Hyvät lampaat // väl invallade får

Jag bara fungerar lite hur viktigt det är att ha väl invallade får när man tänker träning och tävling.

Tuon tuosta minulta kysytään millaisia ovat hyvin paimennetut lampaat ja minkälaisia lampaita kannattaa hankkia, jos toiveena on ottaa kesäksi lampaita oman koiransa paimennusharjoituksia varten. Vastaus tähän on toisaalta helppo ja toisaalta vaikea, sillä riippuu jonkin verran koirastakin minkälaisia lampaita kannattaa hommata. Lisäksi koiran kehittyessä, voi käydä niin, että ne lampaat, jotka olivat sille sopivia ihan harjoitusten alkuvaiheessa ovatkin auttamattoman helppoja, kun koiran taidot ovat kehittyneet ja sen pitäisi oppia lisää, jotta se selviytyisi uusista haasteista. Lampaatkin muuttuvan kesän kuluessa, riippuen siitä miten koira niitä paimentaa (tähän taas vaikuttaa koiran perityt ominaisuudet, kuten vahvuus/heikkous, intensiivisyys jne. sekä tietty ohjaajan taidot käsitellä koiraansa ja lampaitaan).

Itse havahduin ymmärtämään mitä eroa on lampailla ja lampailla, kun ensimmäistä kertaa lähdin lahden taakse Ruotsiin kurssille. Tämä tapahtui silloin reilu kymmenen vuotta sitten, kun reissattiin Ankin kanssa Mossen luokse eka kertaa treenaamaan. Kiitos tästä kuuluu Gunnelille. Tuolloin Suomessa koulutuksen taso oli, miten sen sanois, hieman eri tasolla kuin mitä se nykyään on. Koirat usein vaan laskettiin irti jahtaamaan lampaita ja lampaat olivat aikas vauhkoja, kun eivät luottaneet koiriin ja miksi olisivat luottaneet, kun niitä koira toisensa perään jahtasi milloin minnekin. Kun sitten näin Ruotsissa miten homma pelaa, kun kaikki toimii, päätin, että minäkin haluan oppia tuon "ruotsalaisen" tavan ennemmin kuin silloisen suomalaisen tavan.

Eli kun nuoren koiran kanssa aloittaa harjoitukset on tosi tärkeää, että käytössä on lampaat, joita on paimennettu hyvin. Ne luottavat koiraan (eivät pelkää kuollakseen, että koira käy niihin kiinni), kunnioittavat koiraa (eivät puske tai riitele koiran kanssa turhaan) ja kunnioittavat ohjaajaa (eivät kävele samoissa saappaissa ohjaajan kanssa). Lampaat myös pysähtyvät, jos koira tulee niiden eteen, eivätkä vaan suinpäin juokse yli välittämättä koirasta. Niillä voi olla vetoa, mutta se ei saa olla niin voimakasta, että koko paimennussessio perustuu vain siihen, että yritetään pitää hullun lailla pakoon pyrkivät lampaat pellolla. Kun lampaat viedään esim. hakuharjoitusta varten johonkin paikkaan, ne rauhoittuvat helposti aloilleen, yrittämättä koko ajan karata. Koiran tehdessä hakukaarta, lampaat seuraavat katseellaan koiran menoa eivätkä yritä sillä siunaamalla lähteä karkuun, kun näkevät koiran hakukaarella. Hakukaarella juoksevaa koiraa suinpäin karkuun lähtevät lampaat ovat saattaneet saada sellaisen kokemuksen, että kun koira tulee sitten lopulta kohti, se tulee vauhdilla ja yrittää näykkäistä jotain lampaista. Jos sen sijaan lampaita on paimennettu hyvillä koirilla ja on huolehdittu, että näitä syöksyjä ei ole päässyt syntymään, ne odottavat luottavaisina aloillaan, kun koira tulee laittamaan ne liikkeelle tiettyyn suuntaan.

