This is a glowing text

sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

Yritimme paimentaa - huonolla menestyksellä

We tryed to herd but it was unpossible because it was too much snow. :(

Pakkanen laski ja ilma oli mitä parhain. Vähän tiputteli lunta, mutta niin vähän että sitä tuskin huomasi. Niinpä suunnitelmana oli ottaa vähän lampaita ulos ja kokeilla hankipaimennusta. Lyhyeen jäi kokeilu, sillä lunta oli aivan liikaa. Lampaat eivät tosiaankaan tykänneet kahlata kainaloihin asti ulottuvassa hangessa ja koirillakin oli työlästä päästä hangessa eteenpäin. Kuten kuvista näkyy, lunta oli niin paljon ettei lampaiden jalkoja näy ollenkaan. Ei tietoakaan hyvistä flänkeistä, kunnon kuljetuksista jne. Niinpä lopetimme tuon kokeilun lyhyeen ja jatketaan sitten, kun lumipeite vähän laskee. Tanja kuitenkin napsi muutaman kuvan ja hienoja kuvia napsikin. Kiitos Tanja tosi paljon.




torstaina, tammikuuta 28, 2010

Paimennuskisavideoita - sheepdog trial videos

Talven pakkasten paukkuessa on hyvä tilaisuus tutustua paimennuksen mielenkiintoiseen maailmaan netin kautta.

Tässä linkki videoihin, joista voi katsella miten hommaa tuolla Brittein saarilla hoidellaan. Ihanat maisemat, ihanat koirat, hienoja kisoja. Itse katselen silmä tarkkana noita järjestelyjä. Eli miten lampaat laitetaan radalle, miten niitä pidetään paikallaan kisaavaa koiraa varten. Miten radat on suunniteltu, miten häkitys häkit on rakennettu eri kisoissa ja hienoja korokkeitakin lähetystolpalla näkyy. Lisäksi on hauska yrittää "koearvostella" suorituksisia sillä selostaja kertoo aina suorituksen jälkeen tuomareiden antaman pistemäärän. Aika monessa kisassa on kaksi tuomaria (arvokisoja) ja jos esim kuljetuksen pisteet on 44/60, tarkottaa se, että kuljetuksen max pisteet on 30 per tuomari ja kun tuon 44 jakaa kahdella on kumpikin tuomari antanut noin 22 pistettä. Toki vaihtelua voi olla, mutta keskimäärin.

Tässä vielä linkki videoihin: Paimennusvideot.

keskiviikkona, tammikuuta 27, 2010

Hattuprojekti - Jag har tovat en mössa

Koska pakkaset vaan paukkuu enkä tykkää palella, niin päätin tehdä itselle tosi lämpimän hatun. Tilasin netistä oikein paksua huovutukseen tarkoitettua lankaa, virkkasin koukulla 8 hatun, jonka sitten huovutin pesukoneessa. Hattu sai pyöriä koneessa kaksi kertaa 40 asteen pesussa ja sitten se olikin valmis. Testasin hattua äsken ulkona, kun siellä on jotain -18 pakkasta ja kova tuuli. Huippu hyvä, pää oli koko ajan ihan lämmin vaikka tuuli muuten tunkeutui luihin ja ytimiin. Ai, että olen tyytyväinen lopputulokseen. Pitääkin varmaan tehdä samasta langasta vielä lapasetkin. :)

Tässä hattu ennen pesukonehuovutusta



Tässä "valmis" lopputulos (tosin saatan vielä tuunata tätä laittamalla siihen vähän koristehärpäkkeitä)

Talvella on aikaa pysähtyä

Tällainen kunnon talvi on kyllä siitä hyvä, että pitkästä aikaa on aikaa pysähtyä mietimään syntyjä syviä ja muutakin kuin arjen kiireitä ja rutiineja. On mielenkiintoista pistää googleen joku hakusana ja sitten katsoa mitä kaikkea ajateltavaa tuo sana on eri ihmisissä tuonut mieleen. Pistin hakusanaksi "ilkeys" ja tällaisia viisauksia putkahti esille:

