Jippii, iso pelto käytössä

Jihuu. Tapio sai puitua rypsit ja se tarkoittaa sitä, että pääsen isolle pellolle treenaamaan. Koitin jo noitten kesyjen tuttipullokaritsoiden kanssa, mutta niillä ei tee mitään, sillä ne on aivan liian tahmeita. Tänään väsäsin laitumen yhteen kulmaan sähköverkoista aitauksen, johon tuon viisi-kuusi vähän villimpää lammasta. Sitten vaan treenaamaan 600-800 m hakuja. Toki täytyy aloittaa vähän lyhyemmältä matkalta, mutta Ritakin kuitenkin haki tänään ne "tuttikset" parin sadan metrin päästä. Tottelikin ekalla yrittämällä hienosti, mutta parin seuraavan yrityksen aikana karkas vähän mopo käsistä ja piti pikkasen neuvotella siitä kuuluuko käskyjä noudattaa vai ei. Neuvottelu onneksi koitui minun eduksi ja Rita päätti ryhtyä tottelevaiseksi.

Lonkka- ja kyynärpääkuvaus tuloksia

Jihuu. Tepon pentu Punasukan Linus on käynyt lonkka- ja kyynärpääkuvauksissa. Viralliset tulokset: lonkat A-A, kyynärpäät 0-0. Nyt pennuista kaksi on käynyt kuvauksissa ja Punasukan Leijalla oli yhtä hienot tulokset kuin Linuksella. Olis tosiaan hienoa, jos muutkin pentujen omistajat innostuis viemään koiransa kuvauksiin. Jään jännityksellä odottelemaan tuloksia.
Päivi

Hiljaiseloa

Pariin päivään ei ole ehtinyt treenata, kun on ollut muita velvoitteita. Maanantaina tavattiin vuorovaikutusryhmän kanssa kreikkalaisen ruuan äärellä ja mukavaa oli. Aloitin nimittäin vuosi sitten syksyllä vuorovaikutuskoulutuksen, joka kesti tämän vuoden toukokuun loppuun saakka. Koulutus oli varsin antoisaa ja ryhmämme mitä parhain. Erittäin ammattitaitoisen ja osaavan psykologin johdolla ruodimme erilaisia elämässä eteen tulevia konstikkaita tilanteita. Moni asia selkeytyi ja ymmärrys erilaisuutta ja sitä mistä erilaiset ihmisten reagointitavat johtuvat oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Opiskelu jatkuu yhä, nyt vain omin neuvoin.

Sunnuntaina koitin ajaa Villen kanssa kolmosluokan radan. Ville suoriutui tehtävästä paremmin kuin edes uskalsin haaveilla ja toivoa. Ensin Ville toi lampaat täysin suoraa linjaa minulle (totteli siis tosi hyvin käskyjä, joilla sain Villen aina oikeaan paikkaan, jotta lampaat kulki siinä missä halusin). Sitten kierto minun ympäri ja poispäinajo-osuus. Kuljetus ohjaajasta poispäin, täydellisesti. Poikittaisajossa alussa ihan pieni poikkeama, mutta Ville totteli hyvin käskyjäni ja sai lampaat nopeasti linjalle. Sen jälkeen poikittaisajo aivan suoraa linjaa. Kuljetus minua kohti suora. Jippii, homma alkaa sujua. Laumanjako meni myös nappiin. Ainoa mitä emme tehneet oli häkitys. Ei voitu, kun pellolla ei ollut häkkiä. Ville kulki koko harjoituksen ajan sopivan kaukana lampaista ja liikkui pehmeästi ja määrätietoisesti. Lampaat eivät ollet mitään kesyjä perässäkulkijoita eikä niillä ollut mitään halua tulla ihmisen luo vapaaehtoisesti. Ville kuljetti lampaita koko radan rauhallisesti, mutta päättäväisesti. Nyt ihan hirvittää, että mahtaako tämä hyvä tuuri jatkua vai koska tulee jotain takapakkia.

Tässä päivän piristykseksi Hansun (Hanna-Mari Laitala) ottama kuva Teposta, kun se teki töitä Someron kisojen varikolla:

Lammastöitä

Eilen illalla kerättiin kaikki karitsat kasaan, eli muutama sata, sillä tarkoitus oli erottaa joukosta viisikymmentä suurinta, jotka lähtee sunnuntaina teuraaksi. Ensimmäinen homma oli elukoitten kerääminen. Karitsat olivat levittäytyneet joka puolelle peltoa ja pistin ekana Villen hakemaan. Villen kanssa ei ole vielä tällaista tehty, joten se oli hieman pihalla miten pitäisi toimia. Se meni hienosti, juuri sopivassa kaaressa ensimmäisen ryhmän taakse ja lähti tuomaan sitä minulle. Yritin saada sen hakemaan lisää silloin, kun se vielä oli 500 m päässä minusta, mutta sitä ei Ville ymmärtänyt. No ei tosin voinutkaan ymmärtää, kun en ole moista opettanut. No, täytyyhän sitä kuitenkin kokeilla :) Menin Villen avuksi ja homma lähti sujumaan. Kun oltiin saatu kaikki kasaan, huusin vielä Matin paikalle, sillä ison lauman liikuttaminen on paljon sujuvampaa useamman koiran avulla. Niin sitten Matti ja Ville saivat yhteistyönä viedä poispäinajona lauman kohti erotteluhäkkiä. Sillä aikaa kun kuljetimme omaa laumaamme, kävi Tapio Tepon kanssa keräämässä vielä yhen porukan kasaan joka piilotteli pusikoiden takana olevalla pellolla. Kun kaikki karitsat sitten olivat koossa, saivat koirat ajaa ne häkkiin.