Lammasroduissa on jonkin verran eroja ja on hyvä tietää näistä eroista. Suomenlampaat esim. klimppiintyvät helposti. Ovat tiiviisti kylki kyljessä ja mitä enemmän niitä ahdistaa sitä tiukemmin nojaavat toisiinsa (tekee usein jakamisen hankalaksi). Texelit, joita meillä on, taas leviävät helposti ja jos niitä ahdistaa liikaa koiran kanssa lähtevät kuin panssarivaunut täysillä ja päättäväisinä valitsemaansa suuntaan, jolloin niitä voi olla vaikea saada pysähtymään ja palaamaan muiden luo. Kaikissa näissä tilanteissa syy on yleensä se, että koira on tavalla tai toisella liikaa painostanut lampaita ja lampaat saavat tarpeekseen koirasta ja päätyvät omiin ratkaisuihinsa. Juuri siksi koira, joka työskentelee sopivalla etäisyydellä, stressaamatta lampaita, pärjää niiden kanssa parhaiten. Tämä samainen koira sitten on se koira, joka työskentelyllään saa lampaista luottavaisia ja koiraa kunnioittavia. Kun tällaisen koiran kanssa paimennetaan lampaita tarpeeksi paljon, alkavat lampaat kestää paremmin myös niitä vähän osaamattomampiakin koiria, jotka eivät aina toimi ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Aloittelevien koirien kanssa pitää koko ajan huolehtia, ettei lampaita tarpeettomasti jahdata, näykitä tai muutoin kohdella huonosti. Toki, koira saa puolustautua, jos lammas sattuisi hyökkäämään päälle, mutta silloinkin hyvän ja varman koiran kyseessä ollessa yleensä riittää vain se ettei koira väistä. Tällaisen koiran kohdalla lammas yleensä keskeyttää hyökkäyksensä, miettii hetken ja lähtee muiden lampaiden luokse. Jos sen sijaan vastassa on heikompi koira, lammas vaistoaa välittömästi koiran epävarmuuden ja voi puskea kunnolla, jolloin koira joko väistää lisää tai puree tarpeettomasti kyljestä tai takapäästä. Usein näkee myös tilanteita, että koira ja lammas vain tuijottavat toisiaan eikä lammas käänny vaikka sen kaverit lähtevät pois. Se ettei lammas käänny voi taas johtua siitä, että lammas ei luota koiraan. Se vaistoaa, että jos koiralle kääntää takapäänsä, tarraa koira kylkeen tai peppuun kiinni. Täysin eri asia on sitten karitsaansa puolustavat emot (mutta näitähän paimennetaan vain hyvillä koirilla, jotka osaavat käsitellä emoja karitsoineen). Kaikessa treenaamisessa on tärkeää, että yritetään välttää näihin konflikteihin joutuminen ja jos sellaiseen joudutaan, tulee ohjaajan rientää apuun ja pelastaa tilanne niin ettei synny mitään hässäkkää. Ohjaajaan paikalle tulo saa usein koiran itsetunnon nousemaan, joka näkyy koiran olemuksessa. Tämän huomaa lammaskin ja saattaa luovuttaa jo pelkästään tästä syystä. Ohjaajan paikalle tulo voi myös aiheuttaa sen, että koira uskaltaa syöksyä näykkäisemään lammasta ja sen takia onkin tärkeää, että nuori koira on liinassa jolloin tällaiset typeryydet voidaan estää helposti.

