This is a glowing text

lauantaina, tammikuuta 28, 2012

Rauhallista talvenaikaa

Nyt sydäntalvena on koirarintamalla tosi rauhallista. Paimennustreenit on tauolla, sillä lunta on liikaa enkä koe, että pienten treenialojen auraamisesta olisi sen suurempaa hyötyä näille meidän koirille. Toisaalta olisi tietty kiva puuhastella jotain pientä ihan vaan sen takia, että näkee ystäviä ja pääsee rupattelemaan kaiken maailman asioista. Tämäkin asia hoituu sillä, että otetaan kaikki koirat mukaan metsä- tai peltolenkille ja harrastetaan koko joukon voimin hankijumppaa. Siinä sitä kunto kasvaa niin koirilla kuin emännilläkin (isäntiä siellä ei ole näkynyt ;)) ja samalla tulee se fysioterapiakin ihan ilmaiseksi, kun lumihangessa liikkuminen rasittaa sopivasti lihaksia ja niveliä. Koirat ja ohjaajat joutuvat tekemään laajoja liikeratoja, ihan erilaisia kuin sulanmaan lenkeillä, ja sen kyllä huomaa itsekin, että on siitä hyötyä.

Kesäaikaan en yleensä ehdi paljoa käsitöitä harrastaa, joten nyt talvella tulee sitten tehtyä yhtä sun toista, kun kerrankin on aikaa sellaiseen. Nyt syksyn ja talven aikana on syntynyt useita pareja huovutettuja tossuja sekä erikokoisia ja näköisiä huovutettuja hattuja. Neulahuovutustakin on tullut harrastettua ja se on kyllä tosi hauskaa. Koirille askartelin heijastinliivit, nyt puolestaan otin oikein kunnon haasteen ja teen villapaitaa, jossa on varmaan parikymmentä eri väriä ja haastava kuviointi. Kangaspuissa on työn alla matto ja matkakäsitöiksi on sitten virkkuuhommia, jos vaikka tekis jotain noista "mummon neliöistä".

Matti asustaa nyt sisällä, kun sillä on jo jalat tosi huonossa kunnossa ja muutenkin alkaa olla aika vaivanen. Alkuvuodesta käytiin lääkärissä hakemassa antibioottikuuri anaalirauhasvaivoihin ja nyt sitten on jatkettu lääkitystä sydänlääkkeellä. Mieleltään Matti on tosi pirteä, mutta kroppa tuntuu nyt rapistuvan vauhdilla, mutta onhan hänellä ikääkin jo lähes 12,5 vuotta. Katsotaan nyt eteenpäin vähän kunnon mukaan ja olis kyllä mukavaa, jos Matti meidän ilona olis vielä vähän aikaa.

Piski ja Ville lähinnä nauttivat lenkkeilyistä. Paimennushommia ei tähän aikaan vuodesta ole, mitä nyt muutaman päivän välein pitää pikkasen pitää nuoria uuhia loitolla, kun niille laitetaan uudet pyöröpaalit. Yhden koiran kanssa hommasta selviää hyvin, mutta välillä on kiva ottaa kaikki mukaan ihan vaan sen takia, että niillä on jotain puuhaa. Iita ja Rita tekevät edelleen juoksua. Ritalla taitaa olla lähempänä kuin Iitalla. Pissat haisee poikien mielestä herkulle, mutta kumpikaan tytöistä ei vielä ole alkanut tiputtelemaan. Eiköhän juoksut kuitenkin sieltä tule, kun ovat valmiita siihen.

Tulis nyt vaan aurinkoa, jotta pääsis napsimaan kuvia. Toki varjossa otettujen kuvien ottamistakin pitäis harjoitella, mutta se on niin vaikeeta. Tai kuvien ottaminen on helppoa, mutta hyvien, terävien liikekuvien ottaminen, varjoisalla säällä, on melkoisen haastellista. Jospa kävis ostamassa sen haaveissa olevan kameran vaikka ei sekään mikään oikotie onneen ole. On ihan sama millainen hieno kamera ihmisellä on, jos ei hallitse kuvaamisen perustaitoja ei loistokuvia tule kuin sattumalta ja vahingossa. Sama pätee myös koiran kouluttamiseen.

