Kiireinen maaliskuu

Maaliskuu on ollut sellaista haipakkaa, että ei paremmasta väliä. Vaihdoin työpaikalla työtehtäviä ja vaatimustason noustessa on "vanhalla" ollut vähän opeteltavaa. Ensimmäiset päivät näin jopa unta työtehtävistä ja suunnittelin kovasti unissani miten minkäkin asian teen. Joten voi sanoa, että tuli tehtyä töitä 24 h vuorokaudessa. Samaan aikaan meillä alkoi karitsoinnit. Yleensä olen ottanut lomaa noin viikon verran kiireisimmän karitsointiajan koittaessa, mutta nyt se ei valitettavasti onnistunut. Kaiken lisäksi etätöitäkään en ole voinut tehdä, joten työpäivät ovat venyneet tosi pitkiksi työajan ja lähes neljän tunnin matkustusajan vuoksi.

Mutta pakkohan sitä on Tapiota auttaa ja niinpä olen sitten kuukauden ajan noussut ylös klo 5:30. Äkkiä vaatteet niskaan ja lampolaan katsomaan mitä yöllä on tapahtunut. Olen laittanut poikineet emot karitsoineen poikimakarsinoihin, suihkutellut karitsoiden napaan desinfiointiainetta ja laittanut emoille juotavaa. Ja kyllä niille vesi maittaakin aina urakan suoritettuaan. Välillä on saanut käyttää luovaa mielikuvistusta, kun useampi emo on poikinut samaan karsinaan ja sitten pitää alkaa selvittelemään mikä karitsa kuuluu kellekin. Kiireen takia kaikki pitää saada valmiiksi puolessa tunnissa ja sitten sisälle suihkuun ja aamiaiselle. Lampola Päivi muuttuu virkanaiseksi ja Toyota Avensis kohti Suomusjärveä ja linja-autoa. Linja-autolla on kiva mennä töihin, kun saa nukkua koko matkan ja joku toinen hoitaa sen ruuhkassa ajamisen. Yleensä herään Oopperatalon/Eduskuntatalon paikkeilla ja sitten vaan takki niskaan ja menoksi. Matka jatkuu linja-autoasemalta pikku happihyppelyllä (vai pitäiskö sanoa pakokaasuhyppelyllä), kun kirmaan pikaisin askelin työpaikalle.

Töissä on tosiaan ollut valtava kiire eikä paljoa ole kelloa ehtinyt katsella. Hyvä, että syömään ja kahville ehtii ja nekin pikavauhdilla. Sitten taas kotiin. Kotona pikaisesti kuppi kahvia ja lampolaan. Ilta onkin sitten mennyt lampolassa, poikineita emoja ja karitsoita hoitaessa. Kaikille pitää laittaa yöksi puhtaat ja täydet vesisangot, heinää kaukaloihin, olkia, jos karsina on sotkuinen lisäksi jälkeisten poiskeräämistä, parhaillaan synnyttävien tarkkailua ja avustusta sekä karitsoiden tarkkailua ja avitusta, jos eivät oikein osaa imeä tai ovat muuten vähän normaalista poikkeavia. Nyt sitten vielä kaiken lisänä tuttipullokaritsat, joita pitää opettaa juomaan ruokintaautomaatista. Välissä hetkeksi sisälle ja jotain iltapalaa ja sitten yöllä uudelleen lampolaan klo 23-24 välisenä aikana. Nukkumaan pääsee sitten noin 24-01 välillä, joten yöunet ovat jääneet vähän vähille viimeisen kuukauden aikana. Onneksi Tanja pääsi meille pariksi viikoksi töihin. Siitä oli suuri apu etenkin nyt, kun itse pystyn auttamaan vain aamuisin, iltaisin ja öisin.

No nyt on jo paljon rennompaa, kun poikivia uuhia on jäljellä enää parikymmentä. Tosin tässä on vaan hetken tauko ennenkuin nuoret, ensikertalaiset aloittavat urakkansa. Saas nähdä mitä mielenkiintoista silloin tapahtuu, sillä nuorten on tarkoitus poikia ulkona.

ONNEA Eveliina ja Turbo

Tänään tuli tosi hienoja uutisia. Eveliina kisasi Turbon (Mustan Magian Sam) kanssa tokon avoimessa luokassa ja pari nappasi hienosti ykköstuloksen pistein 186,5 ja sillä irtosi 1. sija sekä kp.

