Perusratoja oikein urakalla

Taas on ajettu perusratoja oikein urakalla. Matkasimme Tanjan kanssa Ruotsinpyhtäälle Nilla Salosen luokse, jotta Iita, Luna ja Jallis voisivat yrittää suorittaa Suomen Paimenkoirayhdistyksen perusradan. Iita ja Jallis tarvitsevat tuloksen tulevaa pennutusta varten, sillä Ruotsin perusrata ei nykyään enää kelpaa SPKY:lle jalostuskriteeriksi. Niinpä sitten saimme kuin saimmekin mahdollisuuden suorittaa rataa näinkin myöhään syksystä vai pitäiskö sanoa aikaisin talvesta. Siitä mahdollisuudesta täytyy kyllä kiittää ihan koko sydämen pohjasta Anne Konstia sekä Nilla Salosta ja Pirjo Koivua. KIITOS, KIITOS, KIITOS! Nillan lampaat olivat tosi hyviä ja kaikesta näki, että niitä on paimennettu hyvin. Olivat liikkuvia, mutta eivät panikoineet mitenkään koirasta. Luottivat ihmiseen ja menivät juuri sinne minne koira niitä ohjasi. Kaikki virheet mitä niiden kanssa tuli olivat täysin ohjaajasta ja koirasta johtuvia. Tuollaisilla lampailla olis tosi ihana päästä ajamaan kisaratojakin.

Tässä me ollaan, kaikki hienot tytöt samassa rivissä. Kuvan nappas Tapio ja hattupäiset on vas: minä, oik: Tanja. Koirat vasemmalta. Iita, Luna ja Jallis.

Rata ajettiin siis torstaina 25.11. ja koko edellisen päivän pyrytti lunta ja tuuli niin maan penteleesti. Oli ihan siinä ja siinä ettei koko tilaisuutta jouduttu perumaan. Onneksi kuitenkin mitään peruutusta ei tullut ja torstaina aamulla aikaisin lähdimme kolmen koiran ja kahden ihmisen voimin kohti Ruotsinpyhtäätä. Saimme nauttia matkalla Helsingin aamuruuhkasta, mutta siitä selvittyämme matka kohti itää sujui vallan leppoisasti vaikka tiet aika lumisia ja liukkaita olivatkin. Toyotasta on näköjään myös hangessa ajoon sillä yksi peltojen välissä oleva auraamaton tienpätkä vähän hirvitti, mutta kaasu pohjassa, luistoneston toimiessa hienosti, puskettiin siitäkin esteestä läpi. Ja niin olimme lopulta Nillan pihalla. Meidän lisäksi radalle tuli vielä Joski Taunon kanssa ja muut alunperinilmoittautuneet olivat jättäneet syystä tai toisesta tämän leikin kesken eivätkä saapuneet paikalle.

Toista tuomaria eli Pirjo Koivua, odotellessa autoimme Nillaa pystyttämään radan ja hiukan hirvitti, kun lunta oli paljon enemmän kuin meillä ja paikoitellen ihan kunnon kinoksiakin, joissa ei ollut ihan kauhean helppoa kahlata. Kävi vaan mielessä, että on siinä vähän lisähaastetta, kun lampaat ei yleensä tykkää kahlata lumessa ja koirakin helposti alkaa luistaa kaarien ja flänkkien pulleudessa, kun liikkuminen on hankalaa. No, jälleen kerran ajattelin, että ei se pelaa joka pelkää ja näillä mennään mitä on eteen saatu. Vaikka enää ei lunta pyryttänytkään niin tuuli tosi kovaa vaakatasossa ja lunta pöllys tuulen mukana edelleen ihan mukavasti.