Nuorelle koiralle alkuharjoituksissa on hyviä lampaita sellaiset, jotka ovat sopivan liikkuvia, eivät liimaudu ihmiseen, ovat niin koiriin tottuneita, etteivät stressaa aloittelevan koiran ehkä välillä vähän turhan innokkaasta paimentamisesta. Niitä on paimennettu hyvillä koirilla niin, että ne eivät ala riitelemään koirien kanssa vaan uskaltavat liikkua nuoren koiran edessä ja uskaltavat pysähtyä ohjaajan ja koiran väliin, kun koira pysäytetään. Kun taidot kasvaa, voi alkaa treenata vähän haasteellisimpien lampaiden kanssa, joita voivat olla erittäin liikkuvat, mutta silti koiraan hyvin luottavat lampaat, tai vaihtoehtoisesti hieman tahmeat lampaat jne. Ihanne tilanne on sellainen, että voi valita sopivia lampaita koiran kehitystason mukaisesti.

Ennen pitkää ollaan tilanteessa, että alkaa houkuttaa kokeilla koiran taitoja kilpailuissa. Silloin jokainen kisaaja toivoo, että saa ajettavaksi hyvin paimennettuja, oikein koiran käytökseen vastaavia lampaita, jotka ovat sopivan liikkuvia, haastavia, ja luottavaisia koiriin ja ihmisiin. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, miten kisalampaita käsitellään silloin, kun niitä valitaan kisoihin, lastaillaan trailereihin ja kuljetetaan sitten varikolta tolpalle. Ihanne tilanne on se, että lampaat viedään tolpalle niin vähän apukoiria käyttäen kuin ikinä mahdollista ja niin rauhallisesti kuin vain mitenkään pystytään. Siksi ns. tolppakoiriksi tuleekin valita koiria, jotka toimivat rauhallisesti ja varmasti, äärimmäisen vähän lampaita stressaten. Tolppakoirien pitääkin olla saatavissa olevista koirista ne kaikkein parhaimmat, sillä huono toiminta tolpalla voi pilata kilpailijan suorituksen jo ennenkuin se on alkanutkaan. Vaikka yleisin syy epäonnistumiseen kyllä on ihan vaan se ettei ohjaajan ja koiran toiminta suju niinkuin pitää (koira ei tottele käskyjä ja ohjaaja käskyttelee ihan väärin), mutta se on sitten toinen juttu se. :)

Nyt sitten vielä on ihan pakko sanoa, että tämä edellä oleva ei ole tarkoitettu kenellekkään erityisesti vaan on "ääneen ajattelemista" siitä mitä kaikkea lampaiden käsittelyyn ja paimentamiseen liittyvää on tullut vuosien varrella mietittyä.

Pentu menehtyi - Tyvär, blev det ingen valp

Tyvär dog Ritas valp vid kejsarsnitt. Hon var brun vit tik. Vad tråkigt livet kan vara. //

Valitettavasti Ritan pentu menehtyi. Pelkäsin ongelmia, kun tulossa oli vain yksi pentu ja sekin perätilatarjonnassa. Yhden pennun kanssa tulee helposti se ongelma ettei se riitä käynnistämään synnytystä ja niin siinä nyt Ritan tapauksessa kävi. Rita oli siis keinosiemennetty pakastespermalla. Vielä maanantaina, tiineyden 63. päivä kävin eläinlääkärissä, jotta katsottiin ultralla, että pennulla on kaikki hyvin. Kaikki näytti olevan ok ja niinpä päätin, että odottelemme vielä pari päivää, jos kuitenkin synnytys alkaisi. Varasin sitten tälle päivälle eli keskiviikolle ajan keisarinleikkaukseen, jos siihen mennessä ei olisi mitään tapahtunut. Eilen ja tänään pistin pikkusen huolestuneena merkille, että LisKo ei enää potkinut niin terhakkaasti mahassa kuin aiemmin, liikkeet kuitenkin vielä tuntuivat.

