Kevättä ilmassa?

Voisi luulla, että tässä vaiheessa huhtikuuta olis jo kevät päällä ihan täydellä tohinalla. Ei vaan ole. Päivisin lämmintä muutama aste ja yöllä ihan reilusti pakkasta. Lumet sulaa todella hitaasti, niin hitaati, että sitä tuskin huomaa.

Pääsiäisenä aloittivat lampaat poikimiset oikein rytinällä. Aiemmin on yleensä menny pari viikkoa silleen hissukseen, että muutama on poikinut päivän mittaan ja välillä jotain välipäiviäkin. Nyt poiki ekana päivänä kaksi ja sitten niitä alko tulla ihan solkenaan. Olikohan jo kolmas päivä, kun yli 20 poikijan päiväraja meni rikki. Toisaalta tämä on kyllä hyvä. Tulee kerralla paljon valmista eikä ehdi miettiä mitään, kun koko ajan vaan joku on juuri synnyttänyt, joku synnyttää parhaillaan, ja juuri kun luulet, että kaikki on hallinnassa ja meinaat lähteä sisälle kahville, niin taas joku aloittaa poikimisen.

Koirat on nyt vähemmällä huomiolla. Saavat ruokaa ja pääsevät epäsäännöllisesti lenkille. Mutta tätä kestää vain lyhyen aikaa, joten kyllä täyspäiset työkoirat tämän kestävät. Mirkille tilasin oikein virallisen sukutaulun ISDS:ltä ja kylläpä tulikin hieno plakaatti.

Rekisteripaperit on kennelliitossa ja pitäis olla juur kohta valmiina, joten kohta pojalla on myös Suomen kansalaisuus. Mirk on kyllä mukava koira. On niin helppo täällä sisällä ja on silti, vaikka ei asukaan tarhassa muiden koiriemme kanssa, täysin hyvin sopeutunut kaikkien toisten kanssa. Lenkillä nauttii kyllä sielunsa kyllyydestä etenkin Lakun kiusaamisesta.

Nappasin kännykällä kuvan tämänhetkisestä säästä. Ei ihan keväiseltä näytä

Viime vuonna näihin aikoihin (15.4.) näytti tältä

Karitsoista yritän muistaa ottaa myös kuvia, mutta laitetaan tähän ihan vaan piristykseksi kuva viime vuodelta.

Kevättä ilmassa

Nyt on kevät selvästi lähtenyt käyntiin vaikkakin poikkeuksellisesti yöt on edelleen tosi kylmiä, kun vertaa normaaleihin keskiarvoihin. Öisin on ollut 10-15 astetta pakkasta ja päivällä muutama aste plussaa. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja kyllä nuo muutama plus aste ja aurinko kummasti lumia sulattaa vaikka yöksi kaikki taas pysähtyykin.

Maaliskuussa ei tehty mitään erikoista. Koirille on edelleen rakennettu pohjakuntoa ja olen juoksuttanut niitä mönkinjän kanssa lähes päivittäin sellaisia noin 5 km matkoja. Tapio on myös osallistunut hommaan, etenkin niinä päivinä, kun olen ollut Helsingissä töissä. Sitten on vielä pitänyt kävellä kunnon lenkki, jotta Mirk on myös saanut liikuntaa, se kun on vielä vähän turhan pieni mönkkärilenkeille. Mirk täyttää 6 kk 10.4. ja kovasti poika on kasvanut vaikka nyt jo näkee ettei siitä mitään isoa rotjaketta tule, mikä on kyllä tosi hyvä.

Karitsoinnit alkoivat pääsiäisenä ja aiemmasta poiketen homma lähti heti vauhdilla käyntiin. Ekana päivänä poiki pari uuhta, seuraavana kahdeksan ja tänään on poikinut jo kaksitoista ja iltaa on vielä jäljellä. Aiemmin on poikimiset alkaneet niin, että yksi poikinut, sitten päivä kaksi taukoa, sitten taas muutama ja siitä vähitellen päivien poikijoiden määrä kasvanut. Kohta tosiaan on kiirettä yötä päivää. Vaikka se onkin raskasta niin samalla jotenkin niin hienoa nähdä uuden elämän lähtevän käyntiin.