Muistan, kun aikanaan aloitin treenaamaan hakua ja tutustuin onnekseni ihmisiin, joilla oli ennenkokematon ja tehokas tapa kouluttaa hakua. Niin ei silloin vielä Suomessa kukaan muu treenannut, mutta koska näin kuinka hienoja tuloksia tuolla treenimenetelmällä oli saatu aikaan halusin itse myös oppia tuon treenitavan. Niinpä sitten vuosien kuluessa ryhmämme taidot kasvoivat ja vaikka alkuun ympäristöstä tuli kaikenlaista kuraa niskaan niin emmepäs vaan lannistuneet. Samanhenkisten treenikavereiden kanssa treenaaminen oli antoisaa. Yhdessä selvitimme vaikka mitä pulmia ja samalla opimme hurjasti. Nimenomaan tuo ongelmien ratkominen yhdessä ja se kuinka olimme aidosti onnellisia onnistumisista, oli voima, jonka varassa jaksoi uskoa siihen mitä oli tekemässä. Lopulta kova työ tuottikin tulosta ja sain kuin sainkin koulutettua kauan haaveilemani Suomen Mestarin eli Matin. Parasta  hommassa oli se, että olin itse alusta asti, hyvien ystävien avustuksella, kouluttanut koiran tuolle tasolle.

Haku on nyt vaihtunut paimennukseen, mutta sama kuvio toistuu jälleen. Hyvien ystävien ja loistavien kouluttajien myötävaikutuksella omat taidot kehittyvät koko ajan pikku hiljaa. On upea tunne, kun oivaltaa miten mikäkin asia pitää millekin koiralle kouluttaa. Toki tulee tehtyä paljon virheitä, mutta niistäkin oppii. Oikeastaan niistä vasta oppiikin. Alkuun sitä oli onnellinen, kun sai tuloksen I-luokasta. Sitten sitä halusi jo onnistua II-luokassa ja III-luokka tuntui aivan saavuttamattomalta. Mutta kovan työn ja opettelun seurauksena koirat pikku hiljaa alkoivatkin toimia ja nyt ollaan sitten kisattu siellä III-luokassakin ja ihan PM-kisoissa asti. On se huikee fiilis, kun on kasvattanut koiran pennusta ja kouluttanut sitä parhaan taitonsa mukaan ja sitten lopulta on mukana siellä minne ei uskonut koskaan pääsevänsä. Ja mikä parasta, tässäkin on kaikkein upeinta ollut se matka ei niinkään päämäärä. Kun matka onnistuu, päämäärä tulee vääjäämättä perässä. Samalla koirasta on kehkeytynyt melkoinen työkoira, jonka työpanos on aivan uskomaton. Hyvä Piski! Ensi kesän haaste on oppia ymmärtämään Iitan aivotukset. Koirassa on potkua vaikka mihin, nyt pitäis vaan itse oppia miten tuollaista koiraa koulutetaan ja ohjataan. Joten odottelenkin seuraavaa treenikautta mielenkiinnolla.

maanantaina, tammikuuta 16, 2012

Pakkasta pitkästä aikaa

No nyt se normaali talvikeli on saapunut tännekin. Eli pakkasta silleen kivasti -15 ja -20 välillä. Oikeesti en kyllä tykkää yhtään. Kaikki on jäässä, auto kohmeessa (diesel kun on), sormet jäätyy, varpaat ei (kun on mugbootsit), valokuvaaminen hankaa kylmässä jne. Toisaalta Tapio sitten saa nauttia lempiharrastuksestaan eli avantouinnista. Siellä hän käykin 4-5 kertaa viikossa ja kisoihin sitten osallistuu kerran vuodessa ihan leikkimielellä. Eli tuolla Kokkilassa, meren rannalla, on suosittu avantouintipaikka ja siellä järjestetään joka vuosi avantouintikisat. Nuo kisat on vuosi vuodelta suositummat ja osallistujia tulee pitkienkin matkojen päästä. Tarkoitushan on uida 25 m niin lujaa kuin ikinä pystyy. En tiedä tarkkaan sääntöjä, mutta päätä ei saa laittaa kokonaan veden alle, päässä pitää olla  hattu ja uintityyli on sammakko tai jotain sen näköistä. Nuorimmat osallistujat on sellaisia pikkulapsia. Mua ei sinne veteen hevillä saa, mutta pitihän sitä kuitenkin huoltojoukoiksi lähteä ja kudoin sekä huovutin kiireesti Tapiolle tunnelmaan sopivan uimahatunkin.


