt jäädään odottelemaan miten käy. Vien Ritan sitten neljän viikon päästä ultraan ja silloin pitäis sitten näkyä saadaanko pentuja ylipäätään.

2 Comments:

At 03 kesäkuuta, 2008 15:59, Anonymous Anonyymi said...

Onpahan jännittävä tilanne!!! Joka tapauksessa upeita isäehdokkaita molemmat. Pidetään peukkuja!

- Hanna, Arttu ja Bea

 
At 04 kesäkuuta, 2008 10:37, Anonymous Anonyymi said...

Onnellista odotusta Ritalle&tietysti kasvattajallekin, toivottavasti pentusia tulee, mielenkiintoista sitten nähdä kenen jälkeläisiä mahdolliset pennut ovat :)

Toiv. ois yhtä hyvä tuuri kaksoisastutuksen kanssa kuin meillä.

 

Lähetä kommentti

<< Home