Pelkäsin koko aamupäivän, sillä Ritan edellinen keisarinleikkaus oli aika masentava. Silloinhan kuoli seitsemästä hienosta pennusta viisi ilman mitään järjellistä selitystä. Nyt valmisteltiin kaikki huolella ja kiitos Ritan rauhallisuuden pystyttiin se pitämään hereillä vatsan karvojen ajelun, pesun ym. aikana. Rita laitettiin uneen juuri ennen ensimmäistä viiltoa ja pentu saatiin salamavauhtia ulos kohdusta. Vaan ei auttanut ei, pentu ei vaan yksinkertaisesti alkanut virota ja hiipui hiljalleen pois. Olisi ollut niin nätti ruskeavalkoinen tyttö, oikea LisKo.

Eipä siinä sitten muuta voinut tehdä kuin sulkea Ritan vatsa ja lähteä murheellisin mielin kotia kohti. Tämän yrityksen jälkeen ei Ritaa enää tulla astuttamaan vaan se saa jatkaa täällä meidän tilalla työkoirana loppuelämänsä.

Voihan itku kuinka joskus vaan elämä on niin rankkaa. Hyvästi pikku LisKo.

Kotka meinas napata Villen

Vähänkö sain sydämen tykytyksiä tänään. Villen kanssa siirrettiin paimennuslampaita toiselle pellolle. Lähetin Villen tosi pitkälle hakukaarelle ja Villen painellessa kaarta huomasin, että sitä seurasi valtava, siis todella valtava, lintu. Tajusin, että hemmetti tuohan on ihka elävä kotka. Linnun siipiväli oli hurjan leveä ja se liisi vaivattomasti Villen tahdissa Villen juostessa lampaiden taakse. Vihelsin Villen lampaiden takana maahan, jolloin kotka alkoi liitää sellaisella spiraalilla korkeuksista alapäin kohti maassa makaavaa Villeä. Se ihan selvästi puntaroi voisiko Villestä olla sen ruokalistalle. Siinä vaiheessa minäkin jo tajusin, että nyt on tosi kyseessä ja lähdin kauhiaa vauhtia juoksemaan Villeä kohti. Tämä auttoi, kotka kohosi takaisiin korkeuksiin ja häipyi paikalta. HUI, oli tosi jännittävää. Vielä, kun olis ihmetykseltään tajunnu edes ottaa kännykän kameralla kuvan linnusta, mutta eihän tollasessa tilanteessa ole aivot täysillä mukana.

Paimennuskilpailut - Vallningstävling

Den här veckosluten tävlade ja vallning med Iita, Ville och Piski. Den bästa var Piski som blev tvåa i klass två (samma som IK1). Ville kunde köra hela banan till slut, men vi måste träna drivning. Iita tävlade första gången. Vi har inte ens tränat fållan, men allt annat var bra, så bra som det kan gå när man har tränat bara ett par månader. Jag är glad till mina fina hundar.

Naama punottaa, kun paloi aika kivasti viikonlopun paimennuskisoissa. Perjantaina starttasin Iitan kanssa ihka ekaa kertaa I-luokassa. SPKY kisoissa pääsee kätevästi auttamaan hakukaarella eli voi jättää koiran tolpalle ja mennä itse lähemmäs lampaita ennen lähetystä. Niin myös tein, sillä lampaat olivat aika liikkuvaista sorttia. Iita teki hienon hakukaaren, josta saimmekin 19/20 pistettä. Nostokin oli varsin hyvä eli 8/10. Kuljetuksesta ohjaajalle ei paljon ollut jaossa, kun 10 pistettä lähtee heti kättelyssä pois siitä, että menee sinne lähemmäs lampaita. Saatiin kuitenkin siitä peräti 8/20. Poispäinajoa en edes yrittänyt sillä siihen lampaat olivat aivan liian vauhdikkaita (näin menetimme kättelyssä 12 pistettä kuljetuksesta). 18 jäljelle jäänneestä pisteestä onnistuttiin saamaan 9. Jäljellä häkki, jota oltiin tasan kerran kokeiltu edellisenä iltana, lampailla, jotka menevät häkkiin ilman koiraakin. Nyt oli hiukka erilaiset tädit, joten tiesin ettei häkitys voi onnistua. Silti sekin meni yllättävän hyvin vaikka emme lampaita häkkiin saaneetkaan niin yritystä kyllä oli. Lopulta lampaat lähtivät painamaan varikolle sen verta vauhdilla, että komensin Iitan maahan ja annoin lampaiden mennä. Eli keskeytin radan. Iita kyllä ylitti odotukset todella hienosti. Päästiin haasteellisilla lampailla häkitykseen asti. Hyvä Iita.