"Jos itse olet ilkeä jollekulle, olet hyvin huonoissa energioissa ja lähimmäisenrakkaus on kaukana sinusta, ajatuksesi ovat ikäviä. Voisit miettiä sitä, mistä moinen pahantahtoisuus johtuu. "Pikkupaholainen" kuiskii selkäsi takana ivallisia ja pilkallisia huomautuksiaan. Älä kuuntele niitä. Riita ja keskinäiset tölväisyt saavat sapen kiehumaan, ei kai se ilmapiiriä puhdista. Laske viiteen ennenkuin avaat suusi kiivastumisen jälkeen ollen valmiina antamaan samalla mitalla. Saammehan me sanoa sanottavamme ja arvostella toisiamme, mutta mieluummin lämpimällä huumorilla höystettynä kuin viha hampaiden välistä purskuen. Onko tuo toinen ilkeät sanasi todella ansainnut? Mikä hänessä sinua niin ärsytti, että piti sanoa ilkeästi? Olisiko nyt pienen luonteenkasvatuksen paikka? Muistatko heijastusilmiön, projektion eli, että omat viat ja virheet nähdäänkin toisessa ja se ärsyttää? Vai ajatteletko niin, että pannaan vahinko kiertämään; kun sinuun on kohdistunut ilkeyttä, sinunkin pitää piikitellä? Pitää lyödä takaisin, jos on saanut turpiin.
Kenenkään iloa ei pitäisi edes yrittää pilata, koska ilo voi kadota pitkäksikin aikaa. Ollaan mieluummin ilon tuojia kuin sen viejiä."

Noita sivuja selatessa sitten löytyi vaikka mitä mielenkiintoisia näkemyksiä ilkeydestä ja monesta muusta ikävästä asiasta, joihin itse kukin meistä joskus sortuu. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Buddhan opeista löytyi tällaisia määritelmiä eli 20 toissijaista heikkoutta, joita ihmiseltä löytyy (tässä niistä muutama):

"Pahantahtoisuus/ilkeys on toisenlaista sisäistä vihaa. Aikomus vahingoittaa jotakuta on voimakasta ja jatkuvaa eikä ilkeyden vallassa voi antaa anteeksi."

"Kostonhalu on eräs sisäisen vihan muoto. Se on rakkauden ja myötätunnon puutetta. Ulkoisesti ihminen voi näyttää lempeältä, mutta hän hautoo salaa kostoa. Se saa halveksimaan muita."

"Ahneuden syynä on halu. Se on voimakasta takertumista omaisuuteen ja jatkuvaa halua lisätä omaisuutta. Buddha sanoi: ”Missä on paljon valtaa, siellä on paljon pahuutta ja missä on paljon omaisuutta, siellä on paljon ahneutta.”"

Siinäpä muutama. Buddhan opetuksiin en ole koskaan tutustunut, joten niistä en pysty sanomaan mitään, mutta kun noita "hittejä" sanalle "ilkeys" lueskeli niin sitä jotenkin taas alkoi miettiä kuinka monesti sitä on itse joutunut ilkeilyn kohteeksi ja kuinka sitä samaa on tullut itsekin tehtyä. Tässä on taas ihmisenä kasvamisen paikka.

Aiheeseen hyvin soveltuva laulu: Vesa-Matti Loirin "Niin hyvää puuta".

Pitäisköhän välillä keskittyä iloisempiin asioihin ja hakea "hittejä" vaikka sanoilla "ilo ja riemu". :)

Hyvää talvipäivää vaan kaikille. :) Ihanaa, kun päivät pitenee. Valo tekee hyvää. Pakkasenkin pitäisi hellittää ensi viikolla, joten pitää varmaan katsoa mitä kivaa ulkopuuhaa sitä koiruuksien kanssa keksii. Jos vaikka olis niin reipas, että ottais muutaman lampaan ulos ja koittais sitä hankipaimennusta. :)

sunnuntaina, tammikuuta 24, 2010

Pakkanen paukkuu - Vi fryser här

“I know that you believe you understand what you think I said, but I'm not sure you realize that what you heard is not what I meant.” ~ Robert McCloskey ~