HURJASTI ONNEA Eveliina ja Turbo!

Monitoimikoira Matti

Matilla on noita virkoja kertynyt pitkän ikänsä aikana. Lampaiden ruokinnassa Matti auttaa myös mielellään. Kerää paalimuovit ja vie ne niille tarkoitettuun paikkaan sekä hakee myös paalin ympärille kiedotun verkon ja vie sen roskiin.

Karitsoita siellä ja karitsoita täällä

Nyt on täysi hönkä päällä lampolassa. Uuhet poikii oikein urakalla. Perjantaina se ruuhka alkoi, silloin poiki 21 uuhta. Sen jälkeen on sitten poikinut pikkasen alle 20 uuhta per päivä. Karitsoita tulee sellaista tahtia, että pääluku kasvaa vauhdilla. Eilen illalla oli hauska tilanne. Karsinassa oli yksi vastasyntynyt karitsa ja neljä emoa yritti omia sitä itselleen. Ei muuta kuin jakamaan mammoja poikimahäkkeihin ja selvittämään kuka on tuon ainokaisen emä. Ensin suljettiin pois emo, jolla oli vain emätin hieman ulkona ja hän sai sitten lusikan (tietynlaista emätinlaitetta kutsutaan tuolla nimellä) ja rauhoittui pikku hiljaa, kun huomasi ettei sittenkään ole poikimisen aika. Kolmesta jäljelle jääneestä emosta sitten piti löytää vastasyntyneen emo. Kaikilla roikku poikimislimoja takamuksesta, joten sekään ei kertonut koko totuutta. Lopulta ainoa keino oli kääriä hihat ylös ja yksinkertaisesti tehdä jokaiselle sisätutkimus. Se selvittikin asian. Yhdellä oli kohdunsuu auki about 3 cm, toisella 5 cm ja kolmannella täysin auki ja kohtu tyhjä. Näin lapsi pääsi oikealle äidilleen ja kaksi muuta yli-innokasta äitiehdokasta väänsivätkin sitten jonkun ajan kuluttua omat karitsansa maailmalle. Tämä oli vain yksi tarina siitä mitä täällä tapahtuu ja näitä erilaisia tarinoita sitten mahtuu tähänkin poikimiskauteen vaikka minkälaisia.

Tanja on ollut meillä töissä ja siitä olemme tosi iloisia, sillä Tanjasta on hurjasti apua. On tosi mukavaa, kun on osaavaa apua saatavilla. Poikimisten välissä piti vähän ulkoiluttaa koiriakin ja Tanja napsi hienoja kuvia meidänkin koirista. Tässä niistä muutama (Kiitos Tanja, että sain laittaa ne tänne).

Rita tyypillisimmillään eli tarkkailemassa muiden touhuja.

Piski

Iita sai hanskan palkaksi seuraamisesta, mutta ei haluakaan antaa sitä takaisin.

Lenkillä koirien kanssa. Käsky "seuraa" tarkoittaa tässä sitä, että pitää pysytellä mun lähellä.

Iita osaa ihan oikeaakin seuraamista.

Eikä pienet häiriötkään haittaa Iitaa, kun seuraamista treenataan.

Karitsoinnit alkoivat oikein toden teolla

Kahden viikon rauhallisen jakson jälkeen alkoivat karitsoinnit nyt oikein kunnolla. Ensin tosiaan poiki vain yksi emo päivässä, mutta eilen mammat päättivät aloittaa kunnon urakan. Napsin sitten tuloksista kuvia, kunhan vähän menee aikaa ja on tarpeeksi kuvattavia.