Lauantaina sitten Ville III-luokan radalle. Rata oli iso, sillä olihan tämä kisa samalla karsintakisa maajoukkueeseen tai jotain sellaista. Hakukaari oli aika laaja ja Villen kaartaessa lampaiden taakse se meni niin lähellä sellaista tummaa metsänreunaa etten oikeasti edes nähnyt missä se menee. Summa mutikassa vihelsin maahan ja vain toivoin, että Ville kuunteli vihellyksen. Lauantaina oli aivan järkyttävä tuuli ja tosi moni koira sai tehdä noston ihan itsenäisesti, sillä ohjaajien vihellykset eivät yksinkertaisesti kuuluneet koiralle asti. Rupesin sitten ihan arviolta viheltelemään Villelle "walk on" käskyä ja niin siinä vaan kävi, että jonkun ajan kuluttua näin lampaiden lähtevän liikkeelle eli Ville poika se siellä hoiti hommat hienosti kotiin. Kuljetus ohjaajallekin oli päivän parhaita. Olin siitä äärettömän iloinen, sillä tosi usein koirat kolmosen kisoissa tuo lampaat hakuporteille ihan miten ite lystäävät, kuuntelematta ohjaajiaan lainkaan. Villepä toi lampaita hienosti, otti mun käskyjä uskomattoman hyvin ja saatiin lampaat jopa hakuporteista läpi. Villen paras haku kolmosluokassa: hakukaari 18/20, nosto 7/10, kuljetus ohjaajalle 15/20. Sitten vuorossa triangeli eli poispäinajoa. Se lähti hyvin liikkeelle, mutta sitten, tietyn matkan päässä Villelle tuli uskon puute eikä enää ottanut mun käskyjä oikein. Lopulta homma meni niin pipariksi, että totesin parhaimmaksi keskeyttää siihen.

Sunnuntaina taas kisoihin. Ensin Ville kolmosen radalla. Päästiin eka kertaa Villen paimennusuran aikana kolmosluokan rata loppuu. Tämä on kyllä siiderin paikka! Hakukaari oli taas laaja enkä nähnyt missä koira meni siellä tosi kaukana metsän reunassa. Arviolta taas viheltelin pysähdyskäskyt ja "walk on" käskyjä ja sieltähän se Ville ne lampaat vaan taas lähti tuomaan. Nyt sitten kuljetus ohjaajalle meni ihan päin sitä itseään eli valtava banaani. Pisteet hausta: hakukaari 17/20, Nosto 5/10, Kuljetus ohjaajalle 1! ja ihan syystä. Sitten alkoi meidän painajainen eli triangeli. Jotenkin räpiköitiin se läpi, tosin ainoa paikka missä oltiin linjalla oli ihan alussa ja ihan lopussa, kaikki muu oli kamalaa katsottavaa. Tästä esityksestä sitten peräti 1 piste. Loppu olikin sitten hieno. Jako onnistui heti, siitä 10/10, Häkityksessä lampaat halusivat ihan itse mennä häkkiin, ei tarvittu edes koiraa, siitä 10/10 ja single täysin virheettä 10/10. Tuo loppu pelasti koko homman ja sijoituttiin peräti 11. pistein 54.