Valmiina astelemaan hyiseen veteen

Lähtö tapahtui pyssyn laukauksen kajahdettua

Tässä sitä mennään täyttä vauhtia

Näkymää Kokkilan uimarannalta

Tapion uintihatun "tupsu"

Valokuvia ei paljoa ole päässyt napsimaan, kun kelit on niin huonoja. Sitä vaan koko ajan tulee ronkelimmaksi kuvien suhteen ja jotta sais hyviä kuvia tarvitaan aurinkoa. Muutaman kuvan kuitenkin napsin yhtenä päivänä, kun aurinko pilkahti, mutta kiirettä sai pitää, kun se laski niin nopsaan puiden taakse. Ei jaksa vielä tähän aikaan vuodesta aurinkokaan kovin korkealle kavuta. Haaveissa on uuden kamerarungon hankinta, mutta kun se on niin pirun kallis niin pitää vähän tässä vielä miettiä. Tosin toi kamerakuume taitaa olla sukua autokuumeelle ja kun se kerran iskee on sitä vaikea sammuttaa.


Rita

Ville

Piski

Matti ja Iita

Rita ja Iita alkavat tekemään juoksua. Molemmat heittivät kaikki karvat pois ja nyt merkkailevat tiuhaa tahtia herkulliselle tuoksuvia hajuviestejään. Meitin pojat ainakin upottavat nokkansa noihin merkkeihin suunnilleen korviaan myöten ja sitten pitää kirjoitella päälle kuinka komea poika kukin on. Aiemmin tätä soidinmenoa on kestänyt kuukaudenkin ennenkuin juoksu on sitten alkanut. Saas nähdä miten käy tällä kertaa. Iitahan on nyt tarkoitus astuttaa ja toiveissa on pentuja sitten keväällä. Peukut pystyyn, että kaikki menee sujuvasti. Pentukyselyitä on jonkun verran tullut, mutta ihan vielä en uskalla alkaa varsinaisia varauksia ottamaan vastaan. Katsotaan sitten, kun ollaan saatu astutus hoidettua onnistuneesti. Tai siis keinosiemennys, kun Iitahan keinosiemennetään jo edesmenneen työkoiramme Luumun spermalla. Mieluusti kuitenkin tutustun jo nyt mahdollisiin ostajaehdokkaisiin ja toisaalta myös esittelen koiriamme, jotta ostajaehdokkaat voivat miettiä ovatko nämä meidän koirat sen tyyppisiä kuin mitä he ovat hakemassa. Joten ottakaa vaan reippaasti yhteyttä, jos haluatte tulla Iitaa ja sen sukulaisia moikkaamaan.

maanantaina, tammikuuta 02, 2012

Hyvää Uutta Vuotta 2012!

Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2012 teille kaikille!

Viime päivitys oli joulua ennen ja sen jälkeen on ehtinyt taas tapahtua kaikenlaista. Jouluhössötystähän ei meillä Röysynkulmalla ollut, kun yksinkertaisesti päätin, että tänä jouluna sitä ei ole. Siispä jätin suosiolla joulukortit lähettämättä ja lahjojen ostokin rajoitettiin minimiin eli ainoastaan Tapio sai lahjan. Koirat ei lahjoista ymmärrä, mutta olkoon sitten kinkunnahka, joka jaettiin viiteen osaan, niiden joululahja. Hyvin näytti maistuvan.

Jouluaatoksi saatiin kutsu mennä vierailulle Tapion tyttären Elinan perheen luokse. Ilolla otimme kutsun vastaan, sillä mikään ei voita joulua, jossa on joulupukkiin uskovia lapsia läsnä. Saunomisten ja hyvän ruuan jälkeen oli sitten vuorossa lasten kauan odottama hetki, Joulupukin vierailu. Valitettavasti se hauskuus jäi Tapiolta näkemättä, kun sattui juuri silloin olemaan autoaan "tankkaamassa".

Helmi

Väinö


Joulupäivänä sitten auton nokka kohti Helsinkiä ja matka siis veljeni perheen luokse kylään. Äitini ja isäni kuoltua olemme viritelleet uutta traditiota, jossa me sisarukset perheineen tapaisimme jonkun luona joulun aikaan. Toistaiseksi olemme olleet veljeni Terhon luona ja iso kiitos heille, että ovat meidät sinne ottaneet vastaan. Taas oli pöytä täynnä joulun herkkuja ja pakkohan sitä oli vähän kaikkia sortteja maistaa sillä seurauksella, että vatsa paisui uhkaavasti. Ilta meni rattoisasti rupatellen ja ennenkuin edes tajuttiinkaan oli jo kotiin lähdön aika. Ennen Helsinkiin lähtöä oli säätiedotus uhkaillut lähestyvällä myrkyllä, mutta päästiin kotiin ihan näppärästi ilman ongelmia.