Sitten alkoikin kovin homma, eli karitsoiden ajaminen ränniin, jotta saimme ne punnittua ja lajiteltua. Tässä hommassa koiralla täytyy olla voimaa, sillä karitsat pistävät hanttiin tosissaan ja osa ei millään menisi ränniin. Osa pässikaritsoista luulee olevansa maailman suurimpia kovanaamoja ja ne koittavat karkottaa koiran pois. Silloin koiran täytyy pysyä lujana ja kertoa, kuka oikein määrää. Teppo on tässä hommassa jo tosi hyvä, samoin Matti. Villelle tämä on sen verran uutta, että olen koko ajan Villen mukana, jotta se oppii miten tässä työtehtävässä toimitaan. Ville näyttää oikein lupaavalta ja ei mene kauaa, kun se selviää hommasta ihan itse.

Koirien avustuksella saimme suht joutusaan kerättyä sen 50 karitsaa, jotka teuraaksi lähtevät. Pienin paino oli 43 kg ja suurimmat olivat lähes 60 kiloisia. Vaa'alta karitsat ohjattiin joko kuljetuskärryyn tai vapauteen. Vielä kun muistais joskus ottaa kameran mukaan, kun mennään hommiin, että sais kuvia näistä oikeista töistä. Ehkä sitten ens kerralla.

Tänään treenasin kaikki neljä koiraa villien lampaiden kanssa. Nyt alkaa jopa Ritalta löytyä hyvin malttia, joten hurjaa edistymistä on tapahtunut. Kuulin eilen hyviä uutisia. Tepon pentu, Punasukan Lotta, paimentaa kuulemma varsin mallikkaasti nuoresta iästään huolimatta. Osaa kerätä vuohet kasaan ja vie ne lypsylle. Myös siirrot laitumelta toiselle sujuvat hyvin. Hieno kuulla, että koirasta on apua. Se mikä on myös tosi hieno homma, on se, ettei yksikään pennuista ole saanut olkanivelen OD:tä, joka siis Tepolla oli kasvuiässä. Vika ei siis näytä periytyvän mitenkään voimakkaasti, ainakaan tässä tapauksessa.

Päivi

Lisää treeniä ja lisää psykologiaa

Jahas, tänään on sitten tullut vettä. Upeaa, enpä olis ikinä uskonu, että vesisade voi saada ihmisen näin onnelliseksi. Ulkona tuoksuu ihanalle ja kaikki se pöly mikä kokoajan on leijunut ilmassa ja joka on kuorruttanut kasvit harmaiksi, on poissa.

Päivä on taas tullut käytettyä tehokkaasti. Etätyöpäivässä on se etu, että kahvitauolla voi treenata koiran jos toisen ja ruokatauolla sama homma uudelleen. Rita sai tänään harjoitella villien lampaiden kanssa ja sen meno oli oikein hienon näköistä. Nyt pitää vielä saada seisomaan pysähtyminen täsmällisemmäksi, tai no, Rita pysähtyy heti, mutta ne pari askelta pysähdyksen jälkeen pitää saada pois. Villen kanssa treenattiin lauman jakoa ja hyvin alkaa Ville olla juonessa mukana. Teppo teki tänään Tapion kanssa töitä, joten sitä en enää alkanut treenata. Matin kanssa otettiin yhdeksän karitsaa ja lähdettiin "paimeneen" eli vein karitsat aitaamattomalle pellolle, jossa saivat syödä mahansa täyteen vihreää ruohoa. Matti piti vahtia ja palautti takaisin pellolle ne sankarit, jotka suunnitteli vähän laajentavansa seikkailua. Varsin mukava päivä taas.

Nyt illalla lueskelin lisää noita ihmisen käytökseen liittyviä juttuja. Olen usein ihmetellyt mikä saa jotkut ihmiset jatkuvasti haastamaan riitaa. Oheisesta linkistä löytyy tähänkin vastauksia.

Treeniä ja psykologiaa

Tänään kävin tuolla naapurissa vähän treenailemassa. Oli mukava päästä isolle pellolle treenaaman ja samalla juttelemaan kaikenlaisista paimenkoiran koulutukseen liittyvistä jutuista. Villen ja Tepon kanssa harjoittelin kolmosluokan kuljetusta ja ihan hyvään suuntaan näyttää harjoittelu menevän. Tiedä vaikka lastais koirat autoon ja lähtis tuonne naapurimaahan vähän kisaamaan. Kun vaan löytys sopiva viikonloppu, että ehtis lähteä.