Lumet sulaa hitaasti, mutta varmasti. Kohta saan lampaita tuohon piha-aitaukseen ja pörrikset pääsevät aloittamaan paimenkoiraopintonsa. En viitsi laittaa sinne lampaita tai koiria niin kauan kuin siellä on liikaa lunta tai liian liukasta. Ei ole kenenkään etu, jos eläimet loukkaantuvat liukastellessaan eikä edistä oppimista sekään, että lampaat joutuu tarpomaan umpihangessa.

Muutama kuva vielä

Ville

Täplä

Laku

Mirk

Iita

Rita

Luumu

Kevättä ilmassa

Ihanasti alkaa jo olla kevättä ilmassa. Joka päivä lisääntyy valoisa aika noin viidellä minuutilla juuri näihin aikoihin ja sen alkaa jo huomatakin. Aamulla, kun lähden töihin alkaa jo olla valoisaa ja toisaalta, kun sitten lähden töistä on vielä valoisaa, joskin kotiin päästyä on sitten jo pimeää. Pari viikkoa ja tilanne on jo ihan toinen.

Tulee laiskasti enää päiviteltyä tätä blogia, kun tuo facebook on nykyään paljon näppärämpi käyttää. Siellä pystyy kirjoittelemaan ja lukemaan juttuja reaaliaikaisesti ja kuvia yms. tulee lisäiltyä sinne aina kun sopivan saa napattua. Lisäksi se chatti ominaisuus on kätevä, kun voi viestitellä haluamiensa ihmisten kanssa ihan milloin vaan. Eli tämä tarkoittaa siis sitä, että vielä en tätä blogia kuoppaa, mutta päivityksiä tulee huomattavasti harvemmin kuin joskus aktiivisempina aikoina. Sen kyllä huomaa, että kun tätä harvoin päivittää niin ei meinaa edes enää muistaa mitä on tapahtunut sitten viime päivityksen.

Mutta mitäs meille kuuluisikaan? Tosiaan viimeinen puoli vuotta on ollut niin surun kuin ilon aikaa. Piski ja Matti ovat poistuneet paimentamaan pilvilampaita ja vastaavasti uutta nuorta voimaa on kasvamassa, kun Iitan pennut Laku, Luumu ja Täplä alkavat olla siinä iässä, että kunhan lumet lähtee, alkaa poikien vakavamielisempi paimennuskoulutus. Lakuhan lähtee sitten koulutettuna naapuriin työkoiraksi ja Luumusta on kasvamassa Tapiolle uusi työkoira. Täplästä puolestaan työstetään Tapion pojalle Heikille työkoira. Kaikki pojat vaikuttavat varsin lupaavilta, joten oikein innolla odotan, että pääsen niitä kouluttamaan.

Itsellenikin olen sitten hankkinut uuden paimenkoiran alun. Mirk muutti Kiikalan joulukuun alussa. Mirkin isä on Bobby Dalzielin upea nuori koira Round Robin I'Jak (Kennelin nettisivut) ja emä Bobbyn oma jalostusnarttu Emma, joka on aivan mahtavasta emälinjasta. En edes tajunnut kuinka mahtavasta, kun pentua tilasin, sillä halusin Jakin tai Bobbyn Joen pennun ja nyt sitten sainkin vieläkin enemmän. Tästä ei voi olla kuin onnellinen. Toivottavasti pojasta kasvaa oivallinen työ- ja kisakoira, mutta sen näyttää sitten aika.

Jak tulee paimentavista sukulinjoista ja sen isä Kenmilto Jack on kilpaillut World Trialissa ja se on kotoisin Irlannista. Jakin emän Gibsyn kehitys on ollut koko ajan nousujohteista ja se on menestynyt hienosti esim. Belgian arvokisoissa. Mirkin emä Emma taas on kuten jo mainitsin Bobbyn oma jalostusnarttu. Emma on Ian Brownlien Mo:n ja Bobby Dalzielin Int.supr.champ Joen pentu. Ian sanoo uusimmassa ISDS lehdessä Mosta mm. seuraavaa "I think it's fair to say she's the best I've ever had ... an excellent bitch; reliable and consistent." "Mo has such a nice feel for sheep." "As far as Mo's qualities go, she as a great method and great balance". Mon äiti puolestaan oli Bess, joka menestyi hienosti kisoissa, kunnes sitten jäi sivuun maatilalla tapahtuneen onnettomuuden vuoksi. Bessistä Ian sanoo: "She was a real tough bitch." Bess mm. voitti Scottish Nationalin v. 2006. Mon isä taas on tunnettu Spot ISDS25345, jolla on mm. tuloslistallaan Int.supr champ 2005. Lisää suvusta voi lukea lehdestä: International SheepDog News Vol 11 No 1.