Piski starttasi sunnuntaina II-luokassa. Piskiltä odotin suht mukavaa rataa, on se sen verran mukavasti toiminut treeneissä ja muutenkin heppu on alkanut toimia niin töissä kuin treeneissä hyvin. Hakukaari oli hieno ja siitä 20/20. Nosto onnitui ihan nappiin, joten 10/10. Kuljetuksessa ohjaajalle oli muutama pikku virhe, mutta kokonaisuutena sekin hieno 16/20. Triangelissa pieniä korjauksia siellä täällä, mutta pääosin hyvää kuljetusta 15/30. Jaossa yksi mönkään mennyt yritys, mutta onneksi onnistui toisella yrityksellä, siitä 6/10. Jos oli häkitys luvattoman helppoa Villen radalla niin kosto tuli kyllä nyt välittömästi. Piski on vaan vielä liian raju häkittäjä. Hermostuttaa lampaat liian sähäkällä liikkeellään ja niimpä sitten häkitys oli aikamoista säätöä. No, periksi ei anneta on mun motto ja hirveän taistelun jälkeen lampaat häkkiin, josta saimme sitten pisteitä 1/10. Yhteispisteet 68 ja toinen sija. Voittajalla oli 71 pistettä, joten nyt pitää saada toi häkitys kuntoon, sillä niin lähellä oli voitto tällä kertaa.

Kisojen pistetaso ei kauhean korkeaksi noussut, joka kertonee siitä, että ihan helppoa ei ollut kellään. Ei edes kokeneilla konkareilla. Niinhän homma kuitenkin menee, että kyllä ne parhaat koirat aina löytyy oli homma helppoa tai vaikeaa ja niin kävi myös tälläkin kerralla. Itse sain arvokasta kokemusta kisaradoista ja katsauksen koirien nykyisestä suoritustasosta. Nyt sitten vaan treenaamaan niitä asioita, joissa oli ongelmia. Eli Ville saa opetella triangelia ja palautan sille taas mieleen mikä olikaan kuljetus ohjaajalle ja mitä tarkoittaa se, että totellaan mun käskyjä. Piski saa oppia malttia, jota tarvitaan häkityksessä. Iita puolestaan jatkaa opintojaan normaalin kaavan mukaan.

Iita kävi lonkkakuvissa ja Rita tiineysröntgenissä

Today was exciting day. Rita had her pregnancy x-ray and Iita was at her official hip and elbow x-ray. Rita is waiting only one pup (father to pup is Bobby Dalziels Joe). Rita was AI with frozen semen. Iitas results was excellent. Hips best quality, same with elbows and shoulders. I am so happy.

Tänään olikin jännä päivä. Käytiin Ritan kanssa tiineysröntgenissä varmistamassa mahassa olevien pentujen määrä. Kuten pelkäsinkin, sieltä löytyi vain yksi pentu. Oli kuulema tosi piiitkä ja tulossa takajalat edellä. Koska pentuja tulee vain yksi ei valitettavasti ole pentuja mitä myydä. Olen pahoillani kaikkien teidän pentua odottaneiden vuoksi. Jos ette ole vielä löytäneet sopivaa pentua niin minulla on tiedossa muutama mielenkiintoinen yhdistelmä Ruotsissa.

Iita oli mukana, koska Iitasta otettiin samalla käynnillä viralliset lonkka- ja kyynärpääkuvat sekä lisäksi olkapääkuvat. Kaikki näytti priimalta ja lähtivät Kennelliittoon lausunnolle. Jännätään nyt sitten mitä mieltä Kennelliitossa ollaan. Olipa hauska huomata miten koko lonkka- yms. kuvaukset nykyään hoidetaan. Kuvat otettiin digitaalisiksi, jolloin ne sai mukaansa kotiin (CD-levyllä), rekisteritodistusta ei tarvinnu lähettää Kennelliitoon ja kaiken kukkuraksi Iita pystyttiin rauhoittamaan sellaisella rauhoitteella, jonka varoaika on vain 7 vrk eli voidaan hyvillä mielin mennä 3.7. Poriin näyttelyyn.