Sitten toiseen maailmaan. Psykologia on aina ollut minusta tosi mielenkiintoista. Ilmeisesti sen takia koirien koulutuskin on niin hauskaa, kun opettaminen ja se, että näkee miten oppi alkaa mennä perille on aina yhtä mukaansatempaavaa. On hieno tunne, kun huomaa, että saa opetettua elukalle jotain vaikka ihmisen ja koiran kieli on kovin erilaista. Itse asiassa pidän koiria sosiaalisesti melkoisen älykkäinä, kun niinkin hyvin ymmärtävät meidän ihmisten vajavaista kieltä ;) Ihmisten käyttäytyminen on myös aina kiehtonut mieltä. Varsinkin oudot tavat reagoida erilaisiin tilanteisiin herättävät kysymyksiä, että miksi reaktio oli mitä oli. Nyt illalla juutuin lukemaan artikkeleita narsismista ja tässä linkki yhteen aika mielenkiintoiseen pätkään. Jos mielenkiinto heräsi, niin tässä toinen samaan asiaan liittyvä linkki.

Öitä!

Treeniä ja kadonneita lampaita

Moi

Eilen olin Helsingissä töissä, joten ilta jäi lyhkäiseksi treenejä ajatellen. Vein kuitenkin Ritan treenaamaan niitten viiden villin lampaan kanssa, joilla olen treenannu Teppoa ja Villeä. Rita toimi tosi hienosti. Se huomas heti, että nämä lampaat on erilaisia kuin ne millä ollaan viime aikoina treenattu. Tuntu hienolta huomata kuinka hyvin Rita osas suhteuttaa käytöksensä lampaiden mukaan. Hieman tietty Rita itsekin lämpeni, kun lampaat liikku niin sähäkästi, mutta koska Rita oli liinassa oli helppo palauttaa se ruotuun heti, jos homma meinas mennä liian kiihkeeksi. Lampaat liikku hyvin Ritan edessä, ryntäämättä mutta kuitenkin reippaasti.

Matti kunnostautui taas eilen. Saatiin soitto, että kaksi karitsaa on karkuteillä. Kello oli ykstoista illalla, joten oli jo melkoisen pimeää. Ei muuta kuin Matti autoon ja menoksi. Tiedettiin suunnilleen missä karitsat on ja päästettiin Matti irti. Matti löysikin karkulaiset ennätysajassa. Nyt sitten ei tarvittukaan muuta kuin saada ne kiinni. Paimensauvaa tai mitään muutakaan kättä pidempää ei sattunut mukaan, mutta hyvät sotasuunnitelmat korvaa välineiden puutteet. Pimeästä on se hyöty, että lampaat ei näe niin hyvin minne ryysiä ja niitä on helpompi pitää aloillaan. Hivutettiin ne lähellä olevien tuuheiden kuusien luo ja piiritettiin Matin, Tapion ja mun voimin. Liikutin Mattia ihan muutamia senttejä oikeaan ja vasempaan, että lampaat joutu pitää huomion koirassa, samalla Tapio hivutti itsensä lähemmäs ja lähemmäs samalla, kun minä pidin huolta omasta vahtisektorista. Tapio sai napattua toista lammasta jalasta. Sen jälkeen toinen tietty alko ryntäillä, mutta Matti ja minä pidettiin se hallinnassa ja kun se sopivasti juoksi sen kiinniotetun vierestä, sai Tapio toisella kädellä napattua sitä toistakin lammasta jalasta. Sitten vaan meikäläinen dyykkäs ottamaan sen toisen hallintaan ja Tapio piti huolta toistesta. Vietiin ne tien varteen, pistettiin istumaan vierekkäin ja pitelin niistä kiinni sen aikaa, kun Tapio haki auton. Sitten vaan karkulaisten kanssa kotiin. Siitä, kun lampaat löyty meni 10 min, kun ne oli kiinni, joten Matti taas ansaitsi varsin kiitettävästi ruokarahansa.

Tulis sitä sadetta. Kaksi päivää on ollu ihan pilvistä, mutta vettä vain ei tule. Sen sijaan Venäjän metsäpalojen savu haisee meilläkin. Saisivat tehdä siellä naapurimaassa sille asialle jotain ja jos ei omat rahkeet riitä niin mikseivät pyydä apua.