Jak tässä 11 kk vanhana (Mirkin isä)

Kiireinen kevät onkin tulossa, kun pitää alkaa kouluttamaan neljää nuorta koiraa, töissä on perinteisesti hurjan kiirettä ja lisäksi vielä aloitan opiskelut. Viimeksi olenkin opiskellut vuonna 1978, joten voi olla hieman haastavaa tottua taas opiskelijan ajatusmaailmaan. Mikäkö minusta tulee? No, ei mitään järisyttävän ihmeellistä. Tarkoitus on saada pätevyys sille mitä jo työkseni teen eli jos kaikki sujuu hyvin on minulla kolmen vuoden päästä taskussa "Painosviestinnän perustutkinto" todistus. Silloin pitäisi olla hyvät tiedot ja taidot kaikesta painotuotteiden tekemisiin liittyvistä asioista. Onneksi olen noita tosiaan työkseni jo vuosikymmeniä tehnyt ja siinä mielessä opiskelun ei pitäisi olla ihan mahdottoman raskasta ... ne kuuluisat viimeiset sanat. :)

Kesällä reissaamme pienellä porukalla Skotlantiin treenaamaan ja sitä reissua odotan enemmän kuin innolla. Lisäksi Bobby on lupautunut tulemaan meille taas syksyllä kouluttamaan kymmeneksi päiväksi. Tosin saattaa olla, että noista kymmenestä päivästä uhraan ehkä kaksi päivää kisoille. Tulee mukavaa vaihtelua pitkään treeniputkeen.

Kunhan kerkiän, laitan tänne vielä muutamia vähän tuoreempia kuvia pörriksistä (Iitan pennuista) sekä maailman komeimmasta pikku Mirkistä

 

R.I.P. Matti

R.I.P.

Tending Mack the Knife "Matti"

11.9.1999 - 23.1.2013

Niin tuli aika päästää irti ja lähettää Matti viimeiselle matkalle. Päätöksenteko ei ollut helppoa, sillä kuka pystyy sanomaan milloin vaivat ja kolotukset on sitä luokkaa, että elämänlaatu ei enää ole sitä mitä sen pitäisi olla. Vanhahan saa olla ja vanhoilla on vaivoja, mutta milloin vaivoja on liikaa?

Matti oli kyllä todella hieno koira. Sen kanssa oli upea treenata, kun se oli aina 110 prosenttisesti mukana kaikessa mitä sille keksin opettaa. Pienellä vaivalla sain siitä tottelevaisuusvalion, unelmien täyttymys oli kun hakukoiran urakehitys oli aivan uskomattoman nousujohteista. Matista tuli käyttövalio ja Suomen Mestari samoissa kisoissa. Tämä oli hieno saavutus ja kuten aina, hienointa oli matka tuohon tavoitteeseen. Sain treenata ihanien ihmisten kanssa, jotka aina paneutuivat jokaiseen treenikertaan koko sydämestään. Samalla, kun Matin tie Suomen Mestariksi kulki hienoa latuaan, saimme myös muita ryhmämme koiria toimimaan paremmin ja paremmin. Haku onkin siitä kiehtova laji, että samalla, kun kouluttaa oman koiransa, kouluttaa myös muiden koirat. Niinpä ansio menestyksestä kuuluukin silloin koko ryhmälle, sillä tuo ryhmä itseasiassa sen varsinaisen työn on tehnyt.