Tässä Iitan lonkat

Sateesta huolimatta meillä treenataan

Taas vaihteeksi on alkanut sadekausi. Siinä on puolensa ja puolensa. Treenaminen on lampaille ja koirille mukavaa, kun on viileätä, mutta meikäläinen kyllä itse tykkäis mieluummin hikoilla kuin palella. No, koska hiki ei tule auringossa käristyessä niin otetaan sitten hiki treenaamalla entistä tehokkaammin ja kyllä siinä hiki tuleekin, kun oikein tosiaan alkaa hommia tehdä.

Perjantaina madotettiin kaikki karitsat ja se homma hoitui tällä kertaa ihan naisvoimin. Eli tehtiin se Tanjan kanssa kahdestaan, jotta Tapio pääsi muihin hommiin. Tottakai piti vielä sataakin. Sadevaatteet sitten vaan niskaan, matolääkereppu selkään ja matoruiskulla truuttaamaan "herkkulientä" karitsoiden kitaan. Yrittivät väittää ettei maku ole kovin hyvä, mutta valituksia ei otettu vastaan. Piski ja Ville joutuivat hoitamaan päivän työt ja voi, että olen tyytyväinen Piskin kehitykseen. Välillä emot yrittivät oikein tosissaan pistää hanttiin Piskille, mutta se poika ei väisty vaikka kuinka uuhi otsalohkollaan pelotteli. Yksikin uuhi tuli hyppien, otta eellä kohti Piskiä, mutta kun Piski ei väistänyt tuumaakaan, loppui hyökkäys sentin päähän Piskin naamasta. Siitä sitten uuhi kääntämään päänsä muina miehinä pois, ikäänkuin sanoen, että "se nyt oli vaan leikkiä".

Tänään keksin treenata Villen ja Piskin kanssa yhtä aikaa. Oli hauska käskytellä koiria vuoron perään ja ihmeen hyvin homma toimi. Sitten päätin kokeilla laumanjakoa kahden koiran kanssa. Otettiin Piskin kanssa toinen puoli ja Ville sai olla toisella puolella. Hienosti saatiin lauma jaettua ja sitten lähti Piski viemään omaa puolikastaan toiseen suuntaan samalla, kun Ville vei omaa puolikastaan toiseen suuntaan. Välillä pojat sai vaihtaa laumoja keskenään ja homma jatkui taas. Vähänkö oli siistin näköistä ja vielä tosi hauskaa. Tällasia kivoja virityksiä täytyy treenailla toistekin.

Ritan tulevien pentujen isä Joe jyrää paimennuskisoissa

Skotlannissa on vietetty varsinainen maraton paimennuskisarupeama. Bobby ja Shiela Dalzielin luona Ettrick Valleyssa on kisattu kymmenen päivää putkeen, kaksi starttia per päivä. Aika huikeeta, kun täällä meillä on tuo määrä kisoja suunnilleen vuodessa (aina ei sitäkään).

Ritahan on keinosiemennetty pakastespermalla ja isä pennuille on Bobbyn Joe. Eilen tuli 7 viikkoa täyteen kantoaikaa ja vielä olis hiukan jäljellä ennen h-hetkeä. Ultrassa näkyi vain yksi pentu, mutta ens maanantaina käymme vielä varmuuden vuoksi röntgenissä, jotta todellinen määrä tiedetään ja sen puolesta pystytään varautumaan synnytykseen paremmin.

Ritan sulho on kisannut ahkerasti tuolla Ettrick Valleyn kisamaratoonissa. Äkkiä laskien Joe on voittanut ainakin 10 starttia ja sijoittunut vielä sen lisäksi kärkeen useita kertoja. Joe on vaan niin älyttömän hieno koira, että toivottavasti saan Ritan ja Joen pennun itselleni. Alkaa jo jännittää ihan täysillä.

Tässä vielä linkki Ettrick Valleyn kisojen tuloksiin.