Sadetta odotellessa

Loppuviikon olen treenaillut Tepon ja Villen kanssa viiden villin lampaan kanssa, jotka otin isosta laumasta erilleen. Ovat vieläkin tosi liikkuvia, mutta koska sekä Ville että Teppo osaavat hienosti käsitellä tällaisia vähän säikympiä eläimiä, ne ovat alkaneet hyvin luottaa koiraan. Molemmat koirat pysyvät hienosti tarpeeksi kaukana lampaista sillä näiden lampaiden pakoraja on melko etäällä niistä itsestään. Koirat osaavat itse säädellä vauhtiaan eli kun lampaat lähtevät liikkumaan lujaa hiljentävät koirat jo ilman eri käskyä vauhtiaan ja vastaavasti jos lampaat meinaavat pysähtyä lähestyvät koirat määrätietoisesti niitä niin, että saavat ne rauhallisesti liikkeelle. Häkitystreenit on varsin mielenkiintoisia, sillä koira pitää pitää aika kaukana ja sieltä käsin sitten ohjailla lampaat häkkiin. Lauman jako sen sijaan on aika helppoa, kun lampaat väistävät hyvin ihmistä ja koiraa, ja näin niiden väliin on helppo tehdä rako, johon sitten kutsua koira.

Eilen, lauantaina, olin Yrjölän Marjatilalla, Hämeenkyrössä, vetämässä paimennuskurssia. Olosuhteet olivat tosi hienot. Käytössä oli iso neliönmuotoinen aitaus ja käytettävät lampaat olivat liikkuvia, mutta samalla vastasivat koiran toimintaan hyvin. Sen verran lämmin päivä oli, että piti pitää paljon taukoja, jotta lampaat saivat levätä ja juoda, mutta tauot käytettiin hyväksi keskustelemalla erilaisista paimennukseen liittyvistä tilanteista ja asioista. Mukana oli neljä bordercollieta, jotka kaikki ovat vielä aika alkuvaiheissa. Niinpä parin koiran kanssa harjoittelu oli lähinnä sytyttelyä, sillä ne eivät olleet vielä tarpeeksi syttyneitä, jotta varsinainen harjoittelu olisi ollut mahdollista. Parin muun koiran kanssa keskityttiin rauhalliseen lähestymiseen, niin että koira piti lampaat liikkeessä, mutta tavoite oli, että lampaat kulkevat reippasti kävellen ei juosten ja ryntäillen aitauksen reunasta toiseen. Toinen asia johon kiinnitettiin huomiota oli maahan käskyn noudattaminen. Koirien piti mennä maahan heti eikä vasta vähän ajan kuluttua. Hienosti nämä opit menivät perille ja oli mukava katsoa kuinka parin harjoitussession jälkeen koirat olivat lopettaneet ryysäilyt ja kulkivat keskittyneesti ja määrätietoisesti. Tämä näkyi myös lampaissa, lampaat kulkivat koirien edellä reipasta kävelyvauhtia eivätkä yrittäneet ryntäillä minnekkään.

Kiitos kurssilaisille ja kurssin järjestäjälle, Tiina Harrinkarille.

Muutoksen tuulia

Hei taas
Onpa mukavaa treenata villeillä lampailla, jotka kuitenkin reagoivat koiran toimintaan juuri niinkuin pitää. Ihanaa tässä on se, että lampaat eivät yritä tunkea ihmisen jalkoihin turvaan vaan kunnioittavat ihmistä ja näin esim. laumanjako harjoittelu on koiran opetuksen kannalta huomattavasti järkevämpää kuin lampaiden kanssa, jotka liimautuvat ohjaajan jalkoihin. Lisäksi on hieno tunne harjoitella poispäin ajoa, kun lampaat liikkuvat hyvin, mutta eivät ryntäile päättömästi yrittäen paeta paikalta. Kun koira hidastaa lampaiden lisätessä vauhtia, oppivat sekä koira, että lampaat, että tilanteen saa hallintaan rauhoittumalla. Lisäksi koira saa käännettyä lampaat helposti haluamaansa suuntaan, kun lampailla ei ole järjetöntä vetoa jonnekin. Tästä on tosiaan hyvä jatkaa treenejä.

Sitten toiseen asiaan. Olen käynyt vuoden ajan kurssia, jossa on käyty läpi vuorovaikutusta ja suhtautumista muutokseen. Monelle ihmiselle se vanha ja tuttu on turvallinen olotila, josta ei halua luopua mistään hinnasta. Maailma kuitenkin menee eteenpäin näistä jarruttelijoista huolimatta ja mikä nyt tuntuu uhkaavalta on muutaman vuoden päästä sitä vanhaa tuttua, johon niin kovasti sitten haikallaan. Laitan tähän pienen katkelman tekstistä, jossa asia tuodaan hyvin esille:

"
Muutosvastaisuuden voittaminen
On ihmisiä, jotka tarrautuvat epätoivoisesti kiinni menneisyyteen. He pitävät tiukasti kiinni siitä, mikä tuntuu tutulta ja turvalliselta, ja uppoavat yhä syvemmin omiin turvallisiin rutiineihinsa välttyäkseen siltä selkäpiitä karmivalta ajatukselta, että heidänkin pitäisi ehkä muuttua. "Yksikään yritys/yhdistys ei ole niin sekaisin, etteikö joku pitäisi siitä juuri sellaisena, kuin se nyt on", on joku nasevasti sanonut. Muutos merkitsee aina luopumista jostakin, ja mitä suurempi tuo henkilökohtainen uhrauksesi on, sitä enemmän yrität jarruttaa muutosta.
Toinen syy, miksi ihminen puolustaa vanhaa tapaa hoitaa asiat, on se, että hän pyrkii näin säilyttämään vakiintuneen asemansa ja tuntee olevansa ohjaimissa. Ihmiset taistelevat muutoksia vastaan, koska pelkäävät tulevaisuutta - eivät siksi, että olisivat erityisen mieltyneitä menneeseen. Jos epävarmuus ja turvattomuus käyvät hermoille, silloin on jokseenkin vaikea innostua "edistyksestä". Mitä enemmän inhoat kaikkea arvaamatonta, sitä todennäköisemmin sinä haluat suojata vallitsevaa nykytilannetta.
Kolmas ihmisryhmä vastustaa muutosta, koska se on heille eräänlainen tapa maksaa "potut pottuina". Näin he ikäänkuin "rankaisevat yritystä/yhdistystä" niistä muutoksista, jotka eivät ole heidän mieleensä. Tässä on siis kyse ihan tavallisesta kostosta. Joskus on mielenkiintoista seurata, miten ihmiset ovat valmiita jopa tuottamaan itselleen vahinkoa, kunhan vain saavat kostetuksi yritykselleen/yhdistykselleen.
Osa muutoksen vastustajista on hyvää tarkoittavia henkilöitä, jotka uskovat, että yritys/yhdistys on astumassa väärälle polulle, ja yrittävät rohkeasti estää sitä tapahtumasta. He vastustavat muutosta, koska 1) ajattelevat yrityksen/yhdistyksen parasta ja 2) rohkenevat ottaa kantaa. Rehellisyyden nimessä on kuitenkin todettava, että nämä hyvää tarkoittavat ihmiset ovat usein väärässä. Yrittäessään pelastaa yrityksen/yhdistyksen he itse asiassa osuvat omaan nilkkaansa.
Silloin kuin yritys/yhdistys ryhtyy tietoisesti tekemään muutoksia, siihen on varmasti aina päteviä syitä. Muutoksilla on lähes aina jokin vahva, todellisesta tarpeesta lähtevä osatekijä. Mieti muutosta ja ajattele seuraavia asioita:

- Kun muutoksen tuulet alkavat puhaltaa, pidä mielessä seuraavat tosiasiat: vastarinnastasi on enemmän haittaa kuin hyötyä.
- Ensiksikin saat vastarannan kiisken maineen. Sinua pidetään kehityksen esteenä ja imagosi kärsii vaikket sitä itse haluaisi uskoakaan.
- Muutoksen vastustus vie paljon voimia - voisit käyttää nekin voimat jotenkin tuottavammalla tavalla.
- Loppujen lopuksi häviät taistelusi. Vaikka sattuisitkin saamaan erävoiton, koko ottelun lopputulos on jo ennalta selvä.
- Kiihtyminen, ärsyyntyminen, inho ja piikittely eivät saa mitään myönteistä aikaan.
- Jos muutokset saavat sinut kiivastumaan, ei siitä ole hyötyä yritykselle/yhdistykselle ja kaikkein vähiten itsellesi. Kiivastuminen jne. sumentaa arvostelukykysi ja se haittaa menestymistäsi jatkossa.
- Älä suotta roiku kiinni menneisyydessä vaan siirrä katseesi tulevaisuuteen ja rakenna tulevaisuudesta sellainen, jossa sinulla ja muilla ihmisillä on hyvä elää ...
"

Että sellaisia viisauksia tällä kertaa.

Terveisin
Päivi

Sunnuntain sankarikoira: Matti

Moi

PM-kisat on takana ja oli tosi mielenkiintoista seurata tulosten kehittymistä melkeimpä reaaliajassa. Norjalaiset päivittivät nettisivujaan sitä mukaa kun tuloksia tuli. Lauantaina tosin sain tuloksia tekstiviestillä Elisalta, sillä en ollut koneen ääressä, koska sisareni tytär, Jonna, meni naimisiin ja olimme Helsingissä häitä viettämässä. Onnea Jonna ja Jani. Olette molemmat mahtavia ja olen tosi iloinen, että olette toisenne löytäneet.

Vielä niihin PM-kisoihin. Lauantaina oli yksilökilpailu, jossa norjalaiset ottivat nelosvoiton. Kymmenen parhaan joukossa oli peräti 6 norjalaista. Meidän Villen isä, Tweed, tuli Tanskasta ja oli hienosti kuudes, pistein 92. Viisi parasta sai jatkaa finaaliin ja siellä norjalaiset ottivat kolmoisvoiton: 1. Tika / Jo Agnar Hansen, 2. Lyn / Torbjorn Jaran Knive ja 3. Moss / Jon Sand. Karin Söderberg Lotuksen kanssa jäi pronssista yhdellä pisteellä. Suomalaisilla ei valitettavasti sujunut ihan putkeen. Ehkä seuraavalla kerralla sitten onnistutaan paremmin. Ruotsalaiset ja norjalaiset ovat satsanneet tosi paljon tieto taidon hankintaan ja se kyllä näkyy tulostasossa. Molemmissa maissa vierailee usein maailman huippuja kouluttamassa ja kursseille osallistuu paljon väkeä. Tuosta suuresta harrastajamäärästä valikoituukin sitten helpommin niitä omia huippuosaajia, jotka nyt näkyvät tuloslistojen kärkipaikoilla.