Kiitos Matti upeasta ajasta kanssasi. Sen lisäksi, että loistit pk- ja tokokisoissa, toimit myös luotettavana työkoirana lammastilallamme ja tutustutit minut paimennuksen mielenkiintoiseen maailmaan. Kilpailuviettisenä henkilönä sait minut mukaan paimennuksen kilpailutoimintaankin. Viimeisinä vuosinasi toimit nuorten huligaanien kouluttajana ja turvallisena aikuisena, josta pentujen oli hyvä ottaa mallia.

Aika kulkee siivillä

Aika tosiaan kulkee sellaista vauhtia, ettei meinaa perässä pysyä. Siispä lienee paikallaan vähän päivitellä tätä blogiakin. Olen unohtanut varmaan puolet siitä mitä on tapahtunut viimeisen päivityksen jälkeen, mutta eipä siitä kannata murhetta kantaa. Joulu on kuitenkin viikon päästä ja ihan kohta alkaa taas päivät pidetä. Kevät siis tulee vääjäämättä ja sitä tässä odotellaan innolla. Pitää vaan hoitaa tämä talvi tästä alta pois ihan ensiksi.

Iitan pentujen Luumun, Lakun ja Täplän kanssa olen pikku hiljaa aloittanut paimennustreenit. Ne ovat vielä kovin nuoria, joten ei kannata alkaa vielä mitään sen ihmeempää, kun poikien pitää olla henkisesti ensin oikealla tasolla, jotta pystyvät vastaamaan koulutukseen oikein. Ollaan kuitenkin sytytelty, haettu fiilistä lampaisiin ja opeteltu rauhoittumaan niiden lähellä. Myös erilliset maahanmeno ja luoksetulo treenit on aloitettu. Sillä ne ovat oleellisen tärkeitä taitoja, sitten kun kunnon treenaus alkaa. Kaikista pojista löytyy melkoisesti potkua. Ovat pelottomia lampaita kohtaan, tyyliä alkaa näkyä enempi ja enempi ja tuntuvat osaavan myös lukea lampaita ihmeen luontevasti. Toki kaikki ovat vielä liinassa (ja ovat siinä vielä pitkään), sillä haluan säilyttää täyden kontrollin joka hetki. Tuollaisia nuoria huligaaneja, kun ei kannata päästää pitämään omaa kivaa, sillä niiden on opittava tekemään yhteistyötä ihmisen kanssa.

On muutenkin ollut melkoisen mielenkiintoista seurata kolmen samanikäisen ja samasta pentueesta olevan nuoren koiran kasvua ja kehitystä. Välillä joku on selvästi edellä muita, kunnes tovin kuluttua toinen kiilaakin ohi. Yllättävän erilaisia ne ovat myös luonteeltaan. Lakun ollessa kaikkein kovapäisin (muistuttaa Ritaa) ja Täplä puolestaan kuuntelee parhaiten. Luumu on sieltä välistä, joskin juuri nyt Luumu tuntuu taas koko sakin parhaimmalta. No, kunhan kevät tulee ja päästään tosissaan treenaamaan niin sitten nähdään mihin mennään.

Marraskuussa, ennen lumien tuloa, ehdittiin pitämään Mustan Magian kennelpäivät. Mukavasti väkeä saapuikin paikalle ja oli kiva tavata teitä kaikkia. Harmi, ettei aika kaikille sopinut, mutta ens kerralla sitten paremmalla onnella. Olin vuokrannut Someron koirakerhon kerhomajan ja kentät, jotta saimme puuhailla mitä halusimme. Emme pitäneet mitään tehotreenipäivää vaan lähinnä otimme rennosti. Kävimme kävelyllä lähimetsässä, keittelimme kahvia ja kokeilimme vähän agilityesteiden hyppelemistä. Yritän löytää keväällä kalenterista tilaa, jotta voidaan pitää kennelin oma paimennuspäivä. Toivottavasti sellainen onnistuu.

Marraskuun puolenvälin tienoilla pidettiin sitten Piskin pentujen paimennuspäivä. Muutama Piskin lapsukainen saapui paikalle ja oli hienoa nähdä kuinka kaikista löytyi sitä sisäistä paimenkoiraa. Saimme hyvät treenit jokaiselle ja nyt on sitten vaan pakko odottaa kevättä ja sulaa maata, jos vaikka yritettäisiin ensi kesän aikana ehtiä muutama treeni tekemään, jotta jokainen sitten voi omalla tahollaan harjoitella lisää.