Kylmä ilma sen kun jatkuu ja pakkanen paukkuu nurkissa. Aamulla oli -20 astetta ja jäi nyt sitten Mustan Magian agilityt Turussa käymättä. Ne nimittäin peruttiin pakkasen takia. Mutta eipä tässä auta valittaa, luonto tekee niinkuin tekee, ei siinä valittelut auta. Tykkäisin kovasti sellaisesta pikkupakkasesta eli -2 - -5 astetta ja lunta muutama sentti. Silloin voisi puuhata vaikka mitä, esimerkiksi paimennusta. Paimentelut on olleet jäissä jo pari kuukautta. Lampolassa olisi jonkin verran tyhjäksi jääneitä uuhia, mutta en viitsi kiusata niitä viemällä niitä kovaan pakkaseen ja lumihankeen kahlaamaan. Paimennus muutenkin tollasessa lumihangessa on vähän sellasta ja tällaista. Koirat ei oikein pysty liikkumaan kuin pomppimalla ja lampaat ei tykkää tarpoa syvässä lumessa. Toki aikaa myöten tallaantuisi pieni alue, jossa voisi jotain pientä puuhastella, mutta ei sekään tee hyvää vain pyöriä pienellä pläntillä. Yksi vuosi treenasin koirien kanssa, tosi paljon, pienellä pellolla ja siitä seurasi sellainen lieveilmiö, että kun mentiin isolle pellolle, koirat meni hyvin poispäinajoa sen matkan minkä olivat tottuneet pikku pellolla menemään ja kun matka tuli täyteen, halusivat kovasti lähteä tuomaan lampaita takaisin. Koirat olivat fiksoituneet siihen tiettyyn matkaan ja meni jonkin aikaa ennenkuin ne tajusivat, että nyt ollaan isolla pellolla ja tilaa on paljon isompiin juttuihin. Katsotaan sitten sitä paimennusta, jos lumipeite vähän laskee ja ilmat tulee vähän siedettävimmiksi. Pitää nyt vaan keskittyä koirien peruskunnon rakentamiseen ja onhan sitä hyvä välillä tehdä jotain muutakin, kuten käsitöitä ja kirjallisia töitä.

Silloin, kun Matti oli vielä nuori, treenasin aina talvella tokoa ja kävin kisaamassa. Nyt olen menossa kanakurssille opettelemaan eläintenkoulutusta yhdellä tavalla. Varsin mielenkiintoista ja pitää varmaan vähän kokeilla oppeja vaikka Tepon kanssa, kun kurssi on käyty. Teppohan on nykyään eläkeläinen ja saa asua ainakin näin talvella sisällä. Tepon selkä- ja niskavaivat on sellaisia, että ulkona kylmässä oleskelu ei tee noille vaivoille hyvää. Hyvin tuollainen tarhakoira on sopeutunut sisäkoiran elämään. On rauhallinen ja osaa todella nauttia saamastaan huomiosta. Kunhan kesä tulee pääsee Teppo taas tarhaan haistelemaan kesän tuulia.

Keväällä ja alkukesällä ei meillä pidetä virallisia paimennuskokeita, sillä tänä vuonna astutettiin kaikki uuhet (nyt myös tyhjäksi jääneet ovat saaneet pässin seuraansa). Koska kaikkien on tarkoitus poikia ei ole kisalampaista heti alkukesään. Emojen täytyy saada rauhassa hoitaa jälkikasvunsa ja palautua imetyksen aiheuttamasta rasituksesta. Niinpä ensimmäinen virallinen kisa meillä on heinäkuun viimeinen päivä. Ilmoittautumistiedot yms. tulevat sitten aikanaan yhdistyksen sivuille (SBCAK/Paimennus). Rajoitus on taas 20 osanottajaa, joten heti, kun ilmoittautuminen on mahdollista, kannattaa olla nopea, jottei jää ilman paikkaa. Syksyllä pidetään sitten vielä yksi tai kaksi kisaa, mutta niistä sitten lisää myöhemmin. SKL kisoja on myös kahdessa muussa paikassa eli Klossnereilla (Somero) toukokuun alussa ja pohjoisessa Minna Jokisaaren luona. Näistäkin tulee tiedot aikanaan SBCAK sivuille.

Mitäpäs tässä sitten muuta näin pakkasen keskeltä. Nautitaan kunnon talvesta, kun sellainen vielä saatiin.

lauantaina, tammikuuta 23, 2010

Piskin honeymoon - Piski hade flickvän

Piski har haft flickvän och nu är det bara att vänta resultaten. Här hittar du planerade valpkullen: Piski-Win.