Sitten se myräkkä alkoikin oikein toden teolla. Heräsin yöllä siihen, kun kattopellit paukkui sellaisella mallilla, että vastaavaa en ole Röysynkulmalla kokenut. Nousin kuuden maissa ylös vähän kurkkimaan ikkunoista ulos, kun ajattelin, että se katto varmaan roikkuu jo osittain irronneena. Kaikki näytti kuitenkin hyvältä niin asuintalossa kuin ulkorakennuksissakin. Ei muuta kuin takaisin nukkumaan. Mutta eihän siitä mitään tullut, pauke oli niin kova, että tunnin kuluttua nousin uudelleen ylös ja ajattelin, että jospa keittäis kahvit, kun kerran sähköäkin hurjasta tuulesta huolimatta vielä tuli. Kesken kahvinkeiton sitten räpsähti ja niin meni meiltä sähköt. Se ei vielä ole ihmeellistä, mutta niitäpä ei sitten kuulunutkaan takaisin vaikka aikaa kului. Myrsky riehui ulkona ja sähköjen mentyä piti Tapion sitten lähteä virittelemään aggregaattia käyntiin. Kesken virittelyn soitettiin naapurista, että voisimmeko lainata heille aggregaattia, kun heiltä meni sähköt ja lehmien lypsy jäi kesken. No, mikäs siinä auttoi. Pitihän sitä naapuria auttaa. Niin lähti aggregaatti, mutta sain onneksi kahvit keitettyä ennen sitä. Vettä otin kattiloihin heti sähköjen mentyä, kun putkissa oli vielä aavistus painetta. Meillähän on kunnan vesi, ja kun vedenpumppaamolta meni sähköt ei vettä sitten enää pumpattu vesijohtoihin.



Sitten alkoihin melkoinen show. Vettä ei näkynyt eikä kuulunut. Lampaille piti saada vettä. Muutama naapuri pyyteli aggregaattia lainaan, kun heillä oli myös ongelmia veden, lypsyjen yms. kanssa. Mutta eihän tuota yhtä aggregaattia voinut kaikkialle jakaa ja niinpä sen aggregaatin avulla sitten hoidettiin naapurin lypsyt (about reilu 10h per päivät) ja muun ajan se oli meillä, jotta meillä ei taas sula karitsanlihat pakkasissa ja saatiin talo lämpimäksi. Vedet saatiin kyläläisten neuvokkuuden ansiosta joskus 8 h katkon jälkeen. Hienoa, veden tulo kyllä paransi tilannetta huomattavasti. Sitten vaan päivä kerrallaan sinniteltiin, toivottiin aggregaatin kestävän ja sitä pyörittävän ikivanhan Fordin kestävän. Ja niin vain hommasta selvittiin. Sähköttä oltiin noin 100 h, Fordi kävi yli neljä vuorokautta yötä päivää ja aggregaatti kesti. Oli juhlava hetki, kun perjantaina puolenpäivän jälkeen sähköt palasivat. Äkkiä pesukonetta päälle, astianpesukone hommiin ja ruokaa laittamaan.

Onni koko tässä hommassa oli se, että ilma oli leuto eli pysyttiin plussan puolella. Näin säästyttiin lisävahingoilta, joita esim. putkien jäätymisen vuoksi olisi tullut. Tätä kirjoittaessa on yhä tuhansia talouksia ilman sähköä ja myötätunto on heidän puolella. Eilen ilma käväisi pakkasen puolella, mutta on onneksi taas lauhtunut. Toivotaan, että lauha ilmavirtaus jatkuu kunnes kaikilla sähköttömillä on taas sähköt takaisin.

Uuden Vuoden vastaanotimme Tapion kanssa rauhallisesti. Kävimme Mathildedahlissa katsomassa isoa ilotulitusta ja se oli kyllä todella upea. Koirat telkesin kenneliin sisälle ja laitoin radion pauhaamaan, jotta pauke ei niitä pelota. Tosin maalla asumisessa on se ilo, että pauke on ihan toista luokkaa, kuin mitä se oli Helsingissä asuessa. Kaikki koirat selvisivät Uuden Vuoden raketeista ilman traumaattisia kokemuksia. Ikävä oli kuitenkin taas lukea lukuisista koirista, jotka olivat rakettien paukkeen vuoksi säikähtäneet ja sännänneet pakosalle. Kumpa ihmiset oppisivat pitämään koirat sisällä pahimman paukuttelun ajan ja säästyisivät näin monelta murheelta.

Nyt sitten mieli avoinna vuoteen 2012. Mitähän jännää ja mukavaa tämä vuosi tuo tullessaan.