Saimme Pirjonkin paikalle ja Nilla haki viisi lammasta pellolle (turkislampaita ja suomenlammas) eli jälleen kerran lampaita, joihin Iita ei ollut tottunut. Ruotsissa oli vikkeläkinttuisia turkislampaita ja samanlaisia täällä. Lampaat olivat siis tosi hyviä, mutta tiesin, että Iita riemastuu, kun saa eteensä liikkuvia lampaita ja sen käsissä pitäminen ei tule olemaan ihan helppoa. Joski aloitti Taunon kanssa. Taunoa selvästi vähän hämäs runsas lumi ja Joski puolestaan puuskutti lumihangessa eteenpäin. Kauemmas meno näytti hyvältä ja omassa mielessäni ajattelin, että kyllä tuolla suorituksella pitää läpi päästä. Siistii Joski! Sitten oli Tanja vuorossa Lunan kanssa. Luna meni ihan omalla tyylillään ja suoritti kaikki annetut tehtävät hyvin. Pysyi jopa nahoissaan vaikka yksi uuhi häkissä yritti syöksyä täyttä vauhtia, raollaan olevasta porttiaukosta ulos. Hyvä Luna ja Tanja. Sen jälkeen menivät lampaat vaihtoon ja Iitalle freesit lampaat. Auts, jännitti, että jos ovat kovinkin vauhdikkaita voi multa lähteä mopo käsistä. Uudet lampaat näyttivät hyviltä, joten ei muuta kuin hommiin. Hakukaari oli surkein ikinä ja katoin monttu auki, kun Iita painaa lähes suoraan kohti lampaita. Ehdin jo miettiä, että mitä hemmettiä, ei se ole koskaan ennen noin tehnyt. No, ilmeisesti vaan ei halunnut juosta lumikinoksen läpi ja siksi valitsi itselleen helpoimman reitin. Lampaat kuitenkin tolpalta mulle ja sitten kuljetukseen. Yritin vähän pitää Iitaa ruodussa, mutta toisaalta annoin sen olla aika paljon ihan vaan koira, jotta näkee mitä se luonnostaan tekee, kun ei ole liikaa käskyn alla. Rämmittiin kuljetus läpi ja mun oli pakko välillä huilata, kun hangessa kahlaaminen otti hengen päälle. Vapaassa kuljetuksessa Iita alko tekemään niitä kuvioita, joita treenattiin Karin Mattsonin kurssilla ja hienosti tekikin. Häkityksessä pientä sähläystä, jonka jälkeen lampaat häkkiin ja koira perässä. Lampaat vielä ulos ja kontrolliin ja homma oli selvä. Sen verta sählinkiä oli matkan varrella että en yhtään osannu arvata meneekö läpi vai ei.

Lopuksi vielä vuoroon Tanja Jalliksen kanssa. Jallis teki hienoa työtä. Muutama virhe matkan varrella, mutta ei mitään tosi isoa. On aina hieman hankalaa, kun alkaa opettamaan koiralle, että kun sanotaan maahan se on maahan niin kauan kunnes toisin sanotaan tai kun sanotaan aja, se on aja eikä silloin palautella lampaita takas ohjaajalle kesken kaiken. Toisaalta perusradalla halutaan, että näkyis koiran luontainen kyky koota lampaita,  pitää ne hallinnassa ja tasapainottaa ohjaajalle. Nuo hommelit me on tehty näiden koirien kanssa jo silloin vuosi sitten, kun alotettiin treenaaminen ja nyt on opetettu jo paljon muuta ja silloin ei enää näy niin aidosti nuo asiat, jotka koirassa on luonnostaan. Mutta takas Jallikseen. Loppu meni myös mukavan näköisesti, joten rata läpi. Sitten alkoi jännittävä osuus. Eli odottelimme Nillan maukasta keittoa hörppiessä, kun tuomarit laskivat pisteet yhteen. Jännää, jännää, jännää, mutta niin siinä vain kävi, että koko poppoo läpi. Jihuu, vähänkö hieno fiilis! Nyt oli sitten viimeinenkin tämän vuoden tavoite saavutettu ja voi hyvillä mielin jäädä talvilevolle. No, mitä nyt käytiin seuraavana päivänä omien lampaiden kanssa pellolla säätämässä Iitan ja Jalliksen jarrut takaisin oikeaan paikkaan, tarkistettiin, että koirien korvissa ei ole vaikkua, ja että pysähdys toimii heti eikä melkein heti. Hakukaaret fiksatiin myös kuntoon ja nyt ollaan taas siinä tilanteessa missä oltiin ennen Ruotsiin lähtöä. Tästä on hyvä jatkaa, jos paimennuskelejä piisaa.

Vielä muutama kuva Iitan tän päiväisistä palautustreeneistä.

Kuvat napsi Tanja. Hurjasti taas kiitoksia hienoista kuvista.


Onnittelut vielä tätäkin kautta perusradan suorittaneille koirille Iitalle, Lunalle, Jallikselle ja Taunolle sekä hyville kuskeille, kuten mulle ;) , Tanjalle ja Joskille!