Edellisen blogikirjoitukseni pohdinta SBCAK pentulistasta herätti hurjasti keskustelua; etenkin fb-seinälläni. Hyvä niin, sillä en usko, että tässä maailmassa mikään on vielä niin valmista etteikö jotain korjattavaa ja parannettavaa löydy. Mikä yhden mielestä vie asioita eteenpäin voi toisen mielestä taas olla huononnusta asioihin. Mutta nämä asiat saa selville vain selvittämällä mihin mikäkin johtaa. Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät koiranäyttelyistä perusta, en myöskään harrasta vesipelastusta, koiratanssia tai vetohiihtoa, mutten silti ole sitä mieltä etteivätkö ne saisi jollekulle toiselle olla tärkeitä harrastuksia eikä se ole minulta mitään pois vaikka joku harrastaakin esim. näyttelyitä henkeen ja vereen. Niin minäkin olen harrastanut esim. suojelua, tokoa ja hakukokeita "henkeen ja vereen". :) Nykyisin minua kiinnostaa kaikkein eniten paimenkoirien koulutus. En pysty sanomaan onko se loppuelämäni kiinnostuksen kohde vai tuleeko tilalle jotain muuta. Sen näyttää aika. Nyt kuitenkin paimennus kiehtoo, sillä tarvitsemme ihan oikeasti paimentavia koiria tekemään tilamme töitä ja siinä ohella pääsen toteuttamaan suurinta intohimoani eli koirien koulutusta ja kylkiäisenä myös purkamaan kilpailuviettiäni osallistumalla silloin tällöin paimennuskokeisiin. Paimennusharjoittelun seurauksena silmäni ovat avautuneet sen suhteen, että näen kuinka tärkeää on säilyttää bordercolliella sen maailmassa ylivertainen paimennustaipumus. Se on asia, jota pitäisi vaalia erittäin suurella huolella. Niinpä olen tosi huolissani siitä, että rotujärjestö ohjaa bc jalostusta kovin voimakkaasti näyttelykoirien suuntaan. Minun silmissäni se, että joku käy kerta toisensa jälkeen näyttelyssä on sitä, että hän harrastaa näyttelyitä ihan yhtälailla kuin tokokokeissa kävijä harrastaa tottelevaisuuskoulutusta ja hamuaa siitä seuraavaa TVA titteliä, hamuaa näyttelyissä kävijä MVA titteliä jne.

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että ONNEKSI meillä on Suomen Paimenkoirayhdistys (SPKY), jonka ensisijainen tehtävä on vaalia bc:n paimennusominaisuuksia. Ristiriitaa tulee siitä, että SPKY ei ole jäsenenä Kennelliitossa. Sinänsä SPKY:lle se on pelkästään hyvä asia ja minusta on hyvä, että SPKY kulkee omia polkujaan välittämättä Kennelliiton linjasta. Ongelma tulee siinä, jos koiranomistaja haluaa osallistua monipuolisen koiraansa kanssa, paimennustöiden lisäksi, johonkin muuhun koetoimintaan, joka voi olla vaikka agilitya, tokoa, vetohiihtoa jne. Nämä ovat Kenneliitoon alaisia toimintoja ja Kennelliitolla osallistumisoikeuden edellytys on, että koira on Kennelliiton hyväksymässä koirarekisterissä (jota SPKY rekisteri ei ole). Niinpä on kaksi mahdollisuutta, rotuunoton kautta hakea SPKY rekisterissä oleva bc myös SKL rekisteriin tai, jos se on mahdollista, rekisteröidä pennut suoraan sekä SPKY että SKL rekistereihin. Monimutkaista ja hankalaa, mutta näin on vaan meneteltävä. Se mikä on ikävää on, että tänä päivänä työkoirapentueet eivät valitettavasti päädy SBCAK pentulistalle, sillä harva työkoiran omistaja haluaa viedä koiraansa näyttelyyn, sillä ulkomuoto on työkoiralle täysin yhdentekevä asia. Kovaa työtä tekevän koiran on oltava rakenteellisesti hyvä tai se ei kauaa töitään tee. Niinpä "rakennearvostelu" tulee konkreettisesti ihan sieltä käytännön työstä.

No, keskustelu jatkukoon ja vaikka laineet lyövät joskus varsin korkeallekin ja jopa ystävyyssuhteet joutuvat koetukselle, niin kaikki keskustelu vie kehitystä omalla tavallaan eteenpäin. Jokainen meistä, jotka olemme eri yhdistysten hallituksissa toimineet olemme liikauttaneet asioita eteenpäin. Itsekin koin viimeisimmässä luottamustehtävässä valtaisaa muutosvastarintaa, kun menin kajoamaan vanhoihin toimintatapoihin. Tämä kuitenkin ravisti luutuneita asenteita. Ravistuksen jälkeen oli aika astua sivuun ja päästää uudet innokkaat tekijät hommiin ja katsoa mitä seuraavat luottamushenkilöt saavat aikaan. Ja totta vie, vaikka välillä epäilyttikin, niin hienoa työtä ovat tehneet.

Loppukevennykseksi pari kuvaa aurinkoiselta viikonlopulta