Ville puolestaan on käynyt Piiran käsittelyssä (Piira on siis eläinosteopaatti mm.). Pakko sanoa, että olipa tehokas käsittely. Vein ovesta sisään aivan kieron (selkärangastaan) koiran ja ulos käveli koira, jolla suora selkä ja vakaa askel. On tuo Piira vaan melkoisen taitava täti. Villen päällehän putosi syksyllä iso uuhi ja onni onnettomuudessa oli, että selkä ei mennyt poikki, mutta kyllähän sellainen tälli kuitenkin oman vaurionsa teki ja Villen selkä oli selkeästi huonossa kunnossa. Onneksi tosiaan sain Piiralta ajan ja pistin jonoon samantien uuden ajan, jotta saataisiin vielä toinenkin käsittely kohtuuajassa. Paimenkoirien omistajat eivät juurikaan (siis ihan tilalliset, en puhu nyt harrastajista) hyödynnä tätä hoitomuotoa, vaikka heidän koiransa olisivat kuinka huonossa kunnossa. Paimenkoira on kuitenkin tärkeä "työkalu", joka pitäisi huoltaa ihan siinä missä traktorit ja muutkin koneet. Särkynyt koira on usein paljon hankalampi hoidettava kuin särkynyt traktori. Varaosia kun ei niinvaan noihin koiriin saa.

Sitten syksyn huippu uutinen. Eli minulla on nyt ihan ikioma pieni paimenkoiranalku. Mirk saapui taloon joulukuun alussa. Mirkille on asetettu suuria toiveita ja saas nähdä miten minä niistä selviän. Useimpia tietty varmaan kiinnostaa kuulla mistä tällainen Mirk nyt sitten on tullut. Mirkin emä on Emma, joka on Bobbyn narttu. Emman isä on Bobbyn huippukoira Joe ja emä on nimeltään Mo (Mon ohjaaja on Ian Brownlie, joka voitti tänä vuonna Int.Supr. Chap toisella koirallaan Boredale Gus). Mo oli Skotlannin nationaleissa 2011 toinen ja Bobbyn Joe voitti. Eli varsin nimekästä sukua emän puolelta. Mirkin isä taas on Bobbyn tulevaisuuden lupaus Round Robin I'Jak. Jakin olen nähnyt ensimmäisen kerran, kun se tuli Bobbylle varsin vaikeana ongelmakoirana ja on ollut hienoa seurata kuinka tuosta "rumasta ankanpoikasesta" on kuoriutunut todella upea paimenkoira. Tyyliä, voimaa ja staminaa löytyy niin, että päätä huimaa. Saas nähdä mitä tästä pikku Mirkistä kasvaa. Tuleeko siitä sellainen tykki, että minulta loppuu taidot kesken vai löydetäänkö me yhteinen sävel ja saan siitä elämäni koiran. Mirkin sisaruksista kaksi matkasi Ahvenanmaalle, yksi asuu Skånessa, yksi meni Belgiaan ja yksi Bobbylle itselleen. Olen kyllä todella onnellinen, että sain mahdollisuuden olla yhden näistä pennuista omistaja.

Pistetäänpäs tähän loppuun vielä muutama kuva. Aurinko ei ole näyttäytynyt, joten kuvaaminen on ollut varsin vaisua, mutta muutaman kuvan olen saanut napsittua ja osan kuvista on ottanut Tanja (suurkiitos Tanjalle upeista kuvista).

Pikku Mirk uudessa kodissa

Mirk seuraavana päivänä Suomeen kotiutumisesta

Mirk ja luu

Näin Mirk katseli itsenäisyyspäivän linnanjuhlia

  Mirk päivänokosilla
zzzzzzz

Luumu pistää uuhen pakittamaan.
Kuvan otti: Tanja Vahtera

Upea lokakuu

Tämä lokakuu tähän mennessä jää mieleen yhtenä parhaista kuukausista. Meillä on ollut aivan mieletön onni, sillä saimme tänä vuonna Bobby Dalzielin meille kouluttamaan kahteen eri otteeseen. Ensin kesä-heinäkuun vaihteessa 10 päivää ja nyt lokakuussa toiset 10 päivää. Ihan täydellinen treenivuosi. Kurssit ovat olleet todella antoisia ja tuossa ajassa sitä ehtii jo oppia ja sisäistää monta sellaista asiaa, jotka parin päivän kursseilla jäävät vain pintaraapaisuiksi. Koirat ovat edistyneet aivan hurjasti ja oma tietotaito on myös hypännyt aimoharppauksen eteenpäin (... ainakin teoriassa ;)).