Sunnuntaina oli vuorossa maaottelu, jossa voiton vei Ruotsi (829 p), toiseksi sijoittui Norja (799 p) ja jaetulle kolmannelle tilalle tulivat sitten Tanska ja Suomi (627 p). Pikaisen laskennan perusteella Suomi oli tällä kertaa kärkeä perässä 202 pistettä. Sen sijaan Norja ja Ruotsi ovat melko tasaisia. Heillä piste-ero oli vain 30 pistettä.

Tästä pääset PM-kisojen tulossivuille.

Meillä kotona oli melkoisen vauhdikas sunnuntai. Ajattelin heti aamusta keritä viisi uuhta, jotka otan sitten paimennuskäyttöön. Keritsin ne siksi, että niillä on vähän mukavampi juosta koirien edellä, kun ei ole paksu villa päällä. No tietenkään mikään ei mene niinkuin suunnittelee. Rakensin ulos lampolan ulkopuolelle elementeistä häkin, johon nuo viisi lammasta oli tarkoitus ottaa. Lampaat, kun tunnetusti toimivat ihan eri aivoilla kuin muut elukat, niin ensin yksikään lammas ei suostunut menemään häkkiin ja kohta kaikki halusivat sinne sillä seurauksella, että häkin kestokyky ylittyi ja kaikki aidat levis kuin jokisen eväät. Siinä sitä sitten oli piha täys lampaita (tai no ei täys, sillä niitä oli vain reilu parikymmentä). Tapio jakoi rehuja, joten kaikki ovet olivat selällään. Onneksi sain ajettua Tepon avustuksella lampaat piha-aitaukseen, jossa ennestään laidunsi 7 keväällistä tuttipullokaritsaa.

Seuraava projekti oli sitten erotella 7 karitsaa ja viisi uuhta omaksi laumakseen. Uuhet oli tosi villejä, sillä olihan ruokinta-aika. Onnistuin Tepon kanssa ajamaan ylimääräiset lampaat aitaukseen kyhäämääni pienempään häkkiin, josta sitten Teppo sai kuljettaa ne takaisin lampolaan, omaan karsinaansa. No niin, nyt minulla oli sitten ne viisi uuhta, jotka piti keritä. Kerintä sujui nopeasti ja vaivatta.

Ajattelin viedä kerityt uuhet Villen kanssa lammen takana olevaan treeniaitaukseen. Otin Villen siksi, että se on koiristamme kaikkein rauhallisin ja näin ollen ei turhaan hermostuta juuri kerittyjä, nälkäisiä uuhia. Alku sujuikin hyvin, mutta sitten lampaat päättivät, että lampolan luota ei lähdetä mihinkään. Muutama kierros lampolaa ympäri ja Ville piti tosi hienosti porukan koossa ja päättäväisesti toi sen aina takaisin minulle. Lopulta kuitenkin yksi uuhi pimahti ja lähti hulluna laukkaamaan. Ville eteen, mutta uuhi vain juoksi Villen yli. Sitkeästi Ville yritti uudelleen, mutta kun lammas pimahtaa ei se enää välitä mistään. Lopulta lammas häippäs ja ei auttanu muu kuin mennä keräämään loput neljä kasaan ja laittamaan ne aitaukseen, jotta pääsis ettimään sitä pimahtanutta lammasta. Nuo neljä jäljelle jäänyttäkin päättivät lähteä eri suuntiin, joten kesti hetken ennenkuin saimme ne Villen kanssa kokoon ja takas aitaukseen. Sitten etsimään sitä kadonnutta lammasta.

Naapuri tuli sanomaan, että heidän pihan poikki oli juossut vauhko lammas. Lammas oli painellut metsään, korkean kallion yli. Ensin otin muutaman kesyn tuttipullokaritsan ja Villen ja lähdin etsimään sitä kadonnutta uuhta, mutta oli pakko palata takaisin. Uuhi oli mennyt sellaiseen ryteikköön ettei sinne ollut asiaa sandaaleilla ja shortseilla ja Villekin oli jo aika poikki, sillä helle eilen oli, ainakin meillä Kiikalassa, melkoinen. Kävin vaihtamassa vaatteet ja otin mukaan Matin, sillä se on paras koira meillä etsimään kadonneita lampaita. Naapuri näytti minulle mistä lammas oli juossu ja pistin Matin jäljille. Matti juoksutti minua ristiin rastiin pitkin metsää ja meinas jo usko loppua, niin päättömältä sen meno tuntui. Kun kaiken lisäksi matkan varrelle osui vielä puu, johon Matti oli kerran vuosia sitten ajanu villikissan ja Matti hyppimään puuta vasten, ajattelin, että hemmetin koira, kun leikkii vaan kun pitäis tehdä hommia. Matti kuitenkin jatkoi matkaa päättäväisesti ja ajattelin, että ehkä nuo lampaat voivat poukkoilla vähän sinne tänne, kun yksinään vauhkoina metsässä painelevat. Uskoa siihen, että Matti oli jäljillä, antoi muutama matkalla näkynyt sorkanpainauma maassa. Tosin meilläpäin on myös peuroja, joten saatoivat nuo jäljet olla peuran jälkiä (siis ehkä peuranvasan). Onneksi olen pitkän pk-harrastusurani aikana oppinut fraasin: "luota koiraan" ja niin tein. Matti löysi karanneen lampaan! Ehkä Matti on vähän hyvä. Voit uskoa, että tuona hetkenä rakastin tuota pientä mustavalkoista koiraani yli kaiken.