Pakkasten paukkuessa ei oikein pysty tekemään mitään ihmeellistä. Niinpä olen keskittynyt lähinnä käsityöhommiin. On tullut kodottua sukkia, hattuja ja nyt viimeksi villapaita. Tuollaisia samanalaisia villapaitoja olen kutonut jo useita ja tässä nyt tämän talven versio



Koirillakaan ei kauheasti ole tekemistä ja tylsistyvät täysillä. Piskillä sentään oli muutaman päivän kiihkeä romanssi, kun pääsi liehakoimaan söpöä Win tyttöstä. Romanssi kukoisti täysillä ja muutaman viikon päästä selviää millaisella tuloksella. Jos Piskin ja Winin pentu kiinnostaa voi lähempiä tietoja käydä kurkkimassa täältä: Winin kotisivut.

Ritan juoksua vielä odotellaan eikä sitä vielä vähään aikaan ole tarkoituskaan tulla. Toivottavasti keinosiemennysaika ei osu pääsiäiselle, kun voi olla hiukka hankala saada eläinlääkäriä kiinni tuohon aikaan. No, turha näitä on surra etukäteen, aika näyttää sitten miten käy. Samassa lähetyksessä missä tuli Ritaa varten Joen spermat, tuli spermaa muista uroksista kahdelle muulle Suomessa asuvalle nartulle. Toinen on jo synnyttänyt 7 pentua ja toisella näkyi ultrassa 7-9 pentua. Eli varsin upeasti on nuo kaksi edellistä keinosiemennystä onnistuneet. Peukut pystyyn, että sama tahti jatkuu sitten myös Ritan kohdalla.

torstaina, tammikuuta 07, 2010

Iita 1 v - Iita fylde 1 år

Idag var stor dag. Vår liten tuffning Iita fylde 1 år. Vad kan man säga. Hon är jätte, jätte trevlig liten flicka som har stor motor och vilja att valla.//Our liten Iita had her birthday today.

Tänään meidän suloinen pikku Iita täytti 1 vuotta. Vuodessa likasta on kasvanut varsin mukava nuori kovanaama. Luonnetta ja tahtoa löytyy vaikka muille jakaa, mutta samalla Iitaa on helppo kouluttaa. Oppii tosi nopeasti ja tekee oppimansa asiat vauhdilla. Opetin ihan huvin vuoksi Iitan tuomaan mulle tavaroita. Opettamiseen meni pari päivää ja nyt se tuo vauhdilla mulle kaikenlaista rojua käteen, kun vaan pyydän. Paimennuksessa likasta on kuoriutunut aikamoinen kovanaama. Eilen kokeilin paimentaa meidän siitospässejä sisällä karsinassa. Iita sai ne hienosti järjestykseen ja kun yksi pässeistä päätti vähän kokeilla Iitan kanttia niin lopputulos oli, että likka ei väistänyt pätkääkään ja niin kuului vaan klonk kun kaksi päätä kalahti yhteen. Onneksi ei käynyt pahasti (autto varmaan se, että meidän siitospässit on vielä pieniä, eli viime keväänä syntyneitä. Iso, aikuinen pässi olis saanu pahaa jälkeä aikaiseksi). Iita jatko hommia sen jälkeen kuin mitään ei olis tapahtunut, joten ei se paljoa tommosesta hätkähdä. Mutta mitä tästä opimme, siitospässit ei ole treenilampaita. Pitää siis vaan malttaa odottaa, että kevät etenee ja saan noita uuhia treenilampaiksi (nythän niillä ei treenata, kun ovat tiineinä).

pari kuvaa vielä synttärisankarista.




tiistaina, tammikuuta 05, 2010

Pakkanen paukkuu - It is too cold here

Because of the cold weather I have been sitting inside and have done some knitting work.

Koska ulkona on niin kylmä, että siellä ei oikein viihdy, on ollut oivallinen aika paneutua neulomisen ihmeelliseen maailmaan. Tilasin netistä uutta villapaitaa varten lankoja ja niitä odotellessa olen vähän kutonut sukkia ja tossuja. Tässä näitä aikaansannoksia kuvin.



perjantaina, tammikuuta 01, 2010

Hubilityä

Kävin Iitan ja Piskin kanssa vähän hubilitaamassa. Siitä ISO kiitos Tanjalle. Kokeillaampa, onnistuisko laittaa tänne Iitan keppiharjoittelu. Tässä siis Iita tokaa kertaa hubilitytreeneissä.