HelMatti treffit

Hauska viikonloppu takana. Lauantaina tosin oli melkoinen kiire, kun piti ehtiä käydä Helsingissä Fannin yo-juhlissa sekä paimennuskisojen palkintoja hakemassa (joista kiitos Kaisa L Kotamiehelle) ja vielä sen jälkeen pika pikaa HelMatti treffeille. Valitettavasti kaikki HelMatit eivät pääseet paikalle, mutta onneksi saimme vahvistusta Pintosta (joka on siis ViuMatti).

Tuossa kuvassa juoksee onnellisena itse Matti pappa (joka täyttää elokuussa 11 v. Eihän uskois kun kuvaa kattelee. Eikä kyllä usko silloinkaan, kun näkee Matin livenä). Kuvan on napannut Tanja Vahtera ja hänelle kiitos hienosta kuvasta. Pyydän Tanjalta vielä muutaman kuvan lapsukaisista niin päästään ihailemaan komeata jälkikasvua myös.

Sunnuntaina sitten oli vuorossa paimennusta. Oli tosi hauska nähdä minkälaisia sisäisiä paimenkoiria lapsista löytyy. Ja löytyihän niitä. Pinto oli ehkä kokenein ja osasikin hyvin kaikki tarvittavat käskyt. Kunhan pikkasen koittais, että hakukaaret yms. sujuu, niin ei muuta kuin kisoihin. HelMateista vain Aku oli aiemmin paimentanut oikeesti eli oman tilan nautoja. Lampaat oli vähän erilainen kokemus, mutta nopeasti Aku tajus mitä niiden kanssa pitää tehdä. Matti Jr. näki lampaita eka kertaa ja syttyi heti oikein kovasti. Pilkku on käynyt kerran ennenkin meillä lampaita liikuttamassa ja niinpä sen kanssa päästiin taas pikkasen eteenpäin. Varsin mainiosti Pilkkukin hommasta suoriutui. Hienoja pentuja kaikki tyynni.

Matti Jr. nautiskelee

Tässä puolestaan nautapaimen Aku

Pilkku

Pinto (alias ViuMatti)

Lisää hienoja Tanja Vahteran ottamia kuvia löydät täältä: Tanjan albumi.

Ihanaa kesä on tullut takaisin // Det är härligt att ha sommarn tillbaka

Tänään on ollut tosi ihana kesäinen päivä. Vihdoinkin lämmintä ja aurinkoista. Iltapäivällä kävin vähän Piskin kanssa treenaamassa isolla laumalla. Teki hyvää pojalle välillä tehdä töitä vähän useamman kuin 5-10 lampaan kanssa. Annoin Piskin tehdä tosi paljon hommia niin, että käyttää omaa päätään ja oppii hahmottamaan miten isoa laumaa liikutetaan. Välillä kontrolloin, että käskyt menee tarvittaessa perille ja muutaman kuvankin sain napattua, kun sattui kamera mukaan.

Illalla sitten olikin Tassutuvan paimennuskurssin vuoro. Jaoin lampaat kahteen ryhmään. Toiset oli piha-aitauksessa aloitelevampia koiria varten ja toiset isommalla pellolla edistyneempien treenejä varten. Niin se vaan ilta hurahti kuin siivillä ja kello taisi olla puoli kymmenen kun lopeteltiin. Iitakin pääsi lopuksi vähän paimentamaan ihan yleisön toivomuksesta. Hyvä välillä treenata, kun on enempi ihmisiä paikalla, jotta koira ja ite tottuu paikalla olevaan yleisöön.

Hyvä päivä, kun ei tullut migreeniä ja niskan kramppikin alkaa pikku hiljaa hellittää.

Rita on nyt ollut 6,5 viikkoa kantavana. Vielä olis reilut kaks viikkoa jäljellä. Tässä tämänpäiväinen kuva Ritasta