Seuraava ongelma olikin lampaan kiinni saaminen. Ainoa keino on se, että koira ottaa sen kiinni ja meidän koirista vain Matti pystyy tekemään senkin. Lammas seisoi hetken paikallaan nähtyään koiran ja sitten se otti jalat alleen. Annoin Matille käskyn: "älä päästä" ja Mattia ei tarvii kahta kertaa käskeä. Matti perään ja minä könkkäsin perässä minkä pystyin. Kahdessa sekunnissa lammas ja Matti olivat hävinneet näkyvistä enkä oikein tiennyt mistä etsiä. Sitten kuului molskahdus ja heti perään toinen. Haa, ne ovat siis metsän keskellä olevalla lammella. Juoksin sinne ja siellä se lammas ui lammessa ja Matti perässä. Juoksin lammen toiselle rannalle, jonne lammas oli jo ehtinyt rantautua. Matti ei ollut yhtä nopea uimari kuin lammas, joten lammas sai taas etumatkaa. Huusin vain Matille, että "älä päästä" ja Matti ampas uuhen perään, otti sitä kunnon otteella etujalasta kiinni ja sai uuhen nurin. Minä juoksin ja puoliksi dyykkäsin uuhen kimppuun ja sain kuin sainkin sen kiinni. Seuraava projekti olikin sitten raahata uuhi kotiin. Onneksi oli riimu mukana ja koska matka oli niin pitkä alkoi uuhikin lopulta jo kävellä suht siedettävästi vaikka alkumatka olikin melkoista taistelua, jotta päästiin sopimukseen mikä on meidän kulkusuunta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Uuhi oli kotona, Matti sankarikoira ja meikäläinen arvostaa yhä vain enempi oikeaa työkoiraa. Matti ei ehkä ole paimennus-kisakenttien tähti, mutta oikeissa töissä se on pettämätön ja periksiantamaton.

Päivi

kuivuus vaan jatkuu

Eilen melkein satoi eli tarkoittaa, että tuli muutama pisara, mutta siinä kaikki. Maa on niin rutikuivaa, että mikään ei kasva. Käytiin Tapion kanssa Rikalanmäen teatterissa katsomassa "Suomen Hevonen". Oli oikein hauska näytelmä, joka kannattaa käydä katsomassa.

Koirien treenit on nyt hieman rauhallisemmassa vaiheessa. Ritan kanssa tosin olen treenannu pari kertaa päivässä ja keskittynyt siihen "seis" käskyn opettamiseen. Menee jo aika hienosti silloin, kun olen samalla puolella laumaa kuin koira. Ritan ollessa vastakkaisella puolella, se ei vielä tajua, että kyseessä on sama homma. Rita menee kyllä hienosti maahan siellä toisella puolella, mutta yritän tosiaan saada sen oppimaan seisomaan pysähdyksen. Yksi mikä vois auttaa Ritaa ymmärtämään homman on se, että vien lampaat vähän korkeampaan ruohoon, jossa koiralle tulee helpommin halu pysyä jaloillaan, kun se kuitenkin haluaa nähdä lampaat koko ajan. Pitääkin kokeilla sitä huomenna.

Huomenna alkaa Norjassa paimennuksen PM-kisat. Elisa lupas lähettää raporttia paikan päältä. Toivotaan, että ehtii kertoa kuulumisia. Pidän peukkuja suomalaisille osanottajille sekä tietty ruotsalaisille ja tanskalaisille tutuille myös.

Tässä vielä kuva Villen veljestä Mannesta
(isä: Tony Ottesenin Tweed ja emä: Monika Hildebrantin CMM's Moa):

verinäytteitä ja hajonneita koneita

Huh, mikä päivä. Aamulla aloitimme aikaisin verinäytteiden otolla uuhista ja siitospässeistä. Olemme mukana Maedi Visna eläintaudin vastustamisohjelmassa ja sen takia näitä näytteitä otetaan. Näytteitä otetaan tietyin välein, jotta tila pysyy korkeimmalla statuksella eli on vapaa Maedi Visna taudista. Tällä hetkellä kokeita otetaan kolmen vuoden välein, joten seuraava urakka on sitten kolmen vuoden päästä.