Bobby on tehnyt suuria ihmeitä koirillemme. Iita on muuttunut ihan täysin. Nyt se flänkkää rauhallisesti ja ajatuksen kanssa, kun aiemmin se lähinnä juoksi 110 lasissa paikasta toiseen ja hermostutti sillä menolla lampaat, josta taas seurasi lisää juoksua jne. Nyt homma menee rauhallisesti ja hallitusti. Kun vielä Iitalla on aimo annos rohkeutta ja periksiantantamattomuutta saa se tahmeatkin lampaat uskomattoman hyvin liikkumaan. Itse asiassa suurin haaste onkin opettaa sille miten työskennellä villien lampaiden kanssa.

Toinen treenattava koira tällä syksyn kurssilla oli Rita, kun Piski valitettavasti menehtyi alkusyksystä. Bobby ei ole aiemmin nähnyt Ritaa kuin kesällä apukoirana ja silloin hänelle jäi lähinnä mieleen, että Rita ei totellut kuin 1% maahanmenokäskyistä ja sain 99% käskyistä käydä kertomassa sille, että oikeasti tarkoitan sitä mitä sanon. Olin nyt sitten tehnyt Ritan kanssa töitä ja maahanmenot ovat parantuneet huomattavasti, prosenttisuhde on nyt toisinpäin ja sitä myötä koirakin on alkanut toimia. Bobby itse asiassa kehui, että Rita on tosi hyvä narttu ja hän olisi todella mielellään nähnyt sen jo silloin kun se oli vuoden vanha. Ritahan ei ota oikeastaan mistään korjaamisista itseensä. Yrittää koko ajan luistaa käskyistä, kun se on sille niin tapa, mutta kun tottelee sujuu paimennus hienosti. Sillä on luontainen lampaidenlukutaito ja on sitkeä tekemään hommia. Itse olen uskonut Ritaan aina, en vaan ole osannut kouluttaa noin kovapäistä koiraa. Nyt siihenkin on eväät ja toivottavasti osaan nyt tuollaisenkin koiran vastaantullessa tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan. Piski oli hyvä koira ja hyvillä koirilla on  yleensä hyvä emälinja takana.

Muutenkin kursseilla oli ihan mielettömän hyvä ilmapiiri. Kaikki tekivät kaikkensa, jotta hommat sujuivat. Ruoka oli aivan mahtavaa. Teimme nimittäin jokainen vuorollamme päivän ruuan ja Tanja ja Niina hoitivat sitten kahvittelutaukojen herkuista. Ja niitähän riitti. Kiitokset Tanjalle ja Niinalle. Mialle iso kiitos suklaasta. Kerrankin sitä herkkua oli riittävästi! Iso kiitos siis herkuillisista aterioista Minnalle, Mialle, Kaisulle, Anne-Marialle ja mulle. Lampaat olivat vaihtelevia. Välillä liikkuivat hyvin ja välillä olivat ällöttäviä tahmasorkkia. Inhoan yli kaiken tahmeita lampaita ja niinpä sitten vaihtelimme lampaita uusiin, jotta saisimme taas liikettä aikaiseksi. Keväällä syntyneet uuhikaritsat viitsivät olla reippaita jonkun aikaa, mutta sitten vaan eivät enää toimineet halutusti. Parhaita ovat vähän vanhemmat uuhet, jotka kuitenkaan eivät ole vielä vanhoja. Eli ne, joita yleensä valkaan kisalampaiksi.

Ai niin, meinas ihan unohtua. 8.10. esiinnyttiin Piskin kanssa telkkarissa. Meitä pyydettiin aikaisin keväällä mukaan ohjelmasarjaan, joka tulee ulos nyt syksyllä. Yksi jakso käsitteli paimennusta ja siinä päätähtenä sitten oli Piski. Varasin ison pinon nenäliinoja telkkarin viereen, sillä ajattelin etten pysty itkemättä ohjelmaa katsomaan, kun tulee niin järjetön ikävä Piskiä. Mutta yllättävän hyvin meni. Lähinnä mielessä oli tosi ihanat ja lämpöiset muistot tuosta elämäni parhaasta paimenkoirasta. Huvitti, kun tein esim. jaossa ihan typeriä virheitä, mutta silloin kuvauksissa ajattelin, että ihan hyvä, kun kaikki ei mene täydellisen hienosti. Sillä eihän kaikki ihan tässä oikeassakaan elämässä suju aina virheettä. Paimennusta tuntemattomat tuskin huomasivat mitään ja ne, jotka huomasivat voivat sitten iloita siitä, että huomasivat. Sain ohjelman tekijöitä ohjelman tallennettuna CD:lle. Ihana voin katsoa sen joskus omassa rauhassa ihan ajatuksen kanssa ja samalla tuostakin kokemuksesta jäi ihana muisto.

Aloittelen pikkuhiljaa pörristen eli Iitan pentujen Luumun, Lakun ja Täplän koulutuksen. Aluksi sytytellään ja nuo pojat on kyllä syttyneet, ovat tosi innokkaita. Viime sunnuntaina loikkasivat kaikki karsinaan ja voihan elämä mikä meno niillä oli. Ei ollu ihan helppo saada niitä sieltä pois. Täplästä tulee selvästi tyylikkäin ... kisakoira ainesta. Laku on ryhmän rämäpää, ei pelkää mitään ja ihminen on täyttä ilmaa. Muistuttaa pelottavan paljon Ritaa pienenä. ;) Luumu on tasaisin, mutta tyyliä siitäkin löytyy. Kaikki ovat tosi lupaavan oloisia, joten eiköhän niistä työkoiria saada. Itselleni olen hakemassa pentua ulkomailta. Siitä kerron sitten lisää, kun se on täällä meillä.

Nyt toivotaan, ettei tule vielä lunta ja jäätä, jotta paimennuskautta voidaan jatkaa. Ja sitten oikein lyhyt talvi kiitos, tai oikeastaan, koko talven voisi vaikka ohittaa ja jos siirryttäisiin suoraan kevääseen.

Paimennuskilpailujen ihmeellinen maailma

Kyllä taas ei voi kuin ihmetellä näitä Paimennuskilpailujen sääntöviidakoita. Suomessahan kolme tahoa järjestää paimennuskokeita. Nämä tahot ovat Suomen Paimenkoirayhdistys (SPKY) ja Suomen Bordercolliet ja Australian kelpiet ry (SBCAK). Lisäksi uutena tulokkaana on eräänlaiset seurakoirien paimennuskisat, joihin bordercollieilla ja kelpieillä ei ole asiaa. Keskityn nyt kuitenkin noihin kahteen ensinmainittuun ja niistä lähinnä kummankin yhdistyksen mestaruuskilpailuihin:

SPKY: Mestaruudet ratkotaan kolmessa luokassa: Junnumestaruus (I-luokan kisa), Nuorten mestaruus (II-luokan kisa) ja SM-koe (III-luokan vaikeutettu rata).
Junnumestaruuteen voi osallistua, jos koira ei ole kisavuonna kolmea vuotta vanhempi eikä se ole kisannut SPKY tai SBCAK kisoissa II tai III-luokassa. Jos koira on kisannut kumman tahansa yhdistyksen II- tai III-luokassa ei se voi osallistua junnumestaruuksiin vaikka ikänsä puolesta sinne kuuluisikin.
Nuortenmestaruuteen taas vaaditaan, että koira on startannut SPKY kisoissa II-luokassa. Tänne ei taas kelpaa starttaaminen SBCAK:n kakkoluokassa, sillä nyt SBCAK kisaamisella ei olekaan enää merkitystä. Muutoin osallistumiselle ei ole ikärajaa eli vaikka 10 vuotias koira voi osallistua Nuorten mestaruuskisaan, kunhan ei ole startannut III-luokassa (nyt täytyy sanoa, että en tiedä onko tässä taas kuitenkin niin, että jos sattuu olemaan startannut SBCAK kisoissa III-luokassa, niin onko sillä merkitystä vai ei)

Näistä rajoituksista johtuen esim. meidän Iita ei saa osallistua SPKY junnumestaruuskisaan vaikka se ikänsä puolesta kuuluu sinne ja se on startannut SPKY kisoissa ykkösluokassa kerran vuonna 2010. Mutta koska Iita viime vuonna osallistui SBCAK nuortenmestaruuskisaan (jossa oli II-luokan säännöt) niin nyt se ei sitten saa osallistua SPKY junnumestaruuskisaan. Iita ei myöskään saa osallistua SPKY nuortenmestaruuskisaan, sillä Iita ei ole startannut SPKY kisoissa II-luokassa. Nyt tuolla SBCAK kakkosluokan startilla ei sitten olekaan enää mitään merkitystä. Melkoisen harhaanjohtavaa logiikkaa, ei voi muuta sanoa.

Eräskin tuttavani koira ei saa osallistua SPKY nuortenmestaruuskisaan, sillä se on startannut SBCAK kisoissa II-luokassa, mutta SPKY kisoissa vain ykkösluokassa. Ykkösluokan ikärajan takia se ei saa osallistua ykkösluokkaan, tosin ei saisi osallistua vaikka ikäkin olisi oikea, kun koiralla on tuo SBCAK kakkosluokan tulos. Eli näin on kätevästi pelattu muutama koira pois kokonaan mestaruuskisoista, kun ei ole luokkaa mihin ne voisivat osallistua.

Että sillä lailla. SBCAK kisoissa ei oteta lainkaan huomioon SPKY kisojen tuloksia, sillä SBCAK kisat on Kennelliiton alaisia kisoja ja niissä taas ei saa ottaa huomioon tuloksia, jotka on saatu Kennelliittoon kuulumattomien järjestöjen kisoista (SPKY ei siis kuulu Kennelliittoon). Niinpä jokainen SBCAK kisoihin tuleva aloittaa kisaamisen ykkösluokasta (oli sitten mitä tahansa tuloksia SPKY kisoista). Luokissa edetään sitten siten, että kun saa ns. koulutustunnuksen, on oikeus siirtyä seuraavaan luokkaan. Pakko siirtyä on vasta, kun on saanut kolme kertaa ns. ykköstuloksen. Nuorten mestaruuskisoissa koira osallistuu siihen luokkaan missä sillä on kisaoikeus. Nuori koira voi olla vaikka kolmosluokassa, jos se on niin hyvä, että on sinne päässyt. Varsinainen Yhdistysmestaruus kisataan kolmosluokassa ja Nuorten mestaruus taas niin, että ykkösluokan pisteet otetaan huomioon sellaisenaan, kakkosluokan pisteet kerrotaan kertoimella 1,55 ja kolmosluokan tulos kerrotaan kertoimella 1,95. Näin nuorten koirien kanssa ei ole pakko pysytellä alemmissa luokissa vain voidakseen kisata nuortenmestaruuskisassa. Näin sama koira voi olla sekä Yhdistysmestari että Nuorten koirien mestari. Ja niinhän se pitää ollakin, että jos nuori koira on hyvä, se myös voi voittaa kummatkin tittelit. SPKY kisoissa taas on sellainen käytäntö, että välillä SBCAK kisatuloksilla on merkitystä johonkin luokkaan osallistumisessa ja välillä taas ei. ;)

Lisäys aiempaan. SPKY kohtelee jäseniään varsin eriarvoisesti. Toisaalta se julistaa, että SM-kisat, junnu- ja nuortenmestaruuskisat on kauden päätöskisoja. Eli jokaiselle kilpailuluokalle on oma päätöskisansa. Samalla kuitenkin säännöt on muokattu sellaisiksi, että osalla jäsenistä on se tilanne ettei koiralla ole oikeutta kisata missään luokassa. Ei voi kuin ihmetellä, mutta ehkä joku saa tuostakin jotain kiksejä.