Itse näytteiden otto sujui nopeasti. Tanja auttoi koeputkien kanssa (siitä suurkiitos). Tapio, Heikki (Tapion poika) ja minä otimme lampaita kiinni, ajoimme kaulan paljaaksi keritsimellä ja pidimme lammasta paikallaan eläinlääkärin ottaessa näytteen. Teppo (paimenkoira) sai pitää huolta, että lampaat pysyivät siellä missä pitikin. Saimme otettua näytteet noin 180 elukasta reilussa kolmessa tunnissa ja siihen sisältyi vielä kahvitaukokin.

Loppupäivä ei sitten sujunutkaan yhtä hienosti. Hannu ja Tapio lähtivät paalaamaan rehuja. Niin siinä sitten kävi, että paalain syttyi tuleen ja tulipalo oli sen verran massiivinen ettei sitä saanut käsisammuttimella sammumaan. Ei muuta kuin palokunta paikalle ja sammuihan se roihu lopulta. Mutta ei ne ongelmat vielä tähän loppuneet. Hannu lähti niittämään yhteisellä niittokoneella (vieraalle pellolle) ja huonoksi onneksi niittokoneeseen meni suuri kivi, joka hakkasi koko niittokoneen totaalisen mäsäksi. Että sellaista tämä maalaisidylli tällä kertaa.

Terkuin
Päivi

Loma ohi

Niin se vaan on, että nyt on kesäloma pidetty ja täällä sitä istutaan konttorissa tekemässä siistiä sisätyötä. Vaikka täytyy sanoa, että vaihteeksi tämäkin on ihan mukavaa.

Tepon pentu, Punasukan Leija, on käynyt lonkka- ja kyynärpääkuvauksissa loistavin tuloksin. Lonkat A ja kyynärpäät 0-0. Tosi hienoa, onnittelut Heljä! Toivottavasti muutkin pennut kävisivät lonkkakuvissa, jotta nähdään millaista jälkeä Tepon ja Bellin pennuista syntyi.

Olen harjoitellut vähän joka ilta, ainakin Ritan ja Villen kanssa, jotain pientä. Eilen aloitin Ritalle seiso-käskyn opetuksen, sillä monasti on parempi, kun koira jää maahan menon sijasta seisomaan. Ainakin vähän pidemmässä ruohikossa, lampaat pysyvät rauhallisempina, kun näkevät koiran koko ajan. Jos koiran pistää ruohikossa maahan se häviää näkyvistä ja liikkeelle lähtiessä taas ponnahtaa näkyviin ja tällainen ees taas venkoilu hermostuttaa lampaita. Esim. flankkaukset onnistuvat paremmin, kun koira pysähtyy seisomaan maahan menon sijasta. Tosin tämä ei koske kaikkia koiria vaan on niin sanotusti koirakohtaista. Yleinen trendi maailmalla on sellainen, että seisomaan pysähtyvä koira on parempi kuin koira, joka menee vähän väliä maahan. Tässä yhtenä tekijänä on juuri se, että koiran pysähtyessä seisomaan (maahanmenon sijasta) tulee paimennuksesta jouhevampaa. Ja tämä jouhevuus puolestaan helpottaa eläintenkäsittelyä. Villellähän on hyvät seisomaan pysähdykset (se oppi ne ihan luonnostaan). Teppo puolestaan haluaa aina pysähtyessään mätkähtää maahan ja siihen en enää tässä vaiheessa puutu, kun koiralla on jo sen verran työhistoriaa takana. Lisäksi Teppo paimentaa pehmeästi noista maahanmätkähdyksistä huolimatta. Eli Teppo lähtee maasta rauhallisesti liikkeelle eikä näin ollen säikäytä lampaita liikkeelle lähtiessään.

Päätin jättää Matin kanssa palveluskoirien SM-kisat väliin. Ei ole ollut motivaatiota treenata sen jälkeen, kun voitimme Suomen Mestaruuden. Matti tekee täyspainoisesti paimennustöitä ja onkin oikein hyvä apu töissä. Mattiin voi aina luottaa, että se hoitaa sen homman mikä sille on annettu. Ikää ja rutiiniakin on sen verran, että se ei pelkää mitään ja sen voi laittaa minkälaiseen paikkaan tahansa. Tosi mukavaa, kun koirasta on niin paljon apua.

Huomenna on sitten aika urakka, jota varten otin lomapäivän töistä. Eli meidän uuhista ja siitospässeistä otetaan Maedi Visna näytteet. Uuhet ja pässit ovat nyt sisällä ja olikin aika työ saada pässit haettua sisälle. Ne eivät olisi millään menneet kuljetuskärryyn, mutta Tepon sinnikkään ja periksiantamattoman työn ansiosta saimme pässit kärrylle ja kuskattua kotiin.

Kotikosket lähtivät katsomaan PM-kisoja. Yritän urkkia heiltä fiiliksiä ja kirjoitella tänne, kun jotain tiedoja ilmaantuu.

Terv